Leikkuri iski vaikka suoritin vaadittavan kurssin liiton sivuilla olevan laskurin mukaisessa ajassa. Laskuri näytti että päiviä oli jäljellä mutta liitto väittää että että tuo 65 päivää oli mennyt umpeen. Onko kenellekään käynyt samoin? Itse onneksi pystyn todistamaan mitä laskuri näytti sinä päivänä kun kurssin olin suorittanut. Tekevätkö tahallaan vai miksi omilla sivuilla olevat tiedot eivät pidä paikkaansa.
Aktiivimalli
Anonyymi
22<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kohtahan tuo leikkuri katoaa. On sitten turha miettiä moisia.
Joo kyllä katoaa mutta eipä se nyt auta. Monta sataa euroa menee kun ei liiton sivut ja siellä oleva info pidä paikkaansa. Kuinkahan monelle leikkuri onkaan iskenyt turhaan? Itse en tule antamaan periksi koska pystyn todistamaan tuon virheen, mennään sitten vaikka korkeimpaan oikeuteen.
Ota pikavippi virheen korjausta odotellessa.
Miten se on monta sataa euroa?
Pahempi vaihtoehto vielä on sitten lainata joiltain koronkiskureilta tai kasino-ihmisiltä rahoja, säännöt vieläkin jyrkemmät ja seuraamuksista puhumattakaan jos jätät maksamatta, kuin pikavippi-firmoilla.
Noilta saat helposti käteistä ilman mitään takuita, kyllä.
Minkäs työnantajan ajattelit lainahakemukseen laittaa? Heh !
Itsellä vähän yli satkun kuussa.
Siten.
Tuo aktiivimalli on perutuslainvastainen joten myös siitä säädetyt lait ovat Suomen laipohjan vastaisia ,sillä Perutuslaki takaa työttömyysturvan kuten yleensäkin sosiaalisen turvan silloin kun työllä ei ole itseään elätettävissä.Koska toimi on ollut Perutuslainvastainen on työttömille palautettava se mitä heiltä on aktiivimallilla leikattu korkoineen .
Hallitus on oikeusvastuullinen toimistaa joten vaatimus on oikeutettu . Oikeutettu jo siltäkin pohjalta ,että tuon aktiivimallin kautta on toteutettu lainvastaisesti vaatimusta työttömyysturvan vastikkeellisuudesta , vastoin perutuslakia joka takaa tuon turvan työttömyydestä johtuen jolloin sitä vatstaa ei voi lainkirjaimen mukaan laillisesti Suomessa vaatia työntekoa tai muitakaan toimia ,ehdollistaen sen saaminen osin tai kokonaan.
Työttömyysturvan ehdollistaminen tai vastikkeellistaminen ,jotta se olisi tehty perutuslain edellyttämällä tavalla olisi vaatinut perutuslain muuttamista ,jota ei ole tehty.
Siten että anssin suuruus riippuu työttömyyttä edeltäneestä palkasta. Ansiosidonnaisella olevalle aktiivimallin leikkaus tekee helposti yli 100€:n loven päivärahaan kuukaudessa, eli kun rahaa leikataan seuraaviksi 3 kuukaudeksi, tulee helposti takkiin yhteensä n. 400€.
Tuolla logiikalla menisi melko äkkiä nollaan, mutta kun ei mene. Mikähän syynä? Sehän nollautuu taas uudelleen, eikä koskaan mene alle sen vajaan 5.n rosentin. Siksi kyselin "tietäviltä", mutta selitys ontui.
Aktiivimalli on hyvä työttömät hakisivat töitä hanakammin nyt ollaa poistamassa ja korottamassa Kelan maksamia sosiaalietuuksia valtion velkarahalla elätetää työttömät. työttömyysturvaa asumistukia pitää alentaa työmarkkinatukee kestoaika työttömät pitää työllistää ensisijaisesti ja korottaa työttömyysturvaa kun työtön osallistuu aktivointitoimenpiteisiin.
kela-neidit yrittää arpoa itselleen joulukoria!!!
Tuota työllisyysongelmaa on pohdittu kyllä jonkin verran eri ihmisten kanssa: ainoa kunnollinen ratkaisuhan siihen olisi työviikon pienentäminen vaikka 3 päivää vain viikossa saisi tehdä töitä, jokaiselle sama sääntö, silloin työtä riittäisi kaikille, silloin olisi työnantajan eli palkanmaksajan oma asia vähentääkö palkkaa jos viikko ja työaika vähenee vai ei.
Eli työtä pitää jakaa toisillekin näin, olisi terveellinen ratkaisu, eikä sellainen palkkatukikaan ole hyvä missä valtio maksaa sitten palkan eikä se yritys...
No miten ammattitaitoa vaativia töitä jaetaan? Olen siitä samaa mieltä, että työtuntien määrää on vähennettävä, mutta sopiiko tulla iltavuoroon, jos ei oikein onnistu työ, mitä vaaditaan. Olen varma, että ei onnistu ja olen sen nähnytkin, ettei rankempi työ oikein sovi tietsikkaan tottuneille.
Ootko varma että ne tietää edes mikä iltavuoro on?
Yövuoro?
Syövuoro, juovuoro?
Saunavuoro?
Myöskin ruoan verotusta pitäisi muuttaa niin että progressiivisesti ylipainoisilla olisi kalliimpi ruoka: tällöin valtio saisi enemmän tuloja ja kansanterveys paranisisi, jos esim jos olisi 5kg ylipainoa, ruokakin olisi sitten 2x kertaa kalliimpaa kuin normaalipainoisella.
Siis jos on jo 10 kiloa ylipainoa, eli 180cm pitkä mies painaa 90kg = ruoan hinta olisi jo noin 10x varsinkin kaikissa lihatuotteissa, ja maastapoistumiskielto jotta laihduttaa ensin sen pois olemalla syömättä :D
Kansanterveyden nimissäkin.
Mikset tehnyt työkyvyttömyyseläkehakemusta, jolla olisit ollut suojassa leikkurilta.
Nyt sitten selvisi että aloituksessa mainitusta asiasta on ainakin työpöydällinen valituksia käsiteltävänä ja kaikilla liitoilla sama ongelma. Eli ainakin JHL:llä on tiedossa ettei aktiivisuuslaskuri toimi reaaliaikaisesti mutta ei ole mitään infoa asiasta liiton sivuilla. Kuulostaa tarkoitushakuiselta. Ja valituksen käsittely on tosi nopeaa, vain noin 10kk.