Ajattelimme esikoislapsemme nimeksi Mannaa. Mitä mieltä olette? Onkohan Suomessa edes ketään muuta sen nimistä? Tuleeko siitä liikaa mieleen ruoka, uskonto tms.?
Manna
nimettäjä
191569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei ollenkaan paha.
Se on ihana nimi.
Voisiko toinen nimi ola esim:
Panna?
Tai?
Panna-Aina?
Tai?
Anna antaa Panna?
Tuota nimeä käytettiin ennen 1900-luvun vaihdetta vain miehillä.
1900-luvun alusta lähtien 12 miehellä on ollut tuo nimi.
1940-luvun jälkeen nimeä on annettu vain naisille, näkyy olevan 23 kpl.
Ei ollenkaan huono valinta.
Meillä kuopuksesta piti tulla Manna, mutta päädyimme kuitenkin antamaan viralliseksi nimeksi Amanda. Moka, koska kaikki kuitenkin kutsuvat häntä Mannaksi =) Se on aika harvinainen ja kaunis nimi, eikä meillä ainakaan kukaan ole huomautellut mielleyhtymästä Anna-Mannaan tms. Eikä kellekään ole tullut mieleen sekään, millä Israelin kansa eli erämaassa...
Idiooteista ei tässä yhteydessä kannata välittää. Jos joku on nimen vuoksi kiusatakseen, niin kyllä mitä tavallisimmistakin nimistä voi vääntää ihan mitä tahansa. Jos tyttönne on Mannan näköinen, antakaa ihmeessä se hänelle nimeksi =)
"no kyllä tekee mieli Mannaa"...jne.se tuli mieleen sanonnoista,mitä tulee ehkä tulevaisuudessa kuulemaan!sama vertaus nimelle Nanna.
Kuten edellä, mistä tahansa nimestä voi halutessaan vääntää jotain kaksimielistä. Jos nimi ei ole kielenvastainen ja vaikuttaisi sopivan lapselle, miksi sitä ei voisi käyttää? Tiedän myös yhden Nannan, enkä ole koskaan kuullut, että häntä olisi nimensä takia millään tavalla kiusattu.
Mitä taas lempinimiin tulee, ne voi onneksi itse valita. Nikkisi on tosi tuttu, koska olen itse käyttänyt samaa jo kymmenen vuotta - tosin en näissä keskusteluissa =)
anna nimeksi Monna. se on nätti :)
Jos jonkun tekee mieli mannaa, on hänen tilanteensa aika hankala; mannaa on nimittäin vaikea saada Suomessa.
Raamatun sanastossa mainitaan, että israelilaiset karäsivät erämaavaelluksen aikana ruoaksi mannaa. Se on härmän kaltainen valkoinen aine, mahdollisesti tamariskin pihka.
Ja mikä on tamariski. Se on pieni (tai ainakin Suomessa pieneksi jäävä) puu, jonka menestyminen on olossamme aika heikkoa ainakin ulkosalla. Kukat kyllä ovat kauniit (ainakin minun mielestäni).
no moni voi vahingossa laitta"nikin"joka on jo"käytössä",itse sen kyllä valitsin,enkä tietääkseni"lainannut keneltäkään.minun ajatukseni siitä vaan oli "hyvämielinen" slangi-sana naishenkilöstä,vaikka tiedän toki että se on myös oikea nimi ja mielestäni ihan kiva nimi.JA mitä haluttiin kysyä mielipiteitä nimestä Manna,niin annoin OMAN mielipiteeni siitä,niinkuin kaikki täällä varmaan tekeekin,niinkuin sinäkin NYT.
Itse et käyttänyt nimimerkkiä,vai vaihdatko sen aina mielesi mukaan.monet täälläkin on jäänyt mieleen...
sanonta"ai että,kun teki mannaa",tarkottanee ilmeisesti jotain hyvää?mutta kun niin monen asian jälkeen niin voisi sanoa jotkut saunomisen,syömisen,nai...n,ja jotkut"idiootit"lyömisen ym. jälkeen...mutta täällähän joku tokaisi, että ei nimi miestä pahenna jos ei sit naistakaaan...jos joku todellisuudessa tietää Mannan tarkoituksen,niin voisi viisaampana selventää...
Joo, nou hätä, sama nikki on vuosien varrella ollut aika monilla muillakin, enkä minä sitä ihan vain itselleni ole omimassakaan - enkä voikaan kun se kuitenkin on erisnimi. Tässähän taas huomattiin, että ainakin me kaksi pidämme yhdestä samastakin nimestä. Suunnilleen tätä yritin ed. viestini lopulla sanoa, mutta tarkoitus taisi jäädä vähän hämäräksi =)
Mitä tulee Manna-nimeen, mielipiteiden vaihtoa vartenhan tämä palsta onkin, eli kiitos mielipiteestäsi :) Minä taidan ehkä olla vähän jäävikin kommentoimaan, kun itselläni on tytär, jota sillä nimellä kutsutaan, eikä vielä tähän mennessä ole tullut yhtään kummastelua tai lällätystä - tosin neiti on vasta 4v.
Laita vain tyttösi nimeksi Manna, minä en näe siinä
mitään raamatullista, mutta saamenkielessä sana
'manna' (a:t äännetään hiukan ä:hän vivahtavasti)
tarkoittaakin juuri 'lapsi', siis yleisesti. Hyviä
ristiäisiä/nimiäisiä!
Knnattais ajatella lasta.
Koulussa kiusataan ihan varmasti, kuulostaa enemmän haukkuma nimeltä.
Manna puuro tuli heti mieleen.
Ei se ole mikään sievä tytön nimi.
Oletteko te ihmiset ihan oikeasti noin pösilöitä nykyään?
Ilmeisesti olemme mielestäsi pösilöitä. Sinulla on kaikin mokomin oikeus olla sitä mieltä =) Mutta ainakin meidän Mannamme pitää nimestään, eikä ole yhtään negatiivista palautetta tullut mistään.
Tiedoksesi: lapset, susia toisilleen kun ovat, voivat kyllä vääntää vaikka nimistä Tiina tai Ville ihan järkyttäviä muunnoksia. Oma rajani menee nimessä Auringonkukka, sitä ei enää viitsisi rappusilta huudella =P
ei ollu tarkoitus"haukkua" nimeä vaan sanoa vaan mielipide mikä tuli ekana mieleen.Laitoin tohon väliin myös "kirjautuneen"nikkini,kun en vaan aina viiti sitä käyttää.oikeestaan ei Mannassa,niin kuin ei Minnassakaan mitään vikaa ole.en ole vaan aikaisemmin kuullut ja kuulostaa lähinnä vaan lempinimeltä.ei mulla ainakaan ekana tullut mieleen manna-puuro vaikka (joskus täällä)Eloveenasta kyllä tuli mieleen kaura puuro:)ja se on totta,että jotkut lapset ne osaa julmia olla ja vääntää nimistä vaikka mitä.
Eihän se muiden vika ole jos olette manna puuron nimen lapselle antaneet....
Mitäs kyselet palstoilla jos et totuutta kestä.
...koko ketjun ennen kuin alat siellä nimettömän nikkisi takana arvostella. Vastasin ketjun aloittajan kysymykseen. En siis kysellyt, kerroin vain mikä meillä on tilanne. Toisekseen, kuten joku on jo tähänkin ehtinyt kommentoida, eipä Manna nyt loppujen lopuksi kovin erikoinen nimi ole.
Jos oikein erikoista nimeä haluat päivitellä, ystäväni opiskelutoveri (mies) oli ja on edelleen nimeltään J Sees Steinway, sukunimeä en muista. Kuulemma ihan mukava tyyppi ja itsetuntokin kohdallaan. Tukehdupa nyt pullaasi siellä =)
Omasta mielestäni olisi aika tylsää, jos kaikki olisivat tosiaan vain Matteja ja Maijoja (ei millään pahalla heitä kohtaan), nimien runsaushan on rikkautta!
Ja koska tänään tekee mieli viilata pilkkua, viittasitko otsikollasi mahdollisesti sanontaan "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"? Ohi meni.
Kivan erilainen, muttei liian 'eksoottinen' tai erottuva. Tosi nätti nimi (:
joku puhu tulevaisuuden sanonnoista:mies sanoo anna Manna panna.heh heh
Taivaasta sataa mannaa...