Greta Thunberg ei ole uhri.

Greta on valistunut nuori nainen, joka heittäytynyt puolustamaan maailmaa saasteetta.

Jos joku ei vieläkään tajua maailmantilaa saasteineen, voi kiivetä häpeäpaaluun.

Greta on nuoren ihmisen kokemuksella ja hankkimillaan tiedoilla päätynyt toimimaan ja kansat ovat ihmeissään. Lapset ovat innoissaan , mutta vanhat sedät ovat kauhuissaan totuuksien ilmitulosta.

109

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Greta on aivopesty lapsi

      • Hyvin kehittynyttä varhaisnuorten ei voi sanoa aivopestyksi.

    • Iltasanomat tapasi ilmastokokouksessa suuria valtion päämiehiä New Yorkissa, presitenttien seasta lehti löysi Teuvo Hakkaraisen tetsoni päässä lännen miehen malliin, haastattelussa Teuvo valitti uutta hammaskalustoa jotenkin sopimattoman suuriksi jotta voisi puhua viisaista asioista, täytyy tyytyä möläyttämään sammakoita suusta, on todennäköisesti tehtä kaluston korjaus reissu Hondurasiin jotta voisi esittää filsofisia miete lauseita, näin Ilta-Sanomat New Yorkista jossa älykkää valtiomiehet päättävät kohtalostamme.

      • Anonyymi

        Pitikö tämäkin ketju rasisti-pertikin pilata ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitikö tämäkin ketju rasisti-pertikin pilata ?

        Mitä pilata kerroin mitä Ilta-Sanomat kirjoittaa Teuvosta, syytä Ilta-Sanomia rasistiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitikö tämäkin ketju rasisti-pertikin pilata ?

        "Pertikkihän" vain kuvainnollisesti ja varsin hyvin osoitti, minkä tasoisia 'viisaita' ko. kokoukseen osallistui. Siitä voimme suoraan päätellä, mitä aiheessa tulee - eli ei - tapahtumaan; valtiomiestaito ei riitä. - Nm. Onneksi Sauli oli siellä

    • Anonyymi

      Greta on tuotteistanut itsensä ja hänestä tulee vielä miljonääri. Kohta myyntiin tulee t-paitaa ym rihkamaa

      • Anonyymi

        Höpö höpö! Aloitus on hyvä ja oikea, ihan turhaan tähän mitään markkinataloutta kyynikot vetävät.
        Raadollisuutta kerrassaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö! Aloitus on hyvä ja oikea, ihan turhaan tähän mitään markkinataloutta kyynikot vetävät.
        Raadollisuutta kerrassaan!

        Sinisilmäinenkö olet vai suvakki ?

        https://pluralist.com/greta-thunberg-antifa-t-shirt/

        Siinä sitä myydään jo, ja kukas se siellä on terrorijärjestön mannekiini ?

        Tuo antifašistijärjestö on useassa EU-maassa kielletty !

        Miksiköhän ?

      • Tästä kommentista paistaa koko Greta-paasauksen ydin. Greta tulee rikkaaksi näillä puheilla ja osallistumisillaan!
        Arvostelijat ja haukkujat eivät saa muruakaan näistä ansioista. Huutamalla vastalauseita kuvitellaan ehkä, että mesenaatit ja sijoittajat eivät luota Gretan lumoon, vaan jäävät Gretabisneksen ulkopuolelle.
        Kateus on ihanaa, kun sillä voi kammeta toiselta edut pois.
        Tätä nämä vuodatukset osoittavat, ja on kiitettävä kirjoittajaa, että toi asian ytimen esiin.

      • Anonyymi
        Makriina2 kirjoitti:

        Tästä kommentista paistaa koko Greta-paasauksen ydin. Greta tulee rikkaaksi näillä puheilla ja osallistumisillaan!

        Puhu vaan omasta kateudestas!!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puhu vaan omasta kateudestas!!!!

        Kalikka kolahti! Olisit vain väistänyt, nyt yritit heittää takaisin. Ei osunut.

      • Makriina2 kirjoitti:

        Tästä kommentista paistaa koko Greta-paasauksen ydin. Greta tulee rikkaaksi näillä puheilla ja osallistumisillaan!
        Arvostelijat ja haukkujat eivät saa muruakaan näistä ansioista. Huutamalla vastalauseita kuvitellaan ehkä, että mesenaatit ja sijoittajat eivät luota Gretan lumoon, vaan jäävät Gretabisneksen ulkopuolelle.
        Kateus on ihanaa, kun sillä voi kammeta toiselta edut pois.
        Tätä nämä vuodatukset osoittavat, ja on kiitettävä kirjoittajaa, että toi asian ytimen esiin.

