Rokuan kylpylähotelli huoneet on mitoitettu pienille ihmisille. Tätä ei kerrota firman sivuilla, joten asiasta on syytä kertoa epävirallisesti.
Yövyin yhden hengen huoneessa, joka on kaksine vuoteineen sama kuin 2 hengen huone. Ahtaus oli painostavaa, vaikka olen "vain" keskipituinen mies yöpyen itsekseni. Ristiriitaisesti huoneen iso kokovartalopeili riittäisi kyllä helposti yli 2-metrisillekin asukeille, eikä sen puolesta painoakaan tarvitse rajoittaa 200 kiloon.
Matkatavaroille ei ole normaalia laskutilaa. Yöpöytien lisäksi on vain pieni kirjoituspöytä, joka täyttyy hetkessä parista esineestä. Ainoa roskakori on pesuhuoneessa.
Sänky oli sentään myönteinen yllätys, sillä karusta ulkonäöstään huolimatta se antoi hyvän unen.
Pesuhuone vaatii erikoista akrobatiaa. Lavuaarin edessä ei voi seistä, koska wc-allas on toisen jalan paikalla. Näin jälkikäteen ajatellen olisin kai voinut laskea pöntön kannen alas ja nojata toisella polvella siihen, mutta toisaalta polveni iho ei ole tottunut korvaamaan jalkapohjaa.
WC-pöntölle istahtaminen on syytä tehdä varoen, jottei lyö päätään vessan oveen. Sama pätee tietysti ylösnousussa.
Vessapaperiteline on ahdettu seinään siten, että oviaukon reunalista on esiin vedettävän paperin tiellä. Paperi on kyllä ohutta laitospaperia, mutta ei se mahdu siinä yhtään normaalia paremmin liikkumaan.
Mainittakoon lopuksi, että verhot eivät huonetta pimennä. Siihen ne ovat liian ohuet, eivätkä edes yletä peittämään huoneen pientä ikkunapinta-alaa. Yöpyjä siis herää helposti jo auringonnousuun.
Pisteenä i:n päälle huoneessa oli neljä lamppua, joista kolme ei toiminut.
Onnittelut tarkasti toteutetusta säästöohjelmasta hotellin omistajille!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Unohdin kertoa vielä sen yksityiskohdan, että se huoneen ainoa toiminut lamppu oli muovinen ja umpinainen. Muuten asia ei häiritse, mutta kun on palannut valokatkaisijalta kännykän valossa mennäkseen nukkumaan, hiljaisessa huoneessa valaisin paukahtelee kuuluvasti jäähtyessään. Uneen ei siis pääse ihan heti.