Aihe

Omenakoju torille

Anonyymi

Eikö olisi hyvä idea, että kokkolan torilla olisi koju, jonne omenapaljoudesta kärsivät voisivat tuoda liiat omenat, kuin että niitä kuljetettaisiin jonnekin muualle roskiin.
Omenakojulta saisivat ihmiset käydä sinne tuotuja omenoita noutamassa.
Ei se omenakoju aiankaan kenekään toripaikkaa vie, kun toirilla ei ole juurikaan enää montaa torimyyjää ja syysmarkkinoitakaan ei taida enää Kokkolassa nähdä.

t. Omenakoju

5

<50

    Vastaukset

    • Käy Hopeakivenlahden piharoskien "kaatopaikalla omenaretkellä". Siellä on valtavat määrät omenoita, hah hah haaa!!!...

    • Tuo on hyvä ehdotus. Omput kannattais kyllä viedä myös aamusta, ettei pääse "ompunheittäjät" käsiksi.

      Joskus oli joidenkin portinpielissä omenalaatikko ja siinä ilmoitus, että voi vapaasti ottaa.

    • Toinen hyvä idea olisi nyt, kun Kokkolan kaupunki täyttää 400 vuotta, että sen kunniaksi istutettaisiin kaupungin puistoihin omenapuita kaupunkilaisten iloksi ja omenapuiden tuottamia omenoita saisivat kaupunkilaiset käydä sitten poimimassa.
      Puistoissa on tilaa ja miksi aina istutetaan vaan tavallisia puita, kun voitaisiin istuttaa omenapuita, kirsikkapuita, päärynäpuita ja luumupuita.
      Niistä saisivat kaupunkilaiset kaksinkertaisen ilon.
      Minä tule keräämään ylimääräiset omenat, jos niitä jollakin sattuu olemaan....

      t. Omenakoju

      • Ihana ehdotus, mutta saisivatko puut olla rauhassa?
        Voin kuvitella, että niitä omppuja ja muita revittäisiin raakoina irti.


    • Tosi hyvä idea, vie se loppuun, eli joltakin viskaslilta lupa, js sitten päivystäjiä paikalle.

      t. Omenoita kaikille terveydeksi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko Stefan Therman monimiljonääri?

      Jotkut väittävät että on, toisten mielestä pelkkä velka-elvis jolle kohta käy köpelösti. Mikä on totuus?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      6175
    2. Maisa tahtoo Mikon kanssa yhteisen lapsen

      On kuitenkin kiire sillä sairaus voi paheta ja se kaataisi vauvahaaveet: "Lentoemäntänä työskentelevä mediapersoona Maisa Torppa, 29, kertoo tuoreess
      64
      5363
    3. Maisuliini vongannut vieraalta mieheltä

      Käsi pystyyn kenelle tuli yllärinä: https://www.seiska.fi/Uutiset/Maisa-Torppa-taas-suhdeskandaalissa-Yritti-iskea-kaasonsa-miehen-ystavat-hylkasivat
      265
      3480
    4. Turun seudulla löydetty ensimmäiset uudelleen koronaan sairastuneet

      Taitaa rokotukset mennä hukkaan, kun ei tulekaan immuniteettiä. https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/5039e73d-b54b-4edd-a962-a3c841d846d7
      Maailman menoa
      62
      2580