Humanoidit Järvenpäässä 1956

Kannatais kysy Ultrasta Tapani Kuninkaan jäämistöstä. Hän teki varsin pitkän matkan ristiin rastiin Suomea, kerätessään aineistoa vuonna 1971 muukalaisia ja humanoideja kirjaan.

Kiitos vinkistä.
Minulla on kyllä Kuninkaan kirjat kirjahyllyssäni mutta en ole ehtinyt etsiä sieltä.

Asuntoon tunkevista humanoideista tulee taas mieleen se oma kokemus. Kerron sen uudelleen ja korostan että saattoi hyvinkin olla unihalvaus. Vuosi oli noin 2002.

Olin kärsinyt valtavasta stressistä ja unettomuudesta. Pieni sairaskohtauskin oli suht tuoreena taustalla. Niskani oli niin kipeä etten löytänyt asentoa missä voisin nukkua.

Istuin sängyn päätyä vasten ja hieroin niskaani. Herättelin vaimoa että voitko hieroa. Hän jatkoi kuitenkin uniaan. Oli syksyä ja pimeää. Yhtäkkiä makuuhuoneen lasiovien läpi alkoi kajastaa valoa.

Sieltä leijaili noin 1,6 metrin korkeudessa sellainen titaaninharmaa omaa valoaan heijastava poikittain olevan rytkypallon mallinen pallo, joka heijasti itselleen valkoisen ikäänkuin mekon alleen joka ulottui lattiaan saakka.

Myös sen pallon päällä oli jotakin usvamaista mutta tummempaa.

Jostakin syystä en pelännyt. Istuin vaan siinä samassa asennossa. Esine tuli ovien läpi leijaillen sänkyni viereen. Sillä oli olemus joka huokui jotenkin turhautuneisuutta ja vähän kylmää. Tuoksui samalta kuin ukonilman ja sateen jälkeen tuoksuu ulkona. Myös hieman palaneelta.

Sen energian tunsi taikka sitten pelkoni ilmeni vain nostamalla ihoni kananlihalle.

Esineellä ei ollut raajoja mutta se laittoi kätensä kuitenkin otsalleni. Käsi värisi otsaani vasten kuin olisi sähköiskun saanut.

Kuulin sen sanovan pääni sisällä että "Ei sinulla ole mitään hätää". Sanoi myös toisen kauniin lauseen, jonka pidän itselläni.

Aamulla kun heräsin niin niskavaivani ja stressini oli poissa. Juhlan kunniaksi nukuin vielä monta tuntia kun uni maistui pitkästä aikaa kuin pienelle vauvalle.

En välittänyt siitä mikä se oli, unihalvaus vai mikä, tärkeintä oli että se auttoi minua ja toi rauhan.

Sattumalta luin sitten tuolta kummituspalstalta muutama vuosi sitten kaksi aivan identtistä kertomusta samanlaisesta esineestä ja sen tuomasta avusta.

Muistan vielä sen tunteen että "siinä" oli jotakin tuttua ja se välitti kiireiltään hyvinvoinnistani. Siinä sen turhautuneessa olemuksessa vaikutti olevan kyse siitä että "hänet oli kutsuttu" luokseni turhaan, kun minulla ei todellista hätää sitten ollutkaan, vaan olin tehnyt vähän kärpäsestä härkäsen.

Nykyään olen sitä mieltä että jotakin oikeasti tapahtui, taikka sitten ihmisessä piilee tuollaisia mekanismeja jotka auttaa itse itseään. Jos niin, niin sekin oli tapahtuma.

Ennen vanhaan etenkin aitoissa asuvien nuorten neitojen huoneisiin ilmaantui tuon tuostakin humanoideja. Ja monesti käynneistä oli sitten varsin pitkäaikaisiakin seurauksia.