Nimeämiset

Eipä sitten koostelähetystä katsoville näytetty kaikkien käyntiä päiväkirjahuoneessa. Sattuu olemaan se yksi odotetuimmasta tapahtumasta BB-talossa.
4690
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Normaalisti ajattelevia ihmisiä tuollainen huuhaa sonta ohjelma ei kiinnosta pätkän vertaa.

Minäkin kirjoitan tänne vain siitä ilosta, että pääsen vit...uilemaan teille surkimuksille ja keskenkasvuisille märkäkorville, joiden elämä tuntuu pyörivän tuon täysin turhan höpö höpö ohjelman ympärillä.

Äänestä
  • Kirjoituksesi kertoo sinusta olennaisen. Nolottaako?

    Äänestä

  • "Vittuilija" on itse nolo märkäkorva. Kuluttaa aikaansa tuollaiseen lapselliseen kommentointiin.

    1Äänestä

  • Enpä tiennyt olevani "keskenkasvuinen märkäkorva" kun ikää on kuitenkin kertynyt yli 50 vuotta. Kaiketi sitten olen epänormaalisti ajatteleva surkimus. Mun elämä pyörii suurimmaksi osaksi muun, kuin Big Brotherin ympärillä. Mulle ei ole 24 /7 ja katson jos ei ole muuta katsottavaa. Toki minulle saa vittuilla, jos vittuilijalle tulee siitä parempi mieli, minä osaan suhtautua sellaiseen tarvittavalla arvokkuudella.

    Äänestä

  • Ensin luet iloksesi ja ajan kuluksi meidän kirjoituksia ja sitten kiukustut - häh 🤣😆😜 On meitä moneksi - mutta hyvä näin että on kaikille meille viihdykettä. Mitähän tekisit nytkin ellei me provosoitaisi sinua. Sorry jos ottaa koville. 🤓

    Äänestä

Ei nolota, mutta teitä keskenkasvuisia huuhaa paska ohjelmaa seuraavia märkäkorvia pitäisi nolottaa.

Normaalisti ajattelevat ihmiset eivät tuollaista sontaa katso.

Äänestä
  • Tuntuu jotenkin todella idioottimaiselta, että vaivaudut tulemaan näille ohjelman keskustelusivuille kertomaan noita mielipiteitäsi.
    Vaikuttaa nyt siltä, ettei ole kaikki muumit laaksossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuntuu jotenkin todella idioottimaiselta, että vaivaudut tulemaan näille ohjelman keskustelusivuille kertomaan noita mielipiteitäsi.
    Vaikuttaa nyt siltä, ettei ole kaikki muumit laaksossa.

    Kyllähän asia useimpien mielestä on aivan varmasti niin, että tuossa huuhaa ohjelmassa mukana olevilla ja sitä lapsellista paska ohjelmaa katsovilla ne muumit eivät ole laaksossa.

    Tuskinpa ne teillä ovat koskaan laaksossa olleetkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän asia useimpien mielestä on aivan varmasti niin, että tuossa huuhaa ohjelmassa mukana olevilla ja sitä lapsellista paska ohjelmaa katsovilla ne muumit eivät ole laaksossa.

    Tuskinpa ne teillä ovat koskaan laaksossa olleetkaan.

    Kuulostat katkeralta. Hajoo itsekses!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulostat katkeralta. Hajoo itsekses!

    Hanki elämä.

    Tuollaista huuhaa ohjelmaa katsovat vain luuserit ja keskenkasvuiset märkäkorvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulostat katkeralta. Hajoo itsekses!

    Mistä minun muka pitäisi olla katkera?

    En todellakaan keksi ensimmäistäkään syystä, koska elämäni on kaikilta osin priimaa ja puitteet ovat muutenkin kaikin puolin kunnossa.

    Toisin taitaa olla teillä tuota höpö höpö paska ohjelmaa katsovilla luusereilla ja keskenkasvuisilla märkäkorvilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hanki elämä.

    Tuollaista huuhaa ohjelmaa katsovat vain luuserit ja keskenkasvuiset märkäkorvat.

    Mulla on kyllä elämä, mutta sä olet katkeroitunut ja elämääs kyllästynyt erakko.
    Ei voi kuin ihmetellä käytöstäsi. Esimerkiksi minä en pidä Love Island ym. tyyppisistä ohjelmista, mutta ei ole mitään tarvetta käydä noita ohjelmia tai katsojia haukkumassa. Jos sen tekisin, niin minussa olisi varmasti jotain vikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä minun muka pitäisi olla katkera?

    En todellakaan keksi ensimmäistäkään syystä, koska elämäni on kaikilta osin priimaa ja puitteet ovat muutenkin kaikin puolin kunnossa.

    Toisin taitaa olla teillä tuota höpö höpö paska ohjelmaa katsovilla luusereilla ja keskenkasvuisilla märkäkorvilla.

    No mene elämään sitä priimaa elämääsi ja jätä BB:tä katsovat ihmiset rauhaan. Onko se sinulta jotenkin pois, jos muut sitä katsovat??

    Äänestä

  • Kyllä ohjelmalla katsojia riittää, joten tuossa olet väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ohjelmalla katsojia riittää, joten tuossa olet väärässä.

    Keitä tuon ohjelman katsojat sitten ovat?

    Syrjäytyneitä keskenkasvuisia vähävaraisia märkäkorvia, friikkejä sekä kummajaisia ja ylipäätään niitä joilta puuttuu se oma elämä.

    Nämä mainitut kyyläävät ohjelmassa mukana olevien friikkien ja kummajaisten outoja juttuja, typeriä puheita ja lapsellista leikkimistä.

    Normaalisti ajattelevat ja työssä käyvät aikuiset eivät missään tapauksessa suostu katsomaan tuollaista paskaa.

    Surullista on myös se, että nuo ohjelmassa mukana olevat kummajaiset ja friikit ilmeisesti oikeasti luulevat olevansa tuon paskan loppumisen jälkeen jonkinlaisia korkealle arvostettuja julkiksia.

    Totuus kuitenkin tulee olemaan se, että noille tyypeille tullaan nauramaan päin naamaa ja minkäänlaista arvostusta heidän on turha odottaa.

    Korkeintaan heistä tulee niitä turhia julkiksia, jollaisia tässä maassa on ennestäänkin aivan liikaa.

    Aloitusjaksoa taisi seurata yli 900 000 märkäkorvaa ja muita friikkiä. -)

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitusjaksoa taisi seurata yli 900 000 märkäkorvaa ja muita friikkiä. -)

    Erilaisia kummajaisia, märkäkorvia ja syrjäytyneitä tässä maassa riittää.

    Siitä huolimatta normaaleiksi luokiteltavat ihmiset eivät katso tuota paskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitusjaksoa taisi seurata yli 900 000 märkäkorvaa ja muita friikkiä. -)

    Joidenkin+tutkimusten+mukaan+10%:a+suomalaisista+kuuluu+johonkin+sukupuolivähemmistöön.Katsojista+500+000+oli+siis+sukupuolivähemmistöihin+kuuluvia+ja+400+000+muita+kummajaisia+sekä+märkäkorvia.Itse+en+kuulu+mihinkään+noista+ryhmistä,+enkä+missään+tapauksessa+tule+tuota+paska+ohjelmaa+katsomaan.Hankkikaa+elämä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitusjaksoa taisi seurata yli 900 000 märkäkorvaa ja muita friikkiä. -)

    Etkös edelleenkään ole oppinut kirjoittamaan?

    "muita friikkiä"

    Tuo olisi pitänyt kirjoittaa muuta friikkiä, tai vaihtoehtoisesti muita friikkejä.

    Silloin se olisi ollut kieliopillisesti oikein.

    Tosin Teiltä BB:n katsojilta yleensä puuttuu täysin korkeampi koulutus ja sitä myöten kyky kirjoittaa virheetöntä suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitusjaksoa taisi seurata yli 900 000 märkäkorvaa ja muita friikkiä. -)

    jep, ja se on hyvä juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkös edelleenkään ole oppinut kirjoittamaan?

    "muita friikkiä"

    Tuo olisi pitänyt kirjoittaa muuta friikkiä, tai vaihtoehtoisesti muita friikkejä.

    Silloin se olisi ollut kieliopillisesti oikein.

    Tosin Teiltä BB:n katsojilta yleensä puuttuu täysin korkeampi koulutus ja sitä myöten kyky kirjoittaa virheetöntä suomea.

    Taitaa sinua pikkasen harmittaa, kun sinun toimeentulotukesi ei riitä 24/7 ostoon. Täytyy täällä kytätä 24/7 , jos sattuisi kuulemaan jotain kivoja juttuja BB-talon tapahtumista ja tietäis mistä puhutaan. Onhan se jonkinlaista elämää tuokin. Toinen kyttää BB-live 24/7 ja toinen kyttää mielipiteitä ohjelmasta, jota ei koskaan ole katsonut.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Surullista on myös se, että nuo ohjelmassa mukana olevat kummajaiset ja friikit ilmeisesti oikeasti luulevat olevansa tuon paskan loppumisen jälkeen jonkinlaisia korkealle arvostettuja julkiksia.

    Totuus kuitenkin tulee olemaan se, että noille tyypeille tullaan nauramaan päin naamaa ja minkäänlaista arvostusta heidän on turha odottaa.

    Korkeintaan heistä tulee niitä turhia julkiksia, jollaisia tässä maassa on ennestäänkin aivan liikaa.

    Eikö sinulle naureta päin naamaa?
    Käytkö ulokona yleensäkään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa sinua pikkasen harmittaa, kun sinun toimeentulotukesi ei riitä 24/7 ostoon. Täytyy täällä kytätä 24/7 , jos sattuisi kuulemaan jotain kivoja juttuja BB-talon tapahtumista ja tietäis mistä puhutaan. Onhan se jonkinlaista elämää tuokin. Toinen kyttää BB-live 24/7 ja toinen kyttää mielipiteitä ohjelmasta, jota ei koskaan ole katsonut.

    BB on vähävaraisille märkäkorvaisille luusereille suunnattu paska ohjelma.

    Minä olen 59- vuotias insinööri ja valtion virkamies, enkä tuota paskaa katso.

    Se ei todellakaan ole rahasta kiinni vaan siitä, etten käytä kallista aikaani tuollaisen paskan katsomiseen.

    Mieluummin seuraan kansainvälisiä pörssikursseja ja etsin mielenkiintoisia osakkeita ostettavaksi.

    Niitä onkin jo kertynyt melko iso salkullinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö sinulle naureta päin naamaa?
    Käytkö ulokona yleensäkään?

    "ulokona"

    Olisihan se pitänyt arvata, että nuo kirjoitustaidottomat BB:n katsojat ovat jostain pohjoisen takapajuiselta syrjäseudulta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "ulokona"

    Olisihan se pitänyt arvata, että nuo kirjoitustaidottomat BB:n katsojat ovat jostain pohjoisen takapajuiselta syrjäseudulta.

    Kirjoitusvirhe, sinäkö et koskaan tee kirjoitusvirheitä?
    On erittäin säälittävää että tuosta huomauttelee.

    Huuteletko ulkona näitä samoja idiootti aisia juttuja kuin täällä vai oletko jossakin komerossa syömässä suklaata ja kirjoittamassa näitä kommentteja?

    Toivotaan että älysi riittää ymmärtämään tuonkin virheellisesti kirjoitetun sanan.
    Korjaan sen kuitenkin kun epäilen että voi tuottaa ongelmia.

    Huuteletko ulkona näitä samoja idioottimaisia juttuja kuin täällä vai oletko jossakin komerossa syömässä suklaata ja kirjoittamassa näitä kommentteja?

    Äänestä

  • Minä olen yli 50v työssäkäyvä perheellinen äiti. Katson BB:tä aina, kun uusi kausi tulee. En koe olevani syrjäytynyt tai luuseri, vaikka seuraankin kyseistä ohjelmaa. Mukavaa ajanvietettä raskaan päivän jälkeen.

    Miksi joidenkin ihmisten pitää käydä moittimassa muiden katselijoiden tekemisiä? Ei ole fiksua, eikä asiallista. Jokainen saa tehdä kodissaan mitä parhaimmakseen näkee. Ei kuulu kenellekkään. Outoa ottaa stressiä tällaisesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "ulokona"

    Olisihan se pitänyt arvata, että nuo kirjoitustaidottomat BB:n katsojat ovat jostain pohjoisen takapajuiselta syrjäseudulta.

    Taisipa tulla hankala kysymys kun ei tule vastausta, meneekö yli ymmärryksen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hanki elämä.

    Tuollaista huuhaa ohjelmaa katsovat vain luuserit ja keskenkasvuiset märkäkorvat.

    Jotenkin tainnut jäädä levy soittamaan samaa mantraa: märkäkorva ja luuserit. Eikö sanavarasto riitä enempään? Mutta kertoo kaiken olennaisen henkilöstä ja itse psyyken tilasta jos vaivautuu tänne keskustelupalstalle kommentoimaan ja haukkumaan muita tuollaisella tekstin konseptilla.

    1Äänestä

  • Yli miljoona muuta katsojaa.

    Äänestä

Kaikki muumit laaksossa ja hanki elämä.. En voi uskoa että joku vielä käyttää näitäkin sanontoja!

Äänestä

Koostelähetyksessä oli huono juontaja, ei tiennyt paljon mitään koko ohjelmasta, kyllä Almaa kuuntelee mieluummin.

Äänestä
  • Jaa, tietääkö Almakaan? öö,ää,öö , mitäs mun pitikään sanoa... kun minä olin Selviytyjissä. Hihihihihihi..hihi.hihi

    Äänestä

Huvittavaa, kun tein aloituksen nimeämisistä, niin täällä pääsi valloilleen ihmisten haukkumiset tv-ohjelman takia.
Antakaa hyvänen aika jokaisen seurata sitä ohjelmaa mistä tykkää. Ei kaikki tykkää kaikesta. Minäkään en tykkää urheilulähetyksistä, enkä näistä muista realitysarjoista. En tykkää myöskään monista elokuvista tai sarjoista. Ymmärrän kuitenkin, että on ihmisiä jotka näitäkin ohjelmia katsovat. Pidän heitä ihan kunnollisina ja normaaleina ihmisinä. Minulla ei ole syytä heitä moittia. Enhän edes tunne heitä.

Äänestä

Onko kellään tämän_päiväisiä äänestystuloksia, että kuka äänesti ketäkin?

Äänestä
  • No niidtä voi olla hiljaa siihen saakka, kun koostelähetys tulee illalla. Jää tavallisen lähetyksrnkin katsojille jännitettävää.

    Äänestä

  • Tarina ja Ville ovat äänestyksessä ja Tarina sai ennätysmäärän ääniä!

    11 kappaletta, kun asukkaita on 12!
    Anulta 1, Krisulta 2, Jukalta 2, Miralta 1, Kimmolta 2, ja Helmeriltä 2.

    Perusteina oli useimmiten se että hän hajottaa taloa ja aiheuttaa jatkuvasti konflikteja ja pahaa energiaa, ja Anu heitti että Tarina on energiasyöppö. Onneksi nuo asukkaat ovat nähneet sen millainen kusipää hän on.

    Krisu sai vain neljä ääntä ja ne olivat "vastapuolen" ääniä.
    Tarinalta 2, Keviniltä 1, ja Millalta 1.

    Muistatte kai sen kuinka Tarina sopi Krisun ja Jukan kanssa ja vielä tanssi ilosta kuinka Jukka oli tullut pyytämään häneltä anteeksi (Vaikka tuon vitun käärmeen olisi pitänyt pyytää anteeksi koko talolta)? Arvatkaa ketkä saivat Tarinan äänet, hän antoi 2 pistettä Krisulle ja 1 pisteen Jukalle. Että sellainen "sopija" kyseinen käärme on.

    Ville sai 7 ääntä. Hänkin sai muutaman 2 pisteen ääntä, ja ohitti sillä tavoin Eeviksen, kun Eevis sai yksittäisiä pisteitä muutamalta ja sai kokonaisuudessaan vain 6 ääntä.

    Ville sai Eevikseltä 2, Tupulta 1, Keviniltä 2, Millalta 2. ja päätyi siksi Tarinan kanssa äänestykseen.

    Eli käytännössä Ville taas pelastuu, kun tuo narsistinen käärme poistetaan talosta ensi sunnuntaina.

    Äänestä

  • Annan kaksi pistettä Tarina-Marinalle; jospa se marina pian loppuisi.
    Yhden pisteen annan Vittu-Kristianille; alkaa se vitun kuuleminen jo kyllästyttää.

    Äänestä

Ville ovelasti yrittää savustaa vanhempia henkilöitä ulos. Pisteitä siis antanut (2) Timolle ja Tuulalle. Oma lehmä ojassa, turhaan selittelee..

Äänestä

Eikös tuo ole jonkinlainen peli? Joten "oma lehmä ojassa" on pelaamista, kellä noilla ei niin olisi? Tarina on kyllä niin vastenmielinen teeskentelijä, toivottavasti häipyy ohjelmasta ja julkisuudesta!

Äänestä
  • Tarina-Tärinästä huomaa ainakin sen miten huono itsetunto hänellä on ja yrittää koko ajan miellyttää ja kontrolloida muita. Tyypillinen narsistisen epävarma persoona. Äkkiä pois talosta samoin tuo Eevis jolla seksi jatkuvasti mielessä. Taitaa olla seksi pakkomielle. Tämäkö on joku entinen mensalainen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarina-Tärinästä huomaa ainakin sen miten huono itsetunto hänellä on ja yrittää koko ajan miellyttää ja kontrolloida muita. Tyypillinen narsistisen epävarma persoona. Äkkiä pois talosta samoin tuo Eevis jolla seksi jatkuvasti mielessä. Taitaa olla seksi pakkomielle. Tämäkö on joku entinen mensalainen?

    Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että olisihan se ollut parasta näyttää ne kaikkien nimeäjien nimeämispisteet, mutta jokainen koostehan leikataan. Eihän ne kaikki ois nyt liikaa aikaa vieneet. No sitten taas lähtikin laukalle tää koko keskustelu.

    Normaalisti ajattelemista kokeilevan idiootin ja trollin kanssa en ole samaa mieltä. Hänhän tykkää olla katsomatta Big Brotheria, mutta kyttää joka ilta sen saman ajan tätä palstaa, ja lyttää täällä BB-faneja. Hah hah...

    Senkin ajan tämä 59-vuotias insinööri ja valtion virkamies (siinä meni viimeinenkin kunnioitus) trollaa täällä, kun voisi vaikka mieluummin seurata pimeillä kujilla niitä kansainvälisiä pörssikurssejaan, ja etsiä mielenkiintoisia osakkeita varastettavaksi.

    "Niitä onkin jo kertynyt melko iso salkullinen." No näkispä senkin osakemuovipussin. :)

    Ehdin jo luulla, että Sipiläkö tänne kirjottelee, mutta ei. Juha on vasta 58-vuotias. :) Kirjoittaja on 59

    Muina kausina muistaakseni näytettiin kaikki nimeämisjutut:)

    Äänestä

Mira jo jakeli omia tupakkeja toisille, meinaa sillä nostaa suosiotaan näin nimeämispäivänä, on se juoni. 😄

Äänestä

Nuo studiovieraat ovat täysin turhia, pelkästään pudonnut heti putoamisen jälkeen, ei muuta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Eipä sitten koostelähetystä katsoville näytetty kaikkien käyntiä päiväkirjahuoneessa. Sattuu olemaan se yksi odotetuimmasta tapahtumasta BB-talossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu