Yliopiston käyneet kuvittelkee olevansa kaikessa viisaampia ja tietävämpiä kuin muut kansalaiset. Kuitenkin nimenomaan yliopisto eriyttää ihmiset erilaisiin kuppikuntiin, jotka keskittyy vain oman kuppikunnan tietoon. Tietoa on niin paljon, että ei ole muuta mahdollisuutta.
Korkeakoulututkinto ei takaa, että tietäisi jotakin jostakin muusta alasta. Se voi luoda kuitenkin sellaisen harhakuvan, että tietää muistakin aloista. Ne muut alat täytyy kuitenkin opetella aivan erikseen. Ihmisen aivokapasiteetti on kuitenkin rajallinen.
Akateeminen ihminen ei ole luotettavampi tietolähde kuin tavallinen kansalainen. silloin kun on kysymys alasta. johon hän ei ole perehtynyt. Tavallinen työläinen tietää omasta alastaan paljon enemmän. Tämä tuntuu nykyään unohtuneen.
Toimittajatkin on nykyään yleensä akateemisesti koulutettuja. Tietääkö he siis jotain ilmakehän kaasuista. Ei varmasti tiedä. Eihän niistä tiedä edes ilmastotiede kuin teoreettisia väittämiä, jotka on keksitty yli sata vuotta sitten.
Paras mahdollinen tieto ilmakehän kaasuista on kaasuyhtiöissä. Sieltä se on siirtynyt niille aloille, jotka käyttää kaasuja. Niitä on mm. hoitoala ja metalliteollisuus. Sellainen on myös elintarviketeollisuus. Alan koulutuksesta ja firmojen johdosta sitten riippuu, kuinka paljon työntekijät tietää. Yleensä tietää enemmän kuin akateemiset.
Yleensähän ihminen perehtyy siihen, mitä työssään tarvitsee ja siihen mikä kiinnostaa. Muista asioista tietämys on vähäinen tai täysin ollematon. Tämä pätee aivan kaikkiin ihmisiin. Tämä pätee myös minuun.
On valtavan paljon sellaista, mitä en tiedä. Olen kuitenkin kirjoittanut sellaista mitä tiedän. Sitten ne jotka ei tiedä sitä mitä minä tiedän, kuvittelee minusta kaikenlaista pötyä. Tiedän aika monista aloista senverran, että pystyn kaivamaan lisää tietoa. Suurin osa aloista on silti aivan tuntemattomia minulle.
Saahan minulla kuitenkin olla mielipide sellaisestakin, mihin en ole kunnolla perehjtynyt. Oikeus mielipiteeseen on kaikilla. Kaikki tiedekin on alkuun ollut mielipide. Sitten on joko löydetty todisteet tai ei ole löydetty. Jos todisteita ei ole väittämä pysyy mielipiteenä.
Akateemiknen harha.
46
80
Vastaukset
- Anonyymi
Näköjään osaat ainakin tuottaa silkkaa paskaa sivukaupalla. Johtunee tuo taito pääkallonpuoliskojen sisälle pumpatusta 5 bar alipaineesta.
- Anonyymi
Taitaa tuo sinun paskanjauhaminen johtua siitä, että päässäsi on alipaine. Alipaine mainitaan ilmastoinninkin yhteydessä, ja putkiposti toimii alipaineella. Kyllä ihminen on yksinkertainen kun ei ymmärrä edes yksinkertaisia asioita. Tuskaahan se silloin on pitkän tekstin lukeminen. Ilmeisesti et pysty ymmärtämään yhtään pidempiä asiakokonaisuuksia, kuin itse kirjoitat.
- Anonyymi
Nyt olet aloittaja asian ytimessä. Turhaan ovat opiskelleet kun sinä hitsari/sorvari/sairaalan vahtimestari tiedät kaiken ilmastotieteistä.
- Anonyymi
Kyllä tuli taas viimeisen päälle muunnettua "totuutta". Tottakait opiskelu on hyödyllistä, mutta se ei takaa, että tietää jotakin jostakin muusta alasta. Jokaisella alalla on sellaista tietämystä. jota muiden alojen edustajat ei tiedä. Onko tämä nyt niin kauhean vaikea ymmärtää.
Noilla kertomillani aloilla on paljon sellaista tietoa, jota sinä et tiedä. Se, että pilkkaat noita aloja, todistaa sinusta jotain todella pahaa. Sinulla jos kenellä on se yliverteisuusvinouma, kun et ymmärrä, että samalla räävit myös noiden alojen huippuosaajia eli lääkäreitä ja insinöörejä.
Noilla aloilla on juuri sitä perusfaktaa ilmakehän kaasuista, ja se fakta täytyy kaikkien alan toimnjoiden tietää. Muiden alojen ihmiset ei sitä yleensä tiedä vaikka olisi yliopiston käynyt. Sen joutuu erikseen selvittämään.
Harva ammattilainen metallissa ja hoitoalalla uskoo ilmastonmuutosteoriaan. Hoitoalalla kyllä tiedetään kaasujen ominaisuudet. Siellä käytetään ainakin happea, typpeä, hiilidioksidia, heliumia, otsonia ja typpioksiduulia.
Kyllä minä muuten kuuluin hoitohenkilökuntaan. En ollut ovivahtina. Nekin kyllä tiesi enemmän kuin sinä, ja heillähän oli sama tieto niin halutessaan saatavissa. Ilmastotieteeseen olen kyllä perehtynyt aivan erikseen.
Katsoin juuri toiseen keskusteluun linkitetyn videon. Kyllä se Suomalainen puulustotutkija oli aivan samaa mieltä kuin minä ja tekniikan tohtori. On vain luonnollista ilmaston vaihtelua.
Minä vaan päädyin samaan johtopäätöksees eri keinoilla kuin hän. Minä käytin tietoani kaasuista ja ilmateteen laitoksen tuulikarttaa. - Anonyymi
Jos kerran korkeasti koulutettu akateeminen tekniikan tohtori on samaa mieltä niin kyllä koko jutun täytyy olla silkkaa paskaa ja huuhaata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kerran korkeasti koulutettu akateeminen tekniikan tohtori on samaa mieltä niin kyllä koko jutun täytyy olla silkkaa paskaa ja huuhaata.
Kyllä se korkeasti koulutettu akateeminen tekniikan tohtori tuntee myös kaasut ja tietokonemallinnuksen. Hän on kehittänyt maailman suosituinta mallinnusta 39 vuotta. Mitä ihmeen järkeä tuossa räkyttämisessä on.
Melkoista antimainosta vihreille. Oletko samaa mieltä myös lääketieteen tohtoreista. Tuommoiset kommentit ne vasta todistaakin todella pahasta ylivertaisuusvinoumasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se korkeasti koulutettu akateeminen tekniikan tohtori tuntee myös kaasut ja tietokonemallinnuksen. Hän on kehittänyt maailman suosituinta mallinnusta 39 vuotta. Mitä ihmeen järkeä tuossa räkyttämisessä on.
Melkoista antimainosta vihreille. Oletko samaa mieltä myös lääketieteen tohtoreista. Tuommoiset kommentit ne vasta todistaakin todella pahasta ylivertaisuusvinoumasta.Myönnät siis että muutkin kuin elämässään epäonnistuneet hitsarit ja sairaala-apulaiset voisivat tietää yhtä paljon asioista.
Anonyymi kirjoitti:
Myönnät siis että muutkin kuin elämässään epäonnistuneet hitsarit ja sairaala-apulaiset voisivat tietää yhtä paljon asioista.
Mitä sinä' tuota tolkutointa juttuasi tolkutat. Minähän olen kertonut mistä olen tietoni saanut. Eikos se todista aivan päinvastaista kuin sinun sairas mielesi on ymmärtänyt. Se että olen lähteeni ilmoittanut todistaa nimenomaan sitä, että arvostan muiden tietämystä. Sinulta ei koskaan ole sitä tietämystä tullut, joten sinulla ei sitä siis ole. Olet pelkkä nettiräkyttäjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuli taas viimeisen päälle muunnettua "totuutta". Tottakait opiskelu on hyödyllistä, mutta se ei takaa, että tietää jotakin jostakin muusta alasta. Jokaisella alalla on sellaista tietämystä. jota muiden alojen edustajat ei tiedä. Onko tämä nyt niin kauhean vaikea ymmärtää.
Noilla kertomillani aloilla on paljon sellaista tietoa, jota sinä et tiedä. Se, että pilkkaat noita aloja, todistaa sinusta jotain todella pahaa. Sinulla jos kenellä on se yliverteisuusvinouma, kun et ymmärrä, että samalla räävit myös noiden alojen huippuosaajia eli lääkäreitä ja insinöörejä.
Noilla aloilla on juuri sitä perusfaktaa ilmakehän kaasuista, ja se fakta täytyy kaikkien alan toimnjoiden tietää. Muiden alojen ihmiset ei sitä yleensä tiedä vaikka olisi yliopiston käynyt. Sen joutuu erikseen selvittämään.
Harva ammattilainen metallissa ja hoitoalalla uskoo ilmastonmuutosteoriaan. Hoitoalalla kyllä tiedetään kaasujen ominaisuudet. Siellä käytetään ainakin happea, typpeä, hiilidioksidia, heliumia, otsonia ja typpioksiduulia.
Kyllä minä muuten kuuluin hoitohenkilökuntaan. En ollut ovivahtina. Nekin kyllä tiesi enemmän kuin sinä, ja heillähän oli sama tieto niin halutessaan saatavissa. Ilmastotieteeseen olen kyllä perehtynyt aivan erikseen.
Katsoin juuri toiseen keskusteluun linkitetyn videon. Kyllä se Suomalainen puulustotutkija oli aivan samaa mieltä kuin minä ja tekniikan tohtori. On vain luonnollista ilmaston vaihtelua.
Minä vaan päädyin samaan johtopäätöksees eri keinoilla kuin hän. Minä käytin tietoani kaasuista ja ilmateteen laitoksen tuulikarttaa.Älä viitsi. Sinun ja muiden "hoitoalalla" olleiden tieto kaasuista on se, että kun kääntää pullon hanan auki niin kaasua tulee ja kun panee hanan kiinni niin kaasuntulo lakkaa. Olitko peräti apuhoitaja?
- Anonyymi
Rekisteröit tunnuksen "tieteenkritiikki". Jospa käyttäisit sitä johdonmukaisesti viesteissäsi niin osaisimme arvostaa niitä oikealla tavalla heti alusta asti.
Kirjautuminen lähtee vähän väliiä pois päältä, enka viitsi sitä joka välissä tarkistaa. Täytyisi kysyä käyttäjätuesta, mitä asialle voi tehdä vai voiko mitään.
- Anonyymi
Näyttää siltä, että akateemisella on kuitenkin keskimäärin karvan verran parempi kyky havaita ja tunnustaa tietämättömyytensä jostakin asiasta. Sitähän sinulla ei näytä olevan lainkaan. En kiellä ilmastonmuutosta enkä ihmisen kykyä vaikuttaa siihen mutta täällä on joskus ihan hyviäkin perusteluja denialisteiltakin. Sinä sen sijaan leimaat heidätkin naurettaviksi "tiedoillasi."
- Anonyymi
Kerroppa miten Suomio pelastaa maailman, kun Suomen osuus maailman CO2 päästöistä on 0,113 %. Odotan vastauista, kun kuvittelet, että en tiedä mitään. Täällä on koko ajan sama ongelma, Ne jotka ei tiedä, kuvittelee, että minä en tiedä. Ei te pöljät ollenkaan tajua, mitä peliä minä pelaan. Jos ei tajua mitä käytännössä merkitsee 0,113 % niin sitten on todella tyhmä. 40 % kansasta kumminkin jo tajuaa, ja ennustan. että yhä lisää tulee niitä. jotka tajuaa. Aivan turha hurskastellä. että meidän täytyy tehdä osuutemme. Mitään ei ole tehtävissä.

Jutuistasi päätellen pelaat pasianssia kahden kortin pakalla ja välillä käyt vahvistamassa käsityksesi kaasujen ominaisuuksista nuuhkaisemalla ilokaasua. Menikö oikein?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerroppa miten Suomio pelastaa maailman, kun Suomen osuus maailman CO2 päästöistä on 0,113 %. Odotan vastauista, kun kuvittelet, että en tiedä mitään. Täällä on koko ajan sama ongelma, Ne jotka ei tiedä, kuvittelee, että minä en tiedä. Ei te pöljät ollenkaan tajua, mitä peliä minä pelaan. Jos ei tajua mitä käytännössä merkitsee 0,113 % niin sitten on todella tyhmä. 40 % kansasta kumminkin jo tajuaa, ja ennustan. että yhä lisää tulee niitä. jotka tajuaa. Aivan turha hurskastellä. että meidän täytyy tehdä osuutemme. Mitään ei ole tehtävissä.
Oi kuule, kerroppa sinä itse sellainen asia; minkä takia persut valeuutisoivat ilmastonmuutoksen yhteydessä sellaista asiaa, jotta Suomi pelastaa koko maailman ja se on jotenkin väärin.
Mistä persut ovat keksineet tuollaisen vaalisloganin ? Persut pitävät Suomea maailmannapana ja kaikki ( ilmastonmuutos ) saa merkityksensä ja sisältönsä jollakin ihmeellisellä logiikalla miten asiat kytkeytyvät / liittyvät Suomeen.
Kirjoituksesi viimeinen lause on Halla-Aholaislaista pessimismin nimeen vannovaa antautumista. Me älykkäät ihmiset annamme palttua moisille nysvääjille sekä saamme uutta intoa ja merkitystä elämällemme ratkaisemalla moisen pienen ongelman kuin ilmastonmuutos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oi kuule, kerroppa sinä itse sellainen asia; minkä takia persut valeuutisoivat ilmastonmuutoksen yhteydessä sellaista asiaa, jotta Suomi pelastaa koko maailman ja se on jotenkin väärin.
Mistä persut ovat keksineet tuollaisen vaalisloganin ? Persut pitävät Suomea maailmannapana ja kaikki ( ilmastonmuutos ) saa merkityksensä ja sisältönsä jollakin ihmeellisellä logiikalla miten asiat kytkeytyvät / liittyvät Suomeen.
Kirjoituksesi viimeinen lause on Halla-Aholaislaista pessimismin nimeen vannovaa antautumista. Me älykkäät ihmiset annamme palttua moisille nysvääjille sekä saamme uutta intoa ja merkitystä elämällemme ratkaisemalla moisen pienen ongelman kuin ilmastonmuutos.Kovin kummallisesti väärin olet ymmärtänyt persujen kannan. Miten voit kuvitella olevasi älykäs, kun et ollenkaan elä todellisuudessa. Älykkäät ihmiset ymmärtävät, mikä tilanne todellisuudessa on. Mitään ei ole tehtävissä CO2 pitoisuuden nousulle. Ei tämä ole pessimismiä. Tämä on realismia.
Ei voi olla älykäs, jos ei ymmärrä, mikä merkitys on nykytilanteessa sillä, että Suomen CO2 päästöt on 0,113 % maailman päästöistä, ja maailmam päästöt lisääntyy 2 % vuodessa. Ne lisääntyy nimenomaan kehittyvissä maissa.
Nykyään kaikki, jotka osaa lukea ja kirjoittaa, uskoo olevansa älykkäitä. Todellisislla älykkäillä on myöskin todellisauudentaju ja suhteellisuudestaju kunnossa. Jos väittä, että Suomi on jotenkin ratkaisevassa asemassa ilmastoasiassa, on sekä todellisuudentaju että suhteellisuudentaju kadonnut.
Kyllä ne persut on tarkoittaneet, että on täysin väärin ahdistaa Suomen kansaa koska Suomen kansa ei mahda mitään globaalissa asiassa. Suomen kansa päästöineen on aivan liian pieni. Kyllä me joudumme vain sivusta seuraamaan.
Sen takioa minun viestini on ollut se, että kaikki huoli ja pelko on aivan tarpeetonta. Minulla on suuri ja vahva toidistaja. Se on maapallon ilmakehä ja merivirrat. Ne kyllä tulee hoitamaan asian. Toivottavasti tulee kuitenkin sellainen kausi kuin oli keskiajan lämmin kausi.
Viimeinen lause ei todellakaan ollut pessimismiä. Se oli ainoastaa realismia. Todllisuudessa näen tulevaisuudessa suuria mahdollisuuksia, kunhan tämä maailmaa piinaava synkkämielisyys saadaan pois. Niihin mahdollisuuksiin ei vaan kuulu ilmastonmuutoksen torjuminen. - Anonyymi
Noin on.
Suomen tekemisillä tai tekemättä jättämisillä on korkeintaan vaikutusta esimerkin kautta, ei muuten. - Anonyymi
Lämpeneminen menee niin kuin menee Suomen tahdosta riippumatta. Siksi Suomen taloutta ja sen mukana hyvinvointiyhtieskuntaa ei kannata uhrata yltiöpäisin toimin ilmastomuutoksen alttarille, kun lopputulos on meistä riippumaton. Menee syteen tai saveen, sille emme voi mitään.
Ollaan mukana ja tehdään oma osuutemme, mutta ei muiden osuutta. - Anonyymi
Väestöräjähdyksen hillitseminen olisi parasta ilmastopolitiikkaa. Nyt kuitenkin suomalainen veronmmaksaja pakotetaan tukemaan maapallon ylikansoittumista veroilla. Kantasuomalaisten kohdalla ylikansoittuminen ei ole enää ongelma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin on.
Suomen tekemisillä tai tekemättä jättämisillä on korkeintaan vaikutusta esimerkin kautta, ei muuten.Ei vaadita akateemista koulutusta, että tuon tajuaa. Luku- ja kirjoitustaito sekä terve järki riittävät.
Ihmisarvoinen elämä vaatii energiaa ja synnyttää päästöjä. Jokaisella on oikeus toteuttaa omaa unelmaansa - jooko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaadita akateemista koulutusta, että tuon tajuaa. Luku- ja kirjoitustaito sekä terve järki riittävät.
Ihmisarvoinen elämä vaatii energiaa ja synnyttää päästöjä. Jokaisella on oikeus toteuttaa omaa unelmaansa - jooko.Ei todellakaan tarvita akateemista koulutusta yksinkertaisten tosiasiaoiden ymmärtämiseen ja tunnustamiseen. Tuossa on nyt neljä järkevää kannanottoa. Ottakaa paikkanne useamminkin, jotta minun ei yksin tarvitse täällä puolustaa Suomen kansaa, jota ajetaan yhä pahempaan ahdinkoon aivan turhaan.
En tiedä onko nämä alarmistiksi itsensä leimaavat akateemisia vai koulukiusaajia. Mitään täysjärkistä niiltä kumminklaan ei ikinä tule, ja yksinkertaisetkaan asiat ei mene jakeluun. Voi ne silti olla akateemisia. Tuntuu se korkeakoulu luovan sellaisen kuvitelman, että on muita viisaampi.
Viisautta se korkeakoulu ei kyllä lisää. Älykkyys ja viisaus on inhimillisiä ominaisuuksia, joita ei voi oppia kirjoista. Keskinkertainen ihminen pärjää yliopistossa. Tosin pysyy sitten keskinkertaisena työelämässäkin.
Kyllä sen oppi hoitoalalla. Hyvän ja huonon lääkärin välillä voi olla todella iso ero. Molemmat on silti akateemisia, ja molemmilla on valta määrätä sekä alaisia että potilaita. Joskus ei lääkäri osannut laittaa murtunutta luuta paikalleen. Jouduin pyytämään että voinko minä yrittää
Onnistuihan se mutta vasta toisella kerralla. Sattui sitä välillä lääkäreillekin että tarvittiin uusi yritys. Seuraava meni jo ensimmäisellä kerralla. Onneksi se akateeminen luotti minuun. Niitä potilaita oli neljä samana iltana.
Taas minua syytetään kerskumisesta. Ne syyttää joilla ei ole mitään ansioita. Ei lukio tai yliopisto tuo mitään ansikoita. Niitä tulee työelämässä ja tutkimuksessa, jos osaa soveltaa saamaansa tietoa tai keksiä jotain uutta.
Niitä ansioita kertyy vasta iän myötä, jos kertyy. Useimmille ei kerry koskaan mitään merkittävää, mikä kannattaisi mainita. Sitä on ihmiselämä. Todella ansioituneita on todella vähän. Minä ihailen mm. kirurgi Oravaa. Huippumies muutta esiintyminen vaatimatonta.
Se ilmastoasia on niin yksinkertainen, että siitä ei viitsi paljon kirjoitella, mutta kun ihmiset on vielä yksikertaisempia. Pannaan nyt kuitenkin tees luvut pöytään.
Maailma tuottaa CO2 päästöjä 49 000 000 hiilidioksidiekvivalenttikilotonnia vuodessa. Suomi tuottaa 55 507 noita kilotonneja. Verratkaa nyt noita lukuja. Kyllä Suomen kansan syyllistäminen ja verottaminen on aivan järjetöntä touhua.
Vaikka ilmastomuutosteoria olisi tottakin, ei me pystytä vaikuttamaan yhtään mihinkään. Kuitenkin meitä kaiken aikaa manipuloidaan uskomaan, että pystymme vaikuttamaan. Aina vaan on niitä järjettömiä, jotka uskoo tuohon soopaan. pannaan nyt vielä luvut alekkain niin on helponpi verrata.
49 000 000 kilotonnia maailma
55 507 kilotonnia Suomi
12 454 711 kt Kiina
6 343 841 kt USA
4 702 090 kt EU
3 002895 kt Intia
2 989 418 kt Brasilia
2 803 298 kt Venäjä
1 478 859 kt Japani
1 027 064 kt Kanada
902 931 kt Saksa
Mitä ihmeen järkeä on pelotelle ja ahdistaa Suomen kansa sairaaksi. Kiinassa on jo päätetty, että hiilidioksidi ei ole saaste. Muut kehittyvät maat seuraa perässä. Tekeekö Eurooppa hulluudessaan taloudellisen itsemurhan.
