Oli viileä talvi päivä,aurinko paistoi kirkkaasti ja pakkanen oli saanut mustat pitkät hiukseni sähköiseksi. Olin menossa Janin luokse jotta hän voisi auttaa minua matikan läksyissä. Jani oli luokkani seksikkäin jätkä ja hämmästyin kun hän kutsui minut heille vaikka emme juuri tunteneet. Huomasin usein tunneilla tuijottavani tuota komeaa ja seksikästä jätkää jolla oli unelma kroppa, mustat hiukset ja komeat kasvot ja kaiken mielestäni kruunasi hänen vaate tyylinsä. "hmm...mikä herkku" mietin mielesssäni kun huomasin jo olevani janin ovella.Pimpotin ovikelloa ja kun kukaan ei avannut lähdin pettyneenä poispäin. Kävellessäni Janin piha tietä huomasin Janin veljen, Mikon tulevan vastaan. ”Ootko nähnyt Jania”. Kysyin arasti. ”Joo, sano tulevansa tunnin sisäl, mut tuu ihmees sisälle venaa”. Mikko vastasi, ja huomasin että hänen katseensa oli siirtynyt kasvoistani, rintoihin.Sisälle päästyäni Mikko kysyi että mitä haluaisin tehdä siihen asti että Jani tulisi. Niin hulluna olin Janiin että pyysin Mikkoa näyttämään Janin huoneen, jotta saisin etsiä kaikki likaisimmatkin yksityiskohdat. Sinne päästyäni odotin että Mikko olisi poistunut jotta olisin saanut tutkia rauhassa mutta Mikko jatkoi kroppani katselemista ja huomasin kuinka hän kerjäsi katseelleen vastiketta. Nostin varovasti paitaani ylös ja otin sen hitaasti pois jotta saisin antaa Mikolle jotain katseltavaa ”mitäs sanot”. Kysyin Mikolta varovasti mutta määrätietoisesti. ”Jos otat vielä lisää niin saatan vaikka kiihottua”. ”. Mikko vastasi, mutta hänen housuistansa näki että kiihotus oli kohonnut ja kerjäsi lisää. Nostin hamettani ja huomautin että minulla ei ole alushousuja. Mikko pyysi minua ottamaan kaiken pois mutta halusin leikitellä Mikolla ja lähestyin hitaasti häntä ja lopulta hivutin käteni hänen pullottaviin housuihin. Mikolla oli iso ja sen kyllä tunsi, aloin kiihottua enemmän ja enemmän. Hyväilin hänen kyrpäänsä kunnes Mikko alkoi huohottaa ja kerjäämään lisää. avasin housut samalla kun Mikko otti paitansa pois. Se paljasti seksikkään kropan joka oli hyvin treenattu. Mutta minä keskitin kaiken huomioni hänen isoon ja paksuun kyrpäänsä.aloitin viimein suihin oton. Ja huomasin Mikon huohottavan enemmän ja enemmän ”uumm....lisää lisää” Tunsin kuinka kyrpä paisui enemmän ja enemmän ja kiihotuin siitä suuresti. Mikko alkoi lähestyä nautintonsa loppu huipennusta mutta minä olin ilkeä ja lopetinkin imemisen nopeasti ja kyrpä jäi kovana odottamaan. ”Ei ei, älä lopeta”. Mikko kinui. Mikko kaatoi minut Janin sängylle ja riisui hameeni joka paljasti hyvin ajellun pilluni. ”Onko kukaan ikinä nuollut sun pilluu”. Mikko kysyi ja vastaus oli ilmiselvä.... Olin neitsyt ja minulle ei oltu koskaan tehty mitään. Tunsin kuinka Mikon kieli rupesi lipomaan klitoristani, ja aloin huohottamaan enemmän ja enemmän. Tahdoin lisää, halusin tuntea tuon sykkivän ja suuren kullin, tuntea kuinka se uppoutuu märkään pilluuni. ”Sä taidat haluta lisää, vai mitä?”