Minä olen tässä.
Suurten huolieni kanssa
maailmaa yritän nähdä.
Yritän nähdä hyvän ja väärän,
mutta kovin on sumuinen
verho eteeni asetettu.
Minä olen tässä.
Liikuttelen jalkojani paikasta toiseen
kuitenkaan tietämättä minne olen menossa.
Kovin on möykkyinen tie
jalkojeni alle asetettu.
Minä olen tässä.
Yritän kauniita lauluja laulaa
ja positiivista energiaa levittää.
Mutta kovin on kylmiä ihmisiä
tämä ttalo täynnä.
Minä olen tässä.
Ja nyt minä lähden.
Lähden vaikka asettaisit tielleni millaisia esteitä.
Lähden vaikka vastassa olisi kuinka suuri mäki.
Lähden vaikka kuinka heittelisit minua pistävillä sanoillasi.
Sillä minä olen vihdoin tajunnut,
että ei ihminen ole luotu sitä varten
että hän päivästä päivään istuisi työpöytänsä ääressä. Kuuntelisi valitusta.
Sillä minä olen vihdoin päättänyt
että tästälähtien minä teen jotain aivan muuta.
Alan vaikka kylähulluksi jos en muuta keksi.
Omistan energiani rakastamiseen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olettepas te niin ihanan ehdoton tänään - mutta puolivakavasti sanottuna, pahaltahan ttuo kuulostaa yksilön kohdalle osuneena :-)
kohteliaisuus niin otan sen sellaisena.. :)