Kyllä me joudumme joka tapauksessa sopeutumaan todellisuuteen. Minä sopuduin todellisuuteen jo vuosia sitten. Miokä siinä muka on niin vaikeaa. Niille se tuntuu olevan vaikeinta joilla on lapsia ja lapsenlapsia.
Ei se todellisuuden pakeneminen kuitenkaan auta. Kyllä nuo luvut todistaa sen. Ei tarvita akateemista koulutusta niiden ymmärtämiseen. Tarvitaan vain tervettä järkeä. Nuo luvut on Eurooppaparlamentin sivustolta. - Anonyymi
Onneksi sentään koko asian voi hoitaa yksinkertaisesti imemällä 5 bar alipaineella vettä 50 m korkeuteen. Jos oikein tiukkaa tekee, niin sitten imetään 50 bar alipaineella 500 m korkeuteen. Tuon tietävät kaikki, jotka ovat olleet hoitoalalla hitsaajina ja välttäneet kaikenlaisen koulutuksen joka saattaisi vääristää älykkyyden ja viisauden esilletulon.
- Anonyymi
Onko moderaattorikin alkanut solvaamaan keskustelijaa. kun ei vastaukset pysy palstalla, Jo kaksi vastausta on poistunut palstalta. mutta sairaalaväen ja hitsarien solvaaminen ei poistui. Kummallinen järjestys on tullut viime viikkoina. Jotain toimintatavassa on muuttunut. Enään en tuohon typerään lässytyksee viitsi vastata. Ei ole vastaamisen arvoinen.
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi sentään koko asian voi hoitaa yksinkertaisesti imemällä 5 bar alipaineella vettä 50 m korkeuteen. Jos oikein tiukkaa tekee, niin sitten imetään 50 bar alipaineella 500 m korkeuteen. Tuon tietävät kaikki, jotka ovat olleet hoitoalalla hitsaajina ja välttäneet kaikenlaisen koulutuksen joka saattaisi vääristää älykkyyden ja viisauden esilletulon.
Taitaa vain Päijänteen rannalla olevassa paskahuusissa olla se 5 baarin alipaine, kun on jäänyt kirjoittajalta niin kovasti tuo levy päälle.
- Anonyymi
EelisPermanen kirjoitti:
Taitaa vain Päijänteen rannalla olevassa paskahuusissa olla se 5 baarin alipaine, kun on jäänyt kirjoittajalta niin kovasti tuo levy päälle.
Minä en ole koskaan käynyt Päijänteenrannan observatoriossa. Varmaan pääobservaattorina itse parhaiten tiedät tilanteen.
- Anonyymi
Jatko-opiskellessani vuosikymmeniä sitten Britanniassa, oli opintojeni johtaja 50-henkisen tutkimusosastonsa luonut, teknisen laskennan alalla maailmankuulu herra.
Alkuansionsa hän oli sotainvalidina hankkinut jo Enigma-hankkeessa.
Suurten saavutustensa merkittävä taustaselitys oli, että hän ei koskaan paskantärkeillyt, ei saavutuksistaan eikä kunnianosoituksistaan.
Miellyttävänä muistona hänestä on itselläni on hänen analysoiva, kiittävä ja kannustava arviointinsa eräästä oivalluksesta harjoitustyössäni.
Tämä huipputieteen edustaja kehotti meitä nuoria opiskelijoita aina kokeilemaan, niin konkreettisesti kuin ajatuksellisesti.
Hän nimenomaan painotti, että tieteellinen selitys "oudoille" koetuloksille kyllä löydetään, mutta saatu havainto on alku kaikelle.
Tärkeintä on siis ennakkoluulottomasti arvioida ja tarvittaessa kumota vakiintuneita "totuuksia.
Olisipa hänen tasoisensa kriittiset ja tukirahoja kerjäämättömät tieteilijät johtaneet esimerkiksi ilmastotutkimusta, niin ei olisi tullut Täajoksien ja Thunbergien ja isojen tiedekelmien luomaa hysteriaa.
En arvioi keskustelua muuten, mutta ne jotka täälläkin "tieteellisyyttään" kukkoilevat ovat juuri niitä, joihin pätee sanonta:
Koulutus on pilannut monta kelpo kuokkamiestä ja tomeraa torimummoa.
Havainto on asiallisesti vastaanotettava myös siivoojalta, hitsaajalta tai keneltä muulta tahansa, jolla havaitsee ja syventyy asioihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatko-opiskellessani vuosikymmeniä sitten Britanniassa, oli opintojeni johtaja 50-henkisen tutkimusosastonsa luonut, teknisen laskennan alalla maailmankuulu herra.
Alkuansionsa hän oli sotainvalidina hankkinut jo Enigma-hankkeessa.
Suurten saavutustensa merkittävä taustaselitys oli, että hän ei koskaan paskantärkeillyt, ei saavutuksistaan eikä kunnianosoituksistaan.
Miellyttävänä muistona hänestä on itselläni on hänen analysoiva, kiittävä ja kannustava arviointinsa eräästä oivalluksesta harjoitustyössäni.
Tämä huipputieteen edustaja kehotti meitä nuoria opiskelijoita aina kokeilemaan, niin konkreettisesti kuin ajatuksellisesti.
Hän nimenomaan painotti, että tieteellinen selitys "oudoille" koetuloksille kyllä löydetään, mutta saatu havainto on alku kaikelle.
Tärkeintä on siis ennakkoluulottomasti arvioida ja tarvittaessa kumota vakiintuneita "totuuksia.
Olisipa hänen tasoisensa kriittiset ja tukirahoja kerjäämättömät tieteilijät johtaneet esimerkiksi ilmastotutkimusta, niin ei olisi tullut Täajoksien ja Thunbergien ja isojen tiedekelmien luomaa hysteriaa.
En arvioi keskustelua muuten, mutta ne jotka täälläkin "tieteellisyyttään" kukkoilevat ovat juuri niitä, joihin pätee sanonta:
Koulutus on pilannut monta kelpo kuokkamiestä ja tomeraa torimummoa.
Havainto on asiallisesti vastaanotettava myös siivoojalta, hitsaajalta tai keneltä muulta tahansa, jolla havaitsee ja syventyy asioihin.Noinhan asioiden eteneminen ja tiedon lisääntyminen ideaalisesti pitäisi tapahtua, mutta miten olisi suhtauduttava silloin tällöin kirjoittamaan intoutuneisiin "täysin tietämättömiin omahyväisiin inttäjiin".
Näiden yleisin argumentti on "en usko", mitään muuta perustetta omille käsityksille ei ole, lukuun ottamatta sitä että eri mieltä olevat ovat vain tyhmiä kun eivät hyväksy ainoaa totuutta.
Olisiko kenenkään etu kannustaa näiden väärän tiedon sinnikkäitä julistajia, vai palvelisiko tiedettä paremmin tapa osoittaa mahdottomuudet heti alkuunsa, ja toivoa että väärinkäsitykset eivät ryhdy elämään omaa elämäänsä tosiasioiden joukossa.
Ystävällisyys, empatia tai muu inhimillinen hyväksyminen ovat positiivisia asioita, mutta niillä ei ole vähäisintäkään osaa tieteen edistymiseen. Anonyymi kirjoitti:
Jatko-opiskellessani vuosikymmeniä sitten Britanniassa, oli opintojeni johtaja 50-henkisen tutkimusosastonsa luonut, teknisen laskennan alalla maailmankuulu herra.
Alkuansionsa hän oli sotainvalidina hankkinut jo Enigma-hankkeessa.
Suurten saavutustensa merkittävä taustaselitys oli, että hän ei koskaan paskantärkeillyt, ei saavutuksistaan eikä kunnianosoituksistaan.
Miellyttävänä muistona hänestä on itselläni on hänen analysoiva, kiittävä ja kannustava arviointinsa eräästä oivalluksesta harjoitustyössäni.
Tämä huipputieteen edustaja kehotti meitä nuoria opiskelijoita aina kokeilemaan, niin konkreettisesti kuin ajatuksellisesti.
Hän nimenomaan painotti, että tieteellinen selitys "oudoille" koetuloksille kyllä löydetään, mutta saatu havainto on alku kaikelle.
Tärkeintä on siis ennakkoluulottomasti arvioida ja tarvittaessa kumota vakiintuneita "totuuksia.
Olisipa hänen tasoisensa kriittiset ja tukirahoja kerjäämättömät tieteilijät johtaneet esimerkiksi ilmastotutkimusta, niin ei olisi tullut Täajoksien ja Thunbergien ja isojen tiedekelmien luomaa hysteriaa.
En arvioi keskustelua muuten, mutta ne jotka täälläkin "tieteellisyyttään" kukkoilevat ovat juuri niitä, joihin pätee sanonta:
Koulutus on pilannut monta kelpo kuokkamiestä ja tomeraa torimummoa.
Havainto on asiallisesti vastaanotettava myös siivoojalta, hitsaajalta tai keneltä muulta tahansa, jolla havaitsee ja syventyy asioihin.Sinulla oli todella viisas opettaja siellä Englannissa. Havainnoista se kaikki alkaa. Niitä havaintoja minä täällä olen kertonut. Täällä vaan tolkuttaa sellaiset, jotka ei ollenkaan ymmärrä havainnon merkitystä.
Lähes kaikki työni on ollut havaintojen tekoa. Sairaalassakin otettiin vaikka siivoojan havainnot todesta 1990 luvulle asti. Sitten alkoi tökkiä pahasti. Kun vei potilaan polille, ja yritti kertoa havainnoistaan, lääkäri huusi, että et sinä saa tehdä diagnoosia.
Minä sanoin että pakkohan minun on. Nykyään sitä sitten nimitetään työdiagnoosiksi sitä minkä sairaankuljettaja tekee potilaan tilasta. Yleensä minä ollen tullut hyvin toimeen akateemistenm kanssa, joten ei aloituksessa ollut mitään henkilökohtaista. Väliportaan kanssa oli ongelmia.
Juuri havaintoihin perustuu se, että olen kyseenalaistanut ilmastotieteen teoreemat. Na havainnot kun ei millään sovi yksiin niiden teoreemojen kanssa. Ristiriita on täysin sovittamaton.
Sitten minua vastaan on taistelleet ne, jotka on omaksuneet ne teoriat. Jääräpäisesti ne kuvittelee, että minä en niitä tiedä. Sekin sitten kyseenalaitetaan, että olen tiennyt ne jo 50 vuotta.
Minulla on siis ollut 50 vuotta aikaa tehdä havaintoja siitä, että toimiiko ne teoriat käytännössä. Ei ne toimi. Virheitä on niin paljon,. että kyseealaistin loputkin. Pitäisi vaan saada joku yliopisto tutkimaan asiaa. Se pitäisi olla pulueeton taho. Tekninen puoli olisi puolueeton.- Anonyymi
tiedekritiikki kirjoitti:
Sinulla oli todella viisas opettaja siellä Englannissa. Havainnoista se kaikki alkaa. Niitä havaintoja minä täällä olen kertonut. Täällä vaan tolkuttaa sellaiset, jotka ei ollenkaan ymmärrä havainnon merkitystä.
Lähes kaikki työni on ollut havaintojen tekoa. Sairaalassakin otettiin vaikka siivoojan havainnot todesta 1990 luvulle asti. Sitten alkoi tökkiä pahasti. Kun vei potilaan polille, ja yritti kertoa havainnoistaan, lääkäri huusi, että et sinä saa tehdä diagnoosia.
Minä sanoin että pakkohan minun on. Nykyään sitä sitten nimitetään työdiagnoosiksi sitä minkä sairaankuljettaja tekee potilaan tilasta. Yleensä minä ollen tullut hyvin toimeen akateemistenm kanssa, joten ei aloituksessa ollut mitään henkilökohtaista. Väliportaan kanssa oli ongelmia.
Juuri havaintoihin perustuu se, että olen kyseenalaistanut ilmastotieteen teoreemat. Na havainnot kun ei millään sovi yksiin niiden teoreemojen kanssa. Ristiriita on täysin sovittamaton.
Sitten minua vastaan on taistelleet ne, jotka on omaksuneet ne teoriat. Jääräpäisesti ne kuvittelee, että minä en niitä tiedä. Sekin sitten kyseenalaitetaan, että olen tiennyt ne jo 50 vuotta.
Minulla on siis ollut 50 vuotta aikaa tehdä havaintoja siitä, että toimiiko ne teoriat käytännössä. Ei ne toimi. Virheitä on niin paljon,. että kyseealaistin loputkin. Pitäisi vaan saada joku yliopisto tutkimaan asiaa. Se pitäisi olla pulueeton taho. Tekninen puoli olisi puolueeton.Oliko wikipedia ihan oikeasti olemassa jo 50 vuotta sitten? Pystyykö sairaankuljettaja tekemään työdiagnoosin hitsaajan tekemästä saumasta ihan vain vilkaisemalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noinhan asioiden eteneminen ja tiedon lisääntyminen ideaalisesti pitäisi tapahtua, mutta miten olisi suhtauduttava silloin tällöin kirjoittamaan intoutuneisiin "täysin tietämättömiin omahyväisiin inttäjiin".
Näiden yleisin argumentti on "en usko", mitään muuta perustetta omille käsityksille ei ole, lukuun ottamatta sitä että eri mieltä olevat ovat vain tyhmiä kun eivät hyväksy ainoaa totuutta.
Olisiko kenenkään etu kannustaa näiden väärän tiedon sinnikkäitä julistajia, vai palvelisiko tiedettä paremmin tapa osoittaa mahdottomuudet heti alkuunsa, ja toivoa että väärinkäsitykset eivät ryhdy elämään omaa elämäänsä tosiasioiden joukossa.
Ystävällisyys, empatia tai muu inhimillinen hyväksyminen ovat positiivisia asioita, mutta niillä ei ole vähäisintäkään osaa tieteen edistymiseen.Sinä olet ilmeisesti se teoreetikko, joka on syyttänyt minua väärän tiedon levittämisestä. Et ole millään suostunut uskomaan, että kyllä se minun tietämykseni on saatu ammatillisessa koulutuksessa.
Sitä tietoa sitten olen soveltanut ilmastoon. Myös omin havaintojani olen soveeltanut ilmastoon. Tiedätkö sinä, mikä on mikroilmasto. Ilmeisesti et tiedä. Siitä tehtyja havaintoja voi soverltaa ilmaston ymmärtämiseen.
Sellaiset joiden tietämys on irrallisina opinkappaleina ei voi koskaan ymmärtää sellaista, joka osaa soveltaa tietoa. Siinä tiedon soveltamisessa sitten selviää, mikä tieto on luotettavaa ja mikä ei.
Se minun aurinkokeräin kokeilukin oli tiedon soveltamista. Ilmastotieteilijä ei taatusti olisi sellaista rakentanut. Se toimi kuitenkin juuri niinkuin olin ajatellut. Se perustuikin insinöörien oppiin. - Anonyymi
tiedekritiikki kirjoitti:
Sinulla oli todella viisas opettaja siellä Englannissa. Havainnoista se kaikki alkaa. Niitä havaintoja minä täällä olen kertonut. Täällä vaan tolkuttaa sellaiset, jotka ei ollenkaan ymmärrä havainnon merkitystä.
Lähes kaikki työni on ollut havaintojen tekoa. Sairaalassakin otettiin vaikka siivoojan havainnot todesta 1990 luvulle asti. Sitten alkoi tökkiä pahasti. Kun vei potilaan polille, ja yritti kertoa havainnoistaan, lääkäri huusi, että et sinä saa tehdä diagnoosia.
Minä sanoin että pakkohan minun on. Nykyään sitä sitten nimitetään työdiagnoosiksi sitä minkä sairaankuljettaja tekee potilaan tilasta. Yleensä minä ollen tullut hyvin toimeen akateemistenm kanssa, joten ei aloituksessa ollut mitään henkilökohtaista. Väliportaan kanssa oli ongelmia.
Juuri havaintoihin perustuu se, että olen kyseenalaistanut ilmastotieteen teoreemat. Na havainnot kun ei millään sovi yksiin niiden teoreemojen kanssa. Ristiriita on täysin sovittamaton.
Sitten minua vastaan on taistelleet ne, jotka on omaksuneet ne teoriat. Jääräpäisesti ne kuvittelee, että minä en niitä tiedä. Sekin sitten kyseenalaitetaan, että olen tiennyt ne jo 50 vuotta.
Minulla on siis ollut 50 vuotta aikaa tehdä havaintoja siitä, että toimiiko ne teoriat käytännössä. Ei ne toimi. Virheitä on niin paljon,. että kyseealaistin loputkin. Pitäisi vaan saada joku yliopisto tutkimaan asiaa. Se pitäisi olla pulueeton taho. Tekninen puoli olisi puolueeton.Logiikka on outoa, jos esimerkin "kaikkitietävä kerskuri" esittää, että hän on tiennyt tämän asian jo 50 vuotta.
Mikä logiikka antaa aiheen väittää virheellistä tietoa validiksi sillä perusteella että on ollut väärässä yli 50 vuotta ?
Sarkasmiin ei ole syytä vaipua, mutta onko joillakin oikein suunniteltu päämäärä sotkea asioita, vai vain syntymälahjana saatu loogisen ajattelun vajaatoiminto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet ilmeisesti se teoreetikko, joka on syyttänyt minua väärän tiedon levittämisestä. Et ole millään suostunut uskomaan, että kyllä se minun tietämykseni on saatu ammatillisessa koulutuksessa.
Sitä tietoa sitten olen soveltanut ilmastoon. Myös omin havaintojani olen soveeltanut ilmastoon. Tiedätkö sinä, mikä on mikroilmasto. Ilmeisesti et tiedä. Siitä tehtyja havaintoja voi soverltaa ilmaston ymmärtämiseen.
Sellaiset joiden tietämys on irrallisina opinkappaleina ei voi koskaan ymmärtää sellaista, joka osaa soveltaa tietoa. Siinä tiedon soveltamisessa sitten selviää, mikä tieto on luotettavaa ja mikä ei.
Se minun aurinkokeräin kokeilukin oli tiedon soveltamista. Ilmastotieteilijä ei taatusti olisi sellaista rakentanut. Se toimi kuitenkin juuri niinkuin olin ajatellut. Se perustuikin insinöörien oppiin."Se perustuikin insinöörien oppiin. "
Toivottavasti ei ollut kyseessä akateemista koulutusta saanut insinööri ettei tullut jotain hörhöjuttua rakennelluksi. Anonyymi kirjoitti:
Logiikka on outoa, jos esimerkin "kaikkitietävä kerskuri" esittää, että hän on tiennyt tämän asian jo 50 vuotta.
Mikä logiikka antaa aiheen väittää virheellistä tietoa validiksi sillä perusteella että on ollut väärässä yli 50 vuotta ?
Sarkasmiin ei ole syytä vaipua, mutta onko joillakin oikein suunniteltu päämäärä sotkea asioita, vai vain syntymälahjana saatu loogisen ajattelun vajaatoiminto.Kasvihuoneteorian ja sen perusteet olen tiennyt 50 vuotta. Aivan samalla tavalla ne on Wikipediassa. Kuvitteletko sinä, ettei tietoa saanut ennen Wikipediaa. Suomessakin lehtiä on ilmestynyt toistasataa vuotta.
Ilmastotiede siihen tietoon uskoo edelleen. Millä tavalla se, että on jonkin tiedon tietänyt 50 vuotta todistaa, että on ollut väärässä 50 vuotta. Minä ainopastaan luin sen tiedon ja jätin avoimeksi onko se totta vai ei.
Minulla tietäminen ja uskominen on kaksi eri asiaa. Luetun ymmärtämisessä sinulla on paha ongelma, tai tuo on patologista ilkeyttä. Sitä tuon toisenkin jankutus on. Tunnen kyllä tyypin.- Anonyymi
tiedekritiikki kirjoitti:
Kasvihuoneteorian ja sen perusteet olen tiennyt 50 vuotta. Aivan samalla tavalla ne on Wikipediassa. Kuvitteletko sinä, ettei tietoa saanut ennen Wikipediaa. Suomessakin lehtiä on ilmestynyt toistasataa vuotta.
Ilmastotiede siihen tietoon uskoo edelleen. Millä tavalla se, että on jonkin tiedon tietänyt 50 vuotta todistaa, että on ollut väärässä 50 vuotta. Minä ainopastaan luin sen tiedon ja jätin avoimeksi onko se totta vai ei.
Minulla tietäminen ja uskominen on kaksi eri asiaa. Luetun ymmärtämisessä sinulla on paha ongelma, tai tuo on patologista ilkeyttä. Sitä tuon toisenkin jankutus on. Tunnen kyllä tyypin.Wikipedia on siitä hyvä tietokirja, että kaikkein uusimman ja ajantasaisimman omantiedon voi julkaista sujuvasti ja näppärästi ilman mitään kritiikkiä. AGW on todistettu olemassaolevaksi ja lätkämailassakin on lapa. Ainakin toisinaan jos ei sitä ole käännetty nurinpäin.
Valitettavasti 50 metrin alipaineimu on minulta jäänyt huomaamatta. Millä hakusanalla tuo voisi löytyä? Anonyymi kirjoitti:
Wikipedia on siitä hyvä tietokirja, että kaikkein uusimman ja ajantasaisimman omantiedon voi julkaista sujuvasti ja näppärästi ilman mitään kritiikkiä. AGW on todistettu olemassaolevaksi ja lätkämailassakin on lapa. Ainakin toisinaan jos ei sitä ole käännetty nurinpäin.
Valitettavasti 50 metrin alipaineimu on minulta jäänyt huomaamatta. Millä hakusanalla tuo voisi löytyä?Piruuttani heitin sen 50 metriä yhdelle räkyttäjälle. Voi se olla jopa tottakin, kun ihminenkun pystyy imemää lähes 10 m. Sitä näytettiin yhdessä tiedettä havainnolölistavassa ohjelmassa. Täällä on jankutettu,. että alipainetta ei ole edes olemassa vaikka sille on paljon käytännön sovellutuksia esimerkiksi sairaaloissa.
AGW teoriaa on TODISTELTU, mutta ei TODISTETTU. Teknisellä puolella ollaan asiasta perustellusti eri mieltä. Minä olen samaa mieltä teknisen puolen kanssa. Se näkemys antaa todellista toivoa, eikä mitään huuhatoivoa. Jotku luottaa mieluummin huuhjaa toivoon, kun media ja päättäjätkin luottaa siihen.- Anonyymi
tiedekritiikki kirjoitti:
Piruuttani heitin sen 50 metriä yhdelle räkyttäjälle. Voi se olla jopa tottakin, kun ihminenkun pystyy imemää lähes 10 m. Sitä näytettiin yhdessä tiedettä havainnolölistavassa ohjelmassa. Täällä on jankutettu,. että alipainetta ei ole edes olemassa vaikka sille on paljon käytännön sovellutuksia esimerkiksi sairaaloissa.
AGW teoriaa on TODISTELTU, mutta ei TODISTETTU. Teknisellä puolella ollaan asiasta perustellusti eri mieltä. Minä olen samaa mieltä teknisen puolen kanssa. Se näkemys antaa todellista toivoa, eikä mitään huuhatoivoa. Jotku luottaa mieluummin huuhjaa toivoon, kun media ja päättäjätkin luottaa siihen.Sairaanhoitajahitsaajalla ei ilmeisesti ole mitään mielikuvaa kokemuksesta puhumattakaan siitä, kuinka korkealle ihminen voi veden imeä.
Varmaan on täysin tuntematon sellainenkin laite kuin elohopealla toimiva verenpainemittari. Kuinka korkealle voi tuommoisessa mittarissa mittaaja imeä elohopean? - Anonyymi
tiedekritiikki kirjoitti:
Piruuttani heitin sen 50 metriä yhdelle räkyttäjälle. Voi se olla jopa tottakin, kun ihminenkun pystyy imemää lähes 10 m. Sitä näytettiin yhdessä tiedettä havainnolölistavassa ohjelmassa. Täällä on jankutettu,. että alipainetta ei ole edes olemassa vaikka sille on paljon käytännön sovellutuksia esimerkiksi sairaaloissa.
AGW teoriaa on TODISTELTU, mutta ei TODISTETTU. Teknisellä puolella ollaan asiasta perustellusti eri mieltä. Minä olen samaa mieltä teknisen puolen kanssa. Se näkemys antaa todellista toivoa, eikä mitään huuhatoivoa. Jotku luottaa mieluummin huuhjaa toivoon, kun media ja päättäjätkin luottaa siihen.Olen ansainnut leipäni teknisellä alalla jo 40 vuoden ajan enkä ole havainnut toistaiseksi mitään mikä olisi jotenkin erimieltä agw.n kanssa.Ainoa mikä on ollut jotenkin erimieltä ihmisen aiheuttaman ilmastomuutoksen kanssa ovat baareissa aikaansa kuluttavat puukenkämiehet sekä eläkkeellä olevat insinöörit jotka tietävät kaiken.Ja mitään he eivät inhoa enempää kuin toista insinööriä joka tietää vielä enemmän.Eikä anna suunvuoroa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ansainnut leipäni teknisellä alalla jo 40 vuoden ajan enkä ole havainnut toistaiseksi mitään mikä olisi jotenkin erimieltä agw.n kanssa.Ainoa mikä on ollut jotenkin erimieltä ihmisen aiheuttaman ilmastomuutoksen kanssa ovat baareissa aikaansa kuluttavat puukenkämiehet sekä eläkkeellä olevat insinöörit jotka tietävät kaiken.Ja mitään he eivät inhoa enempää kuin toista insinööriä joka tietää vielä enemmän.Eikä anna suunvuoroa
Varmaan kannattaa vaihtaa puukengät ihan oikeisiin crocoihin. Saa paljon enemmän katu-uskottavuutta välikaljabaareissa. Saattaa päästä jopa Rautatieasemalle syömään möttösen ja juomaan kaljan. Eikä tule muut insimöörit möykkäämään ja sitten pääsee ohjatusti ja ohjelmalliseti jatkoille.
Anonyymi kirjoitti:
Olen ansainnut leipäni teknisellä alalla jo 40 vuoden ajan enkä ole havainnut toistaiseksi mitään mikä olisi jotenkin erimieltä agw.n kanssa.Ainoa mikä on ollut jotenkin erimieltä ihmisen aiheuttaman ilmastomuutoksen kanssa ovat baareissa aikaansa kuluttavat puukenkämiehet sekä eläkkeellä olevat insinöörit jotka tietävät kaiken.Ja mitään he eivät inhoa enempää kuin toista insinööriä joka tietää vielä enemmän.Eikä anna suunvuoroa
Taitaa olla niin, että kaasujen ominaisuudet reknisellä puolellekin opetetaan vain metallipuolella, koska siellä täytyy jo työturvallisuuden takia tietää faktat kaasuista.
Sen lisäksi minä tein käytännön kokeen aurinkokeräimellä. Se ei olisi ollenkaan toiminut, jos ilmastotieteen teoriat pitäisi paikkansa.
Sellainen aurinkokeräin, mitä yleensä käytetään, toimii ilmastotieteen teoriankin mukaan, koska siinä sen auringon säteilyn absorboi musta pelti suoraan. Minun rakentamani systeemi voi toimia vain, jos happi ja typpikin absorboi auringosta tulevaa pitkäaaltoista säteilyä.
Ruotsissa on yksi kaveri tehnyt sillä systeemillä taloonsa lämmitysjärjestelmän. Siinä lämpöä otetaan kuorma-auton jäähdyttimellä keräimessä kiertävästä ilmasta. Siinä ilmaa kierrättää puhallin. Minulla ilma kiersi luontaisesti, ja lämpöä otettiin talteen kylmätiskin jäähdytyspatterilla, jossa kiersi vesi.
Kun tekee havaintoja, niistä voi päätellä, mikä on totta ja mikä ei. Minulle niitä lämpöopillisia havaintoja on kertynyt vuosikymmeniä väliltä sula rauta ja nestetyppi. Nuorena olin töissä valimossa, ja viimeisessä työpaikassa katselin, kun käytettiin nestetyppeä laakerirenkaan supistamiseen.
Metallimiesten täytyy tuntea lämpöopilliset ilmiöt, koska työn onnistuminen riippuu siitä tietämyksestä. Jos ei tunne lämpöoppia toimii väärin. Ei metallissa se tieto ole ainoastaan insinooreillä. Kyllä sitä tietoa on myös käytännön työtä tekevillä.- Anonyymi
tiedekritiikki kirjoitti:
Taitaa olla niin, että kaasujen ominaisuudet reknisellä puolellekin opetetaan vain metallipuolella, koska siellä täytyy jo työturvallisuuden takia tietää faktat kaasuista.
Sen lisäksi minä tein käytännön kokeen aurinkokeräimellä. Se ei olisi ollenkaan toiminut, jos ilmastotieteen teoriat pitäisi paikkansa.
Sellainen aurinkokeräin, mitä yleensä käytetään, toimii ilmastotieteen teoriankin mukaan, koska siinä sen auringon säteilyn absorboi musta pelti suoraan. Minun rakentamani systeemi voi toimia vain, jos happi ja typpikin absorboi auringosta tulevaa pitkäaaltoista säteilyä.
Ruotsissa on yksi kaveri tehnyt sillä systeemillä taloonsa lämmitysjärjestelmän. Siinä lämpöä otetaan kuorma-auton jäähdyttimellä keräimessä kiertävästä ilmasta. Siinä ilmaa kierrättää puhallin. Minulla ilma kiersi luontaisesti, ja lämpöä otettiin talteen kylmätiskin jäähdytyspatterilla, jossa kiersi vesi.
Kun tekee havaintoja, niistä voi päätellä, mikä on totta ja mikä ei. Minulle niitä lämpöopillisia havaintoja on kertynyt vuosikymmeniä väliltä sula rauta ja nestetyppi. Nuorena olin töissä valimossa, ja viimeisessä työpaikassa katselin, kun käytettiin nestetyppeä laakerirenkaan supistamiseen.
Metallimiesten täytyy tuntea lämpöopilliset ilmiöt, koska työn onnistuminen riippuu siitä tietämyksestä. Jos ei tunne lämpöoppia toimii väärin. Ei metallissa se tieto ole ainoastaan insinooreillä. Kyllä sitä tietoa on myös käytännön työtä tekevillä."Kun tekee havaintoja, niistä voi päätellä, mikä on totta ja mikä ei." No ei todellakaan. Voi mennä pahasti metsään kuten sinä täällä joka päivä. Jos missiosi on saada ihmisiä jakamaan näkemyksesi, ei se näin onnistu.
Anonyymi kirjoitti:
"Kun tekee havaintoja, niistä voi päätellä, mikä on totta ja mikä ei." No ei todellakaan. Voi mennä pahasti metsään kuten sinä täällä joka päivä. Jos missiosi on saada ihmisiä jakamaan näkemyksesi, ei se näin onnistu.
Jos sinä et pysty havainnoista päättelemää mitään, niin älä kuvittele, että kaikki muut on samanlaisin. Sekä hoitoalalla että metallissa on PAKKO PYSTYÄ päättelemään havainnoista. Se on jokapäiväistä työtä. Sinun ei siis kannata niille aloille yrittää.
Yhden mielipidekyselyn mukaan jo 40 % Suomen kansasta jakaa näkemyksenik. YLE yritti vesittää uutisen ilmoittamalla, että 2/5 on minun kannallani. Todennäköisesti sinä edustat pientä vähemmistöä.
Kaikki tiede on sitä, että havainnoista päätellään asioita. Aivan kaikki tiede on sitä. Ei ole olemassa parempaa keinoa totuuden löytämiseen. Aina ne päätelmät ei osu oikeaan. Sitten päätellään jotakin muuta, ja katsotaan osuuko oikeaan.- Anonyymi
tiedekritiikki kirjoitti:
Jos sinä et pysty havainnoista päättelemää mitään, niin älä kuvittele, että kaikki muut on samanlaisin. Sekä hoitoalalla että metallissa on PAKKO PYSTYÄ päättelemään havainnoista. Se on jokapäiväistä työtä. Sinun ei siis kannata niille aloille yrittää.
Yhden mielipidekyselyn mukaan jo 40 % Suomen kansasta jakaa näkemyksenik. YLE yritti vesittää uutisen ilmoittamalla, että 2/5 on minun kannallani. Todennäköisesti sinä edustat pientä vähemmistöä.
Kaikki tiede on sitä, että havainnoista päätellään asioita. Aivan kaikki tiede on sitä. Ei ole olemassa parempaa keinoa totuuden löytämiseen. Aina ne päätelmät ei osu oikeaan. Sitten päätellään jotakin muuta, ja katsotaan osuuko oikeaan.Arvelinkin että juuri hoitoalalla ja metallissa on PAKKO PYSTYÄ päättelemään havainnoista. Miten YLE:n 2/5 on mielipidekyselyuutisesi vesittämistä?
Anonyymi kirjoitti:
Arvelinkin että juuri hoitoalalla ja metallissa on PAKKO PYSTYÄ päättelemään havainnoista. Miten YLE:n 2/5 on mielipidekyselyuutisesi vesittämistä?
Ilmastonmuutokseen uskovien määrä ilmoitettiin prosentteina. kun taas uutisintia vastustavien määrä ilmoitettiin 2/5. Se oli mielikuvilla vaikuttamista. 2/5 tuintuu pienemmältä kuin 53 %.
Jos molemmat olisi ilmoitettu prosentteina 53 ja 40, olisi kaikki huomanneet, että luvut lähenee toisiaan. Toimittajat ei halunneet julki sitä, että on jo todella paljon niitä, jotka on heitä vastaan.
Noista luvuista 53 vastaan 40 voidaan hyvinkin pian päätyä siihen, että enemmistö onkin ilmastonmuutosuutisoinnin ´vastustajia. Sehän ahdistaa ihmisiä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvelinkin että juuri hoitoalalla ja metallissa on PAKKO PYSTYÄ päättelemään havainnoista. Miten YLE:n 2/5 on mielipidekyselyuutisesi vesittämistä?
Älä yhtään epäile. Hitsaaja-hoitaja pystyy yhdellä silmäyksellä tekemään diagnoosin asiasta kuin asiasta. Diagnoosin tekemiseen menisi akateemisen koulutuksen saaneelta monta vuotta ja sittenkin se menisi pieleen. Kyllä näin on. Varsinkin jos on 5 bar alipaine.
- Anonyymi
tiedekritiikki kirjoitti:
Ilmastonmuutokseen uskovien määrä ilmoitettiin prosentteina. kun taas uutisintia vastustavien määrä ilmoitettiin 2/5. Se oli mielikuvilla vaikuttamista. 2/5 tuintuu pienemmältä kuin 53 %.
Jos molemmat olisi ilmoitettu prosentteina 53 ja 40, olisi kaikki huomanneet, että luvut lähenee toisiaan. Toimittajat ei halunneet julki sitä, että on jo todella paljon niitä, jotka on heitä vastaan.
Noista luvuista 53 vastaan 40 voidaan hyvinkin pian päätyä siihen, että enemmistö onkin ilmastonmuutosuutisoinnin ´vastustajia. Sehän ahdistaa ihmisiä."2/5 tuintuu pienemmältä kuin 53 %. " Villi arvaus, mutta yksi syy voisi tietysti olla että se ON pienempi?
Anonyymi kirjoitti:
"2/5 tuintuu pienemmältä kuin 53 %. " Villi arvaus, mutta yksi syy voisi tietysti olla että se ON pienempi?
Olenko muka väittänyt että 2/5 ei ole pienempi. Sillä haluttiin vaan hämärtää sitä todellisuutta, että kansa on kääntymässä toimittajia vastaan yhä enemmän. Muistaakseni edellisessä mittauksessa vastustajia oli 1/5. Määrä oli tuplaantunut.
Kohta se voi olla 3/5, jos nykyinen uutisrummutus ja veronkorotus otetaan huomioon. Professori Korhola varoitti tällaisesta kehityksestä jo 2013 vuonna. Kauhea liioittelu alkaa tympiä yhä useampia.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1344159Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232116Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31844Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841- 1061760
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4631568MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531335Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4611280