Neste Paltamo

Ei taida nesteelle raha kelvata ja kyllä tuolla menolla asiakkaita häviää. Noin klo 18.50 olimme jonkun aikaa jo jonotelleet tilataksemme ruokaa. Jonossa oli muutama muukin sanoilla aikeilla. Porukka edessä sai tilattua ruokansa ja kassahenkilö mainitsi, että puoli tuntia menee, koska on jonoa. Oli seuraavan asiakkaan vuoro, jolle kassahenkilö sanoa päräyttikin ettei ota enään tilauksia vastaan. Kaikki jonossa olevat lähtivät tuohtuneina pois. Pihalla toinen jonossa ollut asiakas sanoi "olipa kyllä pettymys". Ja niin se oli kyllä itsellekkin.
Varsinkin kun kassahenkilö olisi voinut asiasta mainita jo aijemmin jonoon tulijoille.
" Hei, oletteko tulossa tilaamaan ruokaa?valitettavasti, niin paljon tilauksia etten voi ottaa tilauksia vastaan enempää"
Mutta ilmeisesti asiakkaiden turhaan jonossa seisottaminen ja mielenpahoittaminen oli parempi vaihtoehto hänen mielestään.

Olen kuullut aikaisemminkin tästä, että nesteeltä ei ole saanut enään ruokaa tilattua.

Muutenkin aukioloaika on hämäävä. Netti kertoo paikan olevan auki klo 20.00 asti, niin silti sieltä ei ruokaa saa, ellei ole tilannut viimeistään klo 19.00.
Pitäisikköhän asialle tehdä jotakin ja mainita vaikkapa asiasta!
111867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Metelinniemen panokopin avaimet taitaa olla Nesteellä.

Äänestä
  • kotiinkuljetus taitaa toimia ihan moitteetta. viikoloppusinki ja saa tulijaiset kaupan päälle.

    Äänestä

Kontiomäen nesteeltä saa sentää kunnon asiakaspalvelua.

Mielipide: Tarjoilija jos haisee röökiltä kun tuo ruokaa pöytää niin ruokahalu lähtee.

Äänestä
  • Kummakos tuo? Ennen oli sillä paksulla myyjällä,joka taitaa olla omistajaporukkaa,sätkä huulessa.Ihan samaan tapaan kuin Fingerpori-sarjakuvassa sillä paksulla daamilla baarissa.. Kessut käryää täpötäysissä tuhkakupeissa ruokasalin puolella ja vessassa köllöttää pökäleet pöntön pohjalla osittain veden päällä.Eivät malta lähteä välistä vedoista huolimatta minnekään.Nykyajan yhteiskunnassa yleensä vessapaperia käytetään,eikä sormia ja sitten pyyhitä seinille..Sadevesi roiskuu tuulisella säällä tankkaajien niskaan ja tuulilasin pesuvesi siinä vitriinissä on likaista ja niissä kelluu purukumeja,tupakantumppeja ja kaikkea muuta roskaa.Varmasti saisi ihan näpäkän huoltoaseman,mutta pitäisi siivota ja laittaa paikkoja kuntoon. Pikkuasioita ehkä,mutta niihin kiinnittyy huomio,jos jossain muualla hommat "pelittää"..

    Äänestä

Tuntuu henkilökunta vaihtuvan kokoajan.

Äänestä

Tappituntumalla siellä ollaan kassan takana koko ajan,niin kukapa siinä kauaa viitsii.Lisäksi käry on niin huikea.Lisäksi niissä lähipöydissä istuvat heittävät varsin karkeaa herjaa etenkin naispuolisille työntekijöille.Pari tuopin jälkeen vonkaavat ja ehdottelevat..Aika kova pää täytyy olla että jaksaa,kun palkkakaan ei niin ihmeellinen ole.

Äänestä

Vuosia sitten asuin Paltamossa ja silloin kaikki Nesteellä ok.Parina kesänä lomareissulla ajeltu ohi ja poikettu kahville,pakko sanoa että enää ei poiketa,senverran on meno muuttunut.Henkilökunnan iloisuus tipotiessään ja muutenkin ankea tunnelma.Sääli.

Äänestä

Asiakaspalvelu on taitolaji, ei se kaikilta luonnistu. Näitä "huonoa asiakaspalvelua" - kommentteja on ihan jonkin verran silmissä vilahdellut ja varmaan myös omistajatkin ne lukeneet?
Pitäisiköhän esimiesten hieman muistuttaa asiasta?
Muutoin en kyllä ymmärrä yrittäjiin kohdistuvaa haukkumista. Sisukkaasti ovat pitäneet yrityksen pystyssä, tarjonneet asiakkaille "kokoontumispaikan", ravintola ja kahvilapalvelut, veikkaus, matkahuolto jne.
Tsempit yrittäjille jatkoonkin!

Äänestä

Paskan haju on ihan järkyttävä paikassa nimeltään Neste Paltamo.Rasvan käry on aivan valtaisaa,kun niitä pakasteesta mukamas siinä valmistettuja pitsojaan lämmitetään.Oletko koskaan maistanut niitä munkkisämpylöitä? Tai haistanut? Entäpä Nesteen kuuluisia kumipullia? Kyllä se on pareen kiertää kaukaa tommottiset huoltamot? Varmaan Tankki täyteen ollut esikuvana,kun palvelualttius on sitä luokkaa. Pareen mennä toisaalle,kun ei kerran raha kelepoa moisessa paikassa.Mikä se sitä pipoa niin tiukalle sinne pään ympärille kiertää? Suuruuven hulluus ja itestään luulevat liikoja.

Äänestä

Minä olen kyllä aina saanut asiallista palvelua, kun olen Nesteellä käynyt, usein hymynkin. Taitaa asiakkailla olla se naama norsunveellä, jos huonoa palvelua ovat saaneet. 🤔

Äänestä
  • Sama täällä😉 palveltu on!
    Palvelu kaupoissa ja yrittäjillä asiallista.Kiitos!
    Paltamossa ihmiset ystävällisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei taida nesteelle raha kelvata ja kyllä tuolla menolla asiakkaita häviää. Noin klo 18.50 olimme jonkun aikaa jo jonotelleet tilataksemme ruokaa. Jonossa oli muutama muukin sanoilla aikeilla. Porukka edessä sai tilattua ruokansa ja kassahenkilö mainitsi, että puoli tuntia menee, koska on jonoa. Oli seuraavan asiakkaan vuoro, jolle kassahenkilö sanoa päräyttikin ettei ota enään tilauksia vastaan. Kaikki jonossa olevat lähtivät tuohtuneina pois. Pihalla toinen jonossa ollut asiakas sanoi "olipa kyllä pettymys". Ja niin se oli kyllä itsellekkin.
Varsinkin kun kassahenkilö olisi voinut asiasta mainita jo aijemmin jonoon tulijoille.
" Hei, oletteko tulossa tilaamaan ruokaa?valitettavasti, niin paljon tilauksia etten voi ottaa tilauksia vastaan enempää"
Mutta ilmeisesti asiakkaiden turhaan jonossa seisottaminen ja mielenpahoittaminen oli parempi vaihtoehto hänen mielestään.

Olen kuullut aikaisemminkin tästä, että nesteeltä ei ole saanut enään ruokaa tilattua.

Muutenkin aukioloaika on hämäävä. Netti kertoo paikan olevan auki klo 20.00 asti, niin silti sieltä ei ruokaa saa, ellei ole tilannut viimeistään klo 19.00.
Pitäisikköhän asialle tehdä jotakin ja mainita vaikkapa asiasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu