Noniin, eihän tämä nyt ihantäysin pokémoniin liity, mutta vakkaripupumussusöttökökkölässytässyihanuuksiin kyllä, joten kerrotaan nyt sitten. Tämä uni pulpahti alitajunnasta pari yötä sitten.
Alussa olin pelkästään mie, ja kaikilla muilla ihmisillä oli eläimen pää, mutta se oli ihan normaalia. Ja yhtäkkiä kaikkien muitten päät alko räjähtelemään niin, että koko päälaki irtosi ja jonkinlaiset nestemäiset päänsisukset valui maahan. Erityisen hyvin muistan erään ketunpäisen henkilön, jonka pää räjähti jossain pikku putiikissa Annankadun läheisyydessä. Hänen kettupäänsä oli muuten suora kopio herkullisista naapureista, tai mikä ikinä se ohjelma onkaan. Jossain vaiheessa alkoi myös sataa sisäelimiä.
Mutta, nyt siihen vaiheeseen kun vakkarit pelmahtivat paikalle. Olin nimittäin yhtäkkiä kävelemässä Mekun, Chin, Entsun, Vullan ja Eskon kanssa Haminassa, Annankadun kentän lähellä, kun jotenkin oudosti taivalle ilmestyi jonkinmoinen mustavalkoinen viesti Moltresilta (tiedä onko tällä hetkellä täällä käyvä Moltres sama kuin se ennenwanhaan ollut Moltres, mutta unessa kyse oli tästä wanhasta). Se viesti oli jonkinlainen videoscreeni taivaalla. Moltres sanoi viestissä, että hänen pitää lähettää meille kortteja, mutta joutuu lähettämään ne vankilasta, koska on siellä istumassa jotain rikosta. Siksi myös videotervehdys, koska ei pääse vankilasta pois. Me vakkarit sitten alettin päivitellä että mitä Moltres tekee vankilassa.
Tuohon uni jotakuinkin katkesikin ja heräsin. Kyllä oli keskellä yötä vähän ihmettelmistä. Teillä, kullannuput, on erittäin outo vaikutus alitajuntaani.
*Odottelee saapuvaksi tervehdystä vankilasta*
Ja kirjotusvirheistä ei nillitetä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mäkin taisin joskus muinoin nähdä vakkareista unta, mutta en muista yhtään. Mä selitin sen joskus mailissa jollekkin, tais olla Vullalle. Siis oltiinko me ihan ihmisiä vai pokemon olomuodossa? Tai niin ehkä sä näät tulevaan, että meidän pitää pelastaa Moltres jostain tuli sellistä ja estää, ettei ihmisten päät alkais räjähtelemään. :D No tavataan Haminassa, jos joku taika joskus sinne kuljettaa..
ihan immeisiä oltiin, oli jopa ihmisten päät, ei mitään kettuja. :D
Ja nyt kaikki annankadun kentälle, hakataan natsit!
Olen sitten entinen *Chiko, mutta kun romu*kiroaa suomi24:sen* ei suostu laittamaan erikoismerkkejä, kuten *...Niin, romu mikä romu.
Mä näin kans kerran vakkareista unta x) En muista tarkalleen, mutta jostakin syystä Umballa ei ollut päätä vaan semmoinen pelkkä silmä. Muuta en sit siitä unesta muistakkaan :D Olenkohan mie kuvitellut sinut Sauroniksi..ota se kohteliaisuutena ;) Ei mun unissa nyt sentään sisäelimiä sada.....Puukkoja kylläkin ja sitten mä olen tainnut hurahtaa liikaa ihmissusi juttuihin. Pari yötä sitten näkemäni uni, joka ei liity vakkareihin tai palstaan, mutta saampahan purettua sen:
No me istuskeltiin yhen tosi sulosen pojan kanssa(ja se oli blondi, muuta en sit muistakkaan) yhen mäen päällä. Ja suukoteltiin ynnä muuta herttaista. No sitten se poika kysyy, et jos nukuttas ulkona tämä yö. No minähän sitten ilman muuta suostuin. Sitten joku ihan himmee tyyppi ilmestyy meidän eteen ja sanoo, et älkää nukkuko tätä yötä ulkona , koska liikkeellä on ihmissusi, No minä halusin sisälle, mutta se poika muuttu ylimieliseksi ja sitten se sai mut lopulta suostuteltua jäämään ulos. No sitten mä kumminkin halusin jonkun verkon siihen meidän ympärille maahan, että jos se susi nyt kumminkin tulee. No se verkko ilmesty jossain ja sitten mä huomasin, et siin oli reikä, mut se jätkä vaan vähätteli asiaa ja hommas meille jostakin makuupussit( en ymmärrä miksi unessa nukuimme eri makuupuseissa)
No sitten me kumminkin nukahettiin ja mä heräsin siihen(unessa siis) kun joku tuli pureen mua käteen ja mä kerkesin juuri ennen kuin heräsin oikeesti ni nähdä kuinka sudet raateli sen pojan ja aiko käydä mun kimppuun.
Sitten heräsin oikeasti ja oli ihan pakko kokeilla heti kättä, et se oli kunnossa. Tölläsin sitä kättä varmaan viis minuuttia ja varmistin, että ei vain näkynyt sitä unessa saamaani puremaa. Voi sanoa, että en nukkunut loppu yötä vaan tuijotin tylsää ostoskanavaa.
Ja ennen kuin joku pikkumainen teini kerkee tulla sanomaa, että tämä on pokemon palsta ei täällä saa puhuu muusta, niin kehotan kattomaan peiliin ja kysymään itseltään "Olenko minä pikkumainen teini ja alan valittamaan" jos vastaus oli kyllä niin ole hyvä vain:D
Pelkkä silmä.. Oijoiijjooii, muitten unia on niin kerpeleen hauska lukea.. *kierii maassa* ei juma.. Ja tottakai Sauorniksi kutsuminen on kohteliaisuus! :D
ei nähnyt sama unta.joka kerrotte nyt, minä kamppailin ashin kanssan pokemonin mestaruuksesta ja mulla oli raichu ja squirtle,bulbasaur,treecko,staryu,hitmoleen.
ashilla oli pokemonit mutta ei nähnyt kunnolla mitä ashilla oli.oli musta ja taistelurata näkyin vain ja näkyin myös valo äitini ja isäni,pikku sisareni kannustit minun voitton ja kerron myöhemmin miten sen päättyin?