T änään olisi ollut iltapäivätanssit, elokuvat, yhteislaulutilaisuus ja kuntosuunnistus mm. Valitsin jälkimmäisen, koska havahduin siihen, että liikkumiseni on pikkuhiljaa vähentynyt. Kunto tietenkin tullut huonommaksi. Vielä ensi viikolla voi täällä suunnistaa. Menen omaa tahtiani ja olen iloinen esim. siitä, että osaan paikantaa itseni, jos olen mennyt harhaan.
Vastaukset 8
- Anonyymi
Mä oisin ottanut yhteislaulutilaisuuden, meikän kulmilla ei ole enää missään. Joskus kävin suunnistuskurssin, ei olisi hassumpaa sitäkin päivittää.
- Anonyymi
Täälläpäin yhteislaulu on lisääntynyt varsinkin kesällä. Pidän siitäkin esim. enemmän kuin suosiossa olevasta karaokesta.
- Anonyymi
Tanssaaminen on myös liikuntaa. - Nm. Hyvää sellaista
Olipa suorastaan runsaudenpulaa päiväsi aktiviteeteissa . Kaikki vaihtoehdot olisivat minullekin käyneet, varsinkin kesällä vehmaassa puistossa yhteislaulu on ihanaa. Elokuvat olen melkein unohtanut, vaikka onhan se elämyksellistä mennä oikeaan elokuvateatteriin. Tanssitilaisuuksista pyrin ottamaan vaarin, kun kohdalle sattuu, lähistöllä ei päivätansseja kuitenkaan järjestetä. Oma vaari lähtee parketille mielellään perhejuhlissa ja risteilyllä, mutta käyn tyttöporukalla laviksessa, joka on lavatanssista kehitetty hauska kuntoilumuoto. Metsässä samoilun voisikin nostaa uudelle tasolle suunnistuksen merkeissä, mutta varmaan ottaisin kännykän varmuudeksi mukaan.
- Anonyymi
Meillä eläkeläisyhdistys on ottanut ohjelmaansa yhteisiä retkiä elokuviin noin 25 km:n päähän keskustaan. Suosio yllätti. On aikaa, kun olin ystävättären kanssa lavatansseissa. Sama oli meno kuin nuorena eli tyrkyllä oltiin, me kyllä taka-alalla. Bonustyttäreni kertoi, että kesällä naiset olivat tulleet oikein informoimaan, miten pitää pitää puolensa. Ei ole meidän juttumme. Meilläkin riittää perhejuhlia ja risteilyjä.
- Anonyymi
Ilman muuta iltapäivätansseihin. Saa mennä humppaa, valssia, polkkaa ja jenkkaa.
- Anonyymi
Kaikkia noita mentiin - ja vielä masurkkaakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5871233- 80907
Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.274694- 56656
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä189653Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o161632Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta130612Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88590Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht203546Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20496