Onko eläkeläisten elintaso pysynyt samana 1990-luvulta? Palkat nousevat, ja vähän kerrassaan eläkkeetkin. Pysyykö ero samana vai kasvaako vuosi vuodelta?
Menot pienenevät iän mukana, mutta käteen ei tunnu jäävän sitäkään vähää, joka jäi eläkevuosien alussa.
Menot pienenevät iän mukana, mutta käteen ei tunnu jäävän sitäkään vähää, joka jäi eläkevuosien alussa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
yllättävän nopsaan on pussi tyhjä ja taas odottaman maksupäivää.
Eläkeläiset puuhaavat,tai jotkut puhuvat äänestyslakosta(kun esittivät äänestysoikeuden pois ottamista eläkeläisiltä)mutta silloinhan vasta hullusti kävisi.
Silloin ei olisi mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan, ja oikeudet ne on eläkeläiselläkin.
Eipä ihme, tilastot osoittavat eläkeläisten ostovoiman laskeneen -90 luvun alusta yli 30%.
Syynä eläkkeisiin kohdistettu "leikattu" indeksikorotus vuosittain joten helpolla laskutoimituksella kukkaroon jää kuukausittain
käyttöön paljon vähemmän.
Tämänkin vuoden alussa tapahtunut korotus7€/kk on suoranaista pilkan tekoa hallituksen taholta
eläkeläisiä kohtaan. Eläkeläiset eivät ole niin tyhmiä kun hallitus luulee.Samalla yritetään viimeinenkin ropo viedä korottomalla kaikkia palvelumaksuja.
-90 luvulta alkaen valtio on käynyt yksityisen eläkeläisen kukkarolla useita kertoja, takaisin maksuja vain ei ole tapahtunut.Valitettava tosiasia.
Jos eläkeläinen kävisi samalla tavalla valtion kukkarolla, olisimme kertauskurssilla Hämeenlinnassa alta aikayksikön.
Eläkeläisillä ei ole lakkooikeutta. Korkeintaan nälkälakko. Tuskimpa sekään auttaisi sillä meistä löytyisi liian paljon rikkureita, joten sekin lakko olisi helposti murrettavissa. Jotakin painostuskeinoja pitäisi eläkeläistenkin löytää. Sanokaapa mitä?
siinäpä se miten eläkeläisten etuja voitais ajaa?
Olisin valmis lähtemään barrikadeille panderollien kanssa,mutta kun ei nämä yli70v uskalla mitään hyssytellään vaan,että älähän nyt ..
Paljonkohan se nyt auttaisi, vaikka kaikki menisimmekin banderolleja heiluttaen kaduille, ellei sitten niin onnellisesti kävisi, että meitä oli puoli miljoonaa liikkeellä. Säikähtäisivät nuoremmat.
Muutama satakaan eläkeläistä ei varmaan saa edes Iltasanomia liikkeelle, saati päättäjiä.
Millä eläkeläinen voi uhata, kun ei ole työssä ja itse tarvitsee lääkäriä ja apteekkia.
Emme voi sanoa, että lopetamme niiden käytön. Tai syömisen. Kuolisimme vain pois, ja sehän olisi vain kansantaloudelle hyväksi! (?)
Kun jäin eläkkeelle, oli eläkkeeni 60% eläkepalkasta. Miten lasken, paljonko prosentit ovat muuttuneet?
kylla se on sita hyssyttelya, mutta meillahan olisi aikaa ja saataisiin vahan vaihtelua elamaan eiko vain?
...Marseljeesi soimaan. Me haluamme lisää RAHAA!
Yksimielisesti toimiminen aanestettaessa olisi keino. Elakelaisten puoluetta ei kuitenkaan kannata perustaa silla muitakin tarkeita asioita pitaa yhteiskunnassa ajaa.
Meidan tulisi osoittaa, etta olemme viisaita, kokeneita ja tarkeita yhteiskunnalle.
...ja tärkeitä ynnä muuta yhteiskunnalle. Mutta kun ei ne usko! Säästöjen kohteiksi vain ovat meidät asettaneet.
Kun vanhoista säästää, saa itse elää leveämmin.