Typerät huudahdukset jääkööt omaan arvoonsa.
Mitä soittimia kristityt kokouksissaan käyttää ja käyttääkö mitään, on vaihdellut aikojen ja paikkojen mukaan. Katolinen kirkko päätti 1200-luvulla Milanon kirkolliskokouksessa, että ainoa sallittu kirkkosoitin on urut.
Käsi sydämelle - seuraatko sinä tätä keskiaikaista päätöstä, ja miksi?
Kitarasta asiallisesti
14
71
Vastaukset
Hengellisen elämän alalla päätösten tekeminen ja niiden noudattaminen maailmanlaajuisesti tuo aina ongelmia. Keskusvallan määräykset käytännön asioissa synnyttää aina vastarintaa moninaisista syistä. Urut on hieno soitin ja nykyiset soivat taitavissa käsissä hyin monella tavalla. Urut ovat myös kallis investointi ja herääkin kusumus: Onko seurakunnan varat käytetty kristillisesti, jos hankitaan urut hyvin kalliilla hinnalla. Siis urkujen hankkiminen kaikilla puolilla maapalloa ei ole iisi homma.
Nykyisin ihmisten liikkumisen myötä kaikenlaiset virtaukset löytävät tiensä Suomeen. Moni asia tuntuu vieraalta varsinkin varttuneen väen keskuudessa. Kaikki, mikä jossain ulkomailla kuulostaa ja näyttää hyvältä ,ei sovi Suomalaiseen kansanluonteeseen.
Siksi on tärkeää löytää kussakin tapauksessa konsensus, joka auttaa rauhaan seurakuntaelämässä. Tässä tulee kysymykseen se, että otetaan huomioon se ikä on toiselle hyväksi. Ei siis oma mieli aina ole se käyttökelpoisin.
Jos taas uskonharjoitus on paljolti kieltäytymistä, niin ei sekään ole hyväksi. Kun vältämme jotain vaatekappaletta ja jotain soitinta, se voi olla itselle hyväksi, mutta työntää toisenlaisia ulommaksi.Ainakin silloin uskonharjoitus on väärää, jos toisilta edellytetään samanlaisia asusteita, yms. tai suhtautumista soittimiin ja musiikkiin, kun itsellä on.
Urut on tosiaan arvokas soitin, sillä hinnalla saa monta uutta omakotitaloa kaupungista.
Soidakseen hyvin (laadukkaat) urut tarvitsevat myös hyvän akustiikan.
Turun Mikaelin kirkko ja kanttori Marko Hakanpää, siinä loistava yhtälö.- Anonyymi
Milloin häntä voi kuunnella ...
Youtubessakin on aika paljon Markon urkumusiikkia.
https://www.google.com/search?q=youtube marko hakanpää&oq=you tube marko hakanpää&aqs=chrome.1.69i57j0j69i64.23231j0j7&sourceid=chrome&ie=UTF-8- Anonyymi
Iso kiitos ...
- Anonyymi
En tykkää urkumusiikista.
- Anonyymi
No tykkäätkös musiikista lainkaan? Oletkos kuunnellut musiikkia?
Aika vähäinen on viestisi sisältö. Miksi yleensä vaivauduit kirjoittamaan sen? Oletko "kitarat esiin" tai " soita sitä kitaraa" lestapoika?
Urkujen neliraajasoitto on taidollisten hommaa. Joskus nuorena menin Teuvan kirkon urkuparvelle katsomaan ja kuuntelemaan soittamista. Kanttori vaihtoi jalkoihinsa soittokengät ja sitten mentiin. Ihmeellinen asia tuo soittotaito.
- Anonyymi
Vihne, sopiiko kysyä miten lapsesi jaksaa, se lapsesi, jolla on ollut vähän enemmän koettelemuksia? Voimia toivottelen niin Sinulle kuin lapsellesi muillekin läheisillesi!
Sairastaa parantumatonta vaivaa, joka tarvitsee siirrännäisen tai sitten ihmeen. Siirrännäistä ei voi saada, jos ei ole sopivaa ja yleensä niitä on liian vähän. Hoidetaan kolmesti viikossa noin 4tuntia kerrallaan. Siis poteminen on kokopäivätyötä uuvuttavaa toisinaan. Kuitenkin se näyttää pätevän: Niinkuin on päiväsi niin on voimasi. Voimaton on ihminen kantamaan koetuksia, kyllä siihen tarvitaan jotain enemmän.
vihne kirjoitti:
Sairastaa parantumatonta vaivaa, joka tarvitsee siirrännäisen tai sitten ihmeen. Siirrännäistä ei voi saada, jos ei ole sopivaa ja yleensä niitä on liian vähän. Hoidetaan kolmesti viikossa noin 4tuntia kerrallaan. Siis poteminen on kokopäivätyötä uuvuttavaa toisinaan. Kuitenkin se näyttää pätevän: Niinkuin on päiväsi niin on voimasi. Voimaton on ihminen kantamaan koetuksia, kyllä siihen tarvitaan jotain enemmän.
😢
2. Kor. 12:10 Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden;
sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.
- Anonyymi
Me kaikki varmasti haluamme rukoilla lapsesi täydellisen paranemisen puolesta. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta! Voimia isälle! 👍
- Anonyymi
Voimia koko perheelle ...
Herra hoitaa paimentaa ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1371606
- 1011190
- 1691182
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia821075- 188892
- 39809
- 80787
- 89778
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt73714Naantalissa kohahtaa
Yli 4 vuotta puhelimeen, tietokoneelle murtautumista sekä Whatsapp urkintaa Naantalissa hakkeritiimin jäseniä137672