Tänään tapahtui jotain sellaista, jota ei saisi tapahtua missään demokraattisessa valtiossa. Haapavedellä kuitenkin tapahtuu. Johtava lääkäri oli tulossa kertomaan kaupunginvaltuutetuille (toistakymmentä) näkemyksiään vuodeosaston lakkauttamisesta. Paikalla vain valtuutettuja (hallituksen jäseniä) ja terveydenhuollon ammattilaisia. Asia meni muutamaa minuuttia ennen palaverin alkua johtoryhmän korviin ja samalta seisomalta yksi johtoryhmän jäsen (arvaatte varmaan kuka?) soitti lääkärille ja KIELSI! menemästä tilaisuuteen! Tällaista ei saa tapahtua! Kaupunginvaltuusto on kaupungin korkeinta päätösvaltaa käyttävä toimielin. Se on kaikkien virkamiesten yläpuolella. Niin johtoryhmän kuin kaupunginjohtajankin!!! Lääkäri ei ollut tulossa kertomaan potilastietoja eikä mitään muitakaan salassa pidettäviä asioita vaan puhtaasti omaa näkemystään vuodeosaston lakkauttamisesta. Tämä on niin laitonta kuin vain voi olla! Työntekijöillä on kaikissa työpaikoissaan lupa kertoa näkemyksistään työpaikkansa oloista ja muista vastaavista asioista vaikka lehtien palstoilla, kunhan eivät nouse työnantajaansa vastaan. Verenpaine kohosi, kun kuulin asiasta. Terveyskeskuksessa törmäsin vastaavaan pari kolme vuotta sitten, kun vuodeosastopaikkoja oltiin vähentämässä. Palaverissa työntekijät olivat ilmaisseet, että he ovat täysin eri mieltä tämän samaisen johtajan kanssa asiasta ja kirjoittavat näkemyksensä lehteen. Heille vastattiin tylysti, että jos sen tekevät, on edessä irtisanominen. Tämän asian toin esille myös valtuustossa silloin. Harmi kun silloin ei kokouksia videokuvattu. Siis, miten näin voidaan toimia???!!! Saatanan sairasta ja erittäin tuomittavaa toimintaa. Tämä jos mikä tulisi saattaa poliisin tutkintaan. Työntekijöitä hiljennetään ja vaiennetaan jotta asioiden oikeat laidat eivät tulisi esille. Miten tällaisen jälkeen kukaan voi luottaa näiden samojen johtavien virkamiesten tekemisiin, kun vaiennetaan sananvapaus ja estetään asioiden esille tuominen päättäjille? Luottamus näiden rehellisyyteen on ollut muutenkin hyvin alhainen, mutta nyt se on täysin pohjamudissa. Näin toimii Haapaveden johtoryhmän tason henkilö.
Myös se, että kouluasioista valehdellaan säästölukuja surutta suurelle yleisölle sanomalehdissä on vastenmielistä toimintaa. Mutta kun selkärangattomat suurimman vastuun kantajat eli valtuuston jäsenet eivät osaa eivätkä uskalla puuttua tällaiseen, niin voihan ....!!!
Haapaveen päättäjät jäleen kerran estää törkeällätavalla totuuden tuomisen esille.
10
57
Vastaukset 10
- Anonyymi
On törkeää toimintaa!! Näitä juttuja on kuultu, mikä ihme on vaikuttimena tuollaiseen käytökseen?? Tuollaiset pitää selvittää tavalla taikka toisella.
- Anonyymi
Otahan rauhassa aamulääkkeesi.
Ei me arvata mitään.
Niin sekava aloitus, että tuolla perusteella siis pitäisi alkaa voivottelemaan.
Josko asioita hoidettaisiin muuten, kuin öykkäröimällä, niin varmaan asiat tulisi asiallisesti läpikäytyä.
Asioita voi hoitaa niin monella tapaa ja yleensä se reilu lähestyminen tuottaa yhteistä tulosta ja asiat tulee läpikäytyä.
Lopettakaa ihmeessä tuo pienten ryhmien populismin tapainen lähestyminen ja hoitakaa asiat asioina. Se vain on niin, että huutoäänestyksellä ei asiat parane, eikä sillä, että rouhitaan ja pistellään sieltä täältä.- Anonyymi
Reperapasuu kirjoitti:
Ei taida kepua vastaan riittää "reilu lähestyminen*. Ovat niin tiivis mafia.
Tämä pitää valitettavasti paikkansa. Keskustelut eivät johda mihinkään, ja jos joskus sellainen ihme tapahtuu niin viimmeistään valtuustossa takki on kääntynyt. Kuvaavaa on tilanne ettei koskaan mene pienpuolueen aloitukset läpi ennen kuin ne on käännetty kepujen aloitukseksi. Niin tärkeää on saada nimi lehteen.
- Anonyymi
Etkö tuota kirjoitusta ymmärtänyt?!? Niin helppolukuinen ja ymmärrettävä kuin olla ja voi. Millainen urvelo sinä olet, jos et suomenkielellä kirjoitettua tekstiä ymmärrä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö tuota kirjoitusta ymmärtänyt?!? Niin helppolukuinen ja ymmärrettävä kuin olla ja voi. Millainen urvelo sinä olet, jos et suomenkielellä kirjoitettua tekstiä ymmärrä?
Lue aivan itse uudestaan, onko lukihäiriö???? Vai vielä vakavampaa.
- Anonyymi
Kepun kannatus on 11,6%. Eli asia on hoidettu äänestämällä, tosi asiallisesti ja siististi.
Sipilän öykkäröinti vei kepulta puolet äänistä pois. - Anonyymi
Nimet tiskiin.
- Anonyymi
Onko aloittaja leikin- ja laulunopettajapersu. Sekavaa...
- Anonyymi
Taidat olla itse sekaisin. Ei ihme jos maailma näyttää sinusta sekavalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7053030Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E71923- 42807
- 62740
- 88637
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi42527Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit47514Harvinaisin persoonallisuustyyppi
Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o80465Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri
Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.82451Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k24446