Pientä tarinointia matkasuunnitelmasta ja hieman naisista.
Viikon päästä lento. Bisnesluokkaan korotus maksoi 260 euroa joten ilman muuta otin sen. Mukaan en ota kuin golfbägin ja käsimatkatavaraksi repun, joka toimii retkilläkin tai jos mopo tulee vuokrattua. Auto on jo varattuna Suvassa. Golfbägin kantolaukkuun mahtuu ne shortsit ja paidat mitä tarvii. Suomivaatteet vaihdan jo parkkipaikalla ja jätän autoon.
Ajelen suoraan Buriramiin jonne saavun arvion mukaan neljältä iltapäivällä taukoineen. Tykkään ajella autolla lomalla ja pysähdellä kaikessa rauhassa taukopaikoille. Niissä on leppoisa tunnelma ja kun pari lihatikkua syö ja imaisee pirtelön ja vahvan kahvin niin taas jaksaa. Olisin toki voinut lentääkin mutta se on sellaista käkkimistä kentillä, koneet ahtaita ja sapuskat on mitä on ja olisin sitten kuitenkin tarvinnut auton Buriramin kentällä. Sitten moikkaamaan kaveria Nangrongiin ja viisastelemaan rakennukselleen. Ihan mielenkiintoista tutustua paikalliseen rakentamiseen ja siitäkin syystä että itse tulee suurella todennäköisyydellä tehtyä sama temppu lähivuosina.
Neitokainen tulee pohjoisemmasta Isanista seuraavana päivänä. Hotellia emme Nangrongissa tarvitse, koska majoitumme kaverin vaimon taloon. Käydään temppeleillä myös.
Seuraava etappi on Pattaya ja siellä pääasiallisesti vietän loppuloman vuokrahuvilalla. Tämä neitokainen ei ole koskaan Pattyalla käynyt ja on innoissaan päästessään näkemään legendaarinen Pattaya ja pitämään kunnolla vapaata kovasta farmityöstä. Heillä on isot tilukset ja vaikka mitä peltoa, elukkaa, puuta ja hedelmää. Hänen ei tarvisi osallistua töihin, mutta haluaa kantaa kortensa kekoon ja haluaa pysyä tikissä kunnossa tekemällä oikeita töitä.
Hän on kaksi viikkoa ainakin seuranani Pattayalla. Sitten koittaa poikamiespäivät, ellei satu eräs toinen neitokainen olemaan vapaana. Thaimaa on golfin suhteen siitä poikkeuksellinen maa että omaa caddietä et voi ottaa kentälle etkä seuralaista. Et edes rahalla. Siellä on pelattava tai et pääse kierrokselle mukaan. Neitokainen aikoo panostaa sillä välin shoppailuun Pattayalla ja tunnustelee paikallisia kosmetiikkamarkkinoita. Homma pelaa niin että kun nainen on tyytyväinen niin mieskin on tyytyväinen. Siksi kannattaa pitää heidät tyytyväisinä ja diilit rehteinä. Oli sitten kyse minkä mittaisesta suhteesta hyvänsä.
Minä näitä katsastelen ja testailen näitä naisia. Jonkun valkkaan sitten kun on aika kypsä muuttaa. Se tekee asiat helpommiksi ja rauhoittaa tilannetta. Suomessa on lämpimät välit exän kanssa. Hän erosi toistamiseen tuossa muutama kuukausi sitten. Käytiin syömässä eilen, muisteltiin menneitä ja juteltiin lasten asioista. Sen verran otettiin konjakkia kahvin kanssa että auto jäi stadiin sakkopaikalle. Haen huomenna ei ongelmaa.
Saattaa olla että tässä hyvinkin pian paukahdan isoisäksi. Hieman sen suuntaisia vihjauksia on tullut yhdeltä lapsistamme. Yksi kaveri sanoi että muuta äkkiä pois Suomesta ennen sitä, koska sitten et raaski enää lähteä. Mene ja tiedä, hieman hirvittää.
Töissä on ollut työkaverit kipeinä flunssassa nyt ja itseä hieman hirvittää jos sairastuu. Onneksi Thaimaassa saa apteekista ilman reseptiä kunnon tropit enkä ole ikinä Thaimaassa kahta päivää enempää sairastellut. Muistaakseni kolmasti olen saanut liian kylmästä ilmastoinnista ja sen pöpöistä flunssan ja aina se on lähtenyt kahdessa vuorokaudessa.
Ystävällisin terveisin 44

Vastaukset 26
Vanhimmat
Voi vittu mikä purkaus Senssulta.
Ei kyllä ollut senssulta vaan minulta ja oli ihan vaan matkasuunnitelma, eikä purkaus.
44
Totuus on joskus tarua ihmeellisempää.
T Nti Elina, Rva Amalian sisko
Ei kun Maken mestoille Viagra-avusteiseen käteevetoon!
Kiitos nasu kerrankin oikeansuuntaisesta kommentistasi.
Huomasin muutamasta muustakin kommentistasi, että pillerisi tänään tasapainoisemmin lääkelaskettu ja annosteltu kuin koskaan.
Kas kas ja huh huh....
"Sensei" uskaltautui taas sinisellään kommentoimaan.
Eilen luikki puskiin mustiin karkuun resupersereppana.
Kerro sensukka rukka miten eteerisen kauniin uima-altaalla bileet sujui? Grillailitko vieraille itse tekemääsi Sai-Uata?
Ehditkö kellohameessa juomakaappeja täyttelemään?
Olitko se sinä vai NumBalli joka jo 3:44 tänään tänne kommentoi?
Montako kiloa doppari sai riisiä?
yksi ja sama senssuball.
Kiitän lämpimästi hra SenssuChiangMaita arviostaan lääkeannostelujeni oikeellisuudesta.
Ohjaan kehut suoraan omalääkärilleni joka pyyteettömästi ja itseään säälimättä raivasi tietäni kohti terveellistä elämää.
Hän oli purjehtija joka omisti myös merenrantakiinteistön Siaminlahdella lähellä Pattayaa jota piti vuokralla.
Viimeinen purjehduksensa suuntautui Karibialle jossa hän ampui itsensä.
Olen aina vilpittömästi arvostanut Sinun korkeatasoisia mielipiteitäsi ja erityistä viisauttasi.
Nyt totesit 2010/44:n novellin purkaukseksi, viisainta mitä olen aikoihin tältä palstalta saanut lukea.
Kiitos vielä kerran.
Kiitän kiitoksista joita en varmaankaan tässä yhteyksessä ansaitsisi.
Voi olla että löin kirveeni kiveen kuten vanha kansa sanoisi.
Vanha kansa oli viisasta ja pyytäisin arvoisia keskustelijoita käyttämään muutaman minuutin näihin kansanperinteisiin kuuluviin sanontoihin:
https://fi.wikiquote.org/wiki/Suomalaisia_sananlaskuja
Kyllä sinä ansaitset hyvä nasu nämä kiitokset, älä ole vaatimaton, olethan sinä kaikkien Pattayan rakkaiden esikuva ja puhut aina vain totta kaikessa elämänviisaudessasi.
Nazi kylläkin meni tosi pahasti harhaan luullesani minua senssuksi. Suurimpia loukkauksia mitä olen eläessäni saanut.
44
Kuules amiskakara.
Nasu arvosteli kirjoitustasi purkaukseksi.
Kun arvostelee kirjoitusta, niin se tarkoittaa että nasu myös luki sen ennen arvostelemistaan.
Hyvä että kerrankin saat 2010/44 palautetta oman ryhmäsi jäseneltä, jota jopa kunnioitat, siis revi siitä🐒
Minä en ole ilmoittanut kunnioittavani ketään. Kymppi on kaverini ja hyvä jätkä. Häntä kunnioitan. Nazia en tunne enkä sinua.
44
Outo heebo, ei tunne Senssua, mutta jauhaa Senssusta alituiseen.
Pahoittelen suuresti erehtyessäni kirjoittajan henkilöllisyydestä.
Konttaan ja ripipottelen päälleni tuhkaa rukoillessani anteeksiantoa.
Ehdotan että vastaisen varalle hra 44 rekisteröisi tunnuksensa ettei enää tallaista hirvittävää vääryyttä joutuisi kokemaan.
Ripipottelet ja runkakuttelet?
Kommentoit siit kirjoitusten sisältöä perusteella, kenet päättelet kirjoittajaksi.
Onko kaikki kotona.
Anteeksianto myönnetty ja nimimerkki rekisteröity. Se on sitten nelkytviis seuraavaksi. En ole käynyt Thaimaassa 44 kertaa mutta Pattayalla kyllä kun lasketaan monestiko olen sieltä poistunut ja palannut.
Minun taloni on sinun talosi. Mi casa es tu casa. Sellaisia tisukoita on harvoin tarjolla kuin mitkä kuvan neitokainen on rakentanut. Laitan kuvan erikseen.
Kas tässä ne puheenaiheet
https://aijaa.com/JunxqV
Sensei näki melkein samanlaiset vuoden vanhana mutta ne oli litteät
Kuules amiskakara, se nyt on yx hevonhailee nuo rekisteröinnit, onhan 2010 myös Helläkoukku ja Herra Helläkoukku.
Kerran 2010 kirjoitti sinisellään mutta lopetti tekstin .... Terveisin 44.
Ei mene läpi poju.
Lerppis sun juttusi on sun juttujasi ja jatka vaan! Pidät Pattiksen mielenkiintoa yllä riita haastaessasi, kaikki menee pattiksen laariin.
Rekisteröi myös Peppunen ja Perskärpänen.
Mikä ihmeen Laari, ootkos todellakin joku Pattayan mainosmies luullen että sun jutuillas ois joku merkitys laajemminkin.
Lue juttujas ja havitse onko riidanhaastantaa ilmassa.
Pattiksen pojat tietää mitä tehdä. Sinä tiedät miten itkeä ja valittaa.
Ilmassa haiskahtaa Senssu-Amalian katkerat aivopierut...
YÄKS !
Ja kuksansa...
YÄKS YÄKS !!
Anteeksi, olin jo oksentaa.
Olisinko ollut kuitenkin esittänyt mielenterveysarviointini väärälle henkilölle?