Halla-aho ylellä

Anonyymi

Ilmastoliike kuin maailmanlopun kultti.

Entä jos kultti onkin maailmanloppu ihmisille, onko väärin olla huolestunut lastenlapsiemme vuoksi, pikemmin olen surullinen.
Yhteiskunta on pääpiirteittäin yksimielinen ilmastonmuutoksesta, yksi ihminen ivailee sen kustannuksella.

60

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä Halla-Aholla on ajatukset koossa

      Suomalaisten osuus niin koko maailman sään parantamisessa kuin huonontamisessakin ovat pienet. Ei H-A tuota huolta väheksynyt.

      Kyllä me leiviskäämme hyvin hoidamme ja parannammekin. Merkittävimpiä puutteitamme ovat hiilen ja turpeen käyttö.

      • Anonyymi

        Kyllä erilainen mielipide mahtuu, vaikka eri mieltä olisikin.


      • Anonyymi

        Kiitos viisaasta mielipiteestäsi. kalle-Artturi.


    • Anonyymi

      Kyse ei olekkaan yksistään suomesta, ei suomikaan ole tehdyt kaikkea toimia kyse on maailmanlaajuinen, maailma tarvitsee esimerkki maita ja paljon, eu alue toimii kutakuin esimerkillisesti.
      Suuret päästömaat, Obaman kaudella Kiinakin oli aktiivinen mutta johtuuko Trumpin kielteisestä asenteesta ilmastonmuutoksen torjumiseen ettei kiina enään niin aktiivinen, kun ihmiset joutuvat käyttää päivittäin hengitys suojaimia niin luulisi tajuttavan missä mennään.
      Jos ilmastonmuutosta ei saada kuriin se vasta tulee yhteikunnille äärettömän kalliiksi, teknologia on aa ja oo tässäkin kunhan saadaan toimimaan.
      Ilmastonmuutos on jotenkin tuntematon mörkö joka kummittelee ihmisten mielissä, jos se tapahtuu mitä ennustettu ja edennyt liian pitkälle sen korjaaminen käy mahdottomaksi.

      • Anonyymi

        Päinvastoin Obaman kaudella Kiina esitti olemattomia aieasioita päästöistä ja ihmisoikeuksista ja väheksyi koko asiaa, mutta halusi ”kyllä-kyllä” miellyttää Obamaa, joka avoimesti salli USAn teollisuuden siirtymisen Kiinaan tekemättä asialle mitään. Obaman huoleton suhtautuminen työpaikkoihin USAssa maksoi demokraattipuolueelle presidentintuolin menetyksen.

        Nyt Trumpin aikana on Kiinassa tehty todellisia ja merkittäviä päätöksiä. Luulisin, että nyt pääsyyt ovat Kiinan huolestuminen – voisi puhua jo hätääntymisestä - kilpailukyvystään tulevaisuudessa, koska
        a) teollisuutta on alkanut siirtymään pois Kiinasta, koska maa ei ole läheskään niin edullinen tuotantomaa kuin joskus vielä 5 v sitten. Kiina itsekin on alkanut sijoittamaan Afrikkaan.
        b) ihmiset maailmalla ovat alkaneet kiinnostumaan ja tiedostamaan ostamiensa tuotteiden valmistuksen aiheuttamien haittojen määrästä ja työvoiman olosuhteista, jotka asiat Kiinassa ovat olleet kautta aikain retuperällä. Nyt se on alkanut näköjään puremaan ja tuntumaan Kiinan taloudessakin.


    • Anonyymi

      Aamu TV lähetyksessä juuri kerrottiin Obaman ja Kiinan lähetymisestä ilmastonmuutoksen kohentamiseen, Trumpin periaate kumota Obaman saavutukset, irrottamalla USA ilmastosopimuksesta, Trumpin mielestä ilmastonmuutos on vale ja maksaa, Trumppi on sadisti jälkipolvia kohtaan.
      Kiinakin on luopunut tavoitteista juuri Trumpin asenteen johdosta, toivottovasti alkaa uudelleen toimia.
      Halla-aho on typerys filosoi kuin jokin tiedemies, lauantainen ykkösaamu puhe on tyrmätty joka taholla populistiseksi propagandaksi.

      • Anonyymi

        Halla-aho puhui asiaa. Ainahan voi moittia, vaan entäs, kun kaikki käy toteen.


    • Anonyymi

      Tämä vouhotushan on suureksi osaksi pelkkää teatteria ja näyttelemistä "pisteiden" keruuta varten. Tosipaikan tullen (valtion juuri julkaisema budjetti) nähdään että puheet ja teot ovat aivan eri luokkaa!

      Kaiken lisäksi tässä asiassa totuus unohdetaan joko tarkoituksella tai siihen ei uskalleta edes puuttua. Tätä koko ongelmaa hoidetaan vähän samalla tyylillä kun hoidetaan päänsärkyäkin, eli otetaan lääke oireeseen eikä puututa itse syyhyn!

      Eli maapallon suurin ongelma luonnon, ilmaston, muuttoliikkeen, puhtaan veden, ruuan jne. suhteen ON LIIKAKANSOITTUMINEN joka siis aiheuttaa välillisesti myös tämän ilmasto-ongelman ja SIIHEN PITÄISI PUUTTUA!

      Tässäkin asiassa tuntuu että Jussi ainoana vakavasti otettavana poliitikkona on ottanut tämän asian esille! Täytyy sanoa että kyllä on miehellä pokkaa olla eri mieltä muiden kanssa - ja kaiken lisäksi on vielä oikeassa!

      • Anonyymi

        Ei haittaa vaikka omat kehuu Haitta-Hallaa, kuka omiaa haukkuisi.
        Ekonomistit, talousasiantuntijat, työmarkkinat sun muut puo!ueet ovat täysin erimieltä äärioikeisto uusnatsi Halla-ahon huuhaa filosoinnista koskien työperäisen maahanmuutton tarpeesta,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei haittaa vaikka omat kehuu Haitta-Hallaa, kuka omiaa haukkuisi.
        Ekonomistit, talousasiantuntijat, työmarkkinat sun muut puo!ueet ovat täysin erimieltä äärioikeisto uusnatsi Halla-ahon huuhaa filosoinnista koskien työperäisen maahanmuutton tarpeesta,

        Ookko sä iha järissäis?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ookko sä iha järissäis?

        No eihän toi missään järjissä ole, eihän se ees tajuu sitä että tässä ketjussa puhutaan ilmastosta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei haittaa vaikka omat kehuu Haitta-Hallaa, kuka omiaa haukkuisi.
        Ekonomistit, talousasiantuntijat, työmarkkinat sun muut puo!ueet ovat täysin erimieltä äärioikeisto uusnatsi Halla-ahon huuhaa filosoinnista koskien työperäisen maahanmuutton tarpeesta,

        Onhan eussa 500 milj asukasta, kyllä tarpeeseen työntekijöitä saadaan, luulisin En ole persu, mutta asiaa hän puhuu ja se jää nähtäväksi mitä tapahtuu. Saattaa olla pelko, että hän on oikeassa. Olen huolestunut asioista.


    • Ilmastonmuutoksen ehkäisyssä ei tulla pääsemään tavoitteisiin koska yleisellä tasolla on tapahtunut taantumaa, aika yksinkertaisesti loppuu.
      Ei tiede voi olla niin väärässä vaikka lastenlapsien takia toivoisi, Halla-ahon ajatukset ovat poliittisia ei todellisuuteen pohjautuvia, yks'lysti.

      • Anonyymi

        Noh voi voi. Aika loppuu kesken ja samoin maailma. Mitä nyt tehdään?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Noh voi voi. Aika loppuu kesken ja samoin maailma. Mitä nyt tehdään?

        Ei mitään, tämänpäivän eläkeläisistä ei ole kovinkaan moni elossa 2050, ymmärrän nuorten huolestuneisuuden, melkein kuvittelen että ovat vihaisia 1900-luvulla syntyneitten vastuuttomasta toiminnasta, oikeesti emme ole tahallaan syyllisiä vaan olleet tietämättömiä, toivotaan että tiede on väärässä.
        Nyky mittausvälineillä on pystytty todentamaan muutokset lähes sadanvuoden ajalta.


      • Anonyymi

        Muuten ajatuksesi oli "sinne päin" MUTTA Halla-ahon kohdalla menet metsään ja pitkälle!

        Etkö muka ole huomannut ja kuunnellut ollenkaan mitä hän yleensäkin haastatteluissa sanoo! Hän on ainoa poliitikko joka yleensä perustelee näkemyksensä kun häneltä jotain kysytään, se jos mikä osoittaa että hänen mielipiteensä perustuvat todellisuuteen!

        Lisäksi hän sanoi ykkösaamun haastattelussa (21.9) että Perussuomalaiset suhtautuvat maahanmuuttokysymykseen pragmaattisesti ei ideologisesti (poliittisesti), tämä sama periaate pätee moneen muuhunkin Persujen agendalla olevaan asiaan!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Muuten ajatuksesi oli "sinne päin" MUTTA Halla-ahon kohdalla menet metsään ja pitkälle!

        Etkö muka ole huomannut ja kuunnellut ollenkaan mitä hän yleensäkin haastatteluissa sanoo! Hän on ainoa poliitikko joka yleensä perustelee näkemyksensä kun häneltä jotain kysytään, se jos mikä osoittaa että hänen mielipiteensä perustuvat todellisuuteen!

        Lisäksi hän sanoi ykkösaamun haastattelussa (21.9) että Perussuomalaiset suhtautuvat maahanmuuttokysymykseen pragmaattisesti ei ideologisesti (poliittisesti), tämä sama periaate pätee moneen muuhunkin Persujen agendalla olevaan asiaan!

        Juuri näin, Anonyymi eilen 14.59. Tunnekuohun vallassa ei kannata kirjoittaa. Eikä se tunnekuohu juuri näy laantuvan milloin Perussuomalaisista on kyse.


    • Ylempä sanottu kuka omiaan haukkuisi.

      En minäkään asiantuntia ole, tuskin kukaan täällä.
      Jos seuraa mitä yleisesti kirjoitetaan voi tehdä johtopäätöksiä, elinkeinoelämä ja työmarkinajärjestöillä on hyvä näkemys työperäiseen maahanmuuttoon kun ovat päivittäin yhteydessä yritysten tarpeisiin, Halla-ahon näkemystä ei arvostettu ja muilla takuulla parempi tuntemus mitä tulee hänen näkemykseen, Halla-aho muuttaa mielipiteitään milloin ei mitään maahanmuuttoa tai korvataan roboteilla, roboteilla korvataan nykyään niin paljon kuin pystytään ja työperäisen maahanmuuton estämistä ei edes harkita, se on lähinnä yritysten tehtävä.
      Ilmastonmuutokseen on tiede paras arvioimaan tutkimusten perusteella, se miten sitä torjutaan on sovittava näissä kansaivälisissä kokouksissa, jos hälläväliä asenne kuten Trumpilla ei kiinakaan ole kovin kiinnostunut, Obaman kaudella oli yhteistyö paljon parempaa. Halla-ahon toteamus ei ole suomen linja ilmastonmuutoksessa, pitäkööt mielipiteensä.

      • Anonyymi

        Opettele kirjoittamaan suomen kieltä! Välimerkit, taivutukset, yksi asia/ajatus per kappale jne.

        Nyt siitä on mahdoton saada selvää että mitä kaikkea yrität sanoa, se on vähän kuin kuuntelisi Antti Rinteen puhetta...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettele kirjoittamaan suomen kieltä! Välimerkit, taivutukset, yksi asia/ajatus per kappale jne.

        Nyt siitä on mahdoton saada selvää että mitä kaikkea yrität sanoa, se on vähän kuin kuuntelisi Antti Rinteen puhetta...

        Kansakoulun käynti loppuun olisi tuossakin auttanut....


      • Anonyymi

        Kirjoitat asiaa Pertikki !
        Komppaan sinua ! Aina kirjoituksissa on ideaa, ajatusta, totuutta ja näkemystä.
        Haukkujillasi ei ole mitään.


      • Anonyymi

        suomen kieltä osaamaton juntti puhuu tieteestä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suomen kieltä osaamaton juntti puhuu tieteestä

        Matulta vie aikansa oppia kieli, kotustus autta sopeutumaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matulta vie aikansa oppia kieli, kotustus autta sopeutumaan.

        junttipertik ei oppinut suomea koskaan vaan sumea

        kun kävi 3-luvulla kiertokoulun väärin päin
        jos matulle käy sama niin
        se kiertää väärin päin koko elämänsä


    • Anonyymi

      Olisihan se mukavaa kun Grönlannistakin tulisi taas viljelyskelpoinen saari.

      Kol kot

    • Anonyymi

      Halla-aho ainoana hoitaa suomen asioita, jännää persut ainoa puolue joka on suomalaisten asialla, tätä hoette jatkuvasti, kertokaa mitkä ovat saavutuksenne kun olette noin erinomaisia, sanokaa edes yksi merkittävä yhteiskunnallinenteko...ei teillä ole esittää mitään tyhjää puhetta.

      • Anonyymi

        Etkö tiedä Halla-ahon elämän työ on pakolaisten kotouttaminen panssarivaunulla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö tiedä Halla-ahon elämän työ on pakolaisten kotouttaminen panssarivaunulla

        Onko Halla saanut armeijassa panssarivaunun koulutuksen, mikäpä sitä sitten ajella korpraalin paperit taskussa kuten aate toveri aatulla.


      • Anonyymi

        "jännää persut ainoa puolue joka on suomalaisten asialla", No mä sanoisin lähinnä että SURULLISTA että kaikilla muilla puolueilla on pääasiallinen focus jossain muualla kuin suomen ja suomalaisten etujen puolustamisessa!

        Eihän tämä politiikka ole mitään urheilua jossa tuloksia voi tehdä "missä tahansa" vaan yleensä politiikassa tulosten tekoon vaaditaan valtaa ja Persuilla sitä nyt ei vielä ole niin hirveesti ollut (tiedät kyllä totuuden ihan hyvin). MUTTA eihän tässä mitään hätää ole, historiastahan tiedämme että mm. kokoomuksella on ollut 21 vuoden putki oppositiossa eikä sen tavoitteet tai kannatus sinä aikana hävinneet mihinkään!

        Itse asiassa Persut ovat saaneet omia linjojaan jopa nykyiseen hallitusohjelmaan, onko joku muu puolue koskaan onnistunut siinä olemalla oppositiossa!!! Esim. keskustan (ja sitä kautta osin hallituksen) maahanmuuttopolitiikka on nykyään käytännössä samanlainen kuin persuilla. Lisäksi hallituksen ilmasto-ohjelma lässähti pahemman kerran jääden todella pahasti jälkeen siitä millainen oli meteli ennen vaaleja, eli tässäkin Perussuomalaisten realismin tajuaminen näkyy!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö tiedä Halla-ahon elämän työ on pakolaisten kotouttaminen panssarivaunulla

        Hyvä oivallus ! "Psv-kotoutus".
        Ei kunniaksi Haitta-aholle.
        Ns. haittamaahanmuuton eliminoijalle panssarivaunuilla.


    • Anonyymi

      Kenen syy kun olette hyljeksittyjä yhteistoimintaan muitten puolueiden kanssa, puolueenne sisällä tapahtuva kirjoittelu on niin roisia ettei yhteistoimintaa synny, ei sittenkää vaikka sattuisitte voittamaan joskus vaalit, tuskin mikään puolue lähtee kumppaniksenne ainakaan lähiaikoina, ehkä ei milloinkaan.

    • Anonyymi

      RiikkaPurra 23.9. "Edelleenkään ei ole olemassa minkäänlaista unionitason näkemystä. Suomen ei tietenkään pidä osallistua (lisä-)taakanjakoon tai solidaarisuuteen.
      Tarvitsemme selvityksen "coalition of willing"-agendan konkreettisista vaikutuksista.

      Uudelleensijoittaminen tai taakanjako ei unionitasolla toimi riippumatta siitä, onko se "sitovaa" vai (sisäpoliittisista syistä) "vapaaehtoisuuden pohjalta tapahtuvaa".

      Suomi toki "kantaa vastuuta" kaikissa tapauksissa"

      TeamPurra Brysselissä https://pbs.twimg.com/media/EFJByD2W4AEHecB.jpg

    • Anonyymi

      Suomi ei ole unkari

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa ekologiaan. Minua kiinnostaa sellainen elämäntapa. 2016 ryhdyin minimalistiseen "kulttuuriin".

        Kiinan teollisuuden saastuneisuudesta kun näin ohjelman oli se järkytys. Täälläkin kaupoissa olevat tuotteet ihan löyhkäävät Lisäksi, kuten kaikki tietävät, ne ovat ala-arvoisia.

        Niin, jokainen voi siis vaikuttaa ekologiaan.


    • Anonyymi

      Sebastian Tynkkyseen kohdistuva syyte kiihouttuminen kansanryhmää kohtaan etenee syyteharkintaan ja raastuvan ovi käy kirjoittaa media tänään

    • Anonyymi

      Ettei vaan olis kiihottuminen kansanryhmän takia . . .?

    • Anonyymi

      ei ole merkitystä koska kansanedustajalla on immuniteetti eikä voi poliittinen
      polisii
      valpo voi toimia

      • Anonyymi

        Ettei kyse kiihouttumisesta Mosambikin mieheen


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vanhoina aikoina median tehtävä oli ravistella vallitsevia totuuksia ja nostaa esiin ongelmakohtia. Media on pitkälti luopunut tästä tehtävästään ja ryhtynyt tällaiseksi vallassa olijoiden puudeliksi, jolloin on tietysti oppositiopuolueen tehtävä nostaa epäkohtia esiin ja käydä niistä keskustelua, Halla-aho totesi ja jatkoi:

      – Kehitys yhteiskunnassa muuttuu mahdottomaksi, jos epäkohdilta suljetaan silmät ja teeskennellään, että niitä ei ole.


      https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-ylella-media-luopunut-perinteisesta-tehtavastaan-perussuomalaiset-vallan-vahtikoira/

      • Anonyymi

        Hyh epäkohtia löydätte onko se mikään taito, ei todellakaan.
        Ongelman ydin mistä raha, viime hallituksessa Orpo ja Sipilä hoitivat hallituksessa, olitte mukana muodon vuoksi.


    • Anonyymi

      Salvinin vaalikiertue etenee Salvini:

    • Anonyymi

      ”Torstai aamuna kävin tapaamassa Trasimeno-järven kalastajia, mutta siellähän oli porukkaa kuin meren mutaa, ja tämä alue vapautetaan 27.10. demareista"

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      kolmas kattaus joten näette pikkupaskiaisvalvojan poistokoneen toiminnan
      ylläolevia ei ole poistettu mutta tämä on nyt kolmas kerta eli kaksi kertaa poistettu

      Salvini: Giovedì mattina incontro con i pescatori del lago Trasimeno ma quanta gente c era dai che il 27 ottobre l Umbria si libera dal PD

      Ymmärrätte että suomi24 on tarkoitettu pohjajunteille jotta saadaan mainostaa eikä mihinkään keskusteluun tai asioiden ymmärtämiseen

    • Anonyymi

      Jokainen ketju missä kirjoittaa persujen äänestäjä on täyttä sontaa.

      • Anonyymi

        Maahan muuttajat äänestävät paljon SD Ruotsissa.


      • Anonyymi

        Kuten Sinä nyt juuri teit!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maahan muuttajat äänestävät paljon SD Ruotsissa.

        Niin on. Tunnen muutamia ruosuperheitä ovat innokkaasti mukana SD:n toiminnassa mukana.
        Ovat asuneet jo liki 50 vuotta maassa.
        Jännää, heidän lapsensa jo ruotsalaistuneet säilyttäen tosin suomenkielen taidon myös innokkaita SD kannattajia.


    • Anonyymi

      Toivon että ilmat lämpenee ainakin välimeren tasolle mutta ottaa satoja vuosia tai tuhansia ainahan sitä voi toivoa että baanaanit kasvavat puutarhassa--apina on omasta takaa...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ensivuodessa ennustetaan turvapaikanhakijoiden määräksi noin tuhat, muutaman vuoden kuluttua ei tule yhtään jopa miinukselle menee.

      • Anonyymi

        Suomi alussa tarvitsee yhden miljoonan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi alussa tarvitsee yhden miljoonan.

        Kontrollia rajoille, roskaporukoita liikkuu rajojen yli liikaa. Lisää rajamiehiä ja passien tarkistuksia! Käännytyksiä lisää! Joutoporukat ulos maasta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kontrollia rajoille, roskaporukoita liikkuu rajojen yli liikaa. Lisää rajamiehiä ja passien tarkistuksia! Käännytyksiä lisää! Joutoporukat ulos maasta!

        Missä se Halla-ahojen pariskunnan kuva on nyt, eilenhän se oli täällä.
        Ihana kuva, kaksi älykästä ja hyväntahtoista ihmistä!
        Suomalaisia kohtaan hyvää tahtovia, Jussi on suomalaisten poliitikko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se Halla-ahojen pariskunnan kuva on nyt, eilenhän se oli täällä.
        Ihana kuva, kaksi älykästä ja hyväntahtoista ihmistä!
        Suomalaisia kohtaan hyvää tahtovia, Jussi on suomalaisten poliitikko.

        Mitenkä Halla-ahon vaimo kestää miestään, jos ei kestä onhan Jussilla salarakas ja äpärä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkä Halla-ahon vaimo kestää miestään, jos ei kestä onhan Jussilla salarakas ja äpärä.

        Hilla-rouva on hyväntahtoinen ja älykäs. Toisen tekemä virhe ei ole maailmanloppu.
        Sen voi sovittaa ja sopia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi alussa tarvitsee yhden miljoonan.

        Kyllä. Miljoona lasta pelastaisi Suomen.
        Nuorille perheille tukia !
        Lapsissa on Suomen tulevaisuus !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hilla-rouva on hyväntahtoinen ja älykäs. Toisen tekemä virhe ei ole maailmanloppu.
        Sen voi sovittaa ja sopia.

        Hilla tuntee olevansa miehensä rakastettu.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4030
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2081
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      549
      1647
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      94
      1366
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1038
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      916
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      828
    Aihe