Kuinka moni teistä abeista, joka eilen valitsi aiheekseen novelliananlyysin, tajusi, että Siekkisen novellin päähenkilöä onniteltiin, koska hän oli raskaana?
Leipä
Äikkämaikka
203599
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllä kirjailijan luulis osaavan selkokielisemmin kertao tarinansa.
Koulun penkille Siekkinen opiskelemaan sujuvaa kirjoitustaitoa.
Meinaan,että Siekkinen on kuollut muistaakseni jo vuonna 2003 tulipalossa, joten koulunpenkille pistäminen on kyllä ylivoimaista. Hankalaselkoinen kirjailija, novellisti, hän kyllä oli, se on myönnettävä.
minkäs takia hän sitten joi viiniä ja poltti tupakkaa eikä kukaan hänen tutuistaan sanonut siitä?
Tupakanpoltto ja juominenhan eivät ole laissa kiellettyjä. En kysynyt asiaa sen vuoksi, että esittäisin olevani oikeassa, vaan koska novelli oli mielestäni vaikea tulkita juuri sen vuoksi, että vihjeet raskaudesta olivat niin piilossa. Raskaus tuli selkeimmin esille paitsi onnittelumysteerissä myös siinä, että nainen voi pahoin ravintolassa syödessään. Nämä olivat konkreettisia vihjeitä, ja sitten tulivat ne symbolisemmat, esim. leipä ja puiden silmut.
Itse en muuten tätä ensi lukemalla ymmärtänyt, vaan novelli avautui minulle vasta, kun käsittelin sitä tänään ykkösvuosikurssilaisten kanssa - noloa tunnustaa.
Mielestäni novelli oli hieno ja upea, mutta jäin vain miettimään, vaadittiinko abeilta nyt vähän liikaa.
muutes äikänmaikka eikä mikää äikkämaikka...takaisin koulun penkille, vaikka tuskinpa edes olet mikään opettaja!
Sen päähenkilön mies oli kuollut...siksi se heräs aamulla tunteeseen et joku oli juuri herännyt ja mennyt ulos(sen miehen tapa...).Se oli varmaan aikoinaan aina herännyt siihen.Siks se etti niitä jalanjälkiä sieltä pihalta!Ja siks sen tuttavat oli niin vältteleviä!(puhuu koko ajan puolisostaan...).Ruoka ei maistunut hyvältä kun ei ollut kumppania jonka kanssa sen jakaa...Se leipä sai sen tajuamaan että se on kokonainen,vaikka onkin menettänyt tärkeän henkilön...niin mä sen ymmärsin:)
Teoriasi toimisi muuten, mutta ihmettelenpä vain suuresti, mistä suruaikaa viettävää leskeä voitaisiin noin paljon onnitella. Eikö vain..?
Minäkään en usko, että nainen voisi raskaana ollessaan poltella tupakkia ja ryypätä ilman, että muut nostaisivat siitä metakkaa. Toki se on teoriassa mahdollista, mutta se jollain tavoin sotisi novellin lämmintä tunnelmaa vastaan.
Otetaan huomioon, että novelli on vuodelta 1985 ja siinä esiintyy autoja, joten tapahtuma-aika (ei siis välttämättäkään 1985) tuskin on niissä varhaisissa vuosissa, kun päihteiden vaikutukset sikiöön eivät olleet selviä. Tai jospas hän olikin raskaana. Mistäs sitä tietää. Tulevalla lapsella ei kuitenkaan ole isää ja novellin alussa sanotaan, että päähenkilön toinen vuode "oli kuin aina: vuodepeiton päällä oli, avoinna ja kannet ylöspäin, kirja, jota hän oli nukahtaakseen lukenut." Sana AINA herättää mielikuvan, ettei mitään miestä ole koskaan ollutkaan. Eli nainen itse ei olisi raskaana.
SIISPÄ :) teoriani on kuitenkin loppujen lopuksi se, että päähenkilöä onniteltiin tädiksi tulemisen johdosta. Päähenkilölle tuli ensimmäisen onnittelun jälkeen mieleen siskonsa synnytys (ja äitinsä kuolema), ja häntä alkoi itkettää.
Päähenkilö asui hieman pienemmässä kaupungissa, jossa ihmiset tunsivat toisensa. Tapasihan päähenkilö matkansa varrella melkoisen monta tuttavaa, mikä isommassa kaupungissa olisi vähemmän todennäköistä, ja siksi tarjoilijakin osasi häntä onnitella, kun tunsi naisen ja tämän siskon.
THE END.
Kai ymmärrät itse, että tulkintoja on monia, ja tuo on vain yksi niistä. Kaikki mielipiteet, mitä novellista on, ovat oikeita, jos ne pystyy tekstin perusteella onnistuneesti perustelemaan!
Siis toki on monia tulkintoja, mutta viittaan nyt siihen, mitä vastasin edelliseen. Onhan olemassa myös vääriä tulkintoja. Tarkoitukseni ei siis ollut besserwisserinä kertoa, mistä novellissa oli kyse, vaan hieman kartoittaa, onko novelli ollut turhan vaikea.
Oli liian vaikee siinä tilanteessa ruveta pohtimaan tuollasta. Liian syvällinen juttu mun "älylle". Onko mahd. saada mitään pisteitä, jos on tulkinnut novellin esim. yksinäisyyden vertaukseksi ja löytänyt monta eri symbolia sille ja perustellut ne jollain tavalla ?
Vai menikö aika hukkaan ?
novellissa oli myös kohtia, joiden perusteella voi tulkita, ettei nainen(?) ollut raskaana. olen huomannut etteivät äikkämaikatkaan ole aina oikeassa ja kun heidän kanssaan on tarpeeksi pitkään väitellyt, hekin ovat sen huomanneet. käy sääli niitä opettajia kohtaan, jotka joutuvat novellin analyyseja arvostelemaan.
Arviointia mietin itsekin, kun omista oppilaistani melko joukko kirjoitti novellianalyysin. En ole vielä ehtinyt kaikkia lukea, mutta tähän mennessä yksikään ei ole tajunnut raskautta. Lohdutukseksi voin sanoa, että ihastelin novellia ensin itsekin vain eksistentiaalisen yksinäisyyden kuvauksena, mitä se tietysti onkin - eihän raskaus sitä teemaa poista. Vaikea sanoa, mitä sensorit ajattelevat niistä tulkinnoista, jotka ohittavat päähenkilön elämäntilanteen. Opettajana ajattelin kuitenkin olla melko lempeä - sen verran vaikeasta arvoituksesta nyt oli mielestäni kyse. Pitänee kuitenkin varoitella oppilaita - sensorien mietteistä en osaa sanoa.
Mun mielestä se ei ollut raskaana, kun joi viiniäkin. Itse ajattelin että naine on juuri mennyt naimisiin ja mies on aina pois kotoa. Ja sitten kirjoittelin kaikkea ettei avioliitto ollutkaan se elämän alku yms. Toivottavasti ei mennyt ihan metsään, todennäköisesti meni.
jep! tajusin. en ollut ihan varma tulkinnastani, mutta taisi mennä nappiin!!!
Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten omituista käyttätytymistä äidinkielen opettajalta. Miten niin leipä symbolisoi raskautta? Entä puun silmut? Eivätkö ne yhtä hyvin muka voisi symbolisoida novellin päähenkilön uutta vaihetta elämässään (ei välttämättä juuri raskautta) tai oman elämän jatkumista vaikeuksien jälkeen?
Miksei onnittelua muka voisi tulkita nykyihmisen mikään ei tunnu miltään-tunteen kuvauksena? Mikä oikeuttaa tulkitsemaan vuoren varmasti päähenkilön olleen raskaana? Eikö kyse olisi voinut olla miltei mistä tahansa voitosta/saavutuksesta novellin päähenkilön elämässä ja tulkita pikemminkin niin, että onnittelutoivotusten syyn mainitsemattajättäminen oli juuri merkityksellistä novellin tulkinnan kannalta siinä mielessä, että ne vahvistavat tulkintaa novellin päähenkilön elämän tyhjyydestä; edes omat saavutukset eivät tuota iloa novellin päähenkilölle eikä myöskään vanhassa tutussa ravintolassa ruokaileminenkaan...
Miten voi olla mahdollista, että tälle Leipä-novellille pätee niin rajattu tulkinta; naisen raskaus, jonka perustelut ovat hatarat novellissa? Mistä voi päätellä, että novellin päähenkilö oli vuoren varmasti nainen ja vielä raskaana? Ihmettelen suuresti...
Eli juttelin tänään äikänopettajani kanssa näistä netissä mainituista versioista vaikka itse en aiheesta kirjoittanut. Hän sanoi, että täytyy osata antaa aika hyvät perustelut sille, että päähenkilö muka olisi raskaana. Teemana oli yksinäisyys. Mutta eipä sillä ole väliä, mitä sinne on kirjoittanut, kunhan osaa perustella tulkintansa hyvin!
En kirjoittanut ko. aiheesta, mutta kävin hesarin sivuilta lukemassa novellin. Minullekin tuli ensimmäisenä mieleen, että se joko toivoo saavansa lapsen (mahdollista tai ei) tai sitten se jo odottaa sellaista. Hyvän vihjeen antoi se kohta, kun kirjailija kuvaili, kun päähenkilö otti sen leivän syliinsä (pehmeä ja lämmin ja kokonainen tms.) ja mielessäni näin, kuinka nainen piteli leipää sylissä kuin lasta. Ehkä enempi tuli ajatelleeksi, että hän ei voinut saada lapsia, koska häntä itketti.
Tulkintojahan on monia, jos teksti vaan tukee tulkintaa. Tsemiä teille kaikille!
Muistaakseni novellissa oli sellainen kohta jossa päähenkilö katselee näyteikkunaa ja miettii tarvitseeko jotaki ja siitä hänelle tuli mieleen tilanne sairaalassa jossa sisko sai vauvan ja toisessa kerroksessa äiti kohta kuolisi ja että tämä henkilö olisi siinä VÄLISSÄ, eli jos se on siinä välissä, siis äidin joka kuolisi ja siskon joka saa kohta lapsen niin se ei kyllä ainakaan tarkota että se ois raskaana!!
Mä en määritelly novellia niin tarkasti, että oisin jotain tarkkaa väittäny. Yleensä ei saa käydä varmasti väittää jonku olevan raskaana yms. Voi vain sanoa et vaikuttaa että..yms.
Eikö olisi myös mahdollista, että henkilö on kirjailija, joka on juuri julkaissut kirjan, jonka kanssa on pakerrellut jo pitkään. Siksi se on niin yksin kun työ on saatu päätökseen ja kaikki vaan onnittelee. Mut kun se tajuaa sen olevan hyvä juttu, se palaa aamulla kirjoituspöydän ääreen. Yhtä käypä toi on ku raskaus! Vai mitä äikkämaikka??
on monia selkeitä kohtia, jotka kertovat, että päähenkilö on raskaana: aamuruoka ja ruoka yleensäkään ei maistu, ihmiset onnittelevat häntä - myös vieras tarjoilija. Lapsen odotukseen viittaa myös novellin kohta, jossa päähenkilö joutuu ostamaan kokonaisen leivän, joka on hänen sylissään "painava ja lämmin" ja jonka avulla hän "ymmärtää" jotain oleellista (tämähän on novellin käännekohta). Miksi päähenkilön tekisi mieli itkeä, kun hän katsoo itseään peilistä ja ikkunoista? Myös lopun puuvertaus on ilmeinen.
Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, kuinka ylioppilastutkintolautakunta suhtautuu niihin teksteihin, joissa Siekkisen novellia on käsitelty vain yksinäisyyden kuvauksena.
Tämä tästä - pyytäkääpä omia äikkämaikkojanne syvälukemaan teksti.