        Huomatko sinä, Makriina, nyt arvostelevasi itsekin?

        Arvostelet siis poliitikkojen arvostelijan arvostelijoita. Sopisiko minun nyt siis arvostella sinua tuollaisesta arvostelusta, että pääset arvostelemaan puolestaan minua sinun arvostelustasi?

      • Tellukka kirjoitti:

        Ole hyvä van, Ja siinä välissä vilkaise Areenasta, mitä Greta todella sanoi.
        Kaikki on hyvin.
        Elämme edelleen.
        Estonia upposi 25 v. sitten. Tämä on pientä sen rinnalla.

      • Makriina2 kirjoitti:

        Ole hyvä van, Ja siinä välissä vilkaise Areenasta, mitä Greta todella sanoi.
        Kaikki on hyvin.
        Elämme edelleen.
        Estonia upposi 25 v. sitten. Tämä on pientä sen rinnalla.

        Uskonpa kuulleeni Gretan puheita melkoisen paljon viimeisen vuoden aikana.

        Kaiken kaikkiaan minulle on tullut tunne kirjoituksiasi lukiessani, että vasta nyt olet kuullut ilmastonmuutoksesta yhtään mitään.
        Olet haltioissasi, että Greta on tuonut esiin jotain aivan uutta ja ihmeellistä, mistä kukaan muukaan ei ole ollut selvillä aikaisemmin, ennenkuin hän "herätteli".

        Kuitenkaan hän ei puheissaan ole tuonut esille tieteestä yhtään mitään uutta, mitään sellaista, mitä ne jatkuvia ilmastokokouksia pitävät eivät olisi tienneet jo paljon ennen Gretan syntymää ja tehneet parastaan asian korjaamiseksi.

        Tai siis, tienneet ovat. Ovatko välittäneet? Koska totuushan on se, että ilmastonmuutos ei varsinaisesti koske niitä, joilla on varaa ostaa yksityisiä turvapalveluita, yksityisiä aidattuja asuinalueita ja vitun isoja muureja. Jotkut ovat maailman korjaamisen sijaan keskittyneetkin valuutan hamstraamiseen maailman kustannuksella, hyvänä esimerkkinä öljyteollisuus. Pääsääntöisesti voidaan todeta, että esimerkiksi yhdysvaltain kongressin naruja ei vetele tällähetkellä ainutkaan henkilö, joka tulee häviämään mitään ilmastorkiisin takia.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus. Tarpeellinenkin, koska on käsittämätöntä miten hukassa ihmiset ovat tämän aiheen kanssa. Onko siis oikeasti olemassa tyyppejä, jotka eivät tajua maailman ja luonnon tilasta ja omasta osuudestaan siihen, mitään? - Nm. Mitä se kertoo korvain välisestä tilasta

      • Niin, mitä kertoo ihmisestä tämä Gretan persoonan analysointi ja haukkuminen ?
        Kai se kertoo jonkinlaisesta suojautumisesta: kun Gretan sanoma on kiistaton, aletaan ampua viestintuojaa, Gretaa, tai sitten ihannoida häntä kun uskotaan ihannoinnin vapauttavan ikävästä itsetutkiskelusta.
        Ja taas taitaa päteä vanha totuus: arvostelu kertoo enemmän arvostelijasta kuin arvostelun kohteesta.
        Toivotaan, että Asperger suojelee Gretaa ympäristön paineilta. Ymmärtäisin, että tämän syndrooman kantajat ovat poikkeuksellisen vahvoja omassa sisäisyydesään eikä näkemisen voima saa heitä murtumaan.

    • Anonyymi

      Noin tuossakin taas käy, kuten kävi jo ennenkin.
      Eli sitä odotellessa, kuuntele tuo YLE-veroilla tuotettu asiantuntia tulkinta.

      https://areena.yle.fi/1-50277529?autoplay=true

      Aktivisti on aktivisti, vaikka sen voissa paistaisi. Ja niin käy tässäkin TAAS!

      • Anonyymi

        Niinpä niin, omituista on että aktivistit ovat aina herättäneet vihaa!

        Kun millään aikakaudella ei ole ollut niin helppoa organisoida
        mielenosoitustuksia, tullaan internetin aikakaudella näkemään monella taholla maailmanlaajuista liikehdintää.

        Tämä perjantainenhan ei ole ainoa, kadut ovat täyttyneet demostroivalla aineksella, milloin minkä asian puolesta. Kiinalaiset protestoivat sitkeästi epäoikeudenmukaista järjestelmää vastaan, ja saivat myönnytyksen, samoin Venetzuelan kadut täyttyivät hiljattain protestoivista kansalaisista.

        Totumme me maltillisemmatkin uutuusilmiöön, luvassahan on jatkoa. Saavuttanevat sitten kuulijansa nopeammin tai ei, mutta vihan ilmaisut mediassa on hyödyttömiä ja ikäviä.
        Ehkä voisimme jopa kunnioittaa altruismistään, - tuota nuorta lipunkantajaa!

        herkkä vanhus

        Aivan "herkkä vanhus", aktivistit herättävät vihaa. Heitä vihataa ja pilkataan.

        Entä jos onkin kyse itsevihasta ? "Aktivisti" tarttuu asiaan, jota on itsekin tykönään miettinyt mutta ei syystä tai toisesta ole siihen puuttunut, edes ottanut sitä puheeksi.
        Ja sekös pistää vihaksi, että joku toinen sen julkeasti nostaa pintaan..))

        Seuraava vaihe taitaa sitten olle se, että aktivisti vedetään tilille: mikä sekin luulee olevansa? Onko sillä edes kanttia puhua noin? Onko se ihan synnitön itsekään ? ..))

        Niin, se viha ? Minusta se on aktivistin työväline. Herätyskellon ääneen ei aina ole kiva herätä, mutta joskus on pakko..))

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Pentti Linkola kirjoitti jo tuosta kaikesta ja vähän lisääkin, mitä nyt tuo näytteliä antifašistijärjestön vanhempien vesa toistaa maailmalle !
        Varmasti Linkola hykertelee onnesta, ku tuollainen ilmiö saadaa aikaan.

        "Maapallon suojelu

        Maapallon suojeluLinkolan ajattelun pääasiallinen lähtökohta on hänen huolensa maapallon ekologisesta tilasta. Hänen mukaansa elämän säilyminen maapallolla edellyttää paluuta maatalousyhteiskuntaan ja luontaistalouteen sekä ihmisten määrän jyrkkää vähentämistä. Elämän ensisijaisena vihollisena Linkola näkee väestöräjähdyksen ja toissijaisena henkeä kohden kasvavan luonnon kuormituksen"

        Odotellaan nyt koska tämä kohta tulee Greettan suusta ?

        Tämähän on sitä useasti palkittua Linkolan mieli aiheita!
        Ajattelussaan Linkola vaatii ihmistä palaamaan kapeampaan ekologiseen lokeroon siirtymällä takaisin matalampaan elintasoon sekä hylkäämällä modernin tekniikan. Väestönkasvu on Linkolan mielestä suurin uhka elämän jatkumiselle, ja hän onkin toistuvasti kertonut kannattavansa pidäkkeettömästi muun muassa terrorismia syyskuun 11. päivän terrori-iskuista Unabomberiin.[18] Hän myös hyväksyisi suurkaupunkien vesijohtoverkkojen myrkyttämisen ja tautiepidemiat"

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Linkola

        Tiesittekö että, noista Gretan antifašistijärjestön vanhemmista on tehty jo lastensuojelu ilmoitus ?
        Varmasti ei aiheettomasti.

        Et, kyllä hereillä on oltu, jo iät ajat , paljon ennen kun edes Gretan antifašistijärjestön vanhemmat ovat syntyneet.

        Niin, Anonyymi 10.44. Hereillä on oltu, mutta mielestäni Greta perääkin nyt tekoja.

        Gretaa on helppo kivittää: lapsi ja vielä Asperger. Pentti Linkola sen sijaan on käsittääkseni nauttinut suurtakin arvonantoa ehkä siitä syystä, että hän sai Vihreän ohjelman ilmestyttyä maan intellektuellit taakseen, laskettiin kuuluvaksi maan älymystöön.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Aivan "herkkä vanhus", aktivistit herättävät vihaa. Heitä vihataa ja pilkataan.

        Entä jos onkin kyse itsevihasta ? "Aktivisti" tarttuu asiaan, jota on itsekin tykönään miettinyt mutta ei syystä tai toisesta ole siihen puuttunut, edes ottanut sitä puheeksi.
        Ja sekös pistää vihaksi, että joku toinen sen julkeasti nostaa pintaan..))

        Seuraava vaihe taitaa sitten olle se, että aktivisti vedetään tilille: mikä sekin luulee olevansa? Onko sillä edes kanttia puhua noin? Onko se ihan synnitön itsekään ? ..))

        Niin, se viha ? Minusta se on aktivistin työväline. Herätyskellon ääneen ei aina ole kiva herätä, mutta joskus on pakko..))

        Täyskymppikommentti "demeter". - Nm. Twelve points

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täyskymppikommentti "demeter". - Nm. Twelve points

        Kiitos palautteesta, Anonyymi 20.24. Kiva tietää, että on muitakin samansuuntaisesti ajattelevia. Aktivisteja ?..))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pentti Linkola kirjoitti jo tuosta kaikesta ja vähän lisääkin, mitä nyt tuo näytteliä antifašistijärjestön vanhempien vesa toistaa maailmalle !
        Varmasti Linkola hykertelee onnesta, ku tuollainen ilmiö saadaa aikaan.

        "Maapallon suojelu

        Maapallon suojeluLinkolan ajattelun pääasiallinen lähtökohta on hänen huolensa maapallon ekologisesta tilasta. Hänen mukaansa elämän säilyminen maapallolla edellyttää paluuta maatalousyhteiskuntaan ja luontaistalouteen sekä ihmisten määrän jyrkkää vähentämistä. Elämän ensisijaisena vihollisena Linkola näkee väestöräjähdyksen ja toissijaisena henkeä kohden kasvavan luonnon kuormituksen"

        Odotellaan nyt koska tämä kohta tulee Greettan suusta ?

        Tämähän on sitä useasti palkittua Linkolan mieli aiheita!
        Ajattelussaan Linkola vaatii ihmistä palaamaan kapeampaan ekologiseen lokeroon siirtymällä takaisin matalampaan elintasoon sekä hylkäämällä modernin tekniikan. Väestönkasvu on Linkolan mielestä suurin uhka elämän jatkumiselle, ja hän onkin toistuvasti kertonut kannattavansa pidäkkeettömästi muun muassa terrorismia syyskuun 11. päivän terrori-iskuista Unabomberiin.[18] Hän myös hyväksyisi suurkaupunkien vesijohtoverkkojen myrkyttämisen ja tautiepidemiat"

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Linkola

        Tiesittekö että, noista Gretan antifašistijärjestön vanhemmista on tehty jo lastensuojelu ilmoitus ?
        Varmasti ei aiheettomasti.

        Et, kyllä hereillä on oltu, jo iät ajat , paljon ennen kun edes Gretan antifašistijärjestön vanhemmat ovat syntyneet.

        Linkola puhui itsensä pussiin, kun toimii päinvastoin kuin opettaa. Käyttää kaikenlaisia apukeinoja pysyäkseen hengissä korkeaan ikään, ei suostu antamaan tilaa nuoremmille.
        Sama juttu tällä ongelmanuorella, matkustaa ympäri maailmaa ja organisoi laittomia lakkoja. Kertokaa Gretan kannattajat, miten maailman ilmasto pelastuu, kun lintsaa koulusta. Ennen siitä sai käytksen alennuksen todistukseen. Mutta ei kai arvosanoja enää edes anneta todistukseen. Apukoulu tyhmille on nykyään erityiskoulu tai erityisluokka.

        Aika ankaraa ajattelua, Anonyymi 8.43..)) Jos on 80 vuotta - viittaan siis Linkolaan - elänyt esimerkillisesti, niin eiköhän sitä vähän sopisi höllentää loppupeieissä ?))

        Gretan kohdalla voisi kai ajatella, että kun tuo perinteinen koulun komento ei ole tuottanut hyvää tulosta - luonnontalouden näkökulmasta - niin kai sen muutaman päivän lintsauksen voisi antaa anteeksi, parempaan pyrittäessä ?

        "Apukoulu tyhmille" ? No kun me kaikki emme oikein sovi siihen samaan muottiin ja meillä on oppivelvollisuus niin eiköhän tuo käytäntö ole ihan hyvä ? Ja jos nyt tahtoo jakaa porukan jyviin ja akanoihin niin kyllähän yksittäinen ihminen voi sen tehdä. Jos siitä hyvän mielen saa...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Linkola puhui itsensä pussiin, kun toimii päinvastoin kuin opettaa. Käyttää kaikenlaisia apukeinoja pysyäkseen hengissä korkeaan ikään, ei suostu antamaan tilaa nuoremmille.
        Sama juttu tällä ongelmanuorella, matkustaa ympäri maailmaa ja organisoi laittomia lakkoja. Kertokaa Gretan kannattajat, miten maailman ilmasto pelastuu, kun lintsaa koulusta. Ennen siitä sai käytksen alennuksen todistukseen. Mutta ei kai arvosanoja enää edes anneta todistukseen. Apukoulu tyhmille on nykyään erityiskoulu tai erityisluokka.

        Itseasiassa Gretan toiminta on aikalailla merkityksellisempää kuin koulussa istuminen, ja on oikein hyvä, että nuoriso on saatu aktivoitumaan.
        Tuleva sukupolvi tulee kokemaan kovia, ja tietää sