Kulumia minäkin. mutta mitenkä ymmärtää meidän sikataloudesta täälläpäin?
Sikataloutemme
Anonyymi
20142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kepua minäkin täältä katuvalojenpaikkeilta jotenkiin.
Aloittaja voisi näin aluksi opetella sukunimen oikein (Kulmuni) ja pohtia vasta sen jälkeen talousasioita.
Vielä tuohon oikeinkirjoituksen lisäisin,pierukin kirjoitetaan näin, eikä suinkaan piaru. T. Äidinkielenope.
"Äidinkielen opella" lienee iso henkinen trauma kouluttamattomuudestaan.
Tämä mies, joka tykkää pieruhuumorista, ei kyllä ole koulunpenkkejä kuluttanut. Liekö sitten kuluttanut liikaa aikaa sikaloissa, kun kaasunmuodostus on tuttua.
Äidinkielen opettaja osaa myös ruotsin kielen. Voinet jatkossa kirjoittaa ruotsiksi? Akateeminen koulutukseksi ei mene hukkaan, kun joskus tekstisi on på svenska.
Mustialan kävin ja sitten reittäpitkin taloon. T. Äidinkielenope.
Kyllä Lottotyttökin kaunis on mutta Kulmuni ehkä vielä nätimpi.
eikös se sikatalous tule taas hyvin hoidettua kun "sikatalouden ammattiyhdistysliike", keskustapuolue pääsi taas hallitukseen.
vai olenko oikeassa onko maaseudun väellä muuta "ammattiyhdistystä" kuin keskustapuolue.
Kyllä Kulumia on muillakin kuin meillä Kepulaisille vanhemmiten.
Kulumia tai ei, niin sianpaskaa ainakin piisaa. Luonnonvarakeskus väitti suomalaisten ajavan paskaa pelloille liian vähän. Hämeessä ainakin ajetaan, ja vailla perälautaa. On yleiset tietkin liejussa. Sianpaska haisee vuodenajasta riippumatta. Sydäntalvi taitaa olla ainoa sianpaskavapaa aika. Ihmetellä täytyy kuinka paljon paskaa peltoihin oikein uppoaa. Luulisi enemmät jo valuvan kiinan puolelle.
Kulumia kylläkin,
mutta mahtaako tämä Kuluni saada tukiaispuolueen uuteen nousuun?
Hyvä että Suomi ja Eu tukee sikataloutta jotta me maalla saadaan rahhoo.
Se on Kuluni, niinkuin jo sanoin tuossa , eikä puhuta turhaan mistään Kulumista, Kepu nousuun.
Kuluja se vaan tietää.
Samaa mieltä, kuluja Kulumista , kansallisia maataloustukia toistamiljardia tukijusseille.
Meidän puheenjohtaja on Kuluni, pulinat pois. T. Äidinkielenope.
Kulumia ainakin täällä Kojonvaalipiirissä touhutaan.
Kuluni lähti kuluinensa, ja tilalle valehteleva Vanhanen. Kepu pettää aina. Mies vakuutti televisiossa, että ei missään tapauksessa halua valtioneuvoston jäseneksi. Siinä lopputulos. Änkyrä känki pikkuvanhanen , hauskaa on ainakin kuunnella kun Vanhasta viedään suulaitten naisten toimesta kuin litran mittaa. Onnea ja menestystä. Kepulikepuli, ja kannatus nousuun.
Lautakasamasasta olen kuullut myös tupailloissa jutusteltavan.