Paljonko viikkorahaa?

Kävin tuossa ihan huvin vuoksi nuorten palstalla kiertelemässä ja lukemassa heidän ajatuksiaan, itsekin kun olen kahden murrosikäisen vanhempi.

Silmiini pisti erityisesti viikkorahapalsta jossa nuoret puhuvat viikkorahoistaan. En tiedä oliko se liiottelua osalta vai mitä mutta useat tuntui saavan jopa 100e kuukaudessa?!? Sillon sen ymmärrän jos nuori maksaa itse vaatteensa ja laskunsa ja muutkin ostoksensa mutta aika monella tuntui olevan tilanne se ettei heidän tarvinneet itse ostaa mitään vaan vanhemmat maksoivat ja se 100e oli sitten plussaa jonka sai käyttää ihan miten ikinä tahtoi.

Haluaisinkin nyt kysyä paljonko te annatte lapsillenne viikkorahaa vai annatteko ollenkaan? Ja mitä heidän pitää sen eteen tehdä vai tarviiko tehdä mitään?

Ihan mielenkiinnosta olisi kiva kuulla.

Itsellä on siis kaksi lasta, 12 ja 13-vuotiaat, molemmat saavat 2e viikossa. Mielestäni se on sellainen maksimi. Ja ainakaan vielä en ole kuullut mitään valituksia vaan molemmat ovat olleet tyytyväisiä. Me siis itse miehemme kanssa ostamme heille kaiken tarpeellisen ja he saavat käyttää 2e sitten vaikka karkkiin tai mihin ikinä haluavatkaan. Pakkohan sitä ei tietenkään ole tuhlata, talteenkin voi laittaa :)!

Meillä on sellainen tapa ollut perheessä että kaikki tekevät kotityöt eikä siitä pidä odottaa palkkaa. Eli en palkitse lapsiani 2e jos he vievät roskat tai tiskaavat tiskit, kotityöt on sellainen asia josta ei pitäisi maksaa mitään vaan kaikkien on ne hallittava...ei minullekaan ole koskaan rahaa kotitöiden tekemisestä maksettu enkä ole sitä odottanutkaan.
Lapset siis tekevät kotitöitä siinä missä minä ja miehenikin, oppivat ajoissa kodinhoitoa ja tulevat varmasti pärjäämään omassa kotonaankin sitten aikanaan...eihän heille kukaan silloinkaan maksa mitään siitä vaan työt on tehtävä ilmankin.

Lapset eivät tarvitse paljoa rahaa, varsinkaan jos vanhemmat maksavat heille jo kaiken...mihin sitä rahaa voi mennä? Ei meidän nuorilla ainakaan mihinkään vaan kaikki tarpeellinen tulee meiltä mitä he ikinä tässä elämässä tarvitsevatkaan. Aika halpoja penskoja meillä loppujen lopuksi on...kummatkaan ei vaadi turhia vain tarpeellista :)!

