Ihmiset voi karkeasti ottaen jakaa kategorioihin sen mukaan miten paljon heitä kiinnostaa oma ja muiden hyvinvointi, miten tärkeää on pitää huolta että että oman voileivän päältä ei kinkut ja savulohet vajene, että naapurin voileivän päällä ei ole vääränlaisia aineksisia, kuten halal-lihaa tai tahinea, että lähikylässä mutustellaan voileipää jonka viljaosuus on kasvatettu ilman ympäristömyrkkyjä ja päällä vain ekologisesti viljeltyjä rehuja. Jotkut taas itkevät katkeria kyyneleitä voileipänsä päälle, kun jossain kaukomailla kuolee miljoona intiaania hallituksen toimenpiteiden johdosta.
Mitä sinun voileipäsi päällä on, näin aamupäivästä?
Huolta ja masennusta?
Iloa ja odotusta?
Vastuun raskas taakka?
Vai ei mitään?
Mitä on voileipäsi päällä?
98
51
Vastaukset
Se tässä mietityttää jääkö etelänreissu tekemättä kun Cook (Tjäreborgkin?) on konkurssissa. Mutta eihän se pelkkää harmia tuota, ilmakehä puhdistuu tuotapikaa. Tulee puolipakollinen ekoteko meikäläiselle.
Konkreettisesti voileivän päällä on Oivariinia. Ja leipä on Vaasan ohuenohut Ruispala.Jotain voi rasva seosta ja joko juustoa, ohut leike kalkkunaa, kurkkua, tai mitä nyt sattuu olemaan, jos ei ole mitään niin oliiviöljy valkosipuliseosta sipaisu.
LiLii4 kirjoitti:
Jotain voi rasva seosta ja joko juustoa, ohut leike kalkkunaa, kurkkua, tai mitä nyt sattuu olemaan, jos ei ole mitään niin oliiviöljy valkosipuliseosta sipaisu.
He, taisi aihe olla hieman laajempi kuin otsikosta ymmärsin..😀
Eipä tuo mukavalta tunnu katsoa luulaihaa pienokaista, ainakin jos kykenee asettumaan lapsen äidin ademaan..kylmie koittaisin päästä lapseni kanssa paattiin..l
Huoli omasta terveydestä. Onneksi on ystävä, joka soitti juuri ja kysyi röngtentuloksiani. Hän itsekin on hyvin vaikeassa tilanteessa isossa leikkausjonossa.
Juuri söin "aamiaista"
Munasillivoileipä ja kalkkuna-paprika-juustoleipä vihanneksilla.Paloma.se01 kirjoitti:
Onko sinulla aihetta suurempaan huoleen? Laita viestiä, jos haluat kertoa.
No, en usko, mutta parempi olla varuillaan. Laitan viestiä ja kerron heti kun tiedän. Lääkärin soittoa odotan.
Saarnaaja sanoo :Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvällä mielin,
sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi. Elämän antamista lahjoista saa ja pitääkin nauttia. Toisaalta Raamatussa sanotaan myös, että otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syömän. Maistuipa hyvältä puusouvin tauolla juuri uunista otettu lohikiusaus.
Isä meidän -rukouksessa pyydetään : anna meille meidän jokapäiväinen leipämme. Leipä on merkinnyt samaa kuin ravinto, mummoni painoi kämmensyrjällä ristin leipätaikinan päälle. Voileipä se on miehen ja naisenkin tiellä pitänyt, vaikka muuta ei olisi ollut. Muistan aina, miten lapsena ruuasta kiukutellessa äiti muistutti Afrikan lapsista, joitten piti mennä tyhjällä mahalla nukkumaan. Myös ne 60-luvun kuvat Biafran nälkiintyneistä luurangon laihoista lapsista, kärpäset suurissa silmissään ja jättivät lähtemättömän jäljen.
Laitan usein avokadoviipaleita hapankorpun päälle, iloiten sen hyvästä ravintokoostumuksesta ja ihanasta mausta, sitruunaa pirskotettuna päälle. Viime aikoina on puhuttu avokadon viljelyn vievän puhtaan juomaveden esimerkiksi perulaisilta ja ansiotkin saattavat menna mafialle. Etsin sellaisia avokadoja, joissa on kestävän viljelyn merkki, mitä se mahtaa toisaalta taata. Kotimainen lantun viipale olisi ekologinen, mutta pitäähän köyhien maiden viljelijöiden saatava rahaa viennistä. Ajattelen myös, että maailman kaikki ihanat hedelmät kuuluvat kaikille, oikeudenmukaista korvausta vastaan .Minä laitan vielä ripauksen trocomare tai herbamare-yrttisuolaa avokadosiivujeni päälle.
Minä en käsitä tuota avokadopuun puhtaan juomaveden tarvetta, kun se kasvaa aivan luonnonvaraisena ja juo sadevettä, pintavettä, mitä nyt saa suoraan luonnosta, eikä sen vedentarve ole nyt paljon sen suurempi kuin muidenkaan puiden.
Avokadojen hinta on noussut moninkertaiseksi nyt kun siitä on tullut muodissa olevaa superruokaa. Terveellistä ja ravinnerikasta se on aina ollut ja maissa missä se kasvaa asia on aina tiedetty. Latinalaisessa Amerikassa tarjotaan lähes aina avokadon puolikas sopan kanssa alkuruuaksi lounaalla. Se dipataan soppalusikalla kuoresta kaivettuna keittoon ja on todella herkkua.
Voileipä kuuluu erottamattomasti pohjoismaiseen ruokakulttuurimme; jopa uskontoomme, kuten Ramoona tuossa ylempänä kertoi. "Jumalan kultaista viljaa". Elikkä viljafetissimme on suurinpiirtein yhtä vanhaa kuin kristinusko. Toisaalta viljanviljely on vieläkin vanhempaa perua ja alunperin kai se suurin yksittäinen faktori joka muodosti länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin ja olemme edelleenkin "viljakulttuuri". Eräs ystävättäreni jonka tapasin monen vuoden jälkeen kysyi Kolumbialaisesta leivästä; hänen mielestään kansan kulttuuritason määrittelee se mitä/millaista leipää he syövät. En jaa tätä mielipidettä kuitenkaan, koska leipäkulttuuriimme on vaikuttaneet ilmasto-olosuhteet ja ruuansäilytys ja sen sellaiset käytännön tekijät/ulkopuoliset tekijät joilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon tai kansan sivistyksellisen tason kanssa.
Ajatelkaas jos joutuisimme syömään lämminsavulohta paistetun nauriin päällä! Miten ätläkkä ajatus.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Minä laitan vielä ripauksen trocomare tai herbamare-yrttisuolaa avokadosiivujeni päälle.
Minä en käsitä tuota avokadopuun puhtaan juomaveden tarvetta, kun se kasvaa aivan luonnonvaraisena ja juo sadevettä, pintavettä, mitä nyt saa suoraan luonnosta, eikä sen vedentarve ole nyt paljon sen suurempi kuin muidenkaan puiden.
Avokadojen hinta on noussut moninkertaiseksi nyt kun siitä on tullut muodissa olevaa superruokaa. Terveellistä ja ravinnerikasta se on aina ollut ja maissa missä se kasvaa asia on aina tiedetty. Latinalaisessa Amerikassa tarjotaan lähes aina avokadon puolikas sopan kanssa alkuruuaksi lounaalla. Se dipataan soppalusikalla kuoresta kaivettuna keittoon ja on todella herkkua.
Voileipä kuuluu erottamattomasti pohjoismaiseen ruokakulttuurimme; jopa uskontoomme, kuten Ramoona tuossa ylempänä kertoi. "Jumalan kultaista viljaa". Elikkä viljafetissimme on suurinpiirtein yhtä vanhaa kuin kristinusko. Toisaalta viljanviljely on vieläkin vanhempaa perua ja alunperin kai se suurin yksittäinen faktori joka muodosti länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin ja olemme edelleenkin "viljakulttuuri". Eräs ystävättäreni jonka tapasin monen vuoden jälkeen kysyi Kolumbialaisesta leivästä; hänen mielestään kansan kulttuuritason määrittelee se mitä/millaista leipää he syövät. En jaa tätä mielipidettä kuitenkaan, koska leipäkulttuuriimme on vaikuttaneet ilmasto-olosuhteet ja ruuansäilytys ja sen sellaiset käytännön tekijät/ulkopuoliset tekijät joilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon tai kansan sivistyksellisen tason kanssa.
Ajatelkaas jos joutuisimme syömään lämminsavulohta paistetun nauriin päällä! Miten ätläkkä ajatus."Minä en käsitä tuota avokadopuun puhtaan juomaveden tarvetta, kun se kasvaa aivan luonnonvaraisena ja juo sadevettä, pintavettä, mitä nyt saa suoraan luonnosta, eikä sen vedentarve ole nyt paljon sen suurempi kuin muidenkaan puiden."
Jonkin verran on tullut tuolla luonnossa liikuttua ja jonkin verran puitakin tunnen. Koskaan en ole nähnyt luonnonvaraisena kasvavaa avocadopuuta Suomessa, en liioin naapurimaissamme.
"Sadevettä, pintavettä tai mitä nyt saa suoraan luonnosta" lipittäneitä luonnonvaraisia avocadopuita tietty on olemassa, mutta vähän epäilen että aika pitkä, kallis ja suunnittelua vaativa tori/kauppareissu tulisi jos sellaisia tässä lähtisi etsiskelemään.
Bessie Anonyymi kirjoitti:
"Minä en käsitä tuota avokadopuun puhtaan juomaveden tarvetta, kun se kasvaa aivan luonnonvaraisena ja juo sadevettä, pintavettä, mitä nyt saa suoraan luonnosta, eikä sen vedentarve ole nyt paljon sen suurempi kuin muidenkaan puiden."
Jonkin verran on tullut tuolla luonnossa liikuttua ja jonkin verran puitakin tunnen. Koskaan en ole nähnyt luonnonvaraisena kasvavaa avocadopuuta Suomessa, en liioin naapurimaissamme.
"Sadevettä, pintavettä tai mitä nyt saa suoraan luonnosta" lipittäneitä luonnonvaraisia avocadopuita tietty on olemassa, mutta vähän epäilen että aika pitkä, kallis ja suunnittelua vaativa tori/kauppareissu tulisi jos sellaisia tässä lähtisi etsiskelemään.
BessieAvokadopuu kasvaa luonnonvaraisena Meksikosta Peruun saakka, ei tosin siedä pientäkään pakkasta ja ei tykkää kovista tuulista. USA:ssa avokadopuu kasvaa esim. Floridassa, enkä ole kyllä koskaan nähnyt ihmisten kastelevan avokadopuutaan. Mun broidilla oli avokadopuu takapihallaan joka tuotti satoja hedelmiä pari kertaa vuodessa.
Nyt kun kaupallisesti viljellään avokadoa niin voin kuvitella että nuoria puunalkuja on kasteltava että ne juurtuvat ja pääsevät alkuun, mutta jos olosuhteet viljelyyn ovat suotuisat (maaperä, lämpötila, tuulet, sateet ja ilman kosteus) niin puu ei tarvitse intensiivistä hoitoa.
Olen liikkunut luonnossa minäkin ja nähnyt paljon avokadopuita. Luontoa kun on muuallakin, sielläkin missä pippuri kasvaa.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Avokadopuu kasvaa luonnonvaraisena Meksikosta Peruun saakka, ei tosin siedä pientäkään pakkasta ja ei tykkää kovista tuulista. USA:ssa avokadopuu kasvaa esim. Floridassa, enkä ole kyllä koskaan nähnyt ihmisten kastelevan avokadopuutaan. Mun broidilla oli avokadopuu takapihallaan joka tuotti satoja hedelmiä pari kertaa vuodessa.
Nyt kun kaupallisesti viljellään avokadoa niin voin kuvitella että nuoria puunalkuja on kasteltava että ne juurtuvat ja pääsevät alkuun, mutta jos olosuhteet viljelyyn ovat suotuisat (maaperä, lämpötila, tuulet, sateet ja ilman kosteus) niin puu ei tarvitse intensiivistä hoitoa.
Olen liikkunut luonnossa minäkin ja nähnyt paljon avokadopuita. Luontoa kun on muuallakin, sielläkin missä pippuri kasvaa.Pointtini olikin siinä, että kun me täällä syömme avocadoa niin se ei varmasti ole luonnonvaraisena kasvanutta.
Toisin kuin sinä, minä en (muistaakseni) ole nähnyt (täysin) luonnonvaraisia avocadopuita, ja toisin kuin minä, sinä ilmeisesti et ole koskaan nähnyt avocadoviljelmiä.
'Perinteisesti' avocadoja viljellään maissa ja alueilla joissa niitä on kasteltava jatkuvasti ja joissa kaupallisen viljelyn onnistuminen perustuu erilaisiin kastelujärjestelmiin, niissä käytetty vesi taas on pääosin 'yhteistä' vettä. Kaipa nykyään raivataan ihan uusiakin alueita kuten palmuöljyn, myös avocadon takia ja ehkä niissä avocadopuut eivät tarvitse kastelua, mutta onko sekään hyvä asia?
Avocadon, samoin kuin monien muidenkin paljon vettä vaativien (manteli mm.) tai muuten 'ongelmallisten' tuotteiden kohdalla valta ja mielestäni vastuukin on paljolti meillä kuluttajilla. Kuten kai useimpia meistä, myös minua kiinnostaa tuotteiden alkuperä, tuotantomenetelmät ja -ketjut ym., ja niistä saamamme/hankkimamme tiedon perusteella sitten teemme valintamme, toivottavasti mahdollisimman vastuullisen.
Bessie Anonyymi kirjoitti:
Pointtini olikin siinä, että kun me täällä syömme avocadoa niin se ei varmasti ole luonnonvaraisena kasvanutta.
Toisin kuin sinä, minä en (muistaakseni) ole nähnyt (täysin) luonnonvaraisia avocadopuita, ja toisin kuin minä, sinä ilmeisesti et ole koskaan nähnyt avocadoviljelmiä.
'Perinteisesti' avocadoja viljellään maissa ja alueilla joissa niitä on kasteltava jatkuvasti ja joissa kaupallisen viljelyn onnistuminen perustuu erilaisiin kastelujärjestelmiin, niissä käytetty vesi taas on pääosin 'yhteistä' vettä. Kaipa nykyään raivataan ihan uusiakin alueita kuten palmuöljyn, myös avocadon takia ja ehkä niissä avocadopuut eivät tarvitse kastelua, mutta onko sekään hyvä asia?
Avocadon, samoin kuin monien muidenkin paljon vettä vaativien (manteli mm.) tai muuten 'ongelmallisten' tuotteiden kohdalla valta ja mielestäni vastuukin on paljolti meillä kuluttajilla. Kuten kai useimpia meistä, myös minua kiinnostaa tuotteiden alkuperä, tuotantomenetelmät ja -ketjut ym., ja niistä saamamme/hankkimamme tiedon perusteella sitten teemme valintamme, toivottavasti mahdollisimman vastuullisen.
BessieEn tiedä mikä tarve sinulla on osoittaa että olet oikeassa ja minä väärässä. Sitäpaitsi, me puhumme eri asiasta. Minä viittaan vain avokadopuuhun, joka on suuri puu ja joss on syvät juuret ja joka oikeissa olosuhteissa ei vaadi lisäkastelua, koska se pystyy ottamaan maaperästä tarvittavan kosteuden. Pienemmillä avokadoviljelmillä Kolumbiassa, Ecuadorissa, Perussa, se vesi mitä tarvitaan uusien kasvien juurruttamiseksi tulee yleensä puroista ja joista, joissa vesi on puhdasta, mutta ei juomakelpoista (Andeilta tulee runsaasti kasteluvettä, joka ei juomakelpoista, mutta erittäin sopivaa kasteluvedeksi)
En todellakaan ole koskaan vieraillut suurella kaupallisella avokadoviljelmällä, mutta olen käynyt monta kertaa pienemmillä, perheviljelmillä jotka myyvät ylijäämän kaupungin toreilla ja marketeissa. Vientiin viljeltävällä avokadolla on varmastikin erilaiset kasvuolosuhteet ja viljelymenetelmät ja niihin en puutu. Mutta että avocado olisi luonnostaan erittäin riippuvainen kastelusta ei pidä paikkaansa.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
En tiedä mikä tarve sinulla on osoittaa että olet oikeassa ja minä väärässä. Sitäpaitsi, me puhumme eri asiasta. Minä viittaan vain avokadopuuhun, joka on suuri puu ja joss on syvät juuret ja joka oikeissa olosuhteissa ei vaadi lisäkastelua, koska se pystyy ottamaan maaperästä tarvittavan kosteuden. Pienemmillä avokadoviljelmillä Kolumbiassa, Ecuadorissa, Perussa, se vesi mitä tarvitaan uusien kasvien juurruttamiseksi tulee yleensä puroista ja joista, joissa vesi on puhdasta, mutta ei juomakelpoista (Andeilta tulee runsaasti kasteluvettä, joka ei juomakelpoista, mutta erittäin sopivaa kasteluvedeksi)
En todellakaan ole koskaan vieraillut suurella kaupallisella avokadoviljelmällä, mutta olen käynyt monta kertaa pienemmillä, perheviljelmillä jotka myyvät ylijäämän kaupungin toreilla ja marketeissa. Vientiin viljeltävällä avokadolla on varmastikin erilaiset kasvuolosuhteet ja viljelymenetelmät ja niihin en puutu. Mutta että avocado olisi luonnostaan erittäin riippuvainen kastelusta ei pidä paikkaansa.Kyllä nyt olet väärässä ja bessie oikeassa. Avokado tarvitsee todella paljon vettä, miäli et tiedä, niin ota selvää.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
En tiedä mikä tarve sinulla on osoittaa että olet oikeassa ja minä väärässä. Sitäpaitsi, me puhumme eri asiasta. Minä viittaan vain avokadopuuhun, joka on suuri puu ja joss on syvät juuret ja joka oikeissa olosuhteissa ei vaadi lisäkastelua, koska se pystyy ottamaan maaperästä tarvittavan kosteuden. Pienemmillä avokadoviljelmillä Kolumbiassa, Ecuadorissa, Perussa, se vesi mitä tarvitaan uusien kasvien juurruttamiseksi tulee yleensä puroista ja joista, joissa vesi on puhdasta, mutta ei juomakelpoista (Andeilta tulee runsaasti kasteluvettä, joka ei juomakelpoista, mutta erittäin sopivaa kasteluvedeksi)
En todellakaan ole koskaan vieraillut suurella kaupallisella avokadoviljelmällä, mutta olen käynyt monta kertaa pienemmillä, perheviljelmillä jotka myyvät ylijäämän kaupungin toreilla ja marketeissa. Vientiin viljeltävällä avokadolla on varmastikin erilaiset kasvuolosuhteet ja viljelymenetelmät ja niihin en puutu. Mutta että avocado olisi luonnostaan erittäin riippuvainen kastelusta ei pidä paikkaansa."En tiedä mikä tarve sinulla on osoittaa että olet oikeassa ja minä väärässä."
Osallistuin vain keskusteluun, ei minulla ollut (eikä edelleenkään ole) mitään tarvetta osoittaa, että olen oikeassa ja sinä väärässä!? Varsinkaan tässä ympäristössä minulla ei yleensäkään ole minkäänlaista pätemisen tarvetta ja hyvin harvoin missään muuallakaan. Ja miten muuten tässä asiassa toinen edes voisi olla oikeassa ja toinen väärässä, varsinkin jos mielestäsi puhuimme eri asiasta?
Ensimmäistä kommenttiani kirjoittaessani en ymmärtänyt sinun viitanneen vain "avokadopuuhun, joka on suuri puu ja jossa on syvät juuret ja joka oikeissa olosuhteissa jne.", en sitä ymmärtänyt tuosta eilen 13:22 kirjoittamastasi kommentista.
"Mutta että avocado olisi luonnostaan erittäin riippuvainen kastelusta ei pidä paikkaansa."
???
Bessie Anonyymi kirjoitti:
"En tiedä mikä tarve sinulla on osoittaa että olet oikeassa ja minä väärässä."
Osallistuin vain keskusteluun, ei minulla ollut (eikä edelleenkään ole) mitään tarvetta osoittaa, että olen oikeassa ja sinä väärässä!? Varsinkaan tässä ympäristössä minulla ei yleensäkään ole minkäänlaista pätemisen tarvetta ja hyvin harvoin missään muuallakaan. Ja miten muuten tässä asiassa toinen edes voisi olla oikeassa ja toinen väärässä, varsinkin jos mielestäsi puhuimme eri asiasta?
Ensimmäistä kommenttiani kirjoittaessani en ymmärtänyt sinun viitanneen vain "avokadopuuhun, joka on suuri puu ja jossa on syvät juuret ja joka oikeissa olosuhteissa jne.", en sitä ymmärtänyt tuosta eilen 13:22 kirjoittamastasi kommentista.
"Mutta että avocado olisi luonnostaan erittäin riippuvainen kastelusta ei pidä paikkaansa."
???
BessieTarkoitin nyt vain ja ainoastaan sitä että luonnonvarainen avokadopuu kasvaa, voi hyvin ja tuottaa hedelmää ilman keinokasteluakin. Ei ole riippuvainen kastelusta. Oikeassa ilmastossa sille riittää sadevesi ja juurten imemä vesi.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Tarkoitin nyt vain ja ainoastaan sitä että luonnonvarainen avokadopuu kasvaa, voi hyvin ja tuottaa hedelmää ilman keinokasteluakin. Ei ole riippuvainen kastelusta. Oikeassa ilmastossa sille riittää sadevesi ja juurten imemä vesi.
Avokado on yksi janoisimmista hedelmistä. Se viihtyy kuivassa maaperässä, mutta vaatii kasvaakseen paljon vettä, jopa 400–2000 litraa kiloa kohti.
Taateli vaatii vielä enemmän vettä. Anonyymi kirjoitti:
Avokado on yksi janoisimmista hedelmistä. Se viihtyy kuivassa maaperässä, mutta vaatii kasvaakseen paljon vettä, jopa 400–2000 litraa kiloa kohti.
Taateli vaatii vielä enemmän vettä.Lähde?
Minun tietääkseni avokado ja taateli eivät ole verrattavissa, koska ne kasvavat eri tyyppisissä maaperissä ja ilmastossa.
Omassa elementissään avokado ei tarvitse kastelua. Ainoastaan jos sitä yritetään viljellä liian kuivassa maaperässä tai ellei ole riittävästi sateita drip kastelua tarvitaan, esim Kaliforniassa- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Lähde?
Minun tietääkseni avokado ja taateli eivät ole verrattavissa, koska ne kasvavat eri tyyppisissä maaperissä ja ilmastossa.
Omassa elementissään avokado ei tarvitse kastelua. Ainoastaan jos sitä yritetään viljellä liian kuivassa maaperässä tai ellei ole riittävästi sateita drip kastelua tarvitaan, esim KaliforniassaVoi helv--ti. En verrannut näitä kahta, vaan totesin, että taateli on vieläkin janoisampi.
Onko Ruotsi niin takapajula maa, ettei siellä lehdistö kerro näistä vesiongelmista, mitä avokadon viljelystä tulee eli nyt on kyse suuresta tuotannosta, eikä veljesi takapihalla kasvavasta.
- Anonyymi
Ylähuuli.
Ja ylähuulen päällä?
Mulla on yleensä ylähuulten ja voileivän välissä ylähampaat. Kaikilla ei ole.
- Anonyymi
Rrrakastan (ruis)leipää, enkä kyllä sen päälle viitsi maailman murehia ladata. Mielen päälle ne välillä muljahtelevat, mutta märehtiä niitä ei voi / kannata, koska vastuussa pieni ihminen ei voi olla kuin omista nurkistaan ja valinnoistaan.
Vastuullisuuden soisi kasvavan ja kehittyvän isommissakin joukoissa. Välinpitämättömien valtakunta näyttää suurelta ja loputtomalta ja se on s-tanan surullista, kun kuvittelevat, että maailma, luonto ja sen varat ovat heitä varten eikä päinvastoin. Ihminen on luonnon isoin oikku. - Nm. Luomakunnan tyhmin eläin- Anonyymi
Ruisleipä siveltynä 60% margariinilla ja 17% Oltermannin juustoviipaleella sekä riihisavukinkku siivulla , päällimmäiseksi valkosipulikurkun paloja. Kyytipojaksi juon tummapaahtoista maitokahvia , joka on Lidlin Montana merkkiä. Suosittelen .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Becelillä voitelen, leikkeet ja juustot laittelen, suurella määrällä vihreää ja punaista koristelen. - Nm. Salaattileipä
En ole miettinyt muuta kuin mikä maistuisi tänään, kotimaisuus, kalaa syön paljon siinä olen tarkka mistä pyydetty, norjan lohta en milloinkaan.
En voi ottaa vastuuta muitten syömisestä, asumisesta, vältän ajattelemasta kurjuudessa olevista, Ensitöikseen Trumppilaiset ja Putinistit pitäisi viedä saunan taakse ja al-Assadin tapaiset sen jälkeen, auttaisiko tuskin, uusia Trumppeja tulisi tilalle tuota pikaa.- Anonyymi
Oma ja perhepiirin suu lähimpänä, turha stressata maailman murheilla itseään.
Sopivasti itsekäs pitää olla, ja lähipiirin hädässä olevaa autetaan.
Monet maailmalla ovat itse osittain syyllisiä murheisiinsa.
Oma apu paras apu.
- Anonyymi
Mulla on välissä, kahden ruisleivän välissä, Reissumies, on paistettua siakkaa,
ja pekonia, voilla voideltu, ja uunissa sen verran, että leipä on
rapeaksi paistunut voi sulanut ja silakoista maku imeytynyt ruisleipään keralla pekonin rapean Minun voileipäni päällä on usein juustoviipale.. Minulla on aika puhdas omatunto maailman tuhoutumissyytösten edessä Ikäni ole joutunut tuleman toimeen pienillä tuloilla, aina olen laskenut rahani tarkkaan, ja on ollut aikoja, jolloin leikkeleitä oli pöydässä vain viikonloppuna 100g..
Minua ei halal-lihan käyttäjät hermostuta, yksikään maahanmuuttaja ei ole aiheuttanut muutosta minun elämääni.
Tiedostan, että maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta.
Yksittäinen ihminen ei voi paljonkaan asioille, mutta seuraamalla maailman menoa voi vaikuttaa äänestyskäyttäytymisellään. Voi välttää itse vihapuheita. Ei tarvitse provosoitua kun provosoidaan. Asiat pitää ottaa vastaan kiihkottomasti ja käsitellä ongelmat asialinjalla. Lait ja asetukset on juuri sen vuoksi laadittu.
Voi osallistua nälkäpäiväkeräyksiin ja vastaaviin. Voi maksaa säännöllisesti pikkusumman jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle.
Voi kierrättää jätteensä. Voi yrittää elää niin ettei ole taakaksi muille.
Kunpa jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus jokapäiväiseen voileipään.
Siihen tulisi pyrkiä.- Anonyymi
Halal-teurastus on eläinten kidutusta. Veri lasketaan ennen kuin eläin on varmuudella kuollut. Mutta siinähän eläimen pää on käännetty Mekkaan päin, se pyhittää kaiken.
Anonyymi kirjoitti:
Halal-teurastus on eläinten kidutusta. Veri lasketaan ennen kuin eläin on varmuudella kuollut. Mutta siinähän eläimen pää on käännetty Mekkaan päin, se pyhittää kaiken.
Suomessa on jo 10 v. suoritettu halal-teurastuksia. Teuraseläin tainnutetaan ennen toimenpidettä.
Kannatta lukea internetistä. Se on tässä ihan näppäimillä.
Tietoa löytyy.Anonyymi kirjoitti:
Halal-teurastus on eläinten kidutusta. Veri lasketaan ennen kuin eläin on varmuudella kuollut. Mutta siinähän eläimen pää on käännetty Mekkaan päin, se pyhittää kaiken.
Eettisiä valintoja joutuu vastuullinen kuluttaja tekemään ruokaostoksillaan."Hyvää suomesta" joutsenmerkki ohjaa kotimaisuuteen, ja kausiluontaista tarjontaa kotimaisissa vihanneksissa kannattaa käyttää. Samoin marjat, ja omenat pyrin ostamaan kotimaasta.
Ruuan verkkokauppa tilaamisessa on jo tuttuja merkkejä joita suosin, ja netissä löytyy valintaa myös " ruokaa suomesta.fi"
Valtaosan aikuiselämästäni olen ollut ruuantuottajana, niin vihannesten, lihan, maidon kuin siipikarjankin osalta. Lähiruokaa 15 ha alalta. Poroa olen viime aikoina jonkin verran hyödyntänyt, riistaa aion kysyä tuottajilta.
Ps. Leivälläni oli aamulla oivariiniä, sipulimurskaa, salaatinlehti ja Hk Herkkumaksamakkaraa.- Anonyymi
Makriina2 kirjoitti:
Suomessa on jo 10 v. suoritettu halal-teurastuksia. Teuraseläin tainnutetaan ennen toimenpidettä.
Kannatta lukea internetistä. Se on tässä ihan näppäimillä.
Tietoa löytyy.Niinhän ne sanovat
Ei pidä uskoa kaikkea koska täysin hyväksyttyä muslimille vääräuskoisille valehtelu.
Koraanissa ohjeet kuinka menetellä.
Tietoa löytyy. - Anonyymi
Kunpa useampi ajattelisi yhtä fiksusti kuin sinä !
Olet "loistotyyppi" ! Anonyymi kirjoitti:
Niinhän ne sanovat
Ei pidä uskoa kaikkea koska täysin hyväksyttyä muslimille vääräuskoisille valehtelu.
Koraanissa ohjeet kuinka menetellä.
Tietoa löytyy.Tarkoitatko, että netti suoltaa valeuutisia ja väärää tietoa?
Minä en saamaani tietoa lukenut Koraanista, vaan netin sivulta.
Kummallista, ettet sinä löydä sieltä vastausta.
Opit vielä.- Anonyymi
Makriina2 kirjoitti:
Tarkoitatko, että netti suoltaa valeuutisia ja väärää tietoa?
Minä en saamaani tietoa lukenut Koraanista, vaan netin sivulta.
Kummallista, ettet sinä löydä sieltä vastausta.
Opit vielä.Sinä siis uskot kaikkeen netin tietoon ? Sieltä löytyy kyllä tietoa eläinten kidutuksesta halal-tyyliin. Miksi pitää ylipäätään olla eri lihat muslimeille ? Ovat tulleet tänne turvaa anomaan, mutta heti alkoi vaatimusten esitys. Puuron tarjoamisesta järjestivät ihan mielenosoituksen Oulussa.
- Anonyymi
Makriina2 kirjoitti:
Tarkoitatko, että netti suoltaa valeuutisia ja väärää tietoa?
Minä en saamaani tietoa lukenut Koraanista, vaan netin sivulta.
Kummallista, ettet sinä löydä sieltä vastausta.
Opit vielä.Tuosta näet todellisuuden vaikkakaan et varmasti haluaisi.
https://www.liveleak.com/view?i=29d_1474784579 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta näet todellisuuden vaikkakaan et varmasti haluaisi.
https://www.liveleak.com/view?i=29d_1474784579Tuollaisen katsominen saattaa sitä lapsenomaista uskoa ihmiseen karistaa kovalla kädellä.
Anonyymi kirjoitti:
Sinä siis uskot kaikkeen netin tietoon ? Sieltä löytyy kyllä tietoa eläinten kidutuksesta halal-tyyliin. Miksi pitää ylipäätään olla eri lihat muslimeille ? Ovat tulleet tänne turvaa anomaan, mutta heti alkoi vaatimusten esitys. Puuron tarjoamisesta järjestivät ihan mielenosoituksen Oulussa.
Ellet tiedä, niin ota selvää.
Puhdasoppiset, siis ortodoxit juutalaisetkaan ei syö lihaa joka on teurastettu meidän menetelmillä, koska he katsovat sen kuoleman hetken pitkittämisenä.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Ellet tiedä, niin ota selvää.
Puhdasoppiset, siis ortodoxit juutalaisetkaan ei syö lihaa joka on teurastettu meidän menetelmillä, koska he katsovat sen kuoleman hetken pitkittämisenä.Oikeaoppinen šehita-teurastus on Suomessa kielletty, ja košer-liha tuodaan Suomeen ulkomailta. Niinpä toteamme taas yhden "uskonnon" haitallisen vaikutuksen olevan totta.
Kielletty siksi, koska aiheuttaa kipua eläimelle, kuten halal- teurastuskin.
- Anonyymi
Olisi edes sitä leipää...Muttakun mamut vievät leipäpalan suustakin, monesti jo niin käynyt..
Täytynee lainata kirjailijaa: "Älä hätäile Francis, huomenna saadaan leipää"
(kunhan ensin vieraat ovat saaneet vatsansa täyteen)
Kommentti on lainaus Erich Maria Remarquen kirjasta...(toim. huom. lisättynä)Sen vertaa et tiedä, että meillä on ilmaisia ruuanjakelupisteitä, joista sinäkin voit leipää hakea.
Seuraa aikaasi. Ota selvää paikkakunnaltasi.
Moni eläkeläinen kuulemma arkailee sinne menoa, etteivät tutut luulisi, että eläke on liian pieni, mutta sinä voit seistä siellä selkä suorana ja sanoa, että olet kerjuulla, koska annoit viimeisenkin leipäpalasesi mamulle.
Hyvä!Makriina2 kirjoitti:
Sen vertaa et tiedä, että meillä on ilmaisia ruuanjakelupisteitä, joista sinäkin voit leipää hakea.
Seuraa aikaasi. Ota selvää paikkakunnaltasi.
Moni eläkeläinen kuulemma arkailee sinne menoa, etteivät tutut luulisi, että eläke on liian pieni, mutta sinä voit seistä siellä selkä suorana ja sanoa, että olet kerjuulla, koska annoit viimeisenkin leipäpalasesi mamulle.
Hyvä!Aivan todella!
Kyllä moni eläkeläinen,maksaessaan ylisuuret vuokrat jää lähes puillepaljaille!
No minä autottomana ja velallisena en ole oikeutettu käymään keskustelua,mutta tein aikoinaan possunmahasiivuista neljälle hengelle maittavan aterian ja sitä lihaa oli vain parisataagramma!
Kolmasosa ruuasta joutuu kastopaikalle,häpeällistä!
Ei kukaan ihminen mene ruokajonoon ,jollei olisi pakko!
Asuminen ja vuokrat ovat todella ylimitoitettuja!
Vuokrasäätiöt rellestävät,kun vuokratuet vedetään veronmaksajienkukkaroista- Anonyymi
rituliini_38 kirjoitti:
Aivan todella!
Kyllä moni eläkeläinen,maksaessaan ylisuuret vuokrat jää lähes puillepaljaille!
No minä autottomana ja velallisena en ole oikeutettu käymään keskustelua,mutta tein aikoinaan possunmahasiivuista neljälle hengelle maittavan aterian ja sitä lihaa oli vain parisataagramma!
Kolmasosa ruuasta joutuu kastopaikalle,häpeällistä!
Ei kukaan ihminen mene ruokajonoon ,jollei olisi pakko!
Asuminen ja vuokrat ovat todella ylimitoitettuja!
Vuokrasäätiöt rellestävät,kun vuokratuet vedetään veronmaksajienkukkaroistaNiissä ruokajonoissa on kyllä trokareitakin, ainakin niin lehdissä kerrotaan. Vuokrissa auttaa asumistuki. Veronmaksajat sen maksavat kuten sanot. Mutta tukia saa eniten juuri sellaiset, jotka eivät koskaan ole veroja maksaneet eli töissä käyneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niissä ruokajonoissa on kyllä trokareitakin, ainakin niin lehdissä kerrotaan. Vuokrissa auttaa asumistuki. Veronmaksajat sen maksavat kuten sanot. Mutta tukia saa eniten juuri sellaiset, jotka eivät koskaan ole veroja maksaneet eli töissä käyneet.
Suomessa on tosi vähän niitä jotka eivät olisi ikinä töissä käyneet.
Vammaisia ja sairaita on suurin osa heistä.
Ennen oli ns. kotirouvat, äidit, kotona pitkään lapsia ja kotia "hoitamassa"
ja myös pienviljelijöitten puolisoitten elämä jäi aikoinaan turvattomaksi,
kun heille ei kertynyt eläkettä, vaikka aamusta iltaan töitä tekivät joka päivä,
moni jäi kansaneläkkeen varaan.
Kun he tulivat eläkeikään, yhteiskunta oli jo kehittynyt,
sai tukia, ei pelkällä kansaneläkkeellä voinut pärjätä kukaan
ilman apua jostakin, yleensä lapsetkin auttoivat. Anonyymi kirjoitti:
Niissä ruokajonoissa on kyllä trokareitakin, ainakin niin lehdissä kerrotaan. Vuokrissa auttaa asumistuki. Veronmaksajat sen maksavat kuten sanot. Mutta tukia saa eniten juuri sellaiset, jotka eivät koskaan ole veroja maksaneet eli töissä käyneet.
Uskon kyllä sen!
Ennen äitini ja hänen siskonsa kulkivat kerjuulla ja mikä huvittavinta nämä siskokset tunsivat omanarvontuntonsa!
He menivät isoon taloon kerjuulle,siitä alentavasta elämänmuodosta myös käytettiin ni
miitystä menivät "riikille" kaiketi murrekieltä?
Ruuansinaaminen oli pyhätoimitus ja kyllä se ruoka,vaiikka ostettu K kaupanlihatiskiltä on kunnianosoitus sille elämelle,joka on ollut vain tuotantoeläin!
Jos me jokainen pysähtyisimme sen lihatiskin edessä ajattelemmaan sitä tapettua eläntä,se lihapala saattais jäädä ostamatta?
Yhteiskunnan tuet on tarpeellisia vaikka ihminen ei olisi ikinä töitä tehnyt on hänen elettävä jos ei itse pysty itseään elättämään on yhteiskunnan velvollisuus on elättää.
Tämä pitäisi olla jokaiselle itsestään selvyys.Torstaina alkaa SPR:n nälkäpäiväkeräys. Monella paikkakunnalla myydään ruokaa , ja ostan usein leivän , jonka hinta menee keräyksen hyväksi. Yhteisen leivän murtamisella tärkeä ja syvällinen merkitys, toivoisi luterilaisessa kirkossa öylättien sijaan oikeaa isoa leipää, josta jokainen murtaisi oman palasensa. Kun kaikki nyhtöjutut ovat muotia, miksei kirkossakin niin tehtäisi, se olisi niin kodikasta.
Lastenlasten päiväkodit ovat järjestäneet isovenhempien päiviä, ihania tilaisuuksia , joissa he esittelevät oppimaansa ja tarjottaviin leipomuksiin lapset osallistuvat. Liikuttava oli sekin laululeikki, jossa pienet lauloivat :
Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan
Jos mua hiukkasen onnistaa niin uuden ystävän saan.
Saavunpa keskelle Ranskan maan, laukussa leipää ja piimää vaan. Yksin ei tarvitse ollakaan nyt uuden ystävän saan.
Kun sanon päivää, hän sanoo bon jour .
Näin käytiin monessa eri maassa ja opittiin hiukan kieltäkin.
Savolaisten paras retkieväs on ollut kalakukko, jossa on samassa paketissa leipä ja särvin, raikas kokkelipiimä tietenkin oikeoppinen juoma. Kalakukkoviiniä olemme joskus miettineet, ja lopulta päätyneet kuohuviiniin.- Anonyymi
Nälkäpäivän mainos ilmestyy minulle tähän sivulle. Näyttää olevan tänä vuonna puhtaan juomaveden kampanja lapsille. 15 eurolla saa puhdasta vettä lapselle vuodeksi. Laitan lipaskeräykseen, siinä ruokakaupan ovella kerääjiä liikkuu. Ihan hyvä idea tuo leivän myynti, leipä kun edustaa niin paljoa ihmisille. Monille köyhille noissa maissa se vaan taitaa olla maissipuuro, viljaa sekin. Mahtaako piimä olla kehitysmaissa tunnettu ?
Nyt täytyi nauraa Ramoona!
Olen pitänyt sinua tosikkona!
Sinusta kuoriutui aivan mahtavamimmi!
Et varmaankaan kirjoittaisi niinsanottua "toisenkädentietoa" jollet tuntisi taustoja?
Olen aina kiinnostunut mielipitestäsi ja tsempannut niitä!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nälkäpäivän mainos ilmestyy minulle tähän sivulle. Näyttää olevan tänä vuonna puhtaan juomaveden kampanja lapsille. 15 eurolla saa puhdasta vettä lapselle vuodeksi. Laitan lipaskeräykseen, siinä ruokakaupan ovella kerääjiä liikkuu. Ihan hyvä idea tuo leivän myynti, leipä kun edustaa niin paljoa ihmisille. Monille köyhille noissa maissa se vaan taitaa olla maissipuuro, viljaa sekin. Mahtaako piimä olla kehitysmaissa tunnettu ?
En tiedä onko esimerkiksi kefiirin syntymaa kehitysmaa. Mutta varmaan jos jonkun elukan maitoa saadaan, sitä hapatetaan. Oli pakkokin ennen jääkaappeja. Viini säilyi myös hyvin ja on ikivanhaa perua. Leipää ja viiniä, niillä sitä pärjäsi.

Siis kuinka?
Kuka sitä vettä myy? Mikä firma?
Jos nyt joillakin kerran on antaa sitä puhdasta vettä lapselle, niin mitäs ne pihtaavat, että meidän pitäisi maksaa siitä, että antavat sitä lapselle.Anonyymi kirjoitti:
En tiedä onko esimerkiksi kefiirin syntymaa kehitysmaa. Mutta varmaan jos jonkun elukan maitoa saadaan, sitä hapatetaan. Oli pakkokin ennen jääkaappeja. Viini säilyi myös hyvin ja on ikivanhaa perua. Leipää ja viiniä, niillä sitä pärjäsi.
Olen aina sanonut että Tsingis khanin geenini näkyvät selvästi siinä miten en tule toimeen ilman hapatettuja maitotuotteita. Kefiiri ei ole tuttua, mutta valion viilipurkki on yleensä jääkaapissani, tai siis useita. Ei niitä kukaan muu mussuta kuin minä :)
Kuka muistaa sen kirjasarjan ja elokuvat ruotsalaista siirtolaisista USA:han, Kristina från Duvemala ja Utvandrarna? Miten he olivat kuolla nälkään kalaisan järven rannalla, kun ei ollut leipää?Tellukka kirjoitti:
Siis kuinka?
Kuka sitä vettä myy? Mikä firma?
Jos nyt joillakin kerran on antaa sitä puhdasta vettä lapselle, niin mitäs ne pihtaavat, että meidän pitäisi maksaa siitä, että antavat sitä lapselle.Puhdas juomavesi on niin täysin itsestään selvä asia meille että emme voi edes kuvitella että lapset joutuisivat juoimaan kuralammikoista sadevettä tai ns. harmaata vettä silläkin uhalla että sairastuisivat sitten milloin mihinkin ameeboihin, loisiin, suolistobakteereiden aiheuttamiin tauteihin, koleraan, tyfukseen, hepatiittiin, Kukaan sinua pakota tekemään mitään. Minä olen jo lanttini antanut kun kävin eilen apteekissa. Hyvä omatunto on oivallinen tyynynalusta, makeampaa kuin kirnuttu voi eskilstunan kotileipomon revityllä rukiisella.
Paloma.se01 kirjoitti:
Puhdas juomavesi on niin täysin itsestään selvä asia meille että emme voi edes kuvitella että lapset joutuisivat juoimaan kuralammikoista sadevettä tai ns. harmaata vettä silläkin uhalla että sairastuisivat sitten milloin mihinkin ameeboihin, loisiin, suolistobakteereiden aiheuttamiin tauteihin, koleraan, tyfukseen, hepatiittiin, Kukaan sinua pakota tekemään mitään. Minä olen jo lanttini antanut kun kävin eilen apteekissa. Hyvä omatunto on oivallinen tyynynalusta, makeampaa kuin kirnuttu voi eskilstunan kotileipomon revityllä rukiisella.
No jospa vihdoin pystyisit sinäkin nukkumaan yösi heräilemättä vähän väliä, kun sellaista tuolla valittelit aikaisemmin. Jo siinä tuli mieleeni, että mistäköhän sinulla on huono omatunto, kun olit sellaisen sanonut olevan huono petikaveri.
Minä nukun kuin tukki heti kun sänkyyn menen ja siitä yhtäjaksoisesti sen 7-8 tuntia.
Paitsi huomenaamuna herään varmaan jo aikaisemmin kiljuvaan nälkään, kun pitää mennä antamaan paastosokeriverta.
Sittenpä se ruoka maistuukin, kun se on ohi. Ja aivan hyvällä omallatunnolla syön masuni täyteen ja mitä mieli tekee niin kauan kuin omiani syön enkä varastettuja.
Niin, mistä ne sitä puhdasta vettä sitten saavat, jos ei sitä kerran siellä ole olemassakaan?
Rahaako he juovat?Tellukka kirjoitti:

Rahaako he juovat?Onhan siellä (missä siellä) puhdasta vettä, mutta sitä on vain rikkaille lapsille eli sellaisille joiden koteihin tulee kaupungin vesi. Jos ei ole vesijohtoa saa puhdasta vettä kaupasta tai tankkiautoista. Kaivoja ne kai rakentaa keratyilla rahoilla, joista saa nostaa pohjavettä. Sen voi suodattaa ja keittää kotona juomakelpoiseksi
- Anonyymi
Kiitos Ramona, kun palautit muistoja mieleeni.
Varhaislapsuudesta muistui mieleeni "lämpimäiset". Miten äiti kietaisi lämpimän ruisleivän liinan sisään ja sujautti käymässä olleen isoäidin kassiin.
Myös tuo laulu. Sitä lapseni lauloivat päiväkodissa 30 v. sitten. Linnanmäellä, muistaakseni, oli juna, joka kulki talossa eri maiden kulttuurista kertovien pienoismaailmojen ohi ja tuo laulu soi taustalla.
Kyllä leipä on ollut tärkeässä roolissa koko elämäni.
Syön leipäviipaleen pelkän becelin kanssa keiton kanssa. Välipalana leivän päällä avocadoa pippurilla.
Metsään otan keitetyn kananmunan, josta haukkaan leivän seuraksi. Saa proteiinia hiilareiden lisäksi.
Pidän huolta myös, että leipää riittää lähimmäisilläni.
Ilmastonmuutosta estäviä valintoja olen tietoisesti tehnyt parikymmentä vuotta. Olin työelämässä valittuna ympäristövastaavaksi.
LP rituliini_38 kirjoitti:
Nyt täytyi nauraa Ramoona!
Olen pitänyt sinua tosikkona!
Sinusta kuoriutui aivan mahtavamimmi!
Et varmaankaan kirjoittaisi niinsanottua "toisenkädentietoa" jollet tuntisi taustoja?
Olen aina kiinnostunut mielipitestäsi ja tsempannut niitä!Huomenta Ama ! Mukavaa kuulla, että kirjoitukseni kaikessa tosikkomaisuudessaankin ovat Sinua kiinnostaneet ja onnistuin nyt naurunkin kirvoittamaan .:)Olen kyllä vuosien varrella huomannut tsemppaamisesi, kiitos.
Meissä kirjoittajissa on puolia, jotka eivät kovin hyvin palstalla näyttäydy tai avaudu. En minäkään vallan tosikko ole, vaan ihan valoisa ja elämänmyönteinen ihminen , jopa huumorintajuinen.
Tämä tästä, palatkaamme Paloman inspiroivaan aloitukseen !
- Anonyymi
Reissumiespuolikkaan päällä on 2 siivua venäläistä meetvurstia ja 1 siivu emmentaalia :)
Aamu kahvit juotu turhan aikaisin äsken, tunnin valvomisen jälkeen.
Juustosämpylä päällä kinkkuleike ja juustoviipale, vakio, ostin viimeviikolla puurotarpeet jos alkaisi maistumaan, niin jos ?- Anonyymi
Hienoa, pertikki kirjoittaa kuin kahvipirttiläinen. . Lupaavaa kertakaikkiaan !
🥖🧀☕️ Anonyymi kirjoitti:
Hienoa, pertikki kirjoittaa kuin kahvipirttiläinen. . Lupaavaa kertakaikkiaan !
🥖🧀☕️Saisiko kahvipirttissä saisi rauhan persuista, empä usko, matuilu pilaisi pirtin sen tähden jätän sen rahaan.
Persuilu on syöpä ihmisessä joka olisi tuhottava kunhan kehitetään tehokas vastalääke joka tuhoaa persun.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa, pertikki kirjoittaa kuin kahvipirttiläinen. . Lupaavaa kertakaikkiaan !
🥖🧀☕️Kolmen wc-käynnin herätyksillä tuli yö nukuttua. Se on sitä vanhan miehen jokaöistä heräämistä, jota tuo eturauhanen teettää.
Onneksi on sisähuussi , eikä pihanperälle kävelyä kuten kouluaikana.
Aamukahvin yhteydessä nautin ruiskuorisen riisipiirakan munavoilla sekä jälkiuuni ruisleivän . Kyllä maistuikin. Anonyymi kirjoitti:
Kolmen wc-käynnin herätyksillä tuli yö nukuttua. Se on sitä vanhan miehen jokaöistä heräämistä, jota tuo eturauhanen teettää.
Onneksi on sisähuussi , eikä pihanperälle kävelyä kuten kouluaikana.
Aamukahvin yhteydessä nautin ruiskuorisen riisipiirakan munavoilla sekä jälkiuuni ruisleivän . Kyllä maistuikin.Heräilyt on joka öistä muutaman tunnin välein, ei haittaa kuitenkin jos onnistuu nukkuu 7 tuntia on paljon pirteämpi koko päivän mut tahtoo jäädä 5-6 tuntiin.
Mökillä aitassa yöpyessä joutu laskeutuu parvelta ja köpöttää 50 m käymälään, käymälä on hyvä nimi käymiselle.- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Heräilyt on joka öistä muutaman tunnin välein, ei haittaa kuitenkin jos onnistuu nukkuu 7 tuntia on paljon pirteämpi koko päivän mut tahtoo jäädä 5-6 tuntiin.
Mökillä aitassa yöpyessä joutu laskeutuu parvelta ja köpöttää 50 m käymälään, käymälä on hyvä nimi käymiselle.Loistavaa Pertikki! Olet suunnannut kirjoittelusi alueelle jossa älysi ehkä riittääkin!
Pertikki kirjoitti:
Saisiko kahvipirttissä saisi rauhan persuista, empä usko, matuilu pilaisi pirtin sen tähden jätän sen rahaan.
Persuilu on syöpä ihmisessä joka olisi tuhottava kunhan kehitetään tehokas vastalääke joka tuhoaa persun.Kokemuksesta tiedän ei onnistu keskustelu kahvipirtissä. Kirjoitukset siirtyvät kahvipirtistä ulos muunneltuina, ikään kuin ilosanomana...Tiedättekö mitä hän kirjoitti kahvipirttiin ja show on valmis.
Pertikki kirjoitti:
Saisiko kahvipirttissä saisi rauhan persuista, empä usko, matuilu pilaisi pirtin sen tähden jätän sen rahaan.
Persuilu on syöpä ihmisessä joka olisi tuhottava kunhan kehitetään tehokas vastalääke joka tuhoaa persun.Sinä et tule saamaan rauhaa persuista missään, koska ne pyörivät omien korviesi välissä nonstoppina yötä päivää.
Kai sellaiseenkin joku vastalääke alan ammattilaisilta löytyisi.Tellukka kirjoitti:
Sinä et tule saamaan rauhaa persuista missään, koska ne pyörivät omien korviesi välissä nonstoppina yötä päivää.
Kai sellaiseenkin joku vastalääke alan ammattilaisilta löytyisi.No ei takuulla yötäpäivää, ei tarvii kuin kone kiinni on ajatukset muualla, tuttujen kanssa ei koskaan joskus vähän politiikasta. Yleensä jutellaan aivan muusta mitä täällä palstalla.
Voi tietysti luulotella, väänellä sanomisia kuten tavallista.- Anonyymi
Korppikotka kirjoitti:
Kokemuksesta tiedän ei onnistu keskustelu kahvipirtissä. Kirjoitukset siirtyvät kahvipirtistä ulos muunneltuina, ikään kuin ilosanomana...Tiedättekö mitä hän kirjoitti kahvipirttiin ja show on valmis.
Minulla ollut se käsitys että kaikkiin ketjuihin pääsee kaikki lukemaan ja kommentoimaan. Ettäkö jollain ketjulla olisi salainen pääsykoodi ???

Pata kattilaa soimaa. Kukahan Kahvipirttiä vein 60 plus palstalekin?
Anonyymi kirjoitti:
Minulla ollut se käsitys että kaikkiin ketjuihin pääsee kaikki lukemaan ja kommentoimaan. Ettäkö jollain ketjulla olisi salainen pääsykoodi ???
Olenko väittänyt, että ei pääse?
Anonyymi kirjoitti:
Pata kattilaa soimaa. Kukahan Kahvipirttiä vein 60 plus palstalekin?
Et ymmärrä mitä tarkoitan.
- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Saisiko kahvipirttissä saisi rauhan persuista, empä usko, matuilu pilaisi pirtin sen tähden jätän sen rahaan.
Persuilu on syöpä ihmisessä joka olisi tuhottava kunhan kehitetään tehokas vastalääke joka tuhoaa persun.Persut voisi lähettää Afrikkaan takas sillä veneellä jolla afrikkalaiset tulee Eurooppaan.
Pidän mieluummin pakolaiset kuin rasistipersut.
Rasistipersu on saanut käydä koulua Suomessa eikä ajattelu ole kehittynyt mihinkään.
Ei ole edellytyksiä.
- Anonyymi
Sanoisin,että kaikki käy, mikä maistuu suht hyvältä. vesilasi, puuro ,voileipä, kananmuna.. leivän päälle tilliä, salaattia,persiljaa, mitä vaan kasvimaasta löytyykin. Ja salaatit menee, hedelmät, marjat (itse poimin kaikki) atrian käristeet, tirripaisti, piimä, talkkuna. Joskus ranskalaiset, lihakeitto, hernekeitto, paljojn ym. Olen eläkkeellä jaksan hyvin metsähommiakin viel.Kalaa syön paljon. Ja kun aika koittaa kuolen pois. Siinä se on koko niksi. painan 70kg, kuntoilen . Näil pärjää aika pitkälle.
- Anonyymi
Mitäpä sitä nyt pieneläkeläisellä ois laittaa leivän päälle? Minä oon tuota ylähuulta koettanut siihen laitella.
- Anonyymi
Vai pystyy sen puhtaan veden "ostamaan" jollekkin lapselle, ilmeisesti Afrikkaan?
Tosi erikoinen kusetus taas meneillään. Miksi eivät käytä niitä kaivoja joita jo 60 luvulla sinne käytiin kaivamassa länsimaalaisten kustannuksella ja toimesta?
Täytynee valaista asiaa: Koska käsipumpun mäntä ei enää toimi, afrikkalainen hylkää koko kaivon, vaatisi aivan liikaa työtä ja VAATIVAA ajattelua korjaaminen.
Afrikan ÄO tason tietäen mahdoton tehtävä.
"Mission Imbossible"
(pieni lisäys kirjoitukseeni: Missään tapauksessa en lihota SPR johtajien tilejä, kuten typerykset tekevät)- Anonyymi
Oletko ollu paikanpäällä kun pumppu menny rikki, lahoaivoisen persun ajatus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ollu paikanpäällä kun pumppu menny rikki, lahoaivoisen persun ajatus.
heh, sinulla varmaan menee paskat housuun seuraavien vaalien jälkeen
kun perussuomalaiseste ottavat ohjat käsiinsä suomen suurimpana puolueena,,,,
pidähän se haiseva suusi supummalla, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
heh, sinulla varmaan menee paskat housuun seuraavien vaalien jälkeen
kun perussuomalaiseste ottavat ohjat käsiinsä suomen suurimpana puolueena,,,,
pidähän se haiseva suusi supummalla,Persumielisiä on sen verran että voivat voittaa vaalit, pääministeri puoluetta ei tule ikinä koska mikään puolue ei lähde kelkkaane, jäätte edelleen oppositioon rääkkymään, ikuisesti.
- Anonyymi
SPR johtajista en tiedä, SPR kuuluu Punaisen ristin toimintaan ilman tätä järjestöä joka aloitettu 1870-luvulla on tuonut apua sadoille miljoonille historiansa aikana etsii vertaistaan.
Olihan tää harvinaisen siivo ketju tähän saakka...
Tämän aamun kitkerää satoa voileivän päälle:
Ruotsista: Motalan kunnallisneuvoston jäsen ehdotti lämpötilan alentamista vanhustentaloissa. Meidän on pakko säästää jossakin, hän sanoi. Vanhukset voi ostaa filttejä. Oma ehdotukseni: Poliitikko voi laskea omaa palkkaansa jostain on hyvä aloittaa eikä kukaan palellu hengiltä.
Kolumbiasta: eteläisen Narño-provinssin guvernööriltä on otettu pois amerikanviisumi. Ei päässyt puhumaan New Yorkin miljöökonferenssiin, jonne hänet oli kutsuttu. Syynä se että nuori vihreä poliitikko ei anna myrkyttää glyfosaatilla peltoja ja vastustaa vesisärötystä maaperässä.
Pieniä uutisia ja kaukana omasta pöydästä, mutta osoittaa taas kerran että missä maailmassa elämme ja mihin suuntaan olemme menossa.- Anonyymi
Lämpötilojen laskua on myös Suomessa suositeltu yleisesti. Pidän 22C sisälämpönä kotona, vaikka eräät suosittelevat alle 20 talvella.
Vanhana on tullut viluisemmaksi, ja lapsuudesta muistuu tosi viileät aamut ja jäiset ikkunaruudut alaosista. Anonyymi kirjoitti:
Lämpötilojen laskua on myös Suomessa suositeltu yleisesti. Pidän 22C sisälämpönä kotona, vaikka eräät suosittelevat alle 20 talvella.
Vanhana on tullut viluisemmaksi, ja lapsuudesta muistuu tosi viileät aamut ja jäiset ikkunaruudut alaosista.Minulla ei ole omakohtaisesti mitään haittaa lämpötilan alentamisesta, mutta en kajoaisi vanhusten elämänlaatuun vaikuttaviin asioihin; se on mielestäni moraalitonta ja säästöt kuitenkin pienet.
Itselläni on 16-18astetta makkarissa ja mies laittaa aina välillä luukkuja pienemmälle kun lämpötila laskee 13-14 asteeseen. Tykkään nukkua "jääkaapissa" lämpimän untuvapeiton alla ja silkkitukan lämminverisen miehen vieressä.
Sisällä meilläkin on tuollainen 22 astetta, keskimäärin, siis alakerrassa, olkkarissa ja keittiössä.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Minulla ei ole omakohtaisesti mitään haittaa lämpötilan alentamisesta, mutta en kajoaisi vanhusten elämänlaatuun vaikuttaviin asioihin; se on mielestäni moraalitonta ja säästöt kuitenkin pienet.
Itselläni on 16-18astetta makkarissa ja mies laittaa aina välillä luukkuja pienemmälle kun lämpötila laskee 13-14 asteeseen. Tykkään nukkua "jääkaapissa" lämpimän untuvapeiton alla ja silkkitukan lämminverisen miehen vieressä.
Sisällä meilläkin on tuollainen 22 astetta, keskimäärin, siis alakerrassa, olkkarissa ja keittiössä.Ooohhh!!! Palomalla silkkitukkainen ja lämminverinen uros vieressä. Onko ihan yhteinen peittokin? Taitaa olla nuori ja viriili. No, en kade ole, on itselläkin paaaaljon nuorempi miesystävä vaikka ei ihan joka yö.
Anonyymi kirjoitti:
Ooohhh!!! Palomalla silkkitukkainen ja lämminverinen uros vieressä. Onko ihan yhteinen peittokin? Taitaa olla nuori ja viriili. No, en kade ole, on itselläkin paaaaljon nuorempi miesystävä vaikka ei ihan joka yö.
On sama peitto :)
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
On sama peitto :)
Haa, nukutte lusikassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haa, nukutte lusikassa.
Miten lusikkaan mahtuu nukkumaan ?
- Anonyymi
Jahas, jaa! Minkäs verran sitä vettä sillä 15€ summalla sitte saa? Kuljettaako mahdollisesti SPR pääläreissä veden sinne Afrikan perukkaan?
Minkäverran mahtanee läikkyä yli,,eli kuka maksaa sen yliläikkyneen..
Huvittaa, kertakaikkiaan älyttömien sinisilmäisyys!
Entäs jos siellä joku ei saakkaan sitä "vettä" vaikka maksettu? Makriina- ressukka maksanut kovan hinnan ja yksi jääkin tyystin ilman?
Tuosta 15€ saattaisi hyvällä tuurilla nk. perille päätyä sellaiset 15senttiä lasiin sitä vettä, koska jokainen välikäsi ottaa oman osuutensa..Niitä "Janoisia" Afrikasta löytynee muutamia miljoonia, mutta mitä sitten? En usko että Suomi millään tavalla vastuussa tolkuttomasta lisääntymisestä, mitään muutahan ei tunnetusti sielläpäin maailmaa osata tehdä.
Itselleni koen saavani sen "hyvän mielen" kun EN laita ropoakaan noihin huijauksiin.
(Onkohan siinä eroa , onko hölmö vai tyhmä kun noihin sitä rahaa laittaa)- Anonyymi
Onko sua musta mies höylännyt oikeen eestä ja takaa oikein urakalla
kun niin monessa kommentissa olet kehunut, että sen ne osaa ?
Olet tainnut päästä makuun... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sua musta mies höylännyt oikeen eestä ja takaa oikein urakalla
kun niin monessa kommentissa olet kehunut, että sen ne osaa ?
Olet tainnut päästä makuun...Todistetusti mustan äly ei oikeastaan muuhun riitä, siksi nostettu esiin edes se"minkä osaavat" Ja onhan tuo nähty raiskaustilastoistakin. Afrikkalaiset ja Lähi-idän persejalkaiset "miehet" yliedustettuna. Niiin, ne samat "miehet" jotka lähtivät pakoon sotaa ja jättivät lapsens, vaimonsa ja vanhuksensa täysin ilman tunnontuskia selviämään sodan jalkoihin.
Voiko tuollaisia edes miehiksi kutsua?
Miksi se Afrikkalainen raiskaa? Kun kyrpä seisoo, vähä järki ei jarruttele vähääkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todistetusti mustan äly ei oikeastaan muuhun riitä, siksi nostettu esiin edes se"minkä osaavat" Ja onhan tuo nähty raiskaustilastoistakin. Afrikkalaiset ja Lähi-idän persejalkaiset "miehet" yliedustettuna. Niiin, ne samat "miehet" jotka lähtivät pakoon sotaa ja jättivät lapsens, vaimonsa ja vanhuksensa täysin ilman tunnontuskia selviämään sodan jalkoihin.
Voiko tuollaisia edes miehiksi kutsua?
Miksi se Afrikkalainen raiskaa? Kun kyrpä seisoo, vähä järki ei jarruttele vähääkään.Aivan samasta syystä kuin suomalainenkin raiskari; kun veri pakenee päästä alakertaan, niin yläpäässä lakkaa tapahtumasta mitään. - Nm. Sulla seisoo järki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan samasta syystä kuin suomalainenkin raiskari; kun veri pakenee päästä alakertaan, niin yläpäässä lakkaa tapahtumasta mitään. - Nm. Sulla seisoo järki
Jaa. No olisit nyt hieman laajemmin asiaa käsitellyt jos siellä sinun päässäsi enemmän sitä verta riittää. - Nm Ittelläs seisoo
Voisiko ylläpito ystävällisesti poistaa ylläolevat rasistiset viestit, joiden sisältö on selkeästi sääntöjen vastaista?
Tänään 16:24
Jahas, jaa! Minkäs verran sitä vettä sillä 15€ summalla sitte saa? Kuljettaako mahdollisesti SPR pääläreissä veden sinne Afrikan perukkaan?
Minkäverran mahtanee läikkyä yli,,eli kuka maksaa sen yliläikkyneen..
Huvittaa, kertakaikkiaan älyttömien sinisilmäisyys!
Entäs jos siellä joku ei saakkaan sitä "vettä" vaikka maksettu? Makriina- ressukka maksanut kovan hinnan ja yksi jääkin tyystin ilman?
Tuosta 15€ saattaisi hyvällä tuurilla nk. perille päätyä sellaiset 15senttiä lasiin sitä vettä, koska jokainen välikäsi ottaa oman osuutensa..Niitä "Janoisia" Afrikasta löytynee muutamia miljoonia, mutta mitä sitten? En usko että Suomi millään tavalla vastuussa tolkuttomasta lisääntymisestä, mitään muutahan ei tunnetusti sielläpäin maailmaa osata tehdä.
Itselleni koen saavani sen "hyvän mielen" kun EN laita ropoakaan noihin huijauksiin.
(Onkohan siinä eroa , onko hölmö vai tyhmä kun noihin sitä rahaa laittaa)
Äänestä
Kommentoi
Anonyymi
Tänään 18:24
Onko sua musta mies höylännyt oikeen eestä ja takaa oikein urakalla
kun niin monessa kommentissa olet kehunut, että sen ne osaa ?
Olet tainnut päästä makuun...
Äänestä
Kommentoi
Anonyymi
Tänään 18:45
Anonyymi kirjoitti:
Onko sua musta mies höylännyt oikeen eestä ja takaa oikein urakalla
kun niin monessa kommentissa olet kehunut, että sen ne osaa ?
Olet tainnut päästä makuun...
Todistetusti mustan äly ei oikeastaan muuhun riitä, siksi nostettu esiin edes se"minkä osaavat" Ja onhan tuo nähty raiskaustilastoistakin. Afrikkalaiset ja Lähi-idän persejalkaiset "miehet" yliedustettuna. Niiin, ne samat "miehet" jotka lähtivät pakoon sotaa ja jättivät lapsens, vaimonsa ja vanhuksensa täysin ilman tunnontuskia selviämään sodan jalkoihin.
Voiko tuollaisia edes miehiksi kutsua?
Miksi se Afrikkalainen raiskaa? Kun kyrpä seisoo, vähä järki ei jarruttele vähääkään.
Äänestä
Kommentoi
Anonyymi
Tänään 17:22
Tulipa mieleen ajatus siellä 60-luvulla tehdyllä kaivolla istua nöpöttävistä afrikkalaisista: Jäivät sitten istumaan ja odottelemaan koska tulevat Euroopasta "hyvät ja viisaat" ihmiset pumpun kunnostamaan?
Siinä odotellessa sopiikin hurjien rummutuksien tahdissa pyöriä muutamia heimotansseja, jonka jälkeen poistua nuotion valopiirin ulkopuolelle niitä lapsia alullepanemaan, onneksi UN toimitti riisiä että Sambo jaksaa "painaa" sitä ainoaa hommaa jonka osaa...
Äänestä
Kommentoi
Sairaita juttuja kiimaisilta rasisteilta, jotka k*see hunajaa kun ajattelevatkin Samboa.
Äänestä
Kommentoi
Anonyymi
Tänään 18:37
Tuollaiset avustustoiminnat oikeastaan vaan pitkittäävät lopullista ja saavat kitumaan,,voisi verrata halal-teurastukseen - kun oikein tarkkaan mietitään. Lisäävät vaan syntyvyyttä ja sitäkautta pahentavat tulevaa..mustaa väestönräjähdystä. Ilmastomuutos enemmänkin kuvitteellinen kuin varmaa tulevaisuutta, sen sijaan se väestöräjähdys nyt jo LASKETTAVISSA.
Mutta torjunta olisi edelleenkin mahdollisuuksien rajoissa kun välittömästi kaikenlainen "auttaminen" lopetettaisiin. Siis kaikenlainen. Kyllä luonto hoitaa ongelman.
Äänestä
Kommentoi- Anonyymi
Ei kiinnosta etelä-amerikan huumeet ja heidän nälkä.
- Anonyymi
Voita, juustoa, metwurstia. Harvoin kurkjua tai tomaattia tms. Huonosti sulavaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768