Pattayan matkailijoissa onpaljon musikaalisia, moraalisia ja vastuuntuntoisia ihmisiä, jonka johdosta mieleeni tuli, että voisimme yhdessä me kielitaitoiset hiljentyä kuuntelemaan ja myös ymmärtämään otsikon aihetta koskevan koskettavan laulun.
https://youtu.be/d3K54R4srkA
Olisi mukava kuulla moraalisilta matkailijoilta, miten ovat osallistuneet jonkun vähäosaisen ORPOLAPSEN elämän kohentamiseen.
Kiitos kallisarvoisen aikanne käytöstä tämän aloitukseni tiimoilta.
https://youtu.be/d3K54R4srkA
Olisi mukava kuulla moraalisilta matkailijoilta, miten ovat osallistuneet jonkun vähäosaisen ORPOLAPSEN elämän kohentamiseen.
Kiitos kallisarvoisen aikanne käytöstä tämän aloitukseni tiimoilta.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Senssu on kouluttanut monet thaimaalaiset orpolapset lahjakkaiksi tankotanssijoiksi uima-altaallansa aidossa amerikkalaisessa kellohameessaan jonka osti Orlandosta Elviksen salaiselta lehtolapselta. Sitten he kaikki menivät Bangkokiin tanssimaan suurlähetystön itsenäisyyspäivän juhliin, joita ei ollut laisinkaan, mutta Las Vegasissa he nauttivat aamiaisen hotellilla keskellä yötä ja vähän uhkapelasivat salaa.
Kiitos vastauksestasi joka osoittaa minkä kaltaisen henkilön kanssa tässä ollaan tekemisissä ja erittäin vastentahtoisesti vaivaudun sinulle vastaamaan, kun oksettaa oemuksesi ja käytöksesi.
Kyllä, olen erittäin läheisessä tekemisissä muutamien orpolasten kanssa, sekä orpojen kanssa jotka eivät ole enään lapsia.
Asiassa on kaksi ydintä, toiminta ja läsnäolo, sekä talous.
Ensinnäkin läsnäolo ja toiminta pitää sisällään vaikka ihan vain kasvotusten keskustelua, iloisuutta tuottavia tapahtumia, yhdessäoloa.
Mainitsen että se on jo enemmän kuin rakkaimman neitimme etäkasvatus.
Taloudellisesti voi tehdä monia asioita pienenkin rahan ollen suuri raha täysin rahattomalle.
Meidän perhe on orpoja taloudellisesti varmuudella auttanut taloudellisesti suuremmalla summalla, kuin tuotantolinjahenkilön vuosibruttopalkka.
Tuohon kun vielä lisää meidän MC:n panokset, niin mennään summissa, joita voi verrata Neidin maksunaisbudjettiin.
Meinaatko satuilla koko päivän?
Puistattaa tämä Lerpan mielenkiinto katulapsia kohtaan.
Ryhdy olemaan mies sanojesi takana PA, niin pääset tutustumaan toimintaan ja vedonlyöntirahasi lyhentämättöminä voit luovuttaa itse läsnäollessasi orpokotiin.
Tahdotko tavata?
Katsos vaan taas poistui Neidin 2010 piipitys että vedonlyönti oli vain leikinlaskua jonka latas paniikkihäiriöpäivänään kun oli adrena-anaalissaan.
Jaahas...
oksettava pedo, toivottavasti psykiatri auttaa.
Kas, paniikkipanija pukannut vasta 3 poistettua.
Lärpätin on ollut aina erityisen kiinnostunut pikkulapsista.
Siitähän se on puhe mistä puute. Senssu haluaa miestä, leidareita ja lapsia. Pedohomo.
Aika hyvin muuten sanottu taasen kerran nääs nääs köh ja tööts.
Pattayan rakkaiden ylivoimaisesti eniten kirjoituksia aiheuttaneet aiheet maksullinen seura..........siis onkos nyt käynyt niin, että Rakkailla kova puutostila maksulliseen ihokosketukseen tänne Thaimaahan sieltä Juntilasta ?????
Parasta lomalla on lomaromanssit. Ihan sama mulle kestääkö se kuukauden vai tunnin. Toiseksi parasta on golf. Kolmanneksi muut aktiviteetit. Neljänneksi poikain baari-illat ja viidenneksi parasta on rentoutuminen altaalla tai rannalla, vähän lukemista, pikku purtavaa, maukkaita juomia ja kevyttä uiskentelua. Pallopelejä ollaan myös järjestetty erilaisilla kokoonpanoilla.
