Oulun Puhelin toteutti vuonna 2001 ns. yhtiön sulauttamisen, jossa vanhan yhtiön liiketoiminta ja omaisuus siirrettiin uuteen perustettuun yhtiöön. Osakkeenomistajilla oli mahdollisuus luopua vanhasta paperisesta osakekirjasta ja saada vastineeksi 240 tai 250 uuden yhtiön osaketta arvo-osuustilille.
Monipolitoimintaa harjoittava yhtiö pystyy maksamaan osinkoa omistajilleen, joista suurin on Oulun kaupunki. Osingon maksun ehtona on, että vanha paperiosake on muutettu uusiksi osakkeiksi, ja vaihto on tehty viiden vuoden kuluessa asiasta päätetyssä yhtiökokouksessa. Tämä päivä lankeaa vuoden 2006 maaliskuussa.
Suuri osa ns. B-osakkeista on edelleenkin vaihtamatta uusiin osakkeisiin, ja syynä siihen lieneekin se tapa, jolla kaupunkin anasti vallan uudessa yhtiössä. Paperiosakkeen myynti on helppoa, mutta arvo-osuustilillä olevien pörssissä noteeraamattoman yhtiön osakkeiden myyminen on vaikeaa ellei peräti mahdotonta.
Onko yhtiöllä juridista oikeutta olla maksamatta osinkoa osakkeenomistajalle, joka on muodollisesti yhtiön osakas mutta ei ole merkittynä arvopaperirekisteriin (osakkeet arvo-osuustilillä), ja mitätöidä oikeus osinkoon em. viiden vuoden jälkeen?
Oulun Puhelimen osinko
Opoy
1
436
Vastaukset 1
- krp
Lehdissä on jatkuvasti ostoilmoituksia, osakkeista pääsee helposti eroon. Sovitte ostajan kanssa treffit pankkiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591551- 261184
- 851048
- 42857
- 65826
- 92784
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15749Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115686
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �145620Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615- 4612
- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t74557- 19556
- 44538
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487