Työllistimme liikaa kaasoja, en pysty antamaan anteeksi itselleni

Anonyymi

Järjestimme mieheni kanssa melko nopealla aikataululla (n. 6 kk) häät, joihin säästimme kaikki rahat samassa ajassa. Hoidimme isoimman osan ennakkojärjestelyistä itse, ei ollut askartelutalkoita, koristeiden hankkimisia tms. vaan nämä oli meidän omalla kontolla.

Meillä oli paikkaan, ruokaan, hääjuomiin yms. useamman tonnin budjetti, mutta itse järjestelyt sovimme järjestävämme ystäväporukalla talkoomeiningillä. Ruoka- ja kahvitarjoilun hoiti catering-firma jolla oli omat tarjoilijat. Sen sijaan paikan koristelu, musiikkikamojen yms. roudaus, illan läpivienti ja lisäksi juomien saatavuudesta huolehtiminen oli sovittu hoidettavaksi kaasojen, bestamanien sekä muutamien muiden ystävien kesken.

Hommassa kävi niin, että ennakkosuunnittelusta huolimatta päivässä oli paljon tehtävää, jota emme olleet osanneet ottaa huomioon. Juhlapaikka piti saasa tyhjennettyä yöllä, ja olimme kuvitelleet sen olevan noin tunnin juttu. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, vaan sen jälkeen kun meidät oli patistettu jatkoille oli väkeä ollut paikalla roudaamassa pari tuntia. Tämä ja muutama muu asia oli selkeästi siis meidän puolestamme väärin ja huonosti suunniteltu. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt palkata joku hoitamaan pakkaamista ja roudaamista, mutta en suoraa sanoen oikein tiedä mistä sellaisia tyyppejä olisi saanut palkattua ja millä hinnalla. Kaikki häät joissa olen ollut itse, on ruoka-, kahvi yms. tarjoiluja sekä bändiä tms. lukuunottamatta hoidettu talkooporukalla, joten en osannut sellaista ajatella.

Meille itsellemme hääpäivä oli meistä onnistunut, kaunis ja hauska, ja saimme paljon hyvää palautetta muilta vierailta. Heti häiden jälkeen sain kuitenkin palautetta molemmilta kaasoilta sekä heidän miehiltään, että heille oli jäänyt hommasta ikävä maku. Työtä oli ollut niin paljon, että he kokivat olleensa vain työvoimana, eikä aikaa juhlista nauttimiseen ollut ollut. Lisäksi juhlaväen päihteidenkäyttö oli korostunut liikaa, eikä puhetta tuntunut kivalta pitää kun disco pauhasi ja ihmiset olivat jo aika äänekkäässä kunnossa. Selvemmät olivat jääneet sekavassa roudauksessa yksin vastuuseen, kun muu väki oli ollut niin tukevassa kunnossa. Lisäksi siellä oli käynyt joitain muita mokia, kuten että osa tavaroista oli jäänyt muiden ihmisten toimesta tulematta paikalle sovitusta huolimatta. Monta monessa. Olemme mieheni kanssa molemmat aika kovia juhlimaan, ja näin teimme myös juhlapäivänä. Mielestäni olimme koko illan hyvällä tuulella, emme liian humalassa, toki aika vauhdikkaassa tunnelmassa, eikä mitään ongelmatilanteita syntynyt meidän puolestamme. Tämäkin oli yksi asia josta sain palautetta; kaasoni totesi että häntä on jo pidempään hämännyt juhlimistyylimme, joka on villimpi kuin heillä.

Olemme yrittäneet kiittää kaikkia meitä auttaneita etu- ja jälkikäteen vuolain sanoin, ja pyrimme siihen että juhla olisi ollut mukava kaikille. Nyt olen täysin lohduton ja murtunut, ja tuntuu että haluaisin unohtaa koko juhlan. En voi muistella hauskoja hetkiä ajattelematta, että ystävilleni koko ilta oli aivan katastrofi. Meille ja vieraille se ei näkynyt, mutta selvästi asiasta jäi todella huono fiilis. Olen pyytänyt moneen kertaan anteeksi, ja kertonut olevani häpeissäni ja pahoillani. Jos voisin, pyyhkisin koko häät pois mielestäni. Yritimme parhaamme ja yritimme huomioida kaikki asiat, mutta osaamattomuuttamme emme kaikkea osanneet ottaa huomioon ja sen lopputuloksena ystävämme kokevat tulleensa juoksutetuksi juhlimisen sijaan.

Ainoa mitä en osaa katua enkä pyytää anteeksi, on se minkä verran ihmiset juhlissa päihtyivät. Vaikka me olimme tarpeet siihen hommaneet, en koe että olemme vastuussa muiden humaltumisesta. Meidän ja kaasojen juhlimiskulttuuri eroaa aika paljon toisistaan. Meidän tyyliimme kuuluu se, että kun juhlitaan isosti ei juoma lopu lasista ja juhlat kestää aamuun asti. Olen tietenkin pahoillani, että heidän mielestään juhlan herkkyys kärsi tästä. Me kuitenkin nautimme tunnelmasta ja railakkaastakin hauskanpidosta. Tämä on asia, joka olisi pitänyt myös jotenkin etukäteen pohtia. Bestmanien suhteen vastaavaa ei ilmeisesti ainakaan samassa mittakaavassa koettu, vaikka hekin totesivat että pitkä päivä ja yöllinen sekava purku oli käynyt voimille.

En ole koskaan ollut itse kaasona enkä ole mennyt aiemmin naimisiin, eivät myöskään kumpikaan kaasoistani. Nyt kaipaan ehkä eniten vertaistukea. Onko jollekin käynyt vastaavalla tavalla, joko morsiamena tai kaasona? Miten välinne palautuivat? Tuhoutuivatko kaikki kauniit muistot lopullisesti? Olen todella kohduton ja itkenyt päiväkausia saamani palautteen vuoksi. Tämän rinnalla tuntuu täysin yhdentekevältä, vaikka kaikilla muilla vierailla tuntui olevan hauskaa. He olivat kuitenkin ne tärkeimmät ystävät meille ja meidän osaamattomuutemme takia heille jäi kokemuksesta todella huono fiilis.

2

2419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huh.. Juuri tuota olen pelännyt. Itse menen naimisiin ensi kesäkuussa. Kaikki on hyvin pitkälti JO valmiina. Kirkko on varattu, hääpuku ja ohjelma valmiina, kuten myös kutsukortit. Ruokailu on ravintolassa. Sekin on varattu, ja menu suunniteltu. Samoin vihkimisen yksityiskohdat. Kaasoa en rasita millään tavalla.

      Mies on täysin passiivinen. Mies ja sukulaiset päinvastoin työntävät kapuloita rattaisiin. Kuulemma liian aikaista, mutta pelkään loppupaniikkia. Olen myös tähän asti joutunut rahoittamaan kaiken yksin. Mies kyllä lupasi, että häiden jälkeen pistetään kulut puoliksi. Häät olivat hänen ideansa.

      Jokaisella sukulaisella on tosin hyvin voimakas mielipide kaikkeen. Hyvittavin oli se, että eräs nainen pyysi häiden aikaistamista, jotta hänen lapsenlapsensa pääsisivät ajoissa nukkumaan. :) No, minun hääni kestävät niin kauan kuin häävieraita kiinnostaa. Eivät lopu yhdeksältä, jotta pikkulapset pääsevät yöpuulle. He voivat lähteä ajoissa kotiin, tai varata hotellin, ja mennä sinne nukkumaan. Kuinka joku voi tosissaan vaatia jotain tuollaista? :)

    • Anonyymi

      Avioliitto on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti sanoo sanonta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      249
      3750
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      3543
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      98
      2944
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      55
      2699
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      122
      2490
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2092
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2031
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      43
      1893
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      108
      1834
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1199
    Aihe