Antti Rinne puhuu remua. Hänestä tulisi hyvä meklari tanskalaiseen huutokauppaan.
Ei saa selvää
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi kun jännää oliko "neidillä" muuta?
On. Sillä on mennyt myös taloyhtiön ja omat rahat sekaisin.
Hankielämä kuuluu talveen. Minä vietän talven Madeiralla, köyhä!
Miksi ay-liike vastustaa ansiosidonnaisen antamista pitkäaikaistyöttömille?
https://yle.fi/uutiset/3-10530499
Ylen haltuunsa saamassa selvityksessä tarkastellaan kolmea vaihtoehtoa, joilla kaikki työssäoloehdon täyttävät työttömät olisivat oikeutettuja ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.
Tällä hetkellä ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet saavat ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho pitää tätä räikeänä epäkohtana, sillä ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoitus perustuu suurelta osin kaikkien palkansaajien maksamiin työttömyysvakuutusmaksuihin.
– Nythän meillä on se tilanne, että työttömien joukossa on väliinputoajia, jotka eivät saa lainkaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa, vaikka ovat joutuneet maksamaan siitä. Tämä pitää korjata, Terho sanoo.
Selvityksessä ehdotetaan eri vaihtoehtoina
Kelan maksaman peruspäivärahan muuttamista ansiosidonnaiseksi etuudeksi,
pakollista työttömyyskassan jäsenyyttä, tai
työttömyyskassojen lakkauttamista ja koko työttömyysturvajärjestelmän hallinnoinnin siirtämistä Kelaan.
Ammattiyhdistysliike on vastustanut ansiosidonnaisen ulottamista kaikille, sillä työttömyyskassa on monelle merkittävä syy kuulua liittoon. Ehdotukset ansiosidonnaisen laajentamisesta on tulkittu ammattiyhdistysliikkeen puolelta peiteltynä hyökkäyksenä työntekijöiden järjestäytymistä vastaan.
Pitää kysyä asiaa pääministeri Rinteeltä. Hän syljeksii epäselvän vastauksensa tuota pikaa.
Sinua "neitiä" ottaa pattiin