Nähtävyyksistä on vain muutama paikka, jonne viitsii mennä uudelleen.
Mites sensei? Mikä sinusta on parasta lomalla?
Ettäkö täytyis oikein lähteä asianmukaiseen keskusteluun henkilön kanssa katulapsia koskevassa keskustelussa mikä on parasta lomalla, kun henkilö kokee yhden tunnin lomaromanssin olevan parasta omalla lomallaan.
Kuules poju, nauti sinä parasta.......parasta.......lomallasi yhden tunnin lomaromanssista, sorry.........kuulut eri kastiin.
Kastit, tasot ja laadut. Aloitapas sensei vaikka siitä, mitä te teitte Pattayalla kaksi viikkoa?
No on se nyt kumma juttu jos ei kuulu Urpåjen kastiin pitäen parhaana lomallaan yhden tunnin huoranpanemista.
Voi siinä tasoista ja laaduistakin puhua.
VittumitäidioottejajumalautajokainenPattayanURPÅ
Miten sulle ja numeroukkelille on mahdotonta kertoa mitä teette Pattayalla? Minä kerroin juuri.
Kaksi viikkoa ?
Sensukka koettaa siellä etsiä palstahistoriasta että mitähän sitä on tullut kerrottua siitä "pattajan lomasta" aiemmin humalassa, ettei nyt tulisi taas kerran puhuttua ristiin ja höpöjä.
Kaksi viikkoako?
Kuka tahtoisi olla myrskyävällä Pattayalla 2 viikkoa, joka kyläpahanen autio?
Myrskyt on kaunista katseltavaa esimerkiksi Hiltonin ravintolan terassilta tai taivasbaarista. Hyvät näköalat. Harvemmin ne kauaa kestää ne myrskyt. Kerran tuli sellainen vyörypilvi mereltä (en tiedä onko termi oikein), valtava musta "kaulin" vyöryi kohti salamoiden. Silloin oli siirryttävä lasin takaa seuraamaan tilannetta. Muovituoleja lenteli 20 metrin korkeudessa rannan lähettyvillä.
laitappas senssu se kakkospersoonasi välillä palstoille, vähän petteriä ja resupersettä väliin..
voisitte vaikka "yhdessä" kertoa pattayanlomistanne..
milloin sulla seuraava käynti psykiatrilla..?
ps. kaikki swedut on hinureita.
Siihen kun lisää vielä sen ettei naiset kiinnosta niin takuuvarma impotentti hinaaja on kyseessä.
Sultahan poistettiin niin herkkä kertomus kaapista ulostulostas, kerro uudestaan.
Oliko sun kumppanin nimi Jörgen vai Jördis?
Kumpi teistä on bottom?
Miten kyläläiset otti vastaan teidän kihlautumisuutisen Lapualla?
Minulta ei ole poistettu mitään. Jos olisin homppeli, niin olisin sitä ihan avoimesti ja reippaasti. Ei siinä ole mitään hävettävää. Thaimaassa ihmiset on tasa-arvoisia olit sitten mikä vaan. Siinä on hävettävää kun Suomessa asuva suomalainen persaukinen sairas homppeli esittää naimisissa olevaa varakasta heteromiestä ja asuvansa Thaimaassa. Tuo on yksinkertaisesti nolouden huippu, senssu.
Kamalaa, millainen pedofiili tuo lerppa onkaan.
Jatkuvasti uusia aloituksia tekee aiheesta.
Luojan onni, ettei ole Pattayan matkaan varaa, siellä olisivat kaikki pikkupojat vaarassa...
Olen kummastellu samaa kun ei ylläpitokaan moiseen ole puuttunut.
Aloitus on senssun trolleja, mutta todettakoon sen verran että Pattayan suomalaiset avustavat säännöllisesti Pattayan katulapsia rahallisesti, järjestävät heille siten ilmaisen koulun ja kodin omalta osaltaan. Myös juhlia ja toimintaa on järjestetty lapsille viemällä heitä vesipuistoihin, retkille yms.
Mitähän on todellisuudessa tehnyt sensei orpolasten eteen? Ei sitten jeesuksen mitään ja se on ihan varma se.
Pattayan suomalaiset vaan eivät palstalla vaikuttavat Pattayan rakkaat.
Eikö ne Pattayan suomalaiset ole Pattayan rakkaita? Vihaako ne Pattayaa vai kuinka? Voisin nimetä ainakin viisi Pattayalla paraikaa olevaa suomalaista jotka joskus ainakin ovat tänne kirjoitelleet.
Ne ....... siis ei mitään tekemistä niillä sinun kanssasi.
Ne ....... siis ei mitään tekemistä niillä sinun kanssasi.
Nimeä ..... odotellen.
Vaihdoit puheenaihetta tapasi mukaan kun et kykene keskusteleman asiasta asiana.
Lueppa seuraava ja kerro miksi aihe muuttui Pattayan vihaamiseksi?
Pattayan suomalaiset avustavat säännöllisesti Pattayan katulapsia rahallisesti.
Kerro siis itsesi lisäksi viisi tälle palstalle kirjoittavaa joiden tiedät säännöllisesti rahallisesti avustavan.
Kerro kuinka säännöllisesti.
Kerro viisi henkilöä.
Tiedätkö jopa summat.
Ole ystävällinen ja kerro minne säännöllisesti avustavat,niin ehkä aiheutat useamman avustajan avustajaksi.
Kuka ja kenen tapojen mukaan? Mitä teet nimillä? Ajattelitko googlailla ja keksiä heistä herjoja tapojesi mukaan? Avustusryhmät löydät tilinumeroineen vaikkapa Facebookista tai ottamalla yhteyden suoraan. Pistä google vaan laulamaan, kuten teet jokatapauksessa koska muuta elämää sinulla ei ole. Liityt ryhmään ja tule toimintaan mukaan tai sitten yksinkertaisesti pain helvetin kuuseen inisemästä täältä, feikkipelle.
Kerroit voivasi nimetä ja taas muuttui juttu.
Juntit matkailijat ei ole Pattayan suomalaisa, mutta jatka tapasi mukaan koska tuosta tyydytystä saat.
Voin tehdä paljon asioita. Voisin laittaa sinulle hetuni tai vehkeestäni kuvasarjan tai laittaa joulutähden kasvamaan peräventtiiliini, mutta en tee kumpaakaan. Antaisitko sinä kavereidesi nimet nettiin reposteltavaksi jollekin kylähullulle? Miksi pitäisi antaa? kerro yksi hyvä syy?
Tämän peräventtiilitiedotuksen kirjoitti myös tämä TT karanteenistaan, onpa outo yhteensattuma.
Aika hyvin muuten sanottu taasen kerran nääs nääs köh ja tööts.
Hienoa toimintaa sen myönnän, mutta onko vapaaehtoistyö ainoa oikea tapa hoitaa ongelmaa eikö tälläinen asia kuulu yhteiskunnalle, oli se sitten suomi tai thaimaa, suomessa on kanssa varmasti katulapsia, mutta harvemmin aidsin orvoksi tekemiä, kuten thaimaassa...
Ongelmia alkaa muodostumaan kun vapaaehtoistyöstä alkaa saamaan verovähennysoikeuksia, siis tekemällä vapaaehtoistyötä maksat yrityksenäsi vähemmän veroja, jos vaikka päätät rakennuttaa u_turn sillan thaimaahan, eikö viisaampaa olisi kerätä veroja enemmän ja hoitaa sillä selvästi yhteiskunnalle kuuluvat duunit, ettei tarvitse tyytyä ns. armopaloihin.
Erityisesti suomessa harmittaa ruokajonot, joita ei pitäisi olla olemassakaan, valtion tehtävä on tarjota myös heikommille kohtuullinen toimentulo, niin että voi itse kustantaa ruokansa, ja varmasti suomellla on siihen varaa jos asiaan olisi haluja.
Peräventtiilin matkailusta kirjoitti myös Diudiu karanteenistaan teeveen edessä, mutta en viitsi sitä kirjoitusta etsiä.
Mukavia kirjoituksia luettavissa ja 3 eri henkilöä peräventtiileineen, ano, ope ja liikemiehemme.
2010unreg 25.01.2019 15:02
Sitten panisin sen jepen vaimoa peräventtiiliin.
Anonyymi 16.05.2021 19:55
Voisin laittaa sinulle hetuni tai vehkeestäni kuvasarjan tai laittaa joulutähden kasvamaan peräventtiiliini.
Näitäkö sitten pohdit vuorokaudet ympäriinsä täällä palstalla?
Ei, minä pohdin amaliaa, skitsoa, hiekkistä, doppareita ja kaikkea sellaista tärkeää.
Palstan nimen voisi vaihtaa "Arvovaltainen sensei ja kadonneen persreikätarinan metsästys". On siinä "miehellä" harrastus googlailla ja etsiä tarinoita rektaaliosastosta ja koettaa yhdistellä niistä yhteneväinen tarina. Miten olis ihan uusi aloitus aiheesta?