Japanilainen 116-vuotias Kane Tanaka on nyt vahvistetusti maailman vanhin elossa oleva ihminen, Guinness World Records tiedotti lauantaina.
Tanaka syntyi 2. tammikuuta vuonna 1903. Hän avioitui vuonna 1922 miehensä Hideon kanssa. Pariskunta sai neljä lasta ja adoptoi viidennen.
Kun Tanakalta kysyttiin, mikä oli hänen elämänsä onnellisin aika, hän vastasi lyhyesti: ”Nyt”.
Guinnessin mukaan Fukuokassa asuva Tanaka herää kuudelta aamulla ja viettää päivänsä opiskellen matematiikkaa ja harjoitellen kalligrafiaa. Yksi hänen suosikkiajanvietteistään on häntä itseään vanhempi, klassinen Othello-lautapeli, jossa hän useimmiten rökittää hoitokotinsa henkilökunnan.
Maailman vanhimpien ihmisten joukossa on huomattavan paljon japanilaisia. Miksihän ? Haluaisitko elää yli 100-vuotiaaksi ? Luin myös, että ranskalainen nainen on elänyt 122-vuotiaaksi, mutta sitä on kyseenalaistettu . Mikä voisi olla se korkein mahdollinen ikä, oletteko koskaan miettineet ?
Tanaka syntyi 2. tammikuuta vuonna 1903. Hän avioitui vuonna 1922 miehensä Hideon kanssa. Pariskunta sai neljä lasta ja adoptoi viidennen.
Kun Tanakalta kysyttiin, mikä oli hänen elämänsä onnellisin aika, hän vastasi lyhyesti: ”Nyt”.
Guinnessin mukaan Fukuokassa asuva Tanaka herää kuudelta aamulla ja viettää päivänsä opiskellen matematiikkaa ja harjoitellen kalligrafiaa. Yksi hänen suosikkiajanvietteistään on häntä itseään vanhempi, klassinen Othello-lautapeli, jossa hän useimmiten rökittää hoitokotinsa henkilökunnan.
Maailman vanhimpien ihmisten joukossa on huomattavan paljon japanilaisia. Miksihän ? Haluaisitko elää yli 100-vuotiaaksi ? Luin myös, että ranskalainen nainen on elänyt 122-vuotiaaksi, mutta sitä on kyseenalaistettu . Mikä voisi olla se korkein mahdollinen ikä, oletteko koskaan miettineet ?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Haluaisin elää sata vuotiaaksi, mutta niin että se elämä olisi siedettävää vielä viimeiset kymmenen vuottakin, sairaana pitkästä iästä ei ole iloa.
Mutta tiedän etten saa elää kovin vanhaksi, ryssien terrorin takia..
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201805292200976774
Myös tuo Fredie Blom on melkoisen iäkäs, tosin hänenkin ikäänsä on epäilty. Ainakin joitain viikkoja sitten Fredie vaikutti olevan elossa, kun netin hakukoneella katselin.
Niin vielä toinen sangen vanhaksi väitetty ihminen on Koku Istambulova. Myös hänen ikkäänsä on epäilty. Koku Istambulova sanoo: ”Elämässäni ei ole ollut yhtäkään hyvää päivää”
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201805162200948031
Pitkäikäisyys ja vanhaksi elävät ihmiset on kiinnostava aihe.
Jonkun sanonnan mukaan pitkäikäisyys periytyy äidiltä. Toisaalta tieteen mukaan jos mies saa tavallista vanhempana pojan, niin pojalle periytyvät kromosomien pitkät telomeerit saattavat suoda tälle pojalle pitkän elämän.
Fredie Blom jutun aiheena:
https://www.iol.co.za/news/south-africa/western-cape/delfts-fredie-blom-116-up-and-about-again-after-breathing-scare-50970091
Ilmeisesti hänen kertotaan täyttäneen 116 vuotta, mikäli oikein ymmärrän.
Fredie Blomin maallinen elämä päättyi.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5461bcaa-6b86-4415-83fa-556da20fc5ac
Rauha hänen sielulleen ja muistolleen.
Tätini eli lähemmäs 100-vuotiaaksi ihan terävänä mieleltään ja pystyi liikkumaankin. Viimeiset kymmenen vuotta hän suri sitä, kun kaikki pitkäaikaiset ystävät ja suvun ikätoverit olivat poistuneet tai ainakin dementoituneet. Ei ollut aikalaista juttuseuraksi ja vertaistueksi.
Kauhulla odotan kun täytän 80. Siihen on enää 9 v. Sitä sanotaan kituvuosikymmeneksi. Pitää saada elämää vuosiin eikä vuosia elämään. Ei se määrä vaan laatu.
Linkin jutussa on jonkunmoinen tiivistelmä pitkäikäisten elämäntavoista:
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f0586054-82d0-4122-a4ad-c5d269544eec
Aivan hyviä yleisiäkin elämänohjeita tuossa näyttää olevan.
Dokkari pari v sitten kertoi Japanin saaresta, jossa on mielettömästi yli 100-vuotiaita, oikea keskittymä. 100-vuotiaat veti skoottereilla ketterästi kuin 15 v junnut.
Ohjelmassa epäiltiin purppurabataattia yhdeksi vahvaksi pitkäikäisyyden syyksi sen sisältämän antosyaniinin takia, jolla hyviä vaikutuksia aivoille ja verenkierrolle. Saarella kaikki syövät sitä päivittäin.
Perunankaltainen olemukseltaan, mutta vähän vaikea. Kokeilin kerran säkillisen, mutta en keksinyt hyvää käyttötapaa ja mausteita. Jos joku keksii, niin tänne vaan reseptiä.
Helsingistä löysin vain yhdestä paikasta myynnissä, mutta en tässä kerro ettei mene mainostukseksi. Kerron, jos joku kiinnostui.
Monessa paikassa se on listoilla, mutta kysyttäessä tarkemmin sain vain ei-oota.
Violetti bataatti toiselta nimeltään.
- sivustakatsoja -
Antosyaniineja voisi olla tietyissä marjoissa ja esim punakaalissa.
📃Antosyaniineja on etenkin punaisissa, sinisissä ja violeteissa marjoissa.📃
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/marjat-pitavat-aivot-terassa/
Ehkä myös sopivilla geenellä on merkitystä pitkäikäisyydessä, jopa ikäihminen voi toipua koronavirustaudista:
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/1c4c5818-9d66-4171-a2ac-55653958a70e
🤔
Jos terveyden kohentaminen antosyaanien avulla kiinnostaa, niin tällä sivulla on lueteltu muutamia Suomestakin saatavia ruoka-aineita: http://www.flavonoidi.com/antosyaani
Marjojen antosyaanit:
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tutkijat-havaitsivat-marjojen-variaineilla-uusia-terveysvaikutuksia-voi-tarjota-uudenlaisia-mahdollisuuksia-syovan-hoitoon/c638bdbb-8fa3-3c33-b425-0c5d45c9c23f
Terveellisiä kesäkasviksia:
https://www.iltalehti.fi/ruoka/a/2014070818471997
Tomaatin lykopeeni on erityisen tehokas antioksidantti, terveysaine. Lykopeenia saa parhaiten kuumennetuista ja prosessoiduista tomaateista, esim paseeratusta tomaatista tai tomaattikeitosta:
https://yle.fi/uutiset/3-6327108
Lykopeenia on myös ruusunmarjoissa.
On myös muita tervellisiä ruokia, joiden arvioidaan edistävän pitkäikäisyyttä
https://suomenterveysravinto.fi/blogi/elinikaa-pidentavia-yhdisteita/
🍒 🍈 🍎 🍉 🍑 🍊 🍍 🍌 🍋 🍏 🍐 🍇 🍅 🌶️ 🌽 🍆 🌰 🧀 🌿 🌱 🍑🍐 🍓 🍅 🌶️ 🍆 🍌 🍊
Vahva geeniperimä➡️pitkä ikä:
https://fi.newsner.com/perhe/101-vuotias-nainen-on-selattanyt-nyt-syovan-seka-koronaviruksen-hanella-on-superihmisen-dna/
Geeniperimällä liene suuri merkitys pitkäikäisyydessä.
Oliko se tämä täti kun täytti sata vuotta ja totesi ''Minulla on yksi ryppy...istun sen päällä..''
Kane Tanaka elää yhä:
https://www.hs.fi/tiede/art-2000007979235.html
Perintötekijät ovat aivan oleellisia pitkäikäisyydessä.