koira söi??

tuli tosta yhdestä viestistä mieleen kysyä, että mikä on kaikkein oudointa mitä koiranne ovat joskus vahingossa syöneet?? pentunahan esim näin voi käydä että koira syö vaikka kaktuksen, kuten edesmennyt koirani teki.
kertokaahan huvittavia makupaloja =)
4115035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

tuosta viestistä voi nyt saada käsityksen, että koirani kuoli siihen kaktukseen, mutta niin ei käynyt vaan eli vielä monta vuotta sen jälkeen =)

Äänestä
  • Moi,

    Dalmatialais neiti on kyllä syönyt vaikka mitä, mutta kun meni tummanpunainen huulipuna, ja koko kuono oli ihan punainen, ei enää voinut olla edes vihainen.

    Näky oli niin herttainen = ))

    t
    elisa

    Äänestä

Ensimmäinen havaittu outo "makupala" Emmalla oli sellainen kakasta löytynyt keltainen kovan vaahtomuovin tapainen korvatulppa.
Ihmisten maahan viskelemät räkärätit tuntuvat olevan melkoisia herkkupaloja, jos vaan sattuu huomaamaan, että se sellaisen löytää niin sitä on turha yrittää enään suusta kaivella, se on jo nielty.
Uusimpana herkkuna on koirapuistossa jäätyneet kakkakikkareet, tosin niissäkin tuntuu olevan makueroja kun kaikki ei kuitenkaan (onneksi)kelpaa.

Äänestä

oli ehdottomasti juuri ennen tämän vuotista Turun näyttelyä, kun perjantai iltana saunasta tultuamme alkoi jussin ja Empun läheltä kuulua PIIP PIIP. Tätä kun muutaman kerran kuunneltiin niin aloin katsella niiden leluja jospa pilli olisi syöty.
Lauantain olin koko päivän näyttelyssä töissä ja kotiin tultuani alkoi Jussin puleeraminen seuraavan päivän kisaa varten. ja jälleen tuo PIIP PIIP. Emmekä vielä olleet varmoja kuuluiko ääni Jussista vai Empusta vai tytöistä.
Sunnuntaina tulin taas illalla kotiin, Jussi ja mieheni olivat tulleet aikaisemmin ja taas tuo PIIP PIIP. Soitin eläinlääkärillemme kotiin ja hän oli sitä mieltä, että koko lauma olisi tutkittava.
Maanantai aamuna selvisi piipityksen lähde oli kyseessä palovaroitin jonka patterit alkoivat loppua.
Huh kukaan ei onneksi ollut syönyt mitään, mutta arvatkaa minkälainen lasku olisi tullut koko jengin kuvaamisesta.

Äänestä

oli yhden kasvattini herkku vuosia sitten. Antibioottikuurin jälkeen koiruuden tila vain huononi ja eikun omistajansa vei sen uudelleen lääkäriin, jolloin se myöskin röntgattiin. Suolessa näkyi jotain omituista ja niinpä se sitten leikattiin. Ja tosiaankin, sillä oli suolitukos jonka aiheuttaja oli se tennispallo.
No taas yhdellä itse pitämälläni kasvatilla oli varsinainen käärmeen kita. Sinne upposi niin pesusienet, tiskirievyt jne. Kerran sitten oli mieheni toinen sukka kateissa ja sitä ihmeteltiin isosti. Pari päivää myöhemmin kun mieheni oli keräilemässä tarhalta koirien jätöksiä, niin löysi mielenkiintoisen pötkön; sukka täynnä paskaa :). Selvisi senkin sukan tarina.
Näitähän voisi kertoilla vaikka hurustruku :=).

Äänestä
  • pakko kertoa kun kaverilla kävi niin onnettomasti, että koira pääsi syömään kortsun. yrittivät sitä ensin eläinlääkärin käskystä oksettaa, mutta liian myöhään. onneksi kortsu tuli ulos kakan mukana ja kyllä sitäkin naurettiin sitten jälkeenpäin, kun koira kuitenkin selvisi hienosti.

