Kirjailija
Yleisellä paikalla kirjoittaminen on henkilökohtainen kannanotto sen puolesta, että kirjoittajia on, ja että tällaisilta he kirjoittaessaan näyttävät. Kirjoittava ihminen kahvilassa allekirjoittaa tätä väitettä visuaalisena faktana, sillä ei kirjoittava ihminen kirjoita säkki päässä. Kyllä hän näkee sekä oikealle että vasemmalle siinä missä kuka tahansda asiakas. Hän näkee muiden lisäksi myös itsensä. Kirjoittava ihminen voi kuvata itseään kirjoittamassa kahvilassa, jossa on kostean lämmin, urbaani sisäilma.
Taivas kaupungin yllä tiivistyy, eikä kirjoittaja tiedä, mitä kahvikupin pohjassa lukee. Servetti on sähkönsininen, ja tuo mieleen sähkön. Väri on häiritsevän vahva; tekstissä mainittiin tämä seikka. Katselin itseäni kirjoittamassa huomiota tiskin toiselta puolelta, sillä huomasin myyjättären katselevan pöytääni. Istuin sen ääressä yksin ja naputtelin. En osaa sanoa, mitä nainen näkemästään ajatteli, mutta kykenin vartaamaan sitä jo kerrottuun. Myyjättären kasvoilla häilyi jotain kaukaista. Minä, kirjoittajan ominaisuudessa, selailin tiedostoja.
Vaikka päähuomio on kirjoituksessa, sivuhuomio on sen marginaaleissa. Voin itse todistaa sen että sanat olivat jo olemassa - kuten valokuvassa sen sommittelu. Silti kirjoittajaa ja kameraa ei sovi sekottaa keskenään, sillä kirjoittajalla on apunaan ja kannattelijanaan merkittävä yhteistyökumppani: aika ja sen ulottuvuudet. Myyjättären alaselkä on kipeä. En osannut sanoa kumpi on pahempaa: ammattimainen istuminen vai jatkuva seisoskelu.
Vaikka en näe tiskin läpi, syytän hänen kenkiään. Lattialla on muovilusikka, joka on haljennut.
Ei ole mikään ihme se että kirjoitukseen yllättäin ilmestyy keltainen suuri sateenvarjo, jota ravistellaan kadulla. Sataa kaatamalla. En aluksi aikonut mainita tätä, mutta varjon energinen väri vaati mainitsemaan itsensä. Se kirkui päästä riville, ja pääsi sinne, mutta katosi pienessä tuulikaapissa tiukkaan kierretyksi keltaiseksi kävelykepiksi, jolla oli puinen kaunis kissanhäntä ja kirkkaanterävä metallipää. Paita tuntuu tarttuvan ihoon, kun sateenvarjon omistaja kolistelee ja kopistelee ja taivastelee ääneen.
- On kuin sataisi märkiä oravia, hän huudahtaa.
Sade yhdistää ihmiset. Sade on eräänlaista alastomuutta. Mikään ei ole riemastuttavampi näky kuin katu, joka tulvii jalkakäytäville. Eivät viemärit ehdi vetää näin valtavaa määrää vettä. Se on luonnonlaki. Silloin kun kellareissa kiroillaan, kadulla vapaudutaan ja juostaan ensimmäisestä ovesta sisään, joka eteen osuu. Edes valtava keltainen sateenvarjo ei säästä kantajaansa, vaan kastelee tämän kengät. Se ei osaa lentää, vaan olla vain pideltävänä.
Katso tuonne!
Varjo roikkuu naulakossa ja kiikkuu aikansa. Omistaja on jo valitsemassa itselleen kahvia. Hän keskustelee myyjättären kanssa, jonka alaselkä on kipeä, ja joka vielä hetki sitten pohdiskeli, että mitä ihmettä ikkunapöydässä kirjoitetaan. Hän ei osannut kirjoittaa. Ei koskaan ollut osannut, nainen mietti itsekseen. Ei hän ollut kyllä koskaan yrittänytkään, ajattelin.
