matkapahoinvointi

onko kokemusta matkapahoinvointilääkkeestä koiralle?
5431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mutta mitään vaikutusta ei huomattu. Pitkä pinna, uusi auto(=paremmat tilat), ja paljon harjoittelua vasta auttoi. Autolla mennään lähinnä vaan kivoihin paikkoihin, eli se koira, jonka silloin joskus joutui väkisin raahaamaan autoon, hyppää nykyisin innoissaan autoon, kun vaan huomaa, että jonnekkin ollaan menossa. Edes järkyytävä laivamatka Tallinnaan ei aiheuttanut enää pahoinvointia.

Äänestä

Meidän koiramme oksensi melkein jokaisella automatkalla pienempänä.. Ensimmäisen kerran oksennus tuli, kun noudettiin pentu. (ajomatkaa oli noin 2 tuntia) Kokeilimme Marzine- pahoinvointitabletteja, joita saa apteekista. Lääke ei tehonnut- koira oksensi, vaikka oli saanut tabletin.

Koiramme on nyt vuoden ikäinen. Autopahoinvointi on onneksi loppunut, mutta koira pelkää autoon menemistä. Mielestäni eläinkaupoissa on myynnissä jotain autopahoinvointiin liittyviä tabletteja.

Äänestä

ihmisille tarkoitettua matka pahoinvointi tabletista annettiin yksi neljännes. Todella auttoi. Kannattaa kuitenkin kysyä eläinlääkäriltä annostusta.

Äänestä

hei! meidän koiralla myös matkapahoinvointia.. kerran anettiin matkapahooinvointi tapletti mutta se ei auttanu!! mutta nyt ajan myötä se ei onneksi ole oksentanu mutta pelkää silti autoa.. kyllä se iän myötä se oksentelu loppuu kun vain ottaa joka paikkaan koiran mukaan.. se tottuu siihen ja ei syötä ennen matkan lähtöä koiralle paljon ruokaa...

Äänestä
  • kyllä meilläkin on opeteltu autossa oloa,eikä koskaan mennä tylsiin paikkoihin,mutta koirani on jo reilu 8vuotias ja tuli minulle 5vuotiaana,asunut sitä ennen kahdessa muussa paikassa ja näitten autoiluitten mukavuutta en menisi takaaman...en ruoki ikinä ennen autoilua ja kyllä meillä jo reilu 5okm on oltu ihan ok,mut nyt on pitempi reissu eessä.Toinen koira onneks rauhottaa,ku tykkää autoilust.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanna kirjoitti:

onko kokemusta matkapahoinvointilääkkeestä koiralle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu