Mandin kokeileva keittiö

Terveiseni mökin keittiöstä, täällä ruokien teot tapahtuvat.

Tänään on tarkoitus tehdä kasvisruokakokeiluja.

Kuikistus kaappeihin osoitti, että raaka-aineet määrittelevät, mitä teen.

Löytyi soijarouhetta, tummaa korppujauhoa, kananmunia, sieniä, hapankaalia, riisiä, ruokakermaa, silpulia, kasvisliemikuutioita, öljyä ja mausteita.

Päätin tehdä sieni-ja hapankaalipihvejä.

Sienipihveille tein suolasemman, mustapippurisen massan ja kaalille eksoottisen makeamman massan itämaisilla mausteilla.

Sienipihvit paistoin vanhalla valurautapannulla. Hyvin pysyivät koossa. Ladoin voipaperin päälle vetäytymään.

Kaalin kanssa oli vaikeampaa saada pihvit pysymään koossa joten kaadoin massan isompaan paistinpannuun ja päätin tehdä hapankaalilaatikkoa. Kohta riisit ovat kypsiä ja voin sekoittaa ne hapankaalimassaan ja testata maun.

Mmmm... Sienipihvit maistuvat pirspakan
pippurisille.

Hapankaalipataan pitää lisätä vielä siirappia niin se on siinä.

Nyt tiskaamaan.

153

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihan terveyspommin saatkin hapakaalista, johon minäkin tutustui vasta venäläissyntyisen aviomieheni myötä. Lähinnä olen valmistanut hapankaalilaatikkoa jauhelihasta, ja lisänyt keittoihin myös. En yhtään epäile, etteikö sipulin ja smetan kanssa saa ilman lihaakin herkullista kaalipataa.

      Raakasalaattina on minun pakko huuhtoa kaali, jolloin makkaran seurassa se on raikasta ja hyvää. Tuorekaalia käytän ehkä kuitenkin enemmän ruokataloudessani.

      • Kimchi-salaatti, johon olen ihastunut tehdään valkokaalista. Se on korealaista ruokaa. Sitä voi hapattaa tai kuten itse teen nauttia tuoreversiona.

        Ei ruoat välttämättä lihaa kaipaa. Olen jo tottunut lihattomaan ruokavalioon. Opetteluahan se alkuun on. Tykkään kokeilla omia koostumuksia ilman tarkkaa reseptiä.

      • Anonyymi

        Ihan hyvä kun vaan muistat proteiinintarpeen. Iäkkäänä tarvitaan sitä enemmän kuin nuorena, kumma kyllä!

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Kimchi-salaatti, johon olen ihastunut tehdään valkokaalista. Se on korealaista ruokaa. Sitä voi hapattaa tai kuten itse teen nauttia tuoreversiona.

        Ei ruoat välttämättä lihaa kaipaa. Olen jo tottunut lihattomaan ruokavalioon. Opetteluahan se alkuun on. Tykkään kokeilla omia koostumuksia ilman tarkkaa reseptiä.

        Sä tiedät että kimchi haisee kaameelle. Minä olen kieltänyt sen valmistamisen meillä.
        (Paloma puskasta, eka viesti)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sä tiedät että kimchi haisee kaameelle. Minä olen kieltänyt sen valmistamisen meillä.
        (Paloma puskasta, eka viesti)

        Ilmeisesti se hapankaaliversio, lasipurkeissa, jota saa ostettua valmiina. Teen itse tuore-kimchisalaattia, ei haise.

      • Anonyymi
        Korppikotka kirjoitti:

        Ilmeisesti se hapankaaliversio, lasipurkeissa, jota saa ostettua valmiina. Teen itse tuore-kimchisalaattia, ei haise.

        Joo, se hapattamisprosessi on tosi aromaattinen. Sen voi tehdä myös kotona ja on kuulemma hirmu terveellistä. Minä tuuletin koko päivän kotona kaikki lävet auki kun poikani valmisti sitä täällä. Seuraavan satsin saa tehdä sitten kun hänellä on oma keittiö. :) Rajansa kaikessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä kun vaan muistat proteiinintarpeen. Iäkkäänä tarvitaan sitä enemmän kuin nuorena, kumma kyllä!

        Olen sekaani.

        Syön proteiiniperäisiä tuotteita päivittäin, kalaa, kanaa, juustoja, kanamunaa, täysviljatuotteita. Ainoastaan punainen liha puuttuu ruokalistaltani.

      • Anonyymi
        Korppikotka kirjoitti:

        Olen sekaani.

        Syön proteiiniperäisiä tuotteita päivittäin, kalaa, kanaa, juustoja, kanamunaa, täysviljatuotteita. Ainoastaan punainen liha puuttuu ruokalistaltani.

        Ei ole kuultukaan kuin 100 kertaa.

      • Anonyymi
        Korppikotka kirjoitti:

        Olen sekaani.

        Syön proteiiniperäisiä tuotteita päivittäin, kalaa, kanaa, juustoja, kanamunaa, täysviljatuotteita. Ainoastaan punainen liha puuttuu ruokalistaltani.

        Sekaani?
        Sekaisin sinä olet.

      • Korppikotka kirjoitti:

        Olen sekaani.

        Syön proteiiniperäisiä tuotteita päivittäin, kalaa, kanaa, juustoja, kanamunaa, täysviljatuotteita. Ainoastaan punainen liha puuttuu ruokalistaltani.

        Eihän se mikään lihaton ruokavalio ole silloin, jos syöt kanaa.
        Vai pureksitko vain kananlihasta hyvin puhdistettuja ja pestyjä kananluita?

    • Anonyymi

      Yök. Ketä ihmettä nää sössöjen laitot kiinnostaa.

      • Anonyymi

        Minua ainakin, kun olen keskeyttänyt vapaaehtoisen kirjoitustaukoni koska halusin kommentoida. Ellei kiinnosta niin voi pysyä poissa.
        (Paloma-puskasta-kommentti numero 3)

      • Korppikotka

        Päivittäisistä nautinnoista on vain punainen liha ja maito juomana pois.
        Et kai sinäkään kokoaikaisesti punaista lihaa valmista?

      • Korppikotka kirjoitti:

        Päivittäisistä nautinnoista on vain punainen liha ja maito juomana pois.
        Et kai sinäkään kokoaikaisesti punaista lihaa valmista?

        Siis ei oikeastaan yhtään mitään eroa sinun terveellisessä ruokavaliossasi tavalliseen monipuoliseen ruokaan.
        Mitenköhän sinä aikaisemmin olet syönyt? Vain punaista lihaa ja maitoako oikein juomalla?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minua ainakin, kun olen keskeyttänyt vapaaehtoisen kirjoitustaukoni koska halusin kommentoida. Ellei kiinnosta niin voi pysyä poissa.
        (Paloma-puskasta-kommentti numero 3)

        :))

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Siis ei oikeastaan yhtään mitään eroa sinun terveellisessä ruokavaliossasi tavalliseen monipuoliseen ruokaan.
        Mitenköhän sinä aikaisemmin olet syönyt? Vain punaista lihaa ja maitoako oikein juomalla?

        Oliko mielestäsi tarpeellinen kommenti?
        Minä olen kyllä vanha, mutta ymmärsin korppiksen kommentoinnit tasan tarkasti.
        Sekaani, eli sekaruokavalio sisältää jokaiselle itsellensä sopivissa suhteissa eri laatuja lihaa, viljaa, maitotuotteita, hedelmiä, tms.
        Korppiksen tavoin syön punaista lihaa harvoin, kokojyvävilja, eri kaalit, parsa parasta ja hapankaali mieliruokaa.
        Vehnä vähentynyt luonnostaan ja mekeaa harvoin.
        Korppista ihailen sen mitä näistä viesteistä tunnen harvemmin mukana ollen, tuntuu että palstalla on kahtiajako, joko korppis tai tellukka.
        Plussat Palomalle ja Korppikselle.
        10 ja rintamerkki molemmille, vainosta huolimatta, jota itse sain osakseni 10 vuotta sitten ja jätin palstan noille viisaammille joiden silmätikkuin te nyt olette.
        On täällä muitakin hyviä, mutta tässä ketjussa nyt näin,
        Kiitos jos arvosteluni jätetään sivulauseeksi, eikä oteta otsikoksi seuraaviin vastauksiin.
        Terveisin terveellisesti sekarupkaa johon kuuluu lihaakin, kanaa ja kalaa tietenkin, kun en ole vegaani, kuten ei näytä olevan Korppiskaan.
        Ymmärtäkää nyt edes käsitteet!

        Aloitushan on nimenomaan korppiksen syömisistä, eikä sinun vainoharhoistasi tai syystä, miksi painuit ahdistuneena piiloon.
        Ei sillä ole aiheen kanssa mitään tekemistä.
        Ja se, että olet sekasyöjä niinkuin korppiskin, niin mitä siitäs sit. Niinhän suurin osa ihmisiä on.

    • Anonyymi

      EVVK.

    • Otin juuri ulos oma kannasta perjantaina otetut verikokeiden tulokset.

      Ei pelkoa sydän- ja verisuonitaudista, eli suuren verenkuvan kaikki arvot sievästi viitearvojen sisällä.

      Syökää terveellisesti, en kuitenkaan vielä revittele täysillä, sillä huomenna KAKS:iin kuvauksiin.

    • Anonyymi

      Punaista lihaa tulee syötyä aika vähän, ehkä jauhelihan muodossa eniten , laatikoissa mm., yksin ei huvita tehdä mitään kovin monimutkaista, kunhan nälkä lähtee..
      Kala on on hyvää, mutta kallista, vaikka pitäähän sitä aina joskus ostaa, kun tuo katiska ei suostu kalaa antamaan.
      Hapankaali on hyvää, salaattina tai lisäkkeenä lähinnä sitä käytän.
      Ruisleipää tykkään syödä, ehkä liikaakin, voin takia..

      Pirremiina

      • Peukkuja 🙏huomiseen, korppis 🙂

      • Minun kalastus katiskalla jäi kesällä vähiin kun piti joka päivä soutaa kaislikon keskelle, joten nostin sen maihin. Kalaa syön pääsääntöisesti graavatun ja kylmäsavustetun sekä sillin muodossa.

        Kanaa harvoin, ehkä kerran viikossa muuten kasvis-juurespihvien, keittojen jne muodossa.

        Oli helppo laihdutusperiodi, paino putosi normaalitaulukoiden mukaiseksi ja minä söin joka päivä vatsani täyteen ; )

      • korppis kirjoitti:

        Minun kalastus katiskalla jäi kesällä vähiin kun piti joka päivä soutaa kaislikon keskelle, joten nostin sen maihin. Kalaa syön pääsääntöisesti graavatun ja kylmäsavustetun sekä sillin muodossa.

        Kanaa harvoin, ehkä kerran viikossa muuten kasvis-juurespihvien, keittojen jne muodossa.

        Oli helppo laihdutusperiodi, paino putosi normaalitaulukoiden mukaiseksi ja minä söin joka päivä vatsani täyteen ; )

        ps. Kiitos Pirre 💕

    • Pitäisikin enemmän opetella hyödyntämään sieniä ruuanlaitossa, en oikein kaupan herkkusienistäkään saa mitään herkullista aikaan. Olen yliherkkä sienten myrkyllisyyden suhteen, kanttarelleja ja suppiksia uskallan tarjota, juuri ja juuri haaparouskuista tehtyä salaattia. Sienillä on niin kamalia nimiäkin : on känsätuhkeloa, nääpikkää ja nahikkaa, maljamörskyä ja haisuhaperoa. Valekeltavahveroita eli valekanttarellejakin on !Marttojen sienikursseille pitäisikin mennä, mutta kun ne sienen mokomat kuulemma voivat naamioituakin, lajityypillisistä tuntomerkeistään.

      Kasvispihvit ovat sellaisenaankin hyviä, laitan hiukan raasteiden sekaan kananmunaa ja vehnäjauhoja. Eri kasvislajeja sekoitellen keskenään on kiva kokeilla, mustajuuri on esimerkiksi tosi täyteläisen makuista, retikka pirteää. Hyviä ovat myös isoista punajuuriviipaleista korppujauhotettuina pannulla voissa paistetut pihvit.

      • Tuo on uutta punajuuriviipaloidut pihvit, samoin kuin tomaattiviipalepihvit Olen massoja mössännyt, nytpä sitten viipalointilinjalle.

        Söin vasta äskeen ensimmäisen ruoan tälle päivään. Aamini oli kiireen hipakkainen.

        Söin eilen tehtyjä sienipihvejä, kaalisoijarouhelaatikkoa ja salaattia. Sienet olivat viimevuotisia oman pihan koivunkannoista nokittuja koivunkantosieniä. Tänä vuonna ei niitä noussut ja mitkä nousi pilaantuivat hetkessä. Kaalisoijarouhelaatikko on ihana lisuke sienipihveille. Päälle loraus siirappia jo maistuu.

        Nyt pitää kerätä ajatukset kokoon huilailemalla tuokio.

      • Tosiaan, lapsuudestani muistan nuo punajuuriviipalepihvit.
        Samalla tavalla äiti teki kurpitsaviipalepihvejä.
        Hyviä kumpikin.

        Yksi herkku, mikä myös jäänyt mieleen, on rautapahassa haudutetut ja hellästi ruskistetut lanttukuutiot.

    • Anonyymi

      Keräsin mökiltä hallan alta viimeiset tomaatit pois. Isoista kiinteistä ei ihan kypsistä tomaateista paistoin tomaattipihvejä, nam.

      Kastelin tomaattiviipaleet vatkatussa kananmunassa ja sitten hyvin maustetuissa korppujauhoissa ja paiston pannulla öljyssä (ja aina pikkunökäre voita mukaan, että tietää, milloin rasva on sopivan kuumaa.)

      Toimii hyvin myös kesäkurpitsaviipaleista-

      • Anonyymi

        Täytetyt tomaatin on hyviä, tomaatti vaan halki ja siemenet pois,
        täytteenä voi olla kasviksia tai lihaa

      • Hyviä vinkkejä kaipaankin soijarouhepohjaisten pihvien sijaan. Tomaattipihvejä kuulostaa herkullisilta.

        Jatkoon 😊

    • Anonyymi

      3-4 vuotta vanhoja kanttarelleja vielä pakkasessa miettiny heitänkö mänemään ???

    • Anonyymi

      Alfa-TV:n Mayn keittiöstä suoraan kopioitu.
      "Tervetuloa keittööni, täällä ruoat tehdään...
      Itse ei keksi mitään.

      • Anonyymi

        Niinpä onkin. En ole voinut katsoa sitä ohjelmaa paria yrittämistä enemmän.
        Ehkä ne ruuat on hyviä mutta ne näyttää ripulilta potassa.
        Kasvisruokaa taitavat olla pääosin.

      • Mikä se semmoinen Alfa-tv onko maksullinen vai näkyykö se korvessakin, ovatko kasvisruoan ystäviä?
        Kuka on May?

    • Mandin mökin keittiöohjelma siirtyy tänne kaupunkiin mukavuuksien ääreen.
      Kaupunkikeittiö on nyt valtakuntani.

      Vein mieheni aamulla lentokentälle. Itse kävin kuvauttamassa itseäni KAKS:lla. Lisäksi hommasin autolleni halliparkin syöntalveksi.

      Nämä hommat vetäisi voimani miinuksen puolelle ja otin parin tunnin ettoset. Syön myöhemmin eilisiä. Loput pakastan.

      Aurinko näyttää paistavan pitänee käydä mökillä hakemassa tuoretta basilikaa, tinjamia, tilliä ja salaatteja. Tomaatit eivät taida ehtiä tälle kesälle, vihreitä ja pieniä vielä.

      Tulomatkalla jos hakisi kesäkurpitsaa ja isoja tomaatteja. Siitäpä sitten huomiseksi evästä suunnittelemaan. Vinkit ovat tervetulleita.

      • Anonyymi

        Osta hätävaraksi kaupasta veri- ja pinaatti lettuja, ja jos oikein tarkasti etsit, niin on myös kasviskaalikääryleitä, niin ei tarvitse yksinäisen tuhrata liikaa aikaa ruoan laittoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Osta hätävaraksi kaupasta veri- ja pinaatti lettuja, ja jos oikein tarkasti etsit, niin on myös kasviskaalikääryleitä, niin ei tarvitse yksinäisen tuhrata liikaa aikaa ruoan laittoon.

        Tuli muutos iltatuokaan. pizzan himo iski.

        Palatessakni mökiltä kaupunkiin kävin ostamassa pakaste tonnikalapizzan. Ostin myös simpukka-katkarapuja ja juustoraastetta. Tuunasin tonnikalapitxasta tosi ihanan pläjäyksen.

        Nyt Mandin keittiön uunissa muhii merenherkkupizza..mmmm

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Riisipaprei kasvisrullat on kans hyviä, niihin vai lisätä tonnikalaa ja katkarapujakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riisipaprei kasvisrullat on kans hyviä, niihin vai lisätä tonnikalaa ja katkarapujakin

        Riisipaperi, pimees tulee kirjoitusvirheitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riisipaperi, pimees tulee kirjoitusvirheitä

        Tässä täyte vaihtoehtoja

        Porkkanaa
        Kurkkua
        Korianteria ,myös muut yrtit käyvät, jos ei korianterista pidä,
        vuonankaalia ,tähän sopii varmasti myös idut tai maukkaat salaatit hyvin,
        Graavilohta
        Seesaminsiemeniä
        Riisinuudelia
        Isoja katkarapuja
        Avokadoa
        Porkkanoita

        Porkkanaa ja porkkanoita?

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Porkkanaa ja porkkanoita?

        Niin babyporkkanoita tai keitettyjä madinoituja porkkanan suikaleita mutta voi jättää pois jos ahistaa,

    • Anonyymi

      Nii ja muista käydä kakalla ja pyyhikiä peppu
      ja tule kertomaan milloin se tapahtui.

      • En voi kiihdyttää kakkafetismiäsi.
        Tämä on näet ruokaohjelma.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        En voi kiihdyttää kakkafetismiäsi.
        Tämä on näet ruokaohjelma.

        Ruokaohjelma ? Ai oikeen ohjelma ?
        Älä hulluja puhu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruokaohjelma ? Ai oikeen ohjelma ?
        Älä hulluja puhu.

        😂😂😂

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        En voi kiihdyttää kakkafetismiäsi.
        Tämä on näet ruokaohjelma.

        Luulekko tosissas jotain ohjelmaa nyt tekeväsi ???
        Onko sulla joku pahvilaatikko TV-ruutuna ???
        Ketkä leikkii katsojia ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulekko tosissas jotain ohjelmaa nyt tekeväsi ???
        Onko sulla joku pahvilaatikko TV-ruutuna ???
        Ketkä leikkii katsojia ???

        Illan paras puheenvuoro :))))))
        On nämä piristäviä ruokaohjelmia.

    • Anonyymi

      Aiotko syödä yksin koko pizzan , vaikka se ns. poikaystäväsi lensi pois ? Kerro toki minne lensi ja seurasitko lentoaan sillä ihme ohjelmalla ! Vai tuliko kuopus ja esikoinen muorin tönölle syystöihin ? Eipä niillä muuta elämää tunnu olevankaan. Olitko nälässä lapsena ja nuorena, kun ruoka on sinulla koko ajan mielessä ?

      • Minulla oli aikoinaan työkaveri, jolla oli anorexia.
        Hänen puheensa oli jatkuvaa ruokaa, ruokaa, ruokaa ... Eri ruokien ravintoarvoja ja terveellisyyttä.

    • Anonyymi

      Yhden ohjelman nimi taannoin oli "Tänään kotona".
      Onko tää uus versio ?
      Pilvipalvelu ei pelaa.
      Ei näy ruutua.

    • Katsoin Aki Kaurismäen elokuvan Tulitikkutehtaan tyttö.

      Uskomaton, upea TV. ohjelmien helmi.

      • Anonyymi

        Ethän sinä katso kuin puoli yhdeksän uutiset. Valehtelet taas.

    • Anonyymi

      Aika karmeen tuntusia safkoja kotkis väsää.
      Noista aineksista kun lykkää tuotokset pönttöön, niin haju on suorastaan räjäyttävä.
      Toisaalta ei ole ihme, jos laihtuu noilla niukkisaineilla , ravintoarvot mitälie.
      Toivottavasti kuvauksellisen kotkiksen kuvaukset onnistuivat!

    • Anonyymi

      Voisitko kerätä ne tomaatinraakileet ja kypsyttää vaikka keittiön pöydällä. Aika nopeasti ne kypsyy. Pieniä, kun ovat voi napostella sellaisenaan.

      Juuriselleristä saa tosi maukkaita kasvispihvejä viipaloituna.

      FG

    • Huomenta@

      Uusi päivä edessä, ensimmäinen yö yksin isossa talossa., no, nukuin hyvin.

      Tuossa ylempänä ihmeteltiin safkojani ja toisaalla on tehty aloitus divertikkeleistä.
      Tosiasia on, että näillä safkoilla olen saanut aineenvaihduntani kehossani tasapainoon.
      Vatsa eikä sappi oireile, eikä painon ja jenkkakahvojen pudotuksen jälkeen ole selkäkään vaivannut kuten ennemmin.

      Saa toki ilkkua jos se tuo ilkkujalle hyvää oloa. Hyvää oloahan me itsellemme jo tällä ikää haluamme.

      18.09. Aurinko paistaa, kylmä yö takana.
      Nostin eilen mökin kuistilta kirsikkatomaatit pirttiin, jospa kasvaisivat paremmin lämpimässä. Niin, että mitä tänään.

      Tänään on treffit kukkien hoitajan kanssa. Hän hoitaa kukkasemme ja tarkistaa postin ja poissaollessamme.

      Olen lyönyt meno matkasuunnitelman lukkoon, mutta paljon on vielä asioita hoidettavana.

      Tänään poimin jonkun täältä saamistani ruokaideoista ja kerron myöhemmin mitä keittiössäni touhuan.

      Hyvää päivän jatkoa.

      • Anonyymi

        Nautippa nyt täysin siemauksin, kun rivitaloviipaleen omistaja on poissa. Voit leikkiä ihan kartanon emäntää. Ja muista pitää koko Suomi ajan tasalla, miten pakkaaminen edistyy . Hyvä että muistutat Suomesta lentämisestä joka päivä. Sehän meinasi jo unohtua palstalaisilta, kun ainakin puoli vuotta sitten aloit jankuttaa. Ihan hyvä kun lähdet. Älä turhaan käytä kallista aikaasi ja upeaa seuraasi meidän takarivin tallaajien raportteihin. Eihän me tollukat edes osata arvostaa tuollaista elämää.

        No, siivoojana aloitti tämä kartanon emäntä. Kukkien mullan vaihtoa, keittiön kaappien puhdistusta jne.

        Siivoan pikkuhiljaa koko talon ja sen jälkeen nautin kätteni tuloksista. Nyt huilaan ja jatkan petivaatteiden pesuoperaatiota.

        😁

    • Anonyymi

      Miten kukat multaa tähän vuodenaikaan tarttee? Taidat nyt keksiä vaan tekemistä, syksy ja lepokausi kukillakin on!

      • Anonyymi

        Niin se ystävän rivitalon pätkäkin muuttuu omaksi taloksi ja uuden miniänkin keksaisi itselleen vähän aikaa sitten.

      • Ei kukkien mullan vaihto ole kiinni vuoden ajoista, ainakaan minulla. No, katsoin eilen elokuvan ja sekin joku koki valheeksi 🤪

      • korppis kirjoitti:

        Ei kukkien mullan vaihto ole kiinni vuoden ajoista, ainakaan minulla. No, katsoin eilen elokuvan ja sekin joku koki valheeksi 🤪

        Kahdella pojallanikin on jonkun mielestä sama vaimo 🤪

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Ei kukkien mullan vaihto ole kiinni vuoden ajoista, ainakaan minulla. No, katsoin eilen elokuvan ja sekin joku koki valheeksi 🤪

        Kukkien mullanvaihto ei ole sinulle ongelma, mutta tälle tulevalle kastelijalle voikin olla, kun hän viellä kastellee ne tunnollisesti, niin on varppina kuolleet kukat kotiin palautuanne ja se ei ole hänen syy, vain sinun.

        Tuli mieleeni huvittava episoodi työpaikaltani, kun minullakin oli tämä kukkienkastelu "possakkana" ja kaikki saniaiset kuoli. Minäpä näppäränä tyttönä kaivoin meidän lähimaastosta saniaisia, jotka istutin niiden tilalle ja upeita olivat, kun porukat tulivat lomilta!

        No, tietenkään eivät oleet kauan, nämä metsän saniaiset, jotka kuolivat pian, mutta eihän se ollut minun syyni! Eihän?

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Kahdella pojallanikin on jonkun mielestä sama vaimo 🤪

        Itse juuri vastasit ylimielisesti jollekkin, ettet katso kuin puoli9 uutisia. Nuoremman poikasi naimisiin menosta et ole mitään puhunut, ja kun onniteltiin, viittasit monta vuotta aiempiin häihin, jotka näytti ihan vanhemman poikasi häiltä siellä blogissasi. Aina selität miniästäsi tarkoittaen esikoisen vaimoa, esim miten hän lensi jonnekkin vinkuintiaan ihan yksin. Luulisi että jos on kaksi miniää , niin puhutaan molemmista . Ristiriitaisia on juttusi, et itsekkään muista mitä on tullut hölistyä yli 10 v.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukkien mullanvaihto ei ole sinulle ongelma, mutta tälle tulevalle kastelijalle voikin olla, kun hän viellä kastellee ne tunnollisesti, niin on varppina kuolleet kukat kotiin palautuanne ja se ei ole hänen syy, vain sinun.

        Tuli mieleeni huvittava episoodi työpaikaltani, kun minullakin oli tämä kukkienkastelu "possakkana" ja kaikki saniaiset kuoli. Minäpä näppäränä tyttönä kaivoin meidän lähimaastosta saniaisia, jotka istutin niiden tilalle ja upeita olivat, kun porukat tulivat lomilta!

        No, tietenkään eivät oleet kauan, nämä metsän saniaiset, jotka kuolivat pian, mutta eihän se ollut minun syyni! Eihän?

        Minun kehäkukkapenkkini kukki kerran oikein nätisti, kun tulin kesälomalta kotiin. Kun kastelin niitä, niin alkoi tulla paljon lisääkin kukkia.

        Sitten jonkun aikojen päästä kukankastelija tuli tuomaan avainta. Kysyi lähtiessään saada poimia vähän kukkia mukaansa. No tottahan toki, olihan niitä ja lisää tuli.
        Sitten ikkunasta katsoin, että onpa kummallinen tapa poimia kukkia, kun kokeilee kädellään jokaista kukkaa ja vartta taittamatta nykäisee vain ylös penkistä.
        Oli varalta laittanut tekokukkia siihen penkkiin. Oliko sitten joskus unohtanut käydä kastelemassa, että alkoivat nuutumaan, vaiko ennaltaehkäisevästi, jos joskus unohtaa käydä kastelemassa.

    • Anonyymi

      No on se älytöntä vaihtaa multaa lepokaudessa oleville! Tee kuten lystäät, mutta älä enää ihmettele muiden reaktioita!

      • Anonyymi

        Minä en vaihda multaa koskaan. Saatan jossain vaiheessa vuotta lisätä multaa ja kukat voi todella hyvin.

        EMK

    • Terkut mökiltä@ Olen hakemassa poikien vauvakirjoja. Synttärilahjoihin pitää olla tarkat tiedot syntymäajasta jne. Enhän minä ihan minuutilleen muuten muistaisi.

      Älkää nyt alkako sopuisassa ketjussa riitelemään kukistani keskenänne. Enhän minä kuin kaksi erillistä kesäkukkaa yhdistin yhteen isompaan kukka-astiaan. 😁

      On se väärin, että en kirjoita yhdessä viestissä kaikkea yksityiskohtia myöten. Sukuselvityskin niin epäselvä, että ei mitään rajaa, mutta eihän se ketään itseasiassa kiinnosta.😜

      Mieheni valtakunnassa on kukkanurkkaus, joka on kuten hän asian ilmaisee on hänen viidakkonsa. Sinne ei ole asiaa. Valtava peikonlehti-viidakko.

      Pitää pyyhkiä pölyt ja lisätä multaa se sitten siitä nurkasta.

      Tein lähtiessäni Mandin keittiössä keitto-tai kastikesuuruksen, nyt riippuu siitä mitä kotimatkalla ostan mitä tänään syön.

    • Anonyymi

      Siis kuinka voidaan "tuntematonta" ihmistä täällä 70 palstalla haukkua ja irvailla? Tai siis tuntematonta, jota ei siviilissä ja kasvotusten nähdä tai tunneta. Korppis, kirjoitti hän mitä tahansa tänne, pian on perskärpäset kimpussa.
      Taitaa olla sama anonyymi useimmiten asialla solvaamassa ja ilkeilemässä!?

      Täytyy olla hyvä itsetunto, että jaksaa tänne kirjoittaa, siis korppiksella, että ei lannistu. Mutta hänpä lisääkin tahallaan vettä myllyyn näille palstan "kakkiaisille." Näin minä luulen ja hyvä niin!

      • Anonyymi

        Kuinka kauan olet näillä palstoilla ollut?

      • Anonyymi

        Tuntematon ? Parhaansa on tehnyt että jo kolmas ikäpalsta tietää kaiken myös hänen omasta ja miesystävänsä perheestä ja kaikista tekemisistä . Eikä ole niin kovin reilua aina ollut muitten palstalaisten kohtelu hänen puoleltaan. Omia lääkkeitään nauttii. Mutta taitaapa nauttia kaikenlaisesta huomiosta.

      • Anonyymi

        Olen ollut jo vuosia sitten näillä keskustelupalstoilla. En ole ollut rekisteröityneenä milloinkaan. Välillä olin joitain aikoja poissa, nyt olen taas joskus jotain tänne kirjoittanutkin. Mieluummin kyllä luen 60 ja 70 palstoja.

        Minua vaan pistää vihaksi, kun tämän saman tietyn nimimerkin kirjoituksia ja aloituksia aina mollataan ja haukutaan tosi rumasti.
        Sama peli oli jo vuosia sitten ja aina vaan jatkuu. Olin hämmästynyt, kun aloin käydä täällä ja mikään ei ole muuttunut tuon asian suhteen.

        Niin, ei täällä ole monta, mutta yksikin voi saada paljon melua aikaan.

        Tämän yhden erikoisalaa on kirjoituksieni tulkinta tavalla, joka häntä parhaiten miellyttää.

        Olenhan ihmetellyt sitä, että yli kymmenen vuotta kirjoittaneena tiedän useimpien vakionikeillä kirjoittavien elämästä paljon.

        Ei tulisi mieleenikään mennä kenenkään yksityiselämään.
        Jokainen kertoo mitä parhaaksi näkee.

        Mikä siinä minun elämässä niin syöntä kourassee kun sitä ei voida hyväksyä, sellaisena kuin kerron.

        Tämä aktiivi larppaaja saa vapaasti elää ihan omaa elämäänsä, se kun ei minulle kuulu. Eikä edes kiinnosta.

        Muiden palstatuttujen elämää voin seurata ja kiinnostaa. Mitä sinulle kuuluu kysytään kadullakin kun tuttuja tavataan, siitä se lähtee ja jutut rönsyilee.

        Kateus ja katkeruus jostain vanhasta väärin sanomisesta sitä se on ei muuta

      • Tunteekos Anonyymi sen toisen Anonyymin, jota hän perskärpäseksi ja kakkiaiseksi haukkuu?

        Jos ei, niin kuinka hän voi ""tuntematonta" ihmistä täällä 70 palstalla haukkua ja irvailla"?

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Niin, ei täällä ole monta, mutta yksikin voi saada paljon melua aikaan.

        Tämän yhden erikoisalaa on kirjoituksieni tulkinta tavalla, joka häntä parhaiten miellyttää.

        Olenhan ihmetellyt sitä, että yli kymmenen vuotta kirjoittaneena tiedän useimpien vakionikeillä kirjoittavien elämästä paljon.

        Ei tulisi mieleenikään mennä kenenkään yksityiselämään.
        Jokainen kertoo mitä parhaaksi näkee.

        Mikä siinä minun elämässä niin syöntä kourassee kun sitä ei voida hyväksyä, sellaisena kuin kerron.

        Tämä aktiivi larppaaja saa vapaasti elää ihan omaa elämäänsä, se kun ei minulle kuulu. Eikä edes kiinnosta.

        Muiden palstatuttujen elämää voin seurata ja kiinnostaa. Mitä sinulle kuuluu kysytään kadullakin kun tuttuja tavataan, siitä se lähtee ja jutut rönsyilee.

        Kateus ja katkeruus jostain vanhasta väärin sanomisesta sitä se on ei muuta

        Kerrohan korppis, mistä sulle pitäisi olla kateellinen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerrohan korppis, mistä sulle pitäisi olla kateellinen?

        En tiedä kerro sinä.

        Nyt on taas syy kommetoida, että valehtelen.

        Katsoin ohjelman... Kannattaako olla huolissaan. Sika hyviä kommentteja, joita kirjasin .

        Kannattaako olla huolissaan jos minulla menee hyvin?

      • Tellukka kirjoitti:

        Tunteekos Anonyymi sen toisen Anonyymin, jota hän perskärpäseksi ja kakkiaiseksi haukkuu?

        Jos ei, niin kuinka hän voi ""tuntematonta" ihmistä täällä 70 palstalla haukkua ja irvailla"?

        Tellu sanopa muuta.

        Mietin miksi sinun kahden tyttäresi elämää, josta olet paljon kertonut ja kertomasi mukaan tiedän heidän ja sinun elämänvaiheista ei ole kommemtoitu kuten minun ja kahden poikani elämää?

        Miksiköhön?

        Ehkä heissä ei kenenkään mielestä ole mitään niin erityisen merkittävää.
        Tavallisia keski-ikää lähenteleviä vanhojapiikoja.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Ehkä heissä ei kenenkään mielestä ole mitään niin erityisen merkittävää.
        Tavallisia keski-ikää lähenteleviä vanhojapiikoja.

        Eipä meitin takarivin taatiaisten jälkeläisetkään voi muuta olla kuin korkeintaan keskinkertaisia. Mitäpä heitä palstoilla esittelemään. Ei ketään kiinnostaisi.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        En tiedä kerro sinä.

        Nyt on taas syy kommetoida, että valehtelen.

        Katsoin ohjelman... Kannattaako olla huolissaan. Sika hyviä kommentteja, joita kirjasin .

        Kannattaako olla huolissaan jos minulla menee hyvin?

        Sinähän sitä kateellisuutta täällä kirjoittelet ja en todellakaan kysyisi, jos tietäisin mistä sulle pitäisi olla kateellinen.
        Todella naurettavaa heittää kysymys: en tiedä, kerro sinä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän sitä kateellisuutta täällä kirjoittelet ja en todellakaan kysyisi, jos tietäisin mistä sulle pitäisi olla kateellinen.
        Todella naurettavaa heittää kysymys: en tiedä, kerro sinä?

        No, kerro mikä vitut...a?

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Tunteekos Anonyymi sen toisen Anonyymin, jota hän perskärpäseksi ja kakkiaiseksi haukkuu?

        Jos ei, niin kuinka hän voi ""tuntematonta" ihmistä täällä 70 palstalla haukkua ja irvailla"?

        Hyvä kommentti Tellukka, mutta tasapuolisuutta kuitenkin toivon sinulta. ;)

        Onhan näitä anonyymin tuntijoita muitakin tällä palstalla. Jopa minunkin yksityiselämästä joku "tiesi" ja kirjoitti minun olevan leski. Leski en ole, eronnut kylläkin. ;)

        Tasapuolisuutta? Minulta?

        Otti vain ikävästi silmään tuollainen kommentti, missä Anonyyminä torutaan toisia tuntemattomien haukkumisesta ja samaan hengenvatoon itse haukkuu toista tuntematonta Anonyymiä perskärpäseksi ja kakkiaiseksi.

        Kaikenlaista opettajaa siellä pusikoissa opettamassa toisia puskailijoita!
        Mutta sielläpähän leikitte omia haamuleikkejänne.

    • No, tässä nyt kävi niin, että kun näläkäsenä kauppaan vihdoin pääsin, niin lähti mukkaan heräteostoksia. Vaan jospa ei sitten tällä viikolla tarvihtisi täydennyksiä hakkee.

      Heitin saunasiideritölkin kylmään ja tinjami-hunajakananrintaa pannulle, lisäsin bali wokkivihanneksia sekkaan ja kiehautin nuudeleita. Tuorekurkkua sekä hapankaalipuolukkasalaattia lisuina.

      Kastikepohja jäi käyttämättä, mutta kyllä sillekin tehtävä löytyy.

      Se on saunailta.

    • Saunaillan purtavat valmistuivat Mandin keittiössä.

      Kesäkurpitsaviipaleita päällystettyinä limegraavilohisiivuilla, tomaattisiivuja yrttijuustolla, mandariinisiivuja, paprilasiivuja ja täysjyvä paahtoleipää.

      Pitänee tarkkailla painoa🤔

    • Anonyymi

      Älkää tolkuttomast kiusatko Mandia. Joutui raukka koko kesän olemaan möksässä. Onneksi Petze lähti ennen pakkasia ja Mandi pääsi lämpimään.

      • Huomenta@
        Joo alan tottumaan lisäneliöihin. Vajaa kuukausi ja matkustan perässä. Kuvittele marraskuussa matkustamme yhdessä tosi lämpimään.

        Pitännee alkaa tätä päivää, kylmä päivä näyttää ennuste. Jatkan tänään siivousta ja pyykkäystä. Myös poikien lahjat pitää viedä kaiverrutettavaksi.

        Kiva kun voi kaikessa rauhassa organisoida tulevan käytännön asioita voi sitten lomalla olla huoletta.

      • Anonyymi

        Itte se piinaa koko ajan palstalaisia, meitä "lahopäitä" kuten hän ilmaisee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itte se piinaa koko ajan palstalaisia, meitä "lahopäitä" kuten hän ilmaisee.

        Nyt tuli kuvaava, paljon kertova piinaan vastaus.

        Pinaan kirjoituksillani koko ajan palstalaisia siis monikossa ja alvariinsa.

        Hei miltä piinaamiseni sinusta tuntuu, entä muista palstalaisista?

        Rehellisiä tunnustuksia, jotta opin referoimaan piinaavat kirjoitukseni.

        Ps. tässäkin ruokaketjussa kaiketi joku asia piinaa, olisko lihan puuttuminen.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Huomenta@
        Joo alan tottumaan lisäneliöihin. Vajaa kuukausi ja matkustan perässä. Kuvittele marraskuussa matkustamme yhdessä tosi lämpimään.

        Pitännee alkaa tätä päivää, kylmä päivä näyttää ennuste. Jatkan tänään siivousta ja pyykkäystä. Myös poikien lahjat pitää viedä kaiverrutettavaksi.

        Kiva kun voi kaikessa rauhassa organisoida tulevan käytännön asioita voi sitten lomalla olla huoletta.

        Ajattelenhan mie, on se vaan joillain ressukoilla hakusessa tuo lämpö ja onni maailmalla pieninä palasina.
        Meillä nämä pienet neliöt on yhdessä kovalla säästämisellä maksetut, sitäkin rakkaammat. Ei tästä raaski oikein mihinkään lähteekkään. On saunakin jonka voi napsauttaa päälle, kun oikein lämmöstä naatiskella haluaa. Mutta eipä se vilu yllätä, kun ollaan näin kotosasti lähekkäin ja peiton alla se vasta lämmin tunnelma onkin. Mutta saapiko vekaaniketjussa lihan iloista mittään mainitakkaan ?

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Nyt tuli kuvaava, paljon kertova piinaan vastaus.

        Pinaan kirjoituksillani koko ajan palstalaisia siis monikossa ja alvariinsa.

        Hei miltä piinaamiseni sinusta tuntuu, entä muista palstalaisista?

        Rehellisiä tunnustuksia, jotta opin referoimaan piinaavat kirjoitukseni.

        Sinä nyt et mitään piinaa vaan mielellään sinun juttuja lukee.

        Noista sun kintuissa juoksevista räkyttävistä rakkikoirista älä piittaa vaan pistä lisää pökköä pesään. Niinhän se on että koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee.

        Ihan kiva täällainen ruokaketju, mutta lukiessa tulee nälkä. Meillä täällä pääkaupungissa on Kansainväliset Markkinat Kampissa. Käväsen siellä iltapäivällä ja katson mitä löytyy suuhunpantavaa. Viimeksi ainakin kauppiaita oli kymmeniä ja valikoimaa piisasi.

      • korppis kirjoitti:

        Ps. tässäkin ruokaketjussa kaiketi joku asia piinaa, olisko lihan puuttuminen.

        Lihan puuttuminenko tässä ruokaketjussa?
        Mitä ainetta sitten lienee se hunajakanan rinta, jos ei se ole kanan lihaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ajattelenhan mie, on se vaan joillain ressukoilla hakusessa tuo lämpö ja onni maailmalla pieninä palasina.
        Meillä nämä pienet neliöt on yhdessä kovalla säästämisellä maksetut, sitäkin rakkaammat. Ei tästä raaski oikein mihinkään lähteekkään. On saunakin jonka voi napsauttaa päälle, kun oikein lämmöstä naatiskella haluaa. Mutta eipä se vilu yllätä, kun ollaan näin kotosasti lähekkäin ja peiton alla se vasta lämmin tunnelma onkin. Mutta saapiko vekaaniketjussa lihan iloista mittään mainitakkaan ?

        Luin juuri parisuhteista, kuinka pitää yllä esim. kaikuun tunteita kumppaniinsa.
        Riittävä välimatka aika ajoin ja kaipuun tunne on löytyy 🙄

      • Tellukka kirjoitti:

        Lihan puuttuminenko tässä ruokaketjussa?
        Mitä ainetta sitten lienee se hunajakanan rinta, jos ei se ole kanan lihaa?

        Kyllä sinä tiedät, että en syö punaista lihaa ja jos et tiedä mitä tarkoitan kysy.

      • Anonyymi
        Korppikotka kirjoitti:

        Luin juuri parisuhteista, kuinka pitää yllä esim. kaikuun tunteita kumppaniinsa.
        Riittävä välimatka aika ajoin ja kaipuun tunne on löytyy 🙄

        Lukemalla jotkut hoitaakin parisuhteitaan, ei oma tunne ja kokemus riitä. Tottahan se, että joillekkin tekee hyvää olla erillään, vaikka koko aikaisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lukemalla jotkut hoitaakin parisuhteitaan, ei oma tunne ja kokemus riitä. Tottahan se, että joillekkin tekee hyvää olla erillään, vaikka koko aikaisesti.

        Näin se menee ja on myös läheisriippuvaisia ihmisiä, joille pienet neliöt riittää ja yhteinen sänky on tärkeä.

        Tässä minä makoilen ja naputtelen sillä aikaa kun pesukone pyörii. Otin juuri yhden lastin ulos ja laitoin toisen pyörimään.

        Vielä ei ole nälkä. Söin tukevan täysjyväpuuroa sisältäneen aamiaisen.

        Tähänkin omaan aikaan tottuu nopeasti. Eilen vielä tuntui oudolta yksin olla, mutta nyt jopa nautin.

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Sinä tiedät että puolisosi on jossai, ja palaatte pian yhteen, silloin yksin olo on mukavaa, mutta kun toinen lähtee ikiajoiksi, ei yksinäisyys ole valinta, vaan ahdistaa ja on ikävää.
        Ö

      • LiLii4 kirjoitti:

        Sinä tiedät että puolisosi on jossai, ja palaatte pian yhteen, silloin yksin olo on mukavaa, mutta kun toinen lähtee ikiajoiksi, ei yksinäisyys ole valinta, vaan ahdistaa ja on ikävää.
        Ö

        ☺️ mikähän Älä tuohon ilmaantui ..

      • LiLii4 kirjoitti:

        ☺️ mikähän Älä tuohon ilmaantui ..

        Jos Jumala suo ja terveyttä riittää meillä on tilastollisesti aikaa jatkaa yhteistä taivalta noin kymmenkunta vuotta. Kumpi lähtee ensin sekään ei ole iästä kiinni.

        Aloituksen teemaan.

        Tein eilisestä kana-vihannespadasta kanakeittoa. Hyvää oli. Nyt pitäisi vielä käydä mökillä "viljelyksiä" kastelemassa. Jänskä, kun ilmat kylmeni kesän kukinnoiltaan niukka verenpisara on puhjennut täyteen kukkaa.

        Kukaan ei tosiaan tiedä lähtönsä hetkeä.
        Suomessa naisten eliniän odotus on nykyisin 84 vuotta, miesten 78 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei tosiaan tiedä lähtönsä hetkeä.
        Suomessa naisten eliniän odotus on nykyisin 84 vuotta, miesten 78 vuotta.

        Eliniän odotus tarkoittaa keskimäärin.
        Eli jotkut kuolee 70:n päälle ollessaan ja jotkut 90:n.

    • Mandin keittiössä porisi hernekeitto. Olin tosin tehnyt sen aijemmin ja pakastanut. Hernekeitto se vain paranee kun uudelleen lämmittää. Loraus sinappia...mmmmm.. Keitossa oli pieniä kinkkupaloja, toivottavasti ei lihan himo iske 🤪

      • Anonyymi

        Sipulia kun päästelee iopuksi raastimella niin on mielestäni parempaa kuin sinappi.
        Hain riisipaperia cittarista, 3€ -----12 kpl paketti, että kalliiksi käy kevätrullilla
        fiilistely

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sipulia kun päästelee iopuksi raastimella niin on mielestäni parempaa kuin sinappi.
        Hain riisipaperia cittarista, 3€ -----12 kpl paketti, että kalliiksi käy kevätrullilla
        fiilistely

        Montako kevätrullaa tuosta ostamastasi riisipaperista tulee. Minulle on tuntematon käsite riisipaperi, eli se on ohut taikina oletan?

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Montako kevätrullaa tuosta ostamastasi riisipaperista tulee. Minulle on tuntematon käsite riisipaperi, eli se on ohut taikina oletan?

        12 jos ei mokaa niin että repiää

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        12 jos ei mokaa niin että repiää

        Kiitos, mielenkiintoista, pitää kokeilla. Keitätkö rullat rasvakeittimessä vai kuinka valmistat ne?

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Kiitos, mielenkiintoista, pitää kokeilla. Keitätkö rullat rasvakeittimessä vai kuinka valmistat ne?

        Nopea liotus kädenläpöisessä vedessä riittä. Kasvikset kylläkin pitää olla kypsiä.
        Jos haluaa niitä voi vaömiina käyttää grillissä, jos haluaa.
        Täytteenä on tällä kertaa keitettyä naurista porkkanaa itse kerättyjä
        herkku tatteja, savusiikaa fefolia yrttejä mitä löytyy . Kastikkeena onsteri kastiketta, niin
        ja koskenlaskia savupekoni juustoa

        Kiitos, kokeilen jahka tyhjennän entiset jääkaapista.

        Pistin saunan päälle ja tässä odotellessa tein salaatin. Pehtoorinsalaattia, oman maan yrttejä ja pieniä salaatinlehtiä, kesäkurpitsaa, tomaattia, suppilopaprikaa sekä sekoitin joukkoon hapankaalisalaatin lopun. Ropsautin päälle öljyä ja soijakastiketta.

        Muhii jääkaapissa, nyt saunan lämpimiin löylyihin.

      • Jätit kai ne kinkkupalat syömättä, kun ethän sinä lihaa syö.

      • Tellukka kirjoitti:

        Jätit kai ne kinkkupalat syömättä, kun ethän sinä lihaa syö.

        Nythän minä ihan sekaisin, kun eihän se kinkku lihaa liene, kun sehän on kinkkua.

    • Anonyymi

      Katainen Sitran yliasiamieheksi.
      Ohitti professorit.

    • Anonyymi

      Kesäisellä niityllä laidunsi joukko vegaaneja.

    • Anonyymi

      Itserakas ihminen ei arvosta edes muita itserakkaita.

      • Anonyymi

        Ai Katainenko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai Katainenko

        Antaa sen elää palstalla korvike-elämää. Säästyy yhteiskunnan rahat. Laittakaa vaan uutta vettä myllyyn.

    • Anonyymi

      Hän on kiinnostunut vain itsestään.
      Onneksi edes hän,
      sillä kukaan muu ei ole.

      • Anonyymi

        Kaikki poliitikot ajattelee vain itseään, ei Katainen ole mikään poikkeus

      • Muuten miksi et tee itsestäsi kiinnostavaa kirjoittajaa?

        On antoisaa kirjoittaa henkilöiden kanssa, joilla on avoin suhde itseensä. Osaavat heittäytyä mukaan hassutteluun. Heillä on värikäs tausta ja he ovat ylpeitä itsestään ja jälkikasvustaan.

        Sini, Paloma ja Pirre, upeita naisia.

      • korppis kirjoitti:

        Muuten miksi et tee itsestäsi kiinnostavaa kirjoittajaa?

        Ja kaikilla sellaisilla on harmaan tylsä tausta, jotka eivät sitä mainosta tänne.
        Ja kukaan ei ole ylpeä jälkikasvustaan, ellei (liioitellen) hehkuta niitä tänne.

        Noinhan se on pakko olla.

        Onkohan se niin tavoittelemisen arvoista, jos saa värikästaustaisen naisen maineen suomi 24 :llä ? Miksi itsensä ja jälkikasvunsa arvostus pitää todistella täällä ? Useimmille se on itsestäänselvyys ja koskee näitä asianomaisia.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Muuten miksi et tee itsestäsi kiinnostavaa kirjoittajaa?

        On antoisaa kirjoittaa henkilöiden kanssa, joilla on avoin suhde itseensä. Osaavat heittäytyä mukaan hassutteluun. Heillä on värikäs tausta ja he ovat ylpeitä itsestään ja jälkikasvustaan.

        Sini, Paloma ja Pirre, upeita naisia.

        Ylpeät ihmiset on tympeitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylpeät ihmiset on tympeitä.

        Varsinkaan kun ei ole mitään aihetta ylpeilyyn. Mutta senkun huseeraat suoli 24llä päivät ja yöt jos se helpottaa. Kertoo surullisen totuuden sinusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkaan kun ei ole mitään aihetta ylpeilyyn. Mutta senkun huseeraat suoli 24llä päivät ja yöt jos se helpottaa. Kertoo surullisen totuuden sinusta.

        Onko täällä tuollaisiakin, et ihan päivät ja yöt palstailee?

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Ja kaikilla sellaisilla on harmaan tylsä tausta, jotka eivät sitä mainosta tänne.
        Ja kukaan ei ole ylpeä jälkikasvustaan, ellei (liioitellen) hehkuta niitä tänne.

        Noinhan se on pakko olla.

        Harmaan tylsä tausta näyttää olevan niilläkin jotka sitä tunti tunnilta mainostavat tänne
        itse haltioissaan.
        Ei niillä yhtään kummempaa kuin ole muilla. Mössöjenkeittoa ja pyykipesua
        ja siihen keskusteluun latteasta arkielämästä pitäisi tuntea kiinnostua osallistua ???
        Ei kiitos !
        Todella kiinnostavia seikkailuja eläneet pitävät tiedon visusti omanaan.
        Niitä ei kerrota kuin harvalle eikä täällä ainakaan ikinä.
        Ei helmiä narsisteille ja sioille ja köyhille kuten korppis totesi

        Jos jonkun taipumukset ei vätviittä mihinkään,
        voi alkaa täällä alkaa ihailla itseään kokopäiväisenä "yli-ihmisenä".
        Narsistilla on häiriintynyt omakuva.
        Ss kuvittele kaiken tekemänsä olevansa jotan suuremmoista ja itsensä olevan
        "Yli-ihmisen".
        Narsisti ei elä todellisuudessa.

        Apuvaa, olen ihan hiljaisuudessa tehnyt lapsia ja saanut lapsenlapsia, mutten muistanut hehkuttaa suoli 24:lle. Nyt minut varmaan taantuvasti lynkataan omien lasten halveksunnasta, kun en koskaan ole heistä mitään suoli24:lle kertonut. Lastenlasten hehkutuksen olen ihan unohtanut, kun olen niin paljon aikaa niitten kanssa ollut. Taustanikin on ihan harmaa, kyllä nyt varmaan huostaan otetaan omat lapset tällaiselta , vaikka ovatkin jo melkein 50 v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmaan tylsä tausta näyttää olevan niilläkin jotka sitä tunti tunnilta mainostavat tänne
        itse haltioissaan.
        Ei niillä yhtään kummempaa kuin ole muilla. Mössöjenkeittoa ja pyykipesua
        ja siihen keskusteluun latteasta arkielämästä pitäisi tuntea kiinnostua osallistua ???
        Ei kiitos !
        Todella kiinnostavia seikkailuja eläneet pitävät tiedon visusti omanaan.
        Niitä ei kerrota kuin harvalle eikä täällä ainakaan ikinä.
        Ei helmiä narsisteille ja sioille ja köyhille kuten korppis totesi

        Jos jonkun taipumukset ei vätviittä mihinkään,
        voi alkaa täällä alkaa ihailla itseään kokopäiväisenä "yli-ihmisenä".
        Narsistilla on häiriintynyt omakuva.
        Ss kuvittele kaiken tekemänsä olevansa jotan suuremmoista ja itsensä olevan
        "Yli-ihmisen".
        Narsisti ei elä todellisuudessa.

        Po. ...jos narsistin taipumukset eivät viittaa mihinkään
        voin hän täällä alkaa ihailemaan itseään kokopäivä yli-ihmisenä.
        Kannattaa huomioida etteivät kaikki häntä ihaile
        ja suurin osa taitaa tuntea myötähäpeää
        On tunnettu täällä kuulemma aika ajoin hyvinkin ilkeänä,
        kerrotaan...vanhoissa viesteissä. Ei kiinnosta minua.
        .

      • Tellukka kirjoitti:

        Ja kaikilla sellaisilla on harmaan tylsä tausta, jotka eivät sitä mainosta tänne.
        Ja kukaan ei ole ylpeä jälkikasvustaan, ellei (liioitellen) hehkuta niitä tänne.

        Noinhan se on pakko olla.

        Kirjoitinko noin?

      • Anonyymi

        Narsisti on juuri sellainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Po. ...jos narsistin taipumukset eivät viittaa mihinkään
        voin hän täällä alkaa ihailemaan itseään kokopäivä yli-ihmisenä.
        Kannattaa huomioida etteivät kaikki häntä ihaile
        ja suurin osa taitaa tuntea myötähäpeää
        On tunnettu täällä kuulemma aika ajoin hyvinkin ilkeänä,
        kerrotaan...vanhoissa viesteissä. Ei kiinnosta minua.
        .

        On tunnettu täällä....
        Kerrotaan...

        No eipä tosiaan yhtään kiinnosta sinua.HHaaahhaaaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tunnettu täällä....
        Kerrotaan...

        No eipä tosiaan yhtään kiinnosta sinua.HHaaahhaaaa

        Kokopäiväinen itsensäihailija, se ilmaisu sopii narsistiin.

    • Myöhäisiltaa@

      Katsoitteko Perjantai TV-ohjelman.

      Tämän illan aihe.
      Olemme lihansyöjiä. Sean Ricksin vieraina olivat Hesburgerin perustaja Heikki Salmela ja vegeyrittäjä ja kirjailija Suvi Auvinen.

      Suvi Auvisen muistan joskus vuosien takas jyrkkänä anarkistina. Anarkistina Auvinen vastustaa edustuksellista demokratiaa. Muistin hänet agressiivisen käytöksensä vuoksi.

      Mutta kuinka ollakaan hän yllätti minut täysin hän oli pehmeä, mutta aanavalmis vegetaristi. Olin otettu hänen esiintymisestään lihan syönnin vastustajana.

      Perjantai Dokkarissa vierailtiin possutilalla ja näytettiin sian teurastus ja sen syönti possujuhlassa.

      Vakuutuin, punainen liha pysyy pois ruokavaliostani se on minun panos näissä yhteisissä ilmastotalkoissa.

      • Unohtui kertoa, että salaatti, jonka valmistin jääkaappiin tekkeytymään saunomisen jälkeistä TV-iltaani varten oli ihanaa. Heitin ennen syömistä puolukoita ja valkosipulikrutongeja sen pinnalle.
        mmmm

      • Anonyymi

        Ethän sinä telkkarista katso kuin uutiset ! Jotain rajaa , oksettaa tuo valehtelusi. Jotkut sulle ihan nätisti vastailee, eikö jo silmät aukea ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ethän sinä telkkarista katso kuin uutiset ! Jotain rajaa , oksettaa tuo valehtelusi. Jotkut sulle ihan nätisti vastailee, eikö jo silmät aukea ?

        Huvittaa, on sinulla ongelmasi. Minun television katsominen tai katsomattomuus.
        Minä tyttö se valehtelen mielestäsi. Yritätkö avata toisten kirjoittajien silmiä jokaisella typerällä kommentillasi. Kuten niillä kukkimattomilla kuunliljan lehdilläkin siellä korven hautuumaalla.

    • Huomenta@

      Tämä narsisti nukkui hyvin, ilman empatiakykyjä sisäistyä hiljaa eläneiden, hiljaisuudessa lapsensa tehneiden ja vaatimattomien ihmisten elämää.

      Olenhan jo aijemmin kokenut, että ketään en saa kehua, siitä nousee myrsky vesilasiin siis tänne tärkeälle foorumille, jonka vaatimattomat ovat rajanneet hiljaisten ihmisten kohtauspaikaksi, jossa ei saa kertoa (valheita) ilosta, menestymisestä, onnesta tai jälkikasvun tai ystävien kanssa syödyistä ruuista.

      Kun kehuin, joku aika sitten Ramonan kirjoitustaitoa, olin nuolija. Nyt kehuin palomaa, sinisirkkua ja pirreä olen narsisti. 😁😁 Tässä ketjussa on myös anonyymi, joka uskalsi avata Mandin keittiön oven ja osallistua kasvisruokien valistukseen. Anonyymit vain ei jää mieleen henkilökohtaisesti massan joukosta, eikä heitä voi kehua.

      Jaa, ylös ja aamupalalle, ulkona aurinkoista.

    • Anonyymi

      Ahaa, meitä v a l i s t e t a a n ! Ylhäältä.
      Kasvisruokien valistusta . . . ?

      Eiköhän siitä ole tiedetty jo kymmenet vuodet.

    • Anonyymi

      Ruokaohjelmia TV:stä (kasvikset buumina) tulee joka toiselta kanavalta joka ilta,
      viisi ruokaohjelmaakin päivässä.
      Kaikki viikkolehdet ovat täynnä ruokareseptejä. Joka toisessa numerossa on lisäksi laihdutusohjelmia. Kaupoissa on usein tarjolla kauppojen reseptejä pikku ilmaislappusina.
      Tätä on ollut vuosikausia.
      Ruoka ja reseptit tunkee kaikkialta tietoisuuteemme
      niinkuin ihminen ei olisi mistään muusta kiinnostunut
      kuin syömisestä syömisestä ja syömisestä kaiken aikaa.
      Ja ruuan laitosta.
      Elämä on jotain muutakin kuin ruokaa ruokaa ja ruokaa.

      Ihmiset ovat erittäin hyvin valistettuja ruuan suhteen.
      Ihan liikaakin.
      Kurkkua myöten täynnä.

      • Lue aloitukset, montako positiivista iloista elämäässä mukana olevaa ketjua löydät?

        On huolia terveydestä, unettomuudesta, puolisoiden dementoitumisen valituksia, palstan sivustojen toimimattomuudesta sekä maahamuuttajien ilmaisaterioista jne.

        Back to the sixties, lytätään se on liian positiivinen samoin kuin tämä ruokaketju.

        On vai todettava, että hassuttelu ja kivat jutut on pannassa.

        No, sitä saa mitä tilaa sopii tähänkin.

        Ei kun valittamaan.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Lue aloitukset, montako positiivista iloista elämäässä mukana olevaa ketjua löydät?

        Ota huomioon että ihan aitoa hauskaa ihmiset pitää ulkopuolella ketjujen ja rakastaa puolisoitaan, lapsiaan ja lapsenlapsiaan ulkopuolella palstojen. Jopa niin paljon , ettei ehdi joka välissä niistä tänne raporttia tekemään. Saatikka että kaikki pitäisivät sopivana toisista ihmisistä yksityiskohtaisesti kertoilla julkisella palstalla. Ruokajutut on kivoja yleisellä tasolla, mutta menee kyllä liiallisuuksiin jokaista omaa syömäänsä ateriaa täällä raportoida. Kaikilla ei ole värikkäitä taustoja, mitä sillä tarkoitatkin. Mutta ihan kivoja ihmisiä hekin ovat ja huumoria löytyy hiljaisiltakin. Sekin on makuasia, mikä huumori miellyttää.

        Kiireiltäsi ehdit, se aito hauska on kuule nyt pois rakkailtasi.

        Miten miehesi ja jälkipolvesi mahtaa pärjätä kun olet palstalla etkä heitä hauskuuttamassa?

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Lue aloitukset, montako positiivista iloista elämäässä mukana olevaa ketjua löydät?

        On huolia terveydestä, unettomuudesta, puolisoiden dementoitumisen valituksia, palstan sivustojen toimimattomuudesta sekä maahamuuttajien ilmaisaterioista jne.

        Back to the sixties, lytätään se on liian positiivinen samoin kuin tämä ruokaketju.

        On vai todettava, että hassuttelu ja kivat jutut on pannassa.

        No, sitä saa mitä tilaa sopii tähänkin.

        Ei kun valittamaan.

        Sun sössötkö ihmiset parantaa ?

    • on niin v....maista että jotkut LUULEE että ne tietää jotain tai osaa jotain.

      Back to sixties on ihan mukava ketju ja olin jo tekemässä aloitusta kuuskytluvun musasta mutta otatin sen pois kun otsikkoon tuli vahingossa kirjoitusvirhe. Paltaan asiaan.
      terkkuja alajuoksulta, pikkupojat taas vaihteeksi mummilassa maanantaihin saakka, joten on pakko pitää paussi kääntämistyöstä. Pieni näyte FB: kirjailijasivullani Lempeät Tuulet Gentle Winds joka on julkinen.

    • No mutta!
      Eihän suomalainen vanhemmanpuoleinen palstailija TARVi mitään neuvoja, ohjeistuksia, vinkkejä, ei mitään missä on mitään empiiristä tietoa, kokemusta, opittua, kuultua muualta, koske me tiedetään jo kaikki eikä haluta missään nimessä mitään VERTAISTUKEA joltain joka ei ole edes ollut koskaan telkussa ruokaohjelmassa heittelemässä pihvejä lattialle ja vinkkua omaan kitaansa ja erityisesti jos "valistaja" on ruuanlaiton ammattilainen ja ravintolaemäntä ollut aikaisemmassa elämässä. Kyllä se nyt on niin v....maista että jotkut LUULEE että ne tietää jotain tai osaa jotain.

      Back to sixties on ihan mukava ketju ja olin jo tekemässä aloitusta kuuskytluvun musasta mutta otatin sen pois kun otsikkoon tuli vahingossa kirjoitusvirhe. Paltaan asiaan.
      terkkuja alajuoksulta, pikkupojat taas vaihteeksi mummilassa maanantaihin saakka, joten on pakko pitää paussi kääntämistyöstä. Pieni näyte FB: kirjailijasivullani Lempeät Tuulet Gentle Winds joka on julkinen.

      • Entäs tämä ADHD, joka löytää valheita kirjoituksistani ja kompastuu omiin juttuihinsa kun ei osaa lukea ei tulkita, mitä kirjoitan.

        Hän elää musta/valkeaa elämää. Hänen oma yksinkertainen mielikuvituksensa laukkaa vauhdilla eikä aivot kerkiä mukaan.

        Sanansaattajan helmiä.

        "Ethän sinä telkkarista katso kuin uutiset ! Jotain rajaa , oksettaa tuo valehtelusi. Jotkut sulle ihan nätisti vastailee, eikö jo silmät aukea ?"

        "Valehtelet. Mitkään liljat eivät kuki tähän aikaa". Herätkää toopet."

        Tää on varmaan sama, joka kirjoitti viikon aforismiksi muotoilemani kuolemattomat sanat.

        "Kuollut ja tyhmä kumpikaan ei tiedä."

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Entäs tämä ADHD, joka löytää valheita kirjoituksistani ja kompastuu omiin juttuihinsa kun ei osaa lukea ei tulkita, mitä kirjoitan.

        Hän elää musta/valkeaa elämää. Hänen oma yksinkertainen mielikuvituksensa laukkaa vauhdilla eikä aivot kerkiä mukaan.

        Sanansaattajan helmiä.

        "Ethän sinä telkkarista katso kuin uutiset ! Jotain rajaa , oksettaa tuo valehtelusi. Jotkut sulle ihan nätisti vastailee, eikö jo silmät aukea ?"

        "Valehtelet. Mitkään liljat eivät kuki tähän aikaa". Herätkää toopet."

        Tää on varmaan sama, joka kirjoitti viikon aforismiksi muotoilemani kuolemattomat sanat.

        "Kuollut ja tyhmä kumpikaan ei tiedä."

        Onhan täällä… monenlaista taapertajaa. ;)
        Kannattaako sitten alkaa niiden kaa kinastelemaan, kun tiedät lopputuloksen.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Onhan täällä… monenlaista taapertajaa. ;)
        Kannattaako sitten alkaa niiden kaa kinastelemaan, kun tiedät lopputuloksen.

        Voi jessus teitä kahta. Yliihmisiäkö luulette olevanne?

      • Anonyymi

        Onko täällä joku pyytänyt teiltä jotain vertaistukea
        (ruokareseptien tyrkyttämisen muodossa ) ?
        "Yli-ihmiset" luulevat että maapallo lakkaa pyörimästä
        jos ne ei sekaannu kaikkeen ja jaa ohjeitaan kaikille.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Onhan täällä… monenlaista taapertajaa. ;)
        Kannattaako sitten alkaa niiden kaa kinastelemaan, kun tiedät lopputuloksen.

        Molemmissa on syytä jos kaksi kirjoittajaa löytää aina syyn siitä toisesta!

        Molemmille oma peili joissa on pimeä takapuoli! Loppuu se toisen varjon näkeminen joka kummittelee!

    • Anonyymi

      Hyvä soppa syntyi, olo on kylläinen, eikä maksanut mitään

    • Anonyymi

      Ei taida nuppi olla ihan kunnossa jos luulee että
      kaikille suomalaisille on tärkeää tietää milloin joku syö kaurapuuronsa ???

      • Köyhäin leipäjonoketjussa oli ohjeita kuinka leipoa halvalla.

        Hauska vitsi kommentissasi.

        kaikille suomalsisille...jne.

        Onko nappisi kunnossa kun kuvittelit ruokaohjeeni noinkin suurelle yleisölle menevän 😁

        Tänään päivällisenä pinaattikeittoa, kananmunalohkolla, kokojyvä paahtoleipää ja kalkkuna-paprika leikettä.

    • Iltapalaksi laitoin Mandin keittiössä herkullisia
      (2 pkl) tonnikalapizza-paahtoleipiä. Salaattia hieman lautasen reunalle ja lasi appelsiinimehua, (sokeritonta. ) Nyt unimaan..

      Hyvää yötä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4030
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2081
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      549
      1647
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      94
      1366
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1038
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      916
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      828
    Aihe