(Hihitystä)
Yleisellä paikalla kirjoittaminen on henkilökohtainen kannanotto sen puolesta, että kirjoittajia on, ja että tällaisilta he kirjoittaessaan näyttävät. Kirjoittava ihminen kahvilassa allekirjoittaa tätä väitettä visuaalisena faktana, sillä ei kirjoittava ihminen kirjoita säkki päässä. Kyllä hän näkee sekä oikealle että vasemmalle siinä missä kuka tahansda asiakas. Hän näkee muiden lisäksi myös itsensä. Kirjoittava ihminen voi kuvata itseään kirjoittamassa kahvilassa, jossa on kostean lämmin, urbaani sisäilma.
Taivas kaupungin yllä tiivistyy, eikä kirjoittaja tiedä, mitä kahvikupin pohjassa lukee. Servetti on sähkönsininen, ja tuo mieleen sähkön. Väri on häiritsevän vahva; tekstissä mainittiin tämä seikka. Katselin itseäni kirjoittamassa huomiota tiskin toiselta puolelta, sillä huomasin myyjättären katselevan pöytääni. Istuin sen ääressä yksin ja naputtelin. En osaa sanoa, mitä nainen näkemästään ajatteli, mutta kykenin vartaamaan sitä jo kerrottuun. Myyjättären kasvoilla häilyi jotain kaukaista. Minä, kirjoittajan ominaisuudessa, selailin tiedostoja.
Vaikka päähuomio on kirjoituksessa, sivuhuomio on sen marginaaleissa. Voin itse todistaa sen että sanat olivat jo olemassa - kuten valokuvassa sen sommittelu. Silti kirjoittajaa ja kameraa ei sovi sekottaa keskenään, sillä kirjoittajalla on apunaan ja kannattelijanaan merkittävä yhteistyökumppani: aika ja sen ulottuvuudet. Myyjättären alaselkä on kipeä. En osannut sanoa kumpi on pahempaa: ammattimainen istuminen vai jatkuva seisoskelu.
Vaikka en näe tiskin läpi, syytän hänen kenkiään. Lattialla on muovilusikka, joka on haljennut.
Ei ole mikään ihme se että kirjoitukseen yllättäin ilmestyy keltainen suuri sateenvarjo, jota ravistellaan kadulla. Sataa kaatamalla. En aluksi aikonut mainita tätä, mutta varjon energinen väri vaati mainitsemaan itsensä. Se kirkui päästä riville, ja pääsi sinne, mutta katosi pienessä tuulikaapissa tiukkaan kierretyksi keltaiseksi kävelykepiksi, jolla oli puinen kaunis kissanhäntä ja kirkkaanterävä metallipää. Paita tuntuu tarttuvan ihoon, kun sateenvarjon omistaja kolistelee ja kopistelee ja taivastelee ääneen.
- On kuin sataisi märkiä oravia, hän huudahtaa.
Sade yhdistää ihmiset. Sade on eräänlaista alastomuutta. Mikään ei ole riemastuttavampi näky kuin katu, joka tulvii jalkakäytäville. Eivät viemärit ehdi vetää näin valtavaa määrää vettä. Se on luonnonlaki. Silloin kun kellareissa kiroillaan, kadulla vapaudutaan ja juostaan ensimmäisestä ovesta sisään, joka eteen osuu. Edes valtava keltainen sateenvarjo ei säästä kantajaansa, vaan kastelee tämän kengät. Se ei osaa lentää, vaan olla vain pideltävänä.
Katso tuonne!
Varjo roikkuu naulakossa ja kiikkuu aikansa. Omistaja on jo valitsemassa itselleen kahvia. Hän keskustelee myyjättären kanssa, jonka alaselkä on kipeä, ja joka vielä hetki sitten pohdiskeli, että mitä ihmettä ikkunapöydässä kirjoitetaan. Hän ei osannut kirjoittaa. Ei koskaan ollut osannut, nainen mietti itsekseen. Ei hän ollut kyllä koskaan yrittänytkään, ajattelin.
(Hihitystä)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mjoo
Vähän hönttiä tekstiä, mutta hauskaa pelleilyä. Juonen kulku jäi hieman hämäräksi, sekä ohuet henkilöhahmot.
Voisin sanoa, että märkä teksti.
(Reps)
Itse jäin kaipaamaan hieman ronskimpaa ja reilumpaa erotiikkaa ja ohuiden henkilöhahmojen välistä seksuaalista jännitettä.
Ehkä jotain kaupallista syväajattelua, kuten hintoja?
(Naurua)
Kirjallisuuskritiikkiä
Jos tekstistä jätetään pois juoni, seksi, älylliset dimensiot ja henkilöhahmot, niin mitä oikein jää käteen?
Siinäpä vasta kysymys.
(Naurua)
Ei kyllä mä lähden purkamaan tätä vyyhiä, sillä haluan nähdä sotkulta jotain.
Kun riisuu kaiken turhan pois, niin jää jotain, ja sen mä haluan nähdä.
(Hirn)
Teoreettisessa mielessä jää yhden hetken tapainen välähdys, eräänlainen räpsähdys, joka kestää (lukijasta ja lukunopeudesta riippuen) vitun kauan.
Pyydystetään ikuisuus tähän välähdykseen.
(Naurua)
Suunnittelin jo salamaromaanini kansikuvan.
Olen todella nopea käänteissäni.
Kansikuvassa on kahvila. Olemme kahvilan sisäpuolella. Mainostekstit ikkunassa ovat väärinpäin. Tuolit ja pöydät ovat siroja, ja vain yhdellä niistä on asiakas. Ulkona sataa vettä.
Profiilikuva
Asiakkaalla on kannettava pöydällä, ja hänen sormensa hipsivät koskettimilla kuin hän olisi pianisti ja läppäri piano. Asiakas on nainen. Ikä noin 40 vuotta ja yhdeksäntoista viikkoa. Hän on tottunut siihen, että kirjoitus hänessä kiinnostaa ihmisiä. Naisella on kissa joka istuu pöydällä ja lukee väärinpäin olevia ikkunakirjoituksia.
Kaunis profiili, myyvä.
(Hihitystä)
Ulkona sataa vettä.
Mjoo
Ei liian rentoa pukeutumista, vaan suoraselkäistä jakkista päälle ja tiukka hame. Hame siksi että kirjan pitää olla myyvä. Kirjan kanteen ei kannata luupata jotain tuulesta temmattua paskaa, vaan kirjoittaja itse. Lisäksi tämän kirjoittajan olemus kirjan kannessa ei saa olla mikään vittumäoonintellektuelli -tyylinen poseeraus, vaan kuva siitä mitä on sen ympärillä, jota luetaan.
Kirjoittaja kannessa on se minkä sisällä kaikki on.
Hyvät sääret kannattevat tätä kaikkea. Ne ovat kuin tolpat hiekkarannalla, jotka taas kannattelevat laituria.
(Hihitystä)
Mjoo
Ensin ajattelin kaiken teoriaa, mutta sitten funtsin, että kaiken parodia on parempi ilmaus.
(Hihitystä)
Piti käydä pesaisemassa hampaat, sillä sellainen kehittää aivoja. Mitä tylsempää niin sitä terävämpää.
Kirjan nimeksi tulee
Lauluja Naiselle
(Hirn)
Mjoo
Tai ehkä...
Lauluja naisesta
(Hihitystä)
Ei ei & ei
Heti kun saa hyvän idiksen, se kannattaa dumpata.
Erittäin huolellisen ajattelun jälkeen päädyin vain yhteen sanaan, jota käytän romaanini kannessa.
Fiktio
Minähän olen fiktion ylipapitar, sillä olen uhrannut fiktion jumalille lähes koko aikuiselämäni varhaisajan.
Olen nyt elämäni keskitiessä, kuten veljeni Dante yhä on.
(Naurua)
Servietti, ei servetti.