Hei,
Minulla on takana yli kahden vuoden mittainen erikoinen matka. Reissuun lähdin nuorena. Tarinoita on paljon, paikoista joissa moni ei ole käynyt. Henkilökohtaista kasvua tapahtui myös.
Kotiin saapumisesta on nyt aikaa muutama vuosi. Minulla oli tarkoitus kirjoittaa aiheesta kirja jo paljon aikaisemmin, mutta en ole saanut aikaiseksi, enkä taida oikein olla kirjailija tyyppiä.
Haluaisin kuitenkin taltioida reissun kirjalliseen muotoon jo pelkästää itseni ja mahdollisen tulevan jälkikasvun takia, mutta uskon että tarinallani voisin myös inspiroida paljon muita ihmisiä.
Etsin siis jotakuta auttamaan tämän projektin kanssa. Ja tekemään kirjan matkastani. Mun puolesta se voisi olla vaikka ihan eKirja, mutta annan mielelläni melko vapaat kädet siitä mitä kirjoittaja haluaisi kertomusteni pohjalta luoda.
Jos kiinnostaa edes hieman, niin pistäthän viestiä, vaihdetaan yhteystiedot ja kerron lisää aiheesta!
Etsin matkakirjan kirjoittajaa poikkeukselliselle matkalleni
2
286
Vastaukset
Yhden matkakirjan kirjoittamisen kokemuksella pitäisin aika haasteellisena kirjoittaa toisen ihmisen kokemusten pohjalta kirjaa. Ainakin siitä pitäisi saada kunnon korvaus, eli ainakin puolen vuoden palkka. Mutta jos tarjoat kokemuksiasi aineistoksi jollekin ammattikirjailijalle, niin voisi onnistua. Silloin kirja olisi luonnollisesti kirjailijan oma, eli hänellä olisi siihen tekijänoikeudet. Esim Katariina Vuori on tehnyt erinomaisen kirjan nimeltä Tappajan tarina. Liisa Seppänen on kirjoittanut samalla metodilla kirjan Poika joka unohtui. Suosittelen tutustumaan näihin kirjoihin.Molemmat ovat erittäin hyvin kirjoitettuja.
- Anonyymi
Paljonko maksaisit työstä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3815540Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151542- 106961
- 78851
- 50832
- 41823
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss44812Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56807- 56794
- 39789