    Äänestä

  • Meidän nyt parivuotias koiranpoika oli pentuna varsinainen sukkasyöppö. Muksun sukkia se söi ihan uskomattoman määrän, se osasi kaivaa niitä pyykkikorista ja vaatekaapista ja muksu kun oli silloin just sen ikäinen, että sukkien riisuminen oli kivaa niin...
    Pihalta sai sitten kerätä niitä koiran läpi kulkeneitas sukkia, onneksi ei tullut mitään tukoksia tai muuta.
    Toinen koira söi nahkaisen talvisaappaan, siitä oli tasan pohja ja vuori jäljellä, kaikki nahka oli syöty, liekö pitänyt sitä nahkaisena puruluuna. Sama kaveri on vuosien varrella syönyt myös useamman nahkahihnan ja kaulapannan, vain metalliosat jää jäljelle.
    Meilläkin näitä on lisää vaikka kuinka ja paljon.

    Äänestä

  • FAU kirjoitti:

    Meidän nyt parivuotias koiranpoika oli pentuna varsinainen sukkasyöppö. Muksun sukkia se söi ihan uskomattoman määrän, se osasi kaivaa niitä pyykkikorista ja vaatekaapista ja muksu kun oli silloin just sen ikäinen, että sukkien riisuminen oli kivaa niin...
    Pihalta sai sitten kerätä niitä koiran läpi kulkeneitas sukkia, onneksi ei tullut mitään tukoksia tai muuta.
    Toinen koira söi nahkaisen talvisaappaan, siitä oli tasan pohja ja vuori jäljellä, kaikki nahka oli syöty, liekö pitänyt sitä nahkaisena puruluuna. Sama kaveri on vuosien varrella syönyt myös useamman nahkahihnan ja kaulapannan, vain metalliosat jää jäljelle.
    Meilläkin näitä on lisää vaikka kuinka ja paljon.

    näitähän löytyy, mutta muutamia mainitakseni: 2 eri käsilaukkua, penaalin josta muutamia kyniä, sukka, puuhelmiä (olivat muuten laatikossa ja vieläpä muovipussin sisällä). Oli aikas jänskää kun koira paskoi helmiä... :) nyt onneksi aavistuksen jo oppinut ettei kaikkea tarvitse tuhota.

    Äänestä

  • FAU kirjoitti:

    Meidän nyt parivuotias koiranpoika oli pentuna varsinainen sukkasyöppö. Muksun sukkia se söi ihan uskomattoman määrän, se osasi kaivaa niitä pyykkikorista ja vaatekaapista ja muksu kun oli silloin just sen ikäinen, että sukkien riisuminen oli kivaa niin...
    Pihalta sai sitten kerätä niitä koiran läpi kulkeneitas sukkia, onneksi ei tullut mitään tukoksia tai muuta.
    Toinen koira söi nahkaisen talvisaappaan, siitä oli tasan pohja ja vuori jäljellä, kaikki nahka oli syöty, liekö pitänyt sitä nahkaisena puruluuna. Sama kaveri on vuosien varrella syönyt myös useamman nahkahihnan ja kaulapannan, vain metalliosat jää jäljelle.
    Meilläkin näitä on lisää vaikka kuinka ja paljon.

    Kyllähän sudetkin syövät saaliinsa nahkan, kuten ihminen broilerin rapeaksi paistettua nahkaa ja kamaraa jauhetaan makkaraankin.

    Enemmän olisin huolissani, jos nahkan sijaan olisi syönyt kumisen pohjan ja tekokuituisen vuoren.

    Äänestä

Tulee taas mieleen edes mennyt narttumme. Se kun oli erikoistunut kaikkeen mikä vaan oli yhtään sen mielestä syömä kelpoista. Yhden kerran ihmettelin että miksi koira koko ajan kakoo kurkkuaan. Otin taskulampun ja katsoin suuhun...Sielläpä olla köllötti kitalaessa PARSIN NEULA JA AIKA PAKSU SELLAINEN!! Hädissäni soitin tutulle ell:lle että mitä nyt tehdään. no koira äkkiä autoon ja vastaanotolle.Kun siinä sitten neitiä syynättiin ja tutkittiin sattui niin että ell:n opskeleva tytär tarttui pihteihin tarkoituksesaan ottaa neula kitalaesta pois. eipä onnistunut vaan ell:n ote lipesi ja koira NIELAISI NEULAN. Siinä sitten äimänkäkenä ihmettelimme että mitäs nyt?? Ostimme sitten jauhelihaa joista teimme pumpulin kanssa lihapalloja( ell neuvojen mukaan:)Äitini sitten kulki koiran kanssa muutaman päivän ja aina oli mukana suurennuslasi. voitte varmaan kuvitella sitä näkyä kun äiti tonki jokaista paska kasaa suurennuslasilla:)) Löytyihän se sitten muutaman päivän päästä ja koira pääsi taas onnellisena syömään lisää mitä kummallisimpia juttuja mm seleenilääkkeitä. Niistä sitten tulikin virtaa ja taas piti soittaa ell.:))Tämä samainen narttu kun söi autossa kauppa kassista broileritkin naamaansa:)) No, nyt on hyvä muistella jälkeen päin mutta kyllä aina harmaita hiuksia tuli lisää joka " Kepposesta" mitä neiti sai aikaann:))

Äänestä

on siis menny kaikenlaista tavaraa.Kerran dalmis söi salaa tyttären hamsterin maapähkinöitä ehkä puoli pussia ennen kuin jäi kiinni..No sitten kun tuli kakan aika niin eihän ne pähkinät olleet tietenkään sulaneet..Siis pötkylä näytti ihan snickers patukalle!Eipä tehny snikua vähään aikaan mieli..Kerran oli myös hävinny olohuoneen pöydältä vihreä pöytäkynttilä katsoin kumpaakin koiraa syyttävästi no myöhemmin syyllinen sitten selvisi vihreän kakan muodossa..dalmishan se taas!Siitä en oo varma että oliko "vahingossa" syönyt :)

Äänestä

ja koko hiton alumiini rasia.
mietittiin hetki minne se maksalaatikkorasia on kadonnut....selvisihän tuo kun ulkoiltiin ja tuli kakan mukana kiiltävää rasiaa.hassua kyllä,koira ei ollut moksiskaan.
toinen koiramme on mieltynyt mun alushousuihin...hakee perhana vaikka pyykkikorista.

Äänestä

kerran kanssa onnistui... Tämä tapahtui silloin kun opetimme vanhinta lastamme potalle, en heti ehtinyt siivota potasta kakkaa pois, ehkä viisi minuuttia se potassa oli, kun menin siivoamaan, ei potassa ollutkaan mitään... Kysyin mieheltäni, että siivosiko hän sen, vastaus kuului ei siivonnut.. Kukahan sen siivosi...? Ressu oli onnellisena mennyt syömään ne kakat siitä potasta...!

Äänestä
  • mut kissankakat.yök ja sen jälkeen naama iloisena hönkäilemään meitin eteen.ei e mieli pussailla koiran kanssa moisten makupalojen jälkeen.
    kuulin ex naapurilta että niitten rotikka oli syönyt ulkohuussissta kakkaa.kotimatkalla oli sitten oksentanut kaiken takapenkkiläisten niskaan autossa.oli kuulemma ollut hommaa auton siivoomisessa.

    Äänestä

Yhden tutun koira söi melkoisen määrän superloonia, no se tietenkin pakkautuu tiukemmaksi suolessa. Sitten kun tuli ulostamisen aika niin omistaja oli aika ihmeissään kun kasa alkoi paisumaan ja paisumaan superloonin ottaessa takaisin normaali muotoaan!

Omat koirat nyt ei mitään kummempaa ole syönyt, erikoisin tapaus oli ehkä kun korvakoruni meni pennun suuhun kun olin hyökkäyksen kohteena enkä edes huomannut korun puuttumista vasta seuraavana päivänä.

Tuosta alemmasta oksentamis jutusta tuli mieleen kun jätin koiran autoon vähäksi aikaa. Tietenkin juuri silloin piti mennä maha sekaisin ja paskaa oli takapenkillä, repsikanpenkillä, lattialla, oviverhoiluissa ym. Kuskin penkki sentään säästyi jostain ihme syystä. Ei muuta kun koko sisustan purkaminen ja peseminen. Juuriharjaa ja mäntysuopaa, siis kunnon läpipesu. Tietenkin penkit ja verhoilut kuivuu monta päivää ja oli aika kolkkoa ajella pelkällä peltilaatikolla:/

Äänestä

...tähän mennessä:

*Kaulakorun ja korvikset pöydältä.
*Osan sohvan (vaahtomuovista)istuinta
*Mäntyjen kaarnaa ja kakkii sitten tikkusta pökälettä
*Maalla nautojen aiv-rehua, maanatain kakat ovat kiinteitä viikonlopun syöpöttelyn jälkeen.
*Pari pienempää luuta on mennyt kokonaisena
*Tutrkinpippureita kokonaisen pussillisen

Saa nähdä mitä tuo vekkuli vielä syö.

Äänestä

Nää oon aivan huippuja juttua!!Kyllä saa nauraa taas ihan kippurassa!!!Nyt vaa hirvittää ku meille on kesällä koira tulos, et mitähän meiltä häviää ;)

Äänestä
  • mm. korvatulpan, korvakorun, paljon nenäliinoja, ponnareita, helmiä ja joitain pikkuleluja :)

    Äänestä

  • Aikoinaan olin tiskatessa riisunut timanttisormukseni pöydälle.Yötä vasten ei niitä löytynyt,hädissäni läksin koiratarhaan taskulampun kanssa katselemaan.Että voi paskakin säihkyä!Ajokoiranpentu tai nuori dobberi oli taas asialla.Se parivaljakko sai paljon aikaan.Nykyiselle berrelle opetin pienestä sanan JÄTÄ.Herkkupala,joka jätetään.Ymmarrettävämpi komento kuin iänikuinen ei.Paljon onnea ja terveisiä tulevaan kesään!!!

    Äänestä

Pentu on syönyt vaikka mitä... Mm. monopolipelin vihreän talon, pampuloita, rätin, pentuna se söi aina omat kakkansa, yäk!! Ja viimeisin: Ihmettelin todella paljon, kun koirani rupesi ulkona kakkaamaan... Näky oli tosi hassu, en ehkä nyt rupea sitä kuvailemaan, mutta kyllä siinä hetken aikaa sai miettiä, että mitähän se nyt on syönyt... Kotiin päätyämme löysin kondoomipakkauksen, josta puuttui yksi, oli sitten sen pistänyt poskiinsa, kuorineen päivineen! Ja onhan sitä tullut järsittyä kaukosäätimet, dvd-levyt, cd-levyt, laskut:), rasvapurkit, kuumemittarit yms. "mukavaa"... Nyt ei taas tule muuta mieleen...

Äänestä

Muutamat sukat, pieni muovipussi, hiuslenkkuja, peikonlehteä, jugurttipurkki... Ja koira nyt kuitenkaan ei ole pentu vaan jo 7 vuotta!

Äänestä

Meillä muovinen ISO paistimittari ja ikää pennulla oli 3kk, ison ruohotukon mukana tuli ulos ja sitä ihmeteltiin ja paljon.

Ei koira mitenkään outo ollut, kerran kyllä unissaan ulahti ja kunnolla ja juoksi sängyn alle, mutta muuten se oli kyllä täysi yllätys..

Jälkeenpäin tajusin että sitä se ruohon syöminen oli että yrittää sitä pois saada eikä eläinlääkärikään sitä koskettelussa huomannut..

Äänestä

Niin siis minun 9-kuukautinen pikkuiseni tuntuu olevan hulluna erityisesti kodin elektroniikkaan. Ensimmäinen asia, mitä koira söi oli vanha modeemimme, seuraavana vuorossa oli neljän päivän sisällä kaksi kännykkääni (opin muuten niiden jälkeen huolellisemmaksi). Lisäksi vuhvella on tapa seurata tiiviisti vierestä, kun avomieheni korjaa esimerkiksi tietokonetta tai muuta sähkövempainta. Luojan lykky todellakin oli, että pentumme ei kuollut, kun se oli jyrsinyt katki lukulampun johdon. Kun tulin kotiin, koko asunto oli pimeänä oikosulun vuoksi ja koiralla tuntui illalla olevan todellakin energiaa. Kukkaro meni seuraavalla viikolla, pari kasvia se on syönyt ikkunalaudalta, kahdet sandaalit ja yhdet kengät lukemattomat määrät kyniä ja kumeja näin muutamia mainitakseni. Ai niin, meinasin unohtaa, että olihan se yrittänyt syödä e-pillerinikin, mutta pakkaus oli maistunut paremmalle! Tiedän, että ajattelette, että olen äärimmäisen välinpitämätön ihminen, kun jätän lääkkeitä ja johtoja koiran ulottuville mutta uskokaa pois: koira hyppäsi tasajalkaa reilusti yli metrin korkuiselle pöydälle ja noukki sen yläpuolella olevasta kaapista pillerit :(...Että tällaista meidän energiapakkaus tekee vapaa-aikanaan :)! Pistäkää paremmaksi :D!!

Äänestä

nappasi suuhunsa hevosenpaskan ja napsutteli hyvällä ruokahalulla-heinää se enimmäkseen on!

Äänestä

No meijän edesmennut roope söi sohvan, ei ny kokonaan mutta kuitenkin käyttökelvoton sohvasta tuli

Äänestä

Tipsut ovat meillä syöneet tai vaurioittaneet:
- seinää
- 3 kaappia
- raybaneiden sangat (tuli aika kalliiksi korjata)
- lukematon määrä kasveja
- kenkiä
- videokasetteja
- nappikuulokkeet
- kirjoja
- vessapaperirullia ja pumpulipusseja
- keskeneräisiä käsitöitä
- sitruunapommikarkeista tuli rakkuloita nieluun ja lääkekuuri...
- huulirasvoja ja huulipunia
- jne...

Äänestä

Kerran ell. käydessäni tapasin erittäin huolestuneen koiran omistajan. Koiran takapuolesta riippui kuulemma jotain ylimääräistä, ettei vain suoli ollut tullut ulos tai jotain kamalaa... Pikaisen ell tutkimuksen jälkeen suolesta vedettiin noin metri räsymaton kuteita. Kuvaus varmensi että sitä oli lisää sisällä ja paljon. Koira oli syönyt oman räsymattonsa! Loput räsymaton kappaleet ell oli poistanut leikkaamalla, mutta onneksi koira oli selvinnyt.

Äänestä
  • onhan näitä tullut... huvittavaa lukea kyllä =)
    meillä nykyinen aikuinen koira on pentuna "syönyt" seinää, vaatteita, kenkiä, kasveja yms ja tuo nykyinen pentu ei nyt hirveesti ole tuhonnut vielä muuta kun pari kukkaa on tiputtanut ja jotain lehtiä repinyt, leluja, yms pientä.

    Äänestä

Meidän 8kk hauveli on myös tykästynyt kodin elektroniikkaan ja hiukan vieraidenkin..

Koiramme aloitteli syömällä kaikenlaista pientä alkuun kuten viherkasvit (joulun aikaan 4 joulutähteä), kahvikuppeja, lautasia, lastoja..

Seuraavana oli vuorossa kahvinkeitin ja mieheni isän
parranajokoneen- sekä kännykänlaturit..

Kun pienet tuhot ei riittänyt sitten poika oli poissa ollessani tiputtanut lattialle TV:n ja syönyt siitä johdon ja antennin piuhan.. kussut kaikenlisäksi sen päälle (ihme että elossa), stereoiden antennin syönyt ja nyt viimeinen jatkojohto, joka oli ollut seinässä..

Kyllä rahallinen tuho on jotain hurjaa jos miettii..
(ainiin laskuista jäi vielä muutama DVD ja CD levy..)

Äänestä

Tanskandoggini meni tavallisesta väliovesta työpäivän aikana läpi, kunnon kulkuaukko oli jyrsitty. Se rakasti myöskin vaahtomuovipatjoja, mutta ei koskenut muihin tavaroihin. Nykyinen doggini syö kaukosäätimet, jos ulottuville jää. Kun taloon tuli rottweilerin pentu, niin ostin heti suosiolla häkin, sillä tuhoa olisi taatusti tullut ja paljon. On se silti ehtinyt syödä muutaman maaliputkilon, sängyntolppaa ja muita erinäisiä pieniä tavaroita.

Äänestä

SAKEMANNI TERRORIAA
- lukuisa määrä erilaisia johtoja (puhelin, pakastin, kaiuttimen ym.)
- kukkasia ja monta (mullat levitettynä lattialle)
- kanankakka mansikkamaalta (koira kun tynnyri)
- lautasia ja laseja
- lukuvalot sängyn päältä lamppuineen
- mattoja (ja aina keskeltä)
- puulastoja ja haarukoita
- sohva
- kaapin ovia ja jalkalistoja
- kissan hiekkaa (jotain kasvipuristeita, arvatkaa vaan paljonko siitä tulee paskaa..)
- lasten leluja (yleensä pehmo silmät ja nenät)
- kissan hiekkalaatikko
- wc istuimen kansi
- farkkutakista / farkuista napit
- peitinvärin (koko koira oli lähes vihreä)
- silika (luontaistuote, auttaa hiustenkasvuun ja kynsii, ilmankos ovat hyväturkkisia)
- lapsen antibiootti kuurin
- kirjaston kirjoja (tuli kalliiks)
- sulkapallomailan

ja lukematon määrä jotain pienempää..

Kyseessä siis 5:den eri sakemannin puhdetoiminta

Äänestä

Koirani on syönyt pentuna lähinnä:
- Sohvan (kukapa ei) ;)
- Pumpulipuikkoja runsaasti (mielenkiintoisen näköinen kakka tuli siitä)
- Meikkipussin sisällön (ripsivärit poskikarvoissa) :)
- Maalituubeja (koira,sohva,matto ym.saivat uuden hienon sinisen värin)
- Kenkiä, kukkia, tyynyjä, pehmoleluja jne jne... =)

Äänestä

taitaa olla erikoisin mitä miun Reccu on syönyt :) onneksi ei ollut elävä se merisiili,vaan pelkkä kuori.mutta huvittavaa se oli silti :)

Äänestä

Koiramme on syönyt valorenkaasta pikkuisen osan. Ja serkkuni koira söi suolasta tehtyä massaa helmineen ja kimalteineen.

Äänestä

Voi kuinka hassuja juttuja! Totta puhuen, oma koirani soi syanidia, jota laitoin Weetabixin sekaan. En vain jaksanut häntä enää.

Äänestä
  • Mulla melko samat aatokset. Rahaa lekuriin tasan 0 euroa. Mutta koiria neljä kpl... Asetta ei ole. Jauhelihasienimureke tuli äsken mieleen.

    Äänestä

Kaikesta huolimatta rakastamme niitä, paitsi nämä 2 viimeistä kirjoittajaa.

Äänestä
  • Mitäs vikaa niissä muka oli?

    Äänestä

  • lan-e-min kirjoitti:

    Mitäs vikaa niissä muka oli?

    Ne olivat liian selvästi todellisten koiran ystävien kirjoituksia. Milenalilaiset pentutehtailijat vaan nussittavat koko ajan lisää koiria kärsimään tähän mielenvikaiseen maailmaan. Kennelistin rahanahneus on loputonta.

    Äänestä

Mun koizuliini tykkää aina syyä ja repii mun pixui, sellasii pitsinstringei. Monet jo tuhonnu. Ihme juttu.

Äänestä

Omaa paskaahansa se. Näky oli niin herttainen = ))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koirienystävä kirjoitti:

tuli tosta yhdestä viestistä mieleen kysyä, että mikä on kaikkein oudointa mitä koiranne ovat joskus vahingossa syöneet?? pentunahan esim näin voi käydä että koira syö vaikka kaktuksen, kuten edesmennyt koirani teki.
kertokaahan huvittavia makupaloja =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu