työpaikalla olo

Mistä johtuu, että toimipaikassani X vankilassa useat vartijat eivät pese käsiään vessassa käynnin jälkeen? Suurin ongelma on juuri iältään(ei välttämättä virkavuosiltaan) vanhempien ja sukupuoleltaan miesten kanssa. Tuntuu mukavalta kun kollega käy vessassa ja kopista tultuaan kävelee lavuaarien ohi pesemättä suoraan kahvikoneelle ja keittelee siinä sitten koko porukalle kaffeet. Pahimmassa tapauksessa piruparka pyyhkii vessasta tultuaan käsiään paitaansa, vaikka ei siis edes ole käsiään huuhdellut!? En sano, että ongelma olisi pelkästään vankilassani(tai kaikissa vankiloissa, vaikka näin epäilen), mutta kun en ole muita hommia viimeiseen 18 vuoteen tehnyt, niin en voi tietää.
7836
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ehkä he käyvät vain tarkistamassa, että kalleus on vielä tallella . ;)

Äänestä

Kun pesee munansa usein niin se on puhdas.
Pesetkö itse joka nenän kaivuun jälkeen kätesi?

Äänestä
  • Kyllä pesen. On hyvien tapojen mukaista pestä kätensä myös mikäli esim.niistä nenänsä. Alkuperäiseen kirjoitukseen lisätäkseni painotan, että käsien pesemättä jättäminen ei koske ainoastaan kusella käymistä, vaan myös paskalla käynnin jälkeen on joidenkin mielestä turha edes huuhdella käsiään. Se, että virtsaa ei lennä käsille kusemisen aikana ei tarkoita, etteikö kädet voisi tahriintua toimituksessa. Itse asiassa on erittäin todennäköistä, että näin käy. Kätensä pesemättä jättäville vielä sen verran, että sana tavoistasi kyllä kulkee, vaikka et sitä itse tietäisi. Viereisessä kopissa paskalla oleva kyllä kuulee, mikäli et pese käsiäsi toimituksen jälkeen. Ja jos ymmärrät, että miten vähän varsinaisia työtehtäviä päivässä on, niin silloin toki ymmärrät myös, että kuinka mukava on viihdyttää itseään kollegoiden "polttamisella". Mieti sitä.

    Äänestä

...palaverissa ottaa puheeksi tai vaikkapa sanoa niille se suoraan. Mitä siinä syiden ihmettely auttaa. Epämiellyttävät ja ajattelemattomat tavat saa poikki vain olemalla suora.

Äänestä

itse pesen linnassa käsiä alituiseen, sekä ennen kuselle menoa, että jälkeen. VArsin aktiivisesti siinä välissäkin.

On se niin saastainen paikka...

Äänestä
  • Mulla ei ole minkäänlaista tarvetta vankilassa käydessäni pestä käsiäni useammin kuin täällä kotonakaan. Ei se mikään saastainen paikka ole tai ei ainakaan se vankila missä käyn.

    Äänestä

  • hij kirjoitti:

    Mulla ei ole minkäänlaista tarvetta vankilassa käydessäni pestä käsiäni useammin kuin täällä kotonakaan. Ei se mikään saastainen paikka ole tai ei ainakaan se vankila missä käyn.

    riippuu tietysti missä sä siellä käyt. Joku tapaamistila voi olla siisti ja steriili, mutta selliosastot ja sellit ovat valitettavan usein epäsiistejä.

    Kyllä mä pesen käsiäni paljon useammin vankilassa kuin esim. kotona...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapa kasvatettu kirjoitti:

Mistä johtuu, että toimipaikassani X vankilassa useat vartijat eivät pese käsiään vessassa käynnin jälkeen? Suurin ongelma on juuri iältään(ei välttämättä virkavuosiltaan) vanhempien ja sukupuoleltaan miesten kanssa. Tuntuu mukavalta kun kollega käy vessassa ja kopista tultuaan kävelee lavuaarien ohi pesemättä suoraan kahvikoneelle ja keittelee siinä sitten koko porukalle kaffeet. Pahimmassa tapauksessa piruparka pyyhkii vessasta tultuaan käsiään paitaansa, vaikka ei siis edes ole käsiään huuhdellut!? En sano, että ongelma olisi pelkästään vankilassani(tai kaikissa vankiloissa, vaikka näin epäilen), mutta kun en ole muita hommia viimeiseen 18 vuoteen tehnyt, niin en voi tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu