Kirjailijanloput -ryhmä

Anonyymi

Kuka kuuluu kyseiseen Facabook -ryhmään?
Minusta se vaikuttaa aikamoiselta keskinäisen kehumisen kerholta.
Lumeasiantuntijat jakelevat neuvoja ja mainostavat itseään. Joidenkin mahdollisia julkaisuja mainostetaan häpeämättömästi muilla kirjallisuusfoorumeilla.

32

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Melko naseva nimi. Meinaan ettei mikä tahansa juhanitammi tai gummagummerusryhmä sinänsä.

    • Anonyymi

      Hyvä ja iso ryhmä. Niitä harvoja fb-ryhmiä, joissa ei käydä lapsellisia riitoja ja aleta haukkua muita. Kun ajattelee asiaa, niin loppujen lopuksi toisen ihmisen kehumisesta on aika paljon enemmän hyötyä kuin negatiivisesta viisastelusta. Suosittelen ryhmää kaikille!

      • Anonyymi

        Kirjailijanloput -Facebook -ryhmästä voi myös värvätä ylistäjiä omalle kirjalleen Facebookin Dekkariryhmään. Tosin sellainen ylistys saa usein koomisia piirteitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen huomaavani tässä jotain kateuteen tai kyynisyyteen viittaavaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjailijanloput -Facebook -ryhmästä voi myös värvätä ylistäjiä omalle kirjalleen Facebookin Dekkariryhmään. Tosin sellainen ylistys saa usein koomisia piirteitä.

        Enemmän ne käyttävät firmoja, joista voi ostaa kehujia ja emojeja kirjalleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän ne käyttävät firmoja, joista voi ostaa kehujia ja emojeja kirjalleen.

        Älkää olko kateellisia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän ne käyttävät firmoja, joista voi ostaa kehujia ja emojeja kirjalleen.

        Valitettavaa, että hienot Facebook -ryhmät pilataan hämärien mainosfirmojen trolleilla, joita voi verrata Venäjän trollitehtaiden valeuutisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavaa, että hienot Facebook -ryhmät pilataan hämärien mainosfirmojen trolleilla, joita voi verrata Venäjän trollitehtaiden valeuutisiin.

        Minä ihmettelen kirjailijoita, jotka käyttävät mainostrolleja kirjansa mainostamiseen.

    • Anonyymi

      Olen kuulunut kyseiseen ryhmään noin vuoden, ja minusta siellä on ollut hyvä henki ja ihan kiinnostavia keskusteluja. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset siellä jakavat myös iloaan vastajulkaistuista kirjoistaan.

      • Anonyymi

        Keskustelu siirtyi varsinkin Facebookin Dekkariryhmässä esiintyviin maksettujen mainostrollifirmojen maksettuihin kehuihin.
        Katsoitteko muuten Arto Nybergin ohjelmassa Jessika Aron haastattelun? Jessika Aro kertoi, että jotkut ihmiset alkavat uskoa mitä tahansa, kunhan riittävän aktiivisesti trollataan valheilla.

        Voisitko antaa muutaman esimerkin näistä maksetuista mainoksista?

        Viime kevään ja kesän aikana valveutuneille lukijoille tuli selväksi, ketkä kirjailijat näitä mainostrolleja käyttävät.
        Sinänsä valitettavaa. Jos esittää päinvastaisia näkemyksiä, mainostrollit hyökkäävät kimppuun ja syyttävät kateelliseksi ym. luonnevikaiseksi. Älykkäitä keskusteluja ei synny.

        Jaksoin selata dekkariryhmää puoliväliin kesää, eikä sieltä nyt mitään mainostrolleilua silmiin osunut. Voi tosin olla, että ne postaukset ovat joko poistettu tai sitten facebookin algoritmit vain eivät nähneet tarpeelliseksi näyttää niitä minulle.

        Sinänsähän tuollainen keskikastin kirjailijoiden keskinäisten kehujen kerhohan on kyllä olemassa suomalaisissa spefipiirereissä. Goodreadsista löytyy aika paljon esimerkkejä josssa kirjailijat kehuvat ristiin toistensa kirjoja tyyliin "en ole lukenut tätä vielä, mutta varmasti aivan ihana kirja, jossa...". Totuutushan on, että Suomessa kirjalliset piirit ovat vähintäänkin pienet, eikä kukaan uskalla olla mistään eri mieltä, ettei vaan sitten tulevaisuudessa joudu piirin ulkopuolelle.

    • Anonyymi

      Nettialustat, kuten Facebookin Dekkariryhmä, ovat ihanteellisia paikkoja narsisteille mainostaa itseään.
      On suorastaan liikuttavaa seurata sivusta, kuinka narsisti hurmaa älykkäitä ja hyvin koulutettuja ihmisiä hoviinsa, ja saa nämä ihailemaan narsistia ja tämän työn tuloksia, jotka ovat parhaimmillaankin vain keskinkertaisia, useimmiten täyttä roskaa.
      Narsistien toiminta näyttää tyhmältä ja naurettavaltakin, mutta kuitenkin heillä on taito löytää useista ihmisistä off -nappula, jolla he kytkevät järjenkäytön ja elämänkokemuksen pois päältä ja hukuttavat heidät narsisticharmiinsa.
      Kannattaa muistaa, että narsisti on erittäin hurmaava, mutta sisältä tyhjä, sillä hän ei pysty kokemaan tunteita.
      Charmillaan hän käyttää toisia hyväkseen.

      • Anonyymi

        Oletko varma, ettet haluaisi vain itse päästä pätemään samalla tavalla kuin ne arvostelemasi "narsistit"? Se että haluaa esitellä yksinäisen työnsä tuloksia muiden kanssa ei vielä tee narsistiksi. Huomiota ja lukijoita! on rajallinen määrä, joten foorumi jolla tuoda tekemisiään toisten kirjailijoiden ja lukijoiden tietoisuuteen voi olla henkireikä. Pelkkä julkaisu ei vielä ole tie autuuteen.

      • Anonyymi

        Sen mitä suomalaisia kirjailijoita tunnen, mm. facebook- yms. kavereina, niin kyllä heistä kaikista on karisma kaukana. Enemmänkin kyseessä on joukko epätoivoisia ihmisiä, jotka yrittävät kaupitella omia tekeleitään hengenpitimikseen keinolla millä hyvänsä. Syykin tähän toimintaan on selvä: kustantaja ei keskikastin kirjailijoiden markkinointiin rahaa juuri käytä ja kirjat hädin tuskin pääsevät kirjakauppojen hyllyille samalla kun kirjastot ovat radikaalisti vähentäneet tukiostojaan.
        Se, että joku mainostaa omia hengentuotoksiaan, ei tee kenestäkään narsistia. Väestötasolla narsismia esiintyy 2% väestöstä, vaikka naistenlehtiä lukemalla yleisyys tuntuisi olevan huomattavan paljon korkeampi...

        Kun luin tämän kirjoituksen, ensimmäinen tuntemus oli epämääräinen vastenmielisyys. Heti sen jälkeen huomasin ajattelevani, että kirjoittaja todella tuntee asiat ja kirjoittaa kaunistelematta kuten ne ovat. Kirjoitus herätti siis luottamusta.

        Vastenmielisyydentunne kuitenkin sai minut analysoimaan kirjoitusta tarkemmin.
        Voiko olla niin, että kirjoittaja on narsisti? Siltä ainakin minusta alkoi tuntua.

        Narsisti haluaa esiintyä tärkeiden ja kuuluisien henkilöiden ystävinä: Facebook -yms. kavereina kirjailijoita.

        Narsistilta puuttuu empatiakyky. Hän ei pysty menemään muiden ihmisten asemaan. Hän esittää liioiteltuja tunteita, sillä ei pysty kokemaan minkäänlaisia tunteita:
        "Keskikastin kirjailijat" ovat epätoivoisia, jotka yrittävät sinnitellä hengissä.
        Tosiasiassa "keskikastin kirjailijat" varmasti iloitsevat kirjansa ilmestymisestä ja tietävät etukäteen, että suurta kaupallista menestystä ei tule. Ehkä heille merkitsevät kirjan taiteellisuus ja sellaiset seikat enemmän.

        Narsisti heijastaa omat tunteensa muihin ja syyttää heitä niistä:
        Keskikastin kirjailijat" yrittävät myydä "keinolla millä hyvänsä".
        Itseasiassa narsistit haluavat ja hankkivat huomiota keinolla millä hyvänsä. He ovat riippuvaisia muiden huomiosta ja ihailusta.

        Narsisti vähättelee muiden saavutuksia (ja samalla kuitenkin kadehtii):
        Tässä tapauksessa muiden saavutukset, siis kirjat, mainitaan "tekeleiksi" ja "hengentuotoksiksi".

        Loppulauseet olivat mielenkiintoisia.
        Ensin kirjoittaja todistelee, että narsismi on hyvin harvinaista. Sitten leimataan naistenlehdet ja niitä lukevat naiset tyhmiksi, ja vielä kolmen ajatuspisteen teholla.
        Melkein kuulen kaikkitietävän äänen huutavan: Stanan akka! Meillä olisi kaikki hyvin, jos sinä et olisi noin hoovetin tyhmä ja hullu! Luet niitä vtun naistenlehtiä ja uskot niiden juttuihin! Kai sinä ymmärrät, että ilman minua sinä olisit vain paskakasa! Seuraavaksi minä vien sinut hoitoon mielisairaalaan!

        Öö mikä tarve sinulla on etsiä narsisteja kaikkialta?

        Tämän kirjoittaja on ilmeisesti tutustunut narsismiin. Näkee nyt vähän kaiken jonkun aikaa narsisti-lasien kautta. Se menee ajan myötä ohi.
        Kirjailijoissa saattaa olla narsisteja yhtä paljon kuin muissakin ammateissa, mutta ei hyvä itsetunto, kyky ottaa vastaan kehuja, omien töiden mainostaminen yms . tee ihmisestä narsistia. Kannattaa siis lukea vielä vain lisää narsismista ja sen jälkeen unohtaa koko juttu.

        DSM IV-luokitus

        1. Henkilöllä on suuret käsitykset itsestään, hän voi liioitella lahjoillaan ja saavutuksillaan sekä odottaa perusteettomasti muiden pitävän häntä ylivertaisena.
        2. Henkilö keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.
        3. Henkilö uskoo olevansa jotenkin erikoinen ja ainutlaatuinen, kokee että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä.
        4. Henkilö vaatii korostunutta ihailua.
        5. Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytettyä
        6. Henkilö käyttää häikäilemättömästi muita hyväkseen.
        7. Henkilöllä on empaattisuuden puute: haluttomuus huomata toisten tunteita ja tarpeita tai eläytyä niihin.
        8. Henkilö on usein kateellinen muille tai uskoo myös muiden kadehtivan häntä.
        9. Henkilö on ylimielinen, hänellä on röyhkeä käytös tai asennoituminen.

        Narsismin tunnusmerkkejä ei tosiaankaan saa unohtaa, sillä silloin on edes jollakin tapaa varautunut suojelemaan itseään joutumasta narsistin hoviin tai narsistin kiusattavaksi.
        Se, pystyykö narsisti kirjoittamaan kirjan, on mielenkiintoinen kysymys. Narsisti kirjoittaja ilmeisesti pitäisi itseään Suurena Messiaana ja keräisi laajan hovin ympärilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän kirjoittaja on ilmeisesti tutustunut narsismiin. Näkee nyt vähän kaiken jonkun aikaa narsisti-lasien kautta. Se menee ajan myötä ohi.
        Kirjailijoissa saattaa olla narsisteja yhtä paljon kuin muissakin ammateissa, mutta ei hyvä itsetunto, kyky ottaa vastaan kehuja, omien töiden mainostaminen yms . tee ihmisestä narsistia. Kannattaa siis lukea vielä vain lisää narsismista ja sen jälkeen unohtaa koko juttu.

        Narsisteilta puuttuu itsetunto. Siksi he haluavat jatkuvaa ihailua muilta ja keräävät hovin ympärilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsisteilta puuttuu itsetunto. Siksi he haluavat jatkuvaa ihailua muilta ja keräävät hovin ympärilleen.

        Narsisti luultavasti kirjoittaisi suurellisia kirjoja, jotka olisivat täysin epäuskottavia.

    • Anonyymi

      Jos palattaisiin vielä itse kysymykseen, niin mainittu ryhmä ainakin itselleni on ollut yksi parhaista fb-ryhmistä. Siellä on avuliasta ja reilua porukkaa. Tekstejään voi esitellä, heikompiakaan ei mollata, vaan autetaan eteenpäin. Linkit kirjoittajakoulutuksiin ja erilaisiin mahdollisuuksiin, yhtä lailla kuin jäsenien uusiin vasta julkaistuihin kirjoihin, ovat olleet tosi mielenkiintoisia. Minkäänlaisiin trolleihin en ole törmännyt.

      • Sama kokemus. Voin ylpeänä kertoa kuuluvani ryhmään. Olen saanut sieltä erittäin arvokasta tietoa ja myös kannustusta.

      • Anonyymi

        Kuulun Kirjailijanloppuihin. Minusta se on totuuden jälkeisen ajan ryhmä. Melkein kuin joku lahko.

    • Anonyymi

      Hyvä Jumala. Tämähän on pelkkää terapiaa. Kuin mikä tahansa Jeesuksen rakastama lahko.

      • Anonyymi

        Messias on laskeutunut alas taivaasta kirjoittavien ihmisten keskelle. ; )

    • Anonyymi

      Kirjoittajien taso on tuossa ryhmässä kyllä todella vaihteleva. Ihan julkaisseita ammattikirjailijoita ja sitten jotain nelikymppisiä yh-äitejä, jotka ovat vailla mitään perustetta keksineet olevansa hyviä kirjoittamaan. Muutama ei pysty edes yhtä järjellistä lausetta tuottamaan.

      • Anonyymi

        Heistä voi manipuloida ylistäjiä omalle kirjalleen netin keskustelupalstoilla.
        Nähty on, ja minuakin on yritetty värvätä yhdeksi ylistäjäksi, mikä ei tietenkään ole kovin mairittelevaa.
        Jotenkin sairaita piirteitä!

        Entä sitten?!! Se on pelin henki! Epäonnistuneiden kirjailijoiden tulee olemaan turhaa ruikuttaa kateellisina kun eivät saa näkyvyyttä somessa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heistä voi manipuloida ylistäjiä omalle kirjalleen netin keskustelupalstoilla.
        Nähty on, ja minuakin on yritetty värvätä yhdeksi ylistäjäksi, mikä ei tietenkään ole kovin mairittelevaa.
        Jotenkin sairaita piirteitä!

        Saarnaaja Niilo Yli-Vainio oli aikansa suuri profeetta ja Jumalan armoitettu ihmeparantaja, niin monet ihmiset uskoivat ihan tosissaan.
        Nyt kaikki tietävät, että hän oli vain typerä huijari!
        Näissä kirjojen ylistyksessä on samoja piirteitä. Alttiit ja herkkäuskoiset haksahtavat maksettujen kehujen lumoon, eivätkä huomaa enää kirjojen heikkoa tasoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?

      Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?
      Ikävä
      74
      1423
    2. En tiedä..

      Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse
      Ikävä
      106
      1237
    3. Suhde asiaa

      Miksi et halua suhdetta kanssani?
      Ikävä
      114
      1183
    4. Kirjoita nainen meistä jotain tänne

      tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K
      Ikävä
      78
      1126
    5. Paras olisi vain unohtaa

      Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop
      Ikävä
      70
      984
    6. IS viikonloppu 18-19.5.2024.

      Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var
      Sanaristikot
      78
      783
    7. Oliko vähä sometettu taas vai?

      Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a
      Kauhava
      9
      732
    8. Voisitko laittaa

      Nimesi ensimmäisen ja kaksi viimeistä kirjainta tähän?
      Ikävä
      42
      725
    9. Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava

      Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän
      Idän uskonnot
      376
      722
    10. S on minun etunimen kolmas kirjain.

      Mikä sinun etunimen kolmas kirjain on?
      Ikävä
      53
      676
    Aihe