Meillä se 2e on sellainen plussa summa lapsillemme jonka haluamme heille antaa karkkiin sun muuhun jos he sellaista haluavat, ja jos ei niin sitten säästöön vaan...kertyypä tulevaisuuden varalle pikkuhiljaa kivasti rahaa :)!
182779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Olen siis 20v täyttävä naisihminen...olen siis itsekin vielä nuori (usein ajatuksiltani kyllä luultu vanhemmaks), mutta minua ihmetyttää "nykyajan" lasten kasvatus. Lapset saavat kaiken mitä vain ikinä haluavat, hyllyt notkuvat leluista ja joka viikko ostetaan uusia vaatteita ja karkkia joka kauppareissu eikä esim sisarusten vaatteet kelpaa enää pienimmälle vaan hän saa uudet aina. Itse olen kyllä perheen vanhin ja omistan kaksi pikkuveljeä, jotka ovat kyllä joutuneet käyttämään minun vanhoja vaatteitani, kun se vain on ollut mahdollista (esim. sin verkkarit on ihan hyvin voitu käyttää) ja isommalta veljeltä on nuorimmainen perinyt kaikki. Polkupyörät ollaan peritty jne.
Karkkia ollaan saatu yleensä lauantaisin vaikkei karkkipäivänimeä käytetty. Leluista vain ne joita jaksoimme kinua monta kuukautta (jos niitäkään). Tiedän perheen jonne ostetaan uusi lelu kun lapsi vain sen haluaa, sillä leikitään kk ja sitten se onkin jo tylsä. Itse leikin samalla lelulla monta vuotta hyvässä lykyssä, kun se oli se minkä todella tahdoin.
Olen maalta kotoisin, jossa on helppo mennä naapurille töihin niin olen ensimmäisen kerran 9v ollu sipulitöissä. Ainut "nuori" joka siinä paikassa pärjäs kun ne vaati paljon, kun maksoivat kuitenkin suht hyvin eli työkaverini olivat suurimmaksi osaksi aikuisia. Siellä olin monet kesät ja vapaapäivinä olin esim hernepellolla, jonne minua kysyttiin kun oli juorua liikkunut että olen ahkera.
Tein siis työtä, jotta sain rahaa ja sen rahan sain sitten käyttää esim uusiin vaatteisiin, uikkareihin(uin kilpaa) jne. Opin mielestäni todella hyvin myös rahan arvon enkä koskaan ole taskurahaa saanut vaan yleensä kesätöistä jäi se ns taskuraha ja vanhempani kuitenkin maksoivat muut kuluni.
Kotitöistä en rahaa ole saanut vaan ne on pitänyt aina tehdä, ilman mutisemista.
Opiskelemaan muutettuani olen tehnyt kesät töitä ja rahat säästöön talvea varten plus siihen opintotuki päälle niin hyvin oon pärjänny eikä oo äitiltä tarvinnu kinua (paitsi pariin kirjaan ku oli menny lääkärikuluihin sen verta paljon siinä rahaa). Aion tulevaisuudessa kasvattaa lapseni samalla tavalla, koska en tod aio niitä viiskymppises elättää.
Ja esimerkkinä poikaystäväni joka teki kasi ja ysiluokan välisenä kesänä ensimmäisen (kesä)työnsä, sai aina kaiken minkä halus ja viikkorahaa pilvinpimein. Asutaan nyt yhdessä ja hän käy töissä, joten tulot paljon paremmat kuin minun. Menot ollaan jaettu tasan ja vaikka mulla paljon huonompi kk-tulot ni kummanki tili nollassa kuun lopussa. Poikakaverini tuhlaa rahaa milloin mihinkin turhaan esim. polttava dvd-asema, kannettava tietokone (meil on nopee,hyvä norm kone) jne. Ei mitään käsitystä et vois säästää et jos tulee yllättäviä lääkärikuluja, sairaslomaa tai työttömyys...kaikki menee mitä vähänkää saa irti...ja on jopa äidiltään joutunu lainaa rahaa ku loppus ja kuussa oli viel monta pv jäljellä ja ruokaaki tarvittais enkä ala häntä elättämään. Luultavasti jos yhdessä pysytään niin meillä menee niin et mun poikakaveri alkaa saada sitä viikkorahaa ja pankkikortti on mun halussa...=)

Äänestä

Siis tuo on todella pikkumaista. Tai noh...ehkä se keski-luokassa on tavallista mutta itse tulen aika rikkaasta perheestä ja olen saanut miltei kaiken aina. Esim. kun aikoinaan täytin 18 vuotta, vanhemmat ostivat minulle hienon auton! yms. Alkää olko noin pikkumaisia...se on vaan rahaa ja sitä saa lisää!

Äänestä

ole annettu viikkorahaa ollenkaan.
Isommat lapset 12v poika,8v tyttö saavat rahaa tarvittaessa ja säästävät lahjarahojaan,tekevät mummolle jotain pientä,keräävät pulloja jne.

Äänestä

Meillä maksetaan murkuille 80e/kk, siitä maksavat puh.laskunsa ja muut ylimääräiset menonsa (myös vaatteet, joita eivät TARVITSE). Meille jää maksettavaksi "normaalit" vaatekulut ja harrastusmenot.
Katson, että nuorten päätyö on käydä koulua, eikä siis varsinaisia kotitöitä ole. Silti joskus lumityöt, ruohonleikkuu, kokkailu yms. onnistuvat myös heiltä, emme sitä silti vaadi. Näistä emme maksa erikseen, ei myöskään makseta siitä jos ovat joskus hetken nuorempien sisarusten peräänkatsojina. Oma huone täytyy pitää siistinä.

Äänestä
  • No on se hyvä kun teillä rahat riittää viidelle noin. Entäs sitten kun lapsi täyttää 17 ja lapsilisät loppuvat? Kotona asuvan suurinkaan opintotuki ei yllä teidän kuukausirahaan. Vanhemmat on huoltovelvollisia kunnes he ovat 20v. jos he opiskelevat. ja onhan heidän opiskeltava tulevaisuutta varten. Ja koulun käynnin ohella ois opeteltava kodinhoitoa ja rahan käyttöä tulevaisuutta varten. Kotihan on yhteinen ja jokaisen täytyisi siellä oma osuutensa hoitaa. MUTTA tietenkin sehän on jokaisen oma asia.
    Meillä jokainen on kantanut kortensa kekoon kotona asuessaan, eikä siitä koulun käynti, eikä opiskelukaan kärsinyt. Jälkeenpäin ovat olleet tyytyväisiä kun omassa asunnossaan osaavat hommansa hoitaa. Rahaakin ovat saaneet vähemmän, eivätkä koskaan narisseet. Vaatteet, harrastukset, opiskelu ym. on kustannettu. Mutta niinkuin sanoin, jokainen tyylillään.
    Mutta niin se vain useasti on että nälkä kasvaa syödessä.

    Äänestä

  • Mitenon kirjoitti:

    No on se hyvä kun teillä rahat riittää viidelle noin. Entäs sitten kun lapsi täyttää 17 ja lapsilisät loppuvat? Kotona asuvan suurinkaan opintotuki ei yllä teidän kuukausirahaan. Vanhemmat on huoltovelvollisia kunnes he ovat 20v. jos he opiskelevat. ja onhan heidän opiskeltava tulevaisuutta varten. Ja koulun käynnin ohella ois opeteltava kodinhoitoa ja rahan käyttöä tulevaisuutta varten. Kotihan on yhteinen ja jokaisen täytyisi siellä oma osuutensa hoitaa. MUTTA tietenkin sehän on jokaisen oma asia.
    Meillä jokainen on kantanut kortensa kekoon kotona asuessaan, eikä siitä koulun käynti, eikä opiskelukaan kärsinyt. Jälkeenpäin ovat olleet tyytyväisiä kun omassa asunnossaan osaavat hommansa hoitaa. Rahaakin ovat saaneet vähemmän, eivätkä koskaan narisseet. Vaatteet, harrastukset, opiskelu ym. on kustannettu. Mutta niinkuin sanoin, jokainen tyylillään.
    Mutta niin se vain useasti on että nälkä kasvaa syödessä.

    Meillä tämä systeemi on vähentänyt vanhempien kuluja. Kun aloimme maksaa kk-rahaa, nuoret katsovat hintalappuakin kun jotain ostavat. Ennen ei yhtään huolettanut ostaa kalliita esim. meikkejä kun ne sai vaan heittää ostoskärryyn. Nyt kun ne menevät omasta pussista, niin se halvempikin versio katsotaan ja päätyy useimmin kotiinviemiseksi. Siinä mielessä tämä systeemi myös kasvattaa.
    Tiedän kyllä, ettei kaikilla ole mahdollisuutta maksaa isoja summia kk-rahaa. Meillä ei kuitenkaan lapsilisän loppuminen vaikuta elämiseen, joten mielestämme tämä summa on ihan ok. Itse olen kotiäitinä ja jos ei ole rahaa maksaa nuorille, niin menen vaikka töihin, mutta niin kauan maksan kun kotona ovat.

    Äänestä

  • Viiden äiti kirjoitti:

    Kyllähän viidestä lapsesta saa hyvät lapsilisät ja niistä voi irrottaakin.
    Mutta en sanonut ettei olis ollut varaa. Meillä vaan ei kukaan ole (ymmärtänyt) pyytää tollasia summia. Ovat vaan tulleet vähemmällä toimeen. Rahaa on sit mennyt muuhun kuten Jalkapalloseura maksut, lisenssit, varusteet, turnaus reissut (siel käyttörahat)ym. ym. Musiikkiopisto, soittimet ym. ym.
    Tää nyt on tietysti vähän eri asia kuin meikkien osto. Mut meillä vaan on toimittu näin ja toimitaan edelleenkin nuorimman kanssa. Hänelläkin on jalis ja musa.

    Äänestä

  • Lapsilisitä kirjoitti:

    Sanoitko ihan vakavissasi tuon lapsilisä-jutun? Viidestä lapsesta saa 660e l-lisää, mutta otappa huomioon, että meitä on 7 henkeä. Käy ensitöiksesi vaikka autokaupassa katsomassa mitä pikkubussit maksavat.. 50000e:lla saa kyllä jo aika uuden jos ei ole turhan kranttu. Entäs asumiskulut yms., meillä on 200neliön talo ja tämäkin tuntuu pieneltä. Ruokamenoista nyt puhumattakaan.

    Joten eiköhän kaikkien, jotka luulevat lapsilisillä rikastuvan, kannata tehdä tupa täyteen lapsia! Tosin minun vinkkini on, että kannattaa laskea vielä uudemman kerran..

    Mutta tämä nyt lipesi hiukan varsinaisesta aiheesta, en mitenkään tarkoittanut juuri sinua kun sanoin, ettei kaikilla ole mahdollisuutta maksaa lapsille kummoisiakaan vk-rahoja. Ajattelin vain, että paljon on työttömiä tai muita joilla ei paljoa ylimääräistä rahaa ole.

    Enpä tarkoittanut että lapsilisillä kukaan rikastuis. Vaan että niillä pyritään kustantamaan LASTEN tarpeita. Kellä ne menee harrastuksiin ja vaatteisiin ja kellä taskurahoihin? se on taas jokaisen vanhemman harkinnassa. Kyllähän mä lapsilisät tiedän kun on itsellänikin lapsia. Sen vaan sanon että sitten se rahan meno vasta tuntuu kun lapsi on opiskelija ja tarvitsee entistä enemmän rahaa.

    Äänestä

  • Väärin kirjoitti:

    Sanoin jo heti aluksi, että maksamme lasten harrastukset. Eiköhän tuo kk-raha ole joka perheessä ylimääräistä tuloa lapsille. Voisi lapsella jäädä harrastukset vähiin jos ne täytyisi lapsen/nuoren kustantaa.
    Meillä on yksi lapsi opiskelemassa, joten esimakua on jo siitäkin puolesta saatu. Enkä silti ole hänen kk-rahaansa pienentänyt.
    Sitten se vasta alkaa maksaakin kun hän omilleen muuttaa. Meidän suvussa kun on tapana laittaa nuorelle lähes valmis koti (vuokra sellainen kuitenkin).

    Äänestä

Sinä olet miehesi kanssa oikeilla jäljillä.
Meillä on toimittu vähän niiku samoilla periaatteilla. Ja lapsista kasvoi fiksuja vastuunsa tuntevia aikuisia. Jatkakaa samalla linjalla, niin hyvä tulee.

Äänestä

paras ratkaisu olisi maksaa murkulle kohtalainen summa rahaa vaikka kerran kuussa ja vaatia häntä sitten ostamaan sillä vaatteet, maksamaan omat puhelinlaskut ja muut omat menot. Niin, ettei "ylimääräistä" rahaa paljoa jäisi, mutta että sitä olisi mahdollista saada jäämään hieman, jos on menoissaan tarkka. (Tarkoitan nyt ennen kaikkea hieman vanhempia lapsia kuin 12-13-vuotiaita)

Tosiasiahan tuntuu olevan, että monet saavat kotona asuessaan "ilmaista" rahaa vanhemmiltaan sellaisia summia, ettei normaalilla aikuisella välttämättä ole niin paljoa rahaa käytettävissä turhiin menoihin. Itselläni ainakin putosi käyttörahan määrä valtavasti kotoa pois muuton jälkeen.

Toisaalta, kunhan omat lapset siihen ikään tulevat, en taida antaa heille ilmaista rahaa lainkaan. Toki osa kotitöistä kuuluu tehtäväksi ilman korvausta, mutta jotain hommaa heillä aion teettää myös korvausta vastaan. Rahaa siis tehdään itse työllä, sitä ei saada tekemättä mitään. Meillä ei näillä näkymin oo ongelmia keksiä työtä lapsille. Omassa firmassa riittää pientä hommaa, millä voi oikeesti tienata.

Äänestä

2 eurolla saakin helvetisti ostettua kaikkea.

Äänestä
  • Mitä tuon ikäisten edes pitäisi ostaa? Jos vanhemmat kustantaa jo kaiken?

    Äänestä

Me saimme viikkorahaa 10 mk / 2 e viikossa ala-asteen ajan. Joskus 12-13-vuotiaana siirryttiin 50 mk / 10e kuukausirahaan kasvatusmielessä: Oppi vähän miettimään miten sen rahan sai venymään pidemmäksi aikaa ja miettimään ostoksiaan. Aika pian siitä kk-raha alkoi nousta tarpeen mukaan, 15-vuotiaana sain muistaakseni noin 20-30e korotuksen, kun siirryin itse maksamaan puhelinlaskuni.

Vanhemmat maksoivat mm. tarpeelliset vaatteet, harrastukset, bussiliput ja leffalipun pari kertaa vuodessa. Periaatteessa meikit yms. oli omalla kontolla, mutta joskus äiti osteli kosteusvoiteita tai muuta vastaavaa "tarpeellista" kun kuukausiraha oli loppumaisillaan tai loppunut ennen aikojaan. Kotitöistä ei periaatteessa makseta, mutta esimerkiksi perusteellisesta joulusiivouksesta saattoi saada rahaa, ja vähän lisäbonusta jos hoidin nuorinta siskoani pidemmän aikaa. Yleensä siskon vahtimisesta ei maksettu, se kuuluu isosiskon tehtäviin. Joulu- ja kevättodistuksesta sai keskiarvo * 10 mk tai keskiarvo * 2 e.

15-16-vuotiaana kk-rahani taisi olla 80e. Sillä sain mitä tarvitsin ja jouduin kuitenkin suunnittelemaan rahankäyttöä. "Turhia" vaatteita ei tullut juurikaan ostettua. Peruskoulun päätyttyä halusin lähteä kavereideni kanssa ulkomaille. Sen sijaan, että hyvätuloiset vanhempani olisivat iskeneet seteliä kouraan, he sanoivat, että saan lähteä matkalle, jos saan matkarahat yksin kasaan. Otin siis osa-aikatyön ja sain vanhemmilta hieman lisäbonusta isoista kotihommista (mökin ympäristön haravointi jne). Juuri ja juuri sain pinnistettyä rahat kokoon, ja tuntui muuten paremmalta tuo matka kuin yksikään aiemmista! (Käyttörahaa sain vanhemmiltani.)

Minusta tuo systeemi on toiminut. Olen oppinut käyttämään rahaa ja suunnittelemaan kuukauden menot niin, että kertaakaan ei ole tullut törsäiltyä aivan ylen määrin. Nykyään 18-vuotiaana asun yksin, ja saan 225e/kk vanhemmiltani lainaa... tai siis he ovat sitä mieltä ettei sitä tarvitse maksaa takaisin, mutta olen päättänyt vähintään lähettää heidät jollekin matkalle, kunhan saan opinnot suoritettua, pääsen töihin ja saan sen verran säästettyä. Kuukaudessa saan siis asumislisän tuon "lainan" = n. 396e. Vuokraa maksan 230e ja loppu kuluu hyvin puhelinlaskuun, ruokaa, taloustavaroihin, viihdeiltoihin, meikkeihin yms. Vanhempani maksavat vielä koulukirjat, muutaman bussikortin vuodessa ja ainakin isommat vaateostokset (talvitakki, kengät tms.).

Viestin ydin taisi olla se, että nyt tuo 2e viikkoraha ehkä vielä menee, mutta kohta suosittelisin siirtymään kuukausirahaan ja nostamaan summaa ehkä hieman, niin pääsee lapsi/nuori kokeilemaan ettei raha kasva puussa.

Äänestä

Mä saan ite 20€ kuukaus, eli n. 5€ viikko. Kaks euroa on musta liian vähän tohon ikään suhteutettuna viikossa mutta jos ne ei valita ni ei sitten mitään mutta jos kyllä ni sitä voisi kyllä nostaa !

Äänestä

Siis maksatko todella lapsillesi (ja jo tuon ikäisille) todella 2 euroa viikkorahaa..jaa,no mitäs kivaa itse tekisit 2 eurolla jos miehesi antaisi sen sinulle "johonkin kivaan"..?? ja säästöönkin voisi vielä laittaa pesämunaksi..??HALOO! en todellakaan ymmärrä sinua,anteeksi vaan..mitä nykypäivänä saa 2 eurolla.Meillä lapsi sai sen jo 4 vuotiaana.Maksan nyt tyttärelleni 20 euroa kuussa,ikä 11v ja se vain omiin menoihinsa...tehköön sillä mitä haluaa.Koen että lapsella on oikeus alkaa jo käsittelemään rahaa ja suunnittelemaan menojaan..jos haluaa jotain,oppii säästämään ja ettei tarvitse aina olla käsi ojossa.Lapsellani on myös turva,jos jotain sattuu-on aina rahaa jos tarvitsee..vaikka bussilippu katoaa..tjms..ja joskus jos nälkä yllättää vaikka treenien jälkeen,huom yllättää..ei hänen tarvitse olla nälissään-on rahaa hakea jotain kaupasta..siis matkan varrella..koskaan ei tiedä mitä sattuu..rahojaan hän ei todellakaan "heittele" mihin sattuu..vaikka tietääkin että lisää on tulossa..päinvastoin..tietää tasan tarkkaan mihin hänellä on varaa,-hemmottelee itseään joskus vaikka uudella kynsilakalla/korviksilla..niinhän me muutkin naiset..ja ennenkaikkea saa "oman vapauden" matkalla kohti aikuisuutta...=)

Äänestä

Moi
Minä olen 11v ja saan viikko rahaa 5€ ja lisäksi saan joskus hyvistä koe numeroista rahaa vaikka 1€. Rahat käytän eläimiiin ,niitä minulla on paljon. Joskus aiti ostaa marsulle ruokaa ja jotain omaan akvarioonsa muTta äiti maksaa myös koiran ruuat jne. Tämä on minun oma mieli pide mutta minusta ei ole hyvä jos ostaa karkkia viikko rahallaan. Äiti ostaa minulle vaatteet,karkit pieni määrä kerran viikossa ja lisäksi maksaa kännykkä laskun joka on noin 10-15€.Jos ajattelee asiaa niin minulla on 5 taistelukalaa jotka kaikki syövät jonkin verran lisäksi teen niille poikasia jne. eli niihin menee rahaa. tässä minun mielipide

Äänestä

Kommentoi aloitusta

äippä77 kirjoitti:

Kävin tuossa ihan huvin vuoksi nuorten palstalla kiertelemässä ja lukemassa heidän ajatuksiaan, itsekin kun olen kahden murrosikäisen vanhempi.

Silmiini pisti erityisesti viikkorahapalsta jossa nuoret puhuvat viikkorahoistaan. En tiedä oliko se liiottelua osalta vai mitä mutta useat tuntui saavan jopa 100e kuukaudessa?!? Sillon sen ymmärrän jos nuori maksaa itse vaatteensa ja laskunsa ja muutkin ostoksensa mutta aika monella tuntui olevan tilanne se ettei heidän tarvinneet itse ostaa mitään vaan vanhemmat maksoivat ja se 100e oli sitten plussaa jonka sai käyttää ihan miten ikinä tahtoi.

Haluaisinkin nyt kysyä paljonko te annatte lapsillenne viikkorahaa vai annatteko ollenkaan? Ja mitä heidän pitää sen eteen tehdä vai tarviiko tehdä mitään?

Ihan mielenkiinnosta olisi kiva kuulla.

Itsellä on siis kaksi lasta, 12 ja 13-vuotiaat, molemmat saavat 2e viikossa. Mielestäni se on sellainen maksimi. Ja ainakaan vielä en ole kuullut mitään valituksia vaan molemmat ovat olleet tyytyväisiä. Me siis itse miehemme kanssa ostamme heille kaiken tarpeellisen ja he saavat käyttää 2e sitten vaikka karkkiin tai mihin ikinä haluavatkaan. Pakkohan sitä ei tietenkään ole tuhlata, talteenkin voi laittaa :)!

Meillä on sellainen tapa ollut perheessä että kaikki tekevät kotityöt eikä siitä pidä odottaa palkkaa. Eli en palkitse lapsiani 2e jos he vievät roskat tai tiskaavat tiskit, kotityöt on sellainen asia josta ei pitäisi maksaa mitään vaan kaikkien on ne hallittava...ei minullekaan ole koskaan rahaa kotitöiden tekemisestä maksettu enkä ole sitä odottanutkaan.
Lapset siis tekevät kotitöitä siinä missä minä ja miehenikin, oppivat ajoissa kodinhoitoa ja tulevat varmasti pärjäämään omassa kotonaankin sitten aikanaan...eihän heille kukaan silloinkaan maksa mitään siitä vaan työt on tehtävä ilmankin.

Lapset eivät tarvitse paljoa rahaa, varsinkaan jos vanhemmat maksavat heille jo kaiken...mihin sitä rahaa voi mennä? Ei meidän nuorilla ainakaan mihinkään vaan kaikki tarpeellinen tulee meiltä mitä he ikinä tässä elämässä tarvitsevatkaan. Aika halpoja penskoja meillä loppujen lopuksi on...kummatkaan ei vaadi turhia vain tarpeellista :)!

Meillä se 2e on sellainen plussa summa lapsillemme jonka haluamme heille antaa karkkiin sun muuhun jos he sellaista haluavat, ja jos ei niin sitten säästöön vaan...kertyypä tulevaisuuden varalle pikkuhiljaa kivasti rahaa :)!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu