Monet kunnat, kuten esim. Kouvola ja Imatra, supistavat palkkamenojaan yt-neuvottelujen kautta vähentämällä palkallista väkeään. Näin ne joutuvat katsomaan tiukan seulan läpi mikä määrä palkollisia on ei vaan mukavaa ja tarpeellista vaan välttämätöntä. Keuruulla asukasmäärän väheneminen jatkuu kuten se on jo kymmeniä vuosia tehnyt ja tuo kehityssuunta merkitsee mm. palvelujen tarpeen ja kysynnän sekä verotulojen vähenemistä. Tämän valtuustokauden alkajaisiksi SDP ja Kokoomus Keskustan näkemyksettämällä tuella kuitenkin kiittivät äänestäjiä ja kompensoivat väen vähenemistä ja korottivat veroprosenttia. Ilmeisesti arvelevat, että äänestäjät eivät seuraavissa vaaleissa enää muista tuota halpamaista äänestäjien pettämistä sillä ennen vaali-iltaa yksikään puolue ei vihjaissutkaan aikeistaan. Näille puolueille ei tullut mieleen kustannussäästö kuten em. kaupunkien päättäjille. Itse asiassa Keuruu on lisännyt palkallisen väkensä määrää ja samalla kustannuksia, joita jäljelle jääneet asukaat joutuvat maksamaan. Kun velkaa on enemmän kuin lääkäri määrää ja verot kansan varta juo, niin kaupunkilaisten olisi hyvä herätä. Nimittäin tällä menolla mikään ei pysäytä asukasmäärän vähenemistä ja vero-velkarasituksen lisääntymistä sillä vaikka emme osaa vaaleissa äänestää, niin jaloilla äänestäminen sentään vielä luonnistuu.
Menojen kohtuullistaminen olisi kohtuullista
Anonyymi
870
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joo, totta turiset. Sähkö kallistuu, vesi kallistuu, kohta varmaan kaukolämpö ja kunnallisveroon korotus. Kuis näin? Onko kysytty lapsilta ja nuorilta kun lapsiparatiisiksi aiotaan? ? Ei hyvältä näytä, prkl. Tyhjiä kiinteistöjä, tyhjiä asuntoja, tyhjä kyläraitti. Jotain pitäis tehdä, mitä? Piiloverotus ei voi olla ratkaisu...
Sähköön-, veteen- ja kaukolämpöön on jo nyt leivottu piiloverotusta sillä onhan noiden hallinto miehitetty paikallisilla puoluepolitikoilla. Osa päättäjistä on jopa sellaisia, että eivät ole vaaleissa menestyneet ja ovat saaneet lohdutuspalkintona jonkun lautakuntapaikan. Koska vaalit ovat, kuten aina, edessä, niin veroprosenttiin ei kosketa kuin vasta heti vaalien jälkeen kuten kävi viimeksi.. Siihen asti kaupunkilaisia rokotetaan piiloveroilla ja maksuilla mutta kulupuoleen ei kosketa heinäseipäälläkään. Ne ovat nähkääs oman puolueen miehiä ja naisia siellä kaupungin palkkalistoilla. Rakenteellinen korruptio jyllää korruptiovapaassa Suomessa.
Valtion varoista maksetaan kunnon lahjukset, jotta saadaan Transparency Internationalilta vuotuinen lausunto korruptiovapaasta Suomesta.
Sähköä tulee pistorasiasta ja rahaa saa seinästä. Sossu ja kela maksaa lystin.
Keuruulle pronssia asumisen kalleudessa:
https://www.suurkeuruu.fi/a/a3cd0bed-b800-4086-8b63-30fe484b9deb?c=1537784399031
Vieläkö tuossa Korsutien talossa mennään moottorisahalla ovesta sisään vai onko meno rauhoittunut?
Mitä se sulle kuuluu jos et talossa asu..
Kun nyt Anti-Antti porukoineen lupaa suomalaisille lisää hikeä, verta ja kyyneleitä, niin mitä tekevät Keuruun vaaleilla valitut päättäjät? Vastaus saataneen loka-marraskuussa kun ensi vuoden budjettia laaditaan mutta arvaukseni on se, että verotusta ei lievennetä eikä kaupungin omistamien yhtiöiden laskutusta vähennetä. Taitaa käydä päinvastoin jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Vallassa oleva Sdp niin Helsingissä kuin Keuruullakin noudattaa vasemmiston ikiaikaista perinnettä, jonka mukaan kaikki ovat raskaasti verolle pantava. Vero- ja velkarahaa kyllä jaetaan kaikille muille kuin omille, jotka saavat vain maksajan osan. Erityisesti valtion suojeluksessa ovat ulkomaalaiset täysihoitoturistit, joille tarjottavia palveluja suomalaisten on turha haaveilla kun esim. lääkärin vastaanotolle on eräillä ohituskaista käytössään. Näin on paitsi Keuruulla, niin myös koko maassa mutta ymmärtäähän sen kun yli kahden miljardin lisävelasta kaksi miljardia menee kehitysapuun ulkomaille ja täällä lepäileville turisteille. Ei siitä suomalaisille mitään riitäkään, joten aikaisia herätyksiä vaan suomalaiset ja ajoissa töihin sillä maailma ei laiskoja elätä paitsi jos olet turistina Suomessa.