. Mikko kysyi. ”Joo lisää, mä haluun lisää”. Vastasin kiiman vallassa. Ja mikko nousi päälleni ja ohjasi kullinsa tiukkaan pilluuni. ”ah ah ahhh, Sul on niin iso, ja mä oon ollu tosi tuhma” Inisin ja kerjäsin kovempaa kyytiä. ”Hyvä,sithän sua pitää rangaista oikeen kunnolla”. Mikko sanoi alkaen liikuttaa munaansa suurella voimalla sisälläni. Tunsin kuinka olin saamassa voimakasta orgasmia ja kinuin yhä vain lisää kunnes värisin ja orgasmi pääsi valloilleen. Mikkokin varoitti lähestyvästä orgasmista ja kysyi saisiko laueta takaa päin. Empimättä annoin luvan ja menin kontilleni. Ja taas jälleen kerran suuri kulli tunkeutui sisälleni ja kuulin kuinka Mikko huohotti yhä enemmän. Mikko oli tulossa mutta oven kolaus havahdutti meidät molemmat kiimasta. Jani seisoi nojaten oveen. ”Oon katellu teitä jo pitkään”. Jani sanoi hymyillen ja huomasin kuinka hänen housunsa pullotti. ”Saatte jatkaa yhel ehdol” Jani sanoi viekkaasti. Katsoin vierestä kun Jani veti housunsa alas ja käveli sängyn laidalle. Tiesin mitä minun piti tehdä ;) menin sängyn laidalle ja kouraisin Janin munan suuhuni ja samalla tunsin kuinka Mikko upotti jälleen kyrpänsä sisälleni takaa. Inisin janin muna suussani ja tunsin kuinka Mikko sai viimein laueta sisälleni ja imin Janin munaa yhä lujempaa ja lujempaa. Viimein Janikin laukesi suuhuni ja olin täynnä spermaa mutta nielin kaiken kilttinä tyttönä. Aloin olla melko puhki mutta Jani halusi jatkaa nautintoa. Jani pisti minut makaamaan sängylle ja meni kaapilleen. Hän haki sieltä muovipussin joka oli täynnä epäilemättä jotain minun varalle ;) ”Nyt otetaan selvää miten tuhma sä oot”. Jani mutisi kiiman vallassa ja odotin jo innolla seuraavaa vaihetta. Mikko pisti silmilleni liinan jotta en näkisi mitään. Käteni sidottiin epäilemättä käsi raudoilla kiinni sängyn laitoihin ja odotin yhä enemmän tulevaa leikkiä. ”Ensin vähän testataan paikkoja”. Jani levitti haarani... jos haluutte että tää tarina jatkuu niin mielipiteitä... tää oli mun eka novelli jonka oon kirjoittanu. niin arvostelkaa niin tulee jatkoa :)
Matikan tehtäviä
Kiltti vai?
84826
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Novellisi oli kieltämättä hieno, mutta olisin toivonut kappalejaoittelua. Muuten erinomainen tarina.
jatka jooko..? toioli siis paras mitä vmä oon kuullu
siis haloo? Kuka toimis normaalisti noin...ei hyvä,jotain realistisuutta kaivattais
Toivon ahnaasti jatkoa.
tosi hyvä! lisää vaan!
opettelisit kirjoittamaan suomenkieltä paremmin sekä
tuntemaan kielemme yhdyssanat. "Käsi raudat"....
Tarinana ihan hyvä, kappalejoatus ja yhdyssanat kuntoon sekä välimerkit niin aika hyvä!
...on vähän epäuskottavaa, että neitsyt lähtee opiskelutreffeille minihameessa ilman pikkuhousuja ja pillu ajeltuna. Aika rietas impi, etten sanoisi!
...viileänä talvipäivänä niin kuin tarinan alussa seisoo. Hiukan logiikkaa, kitoos ja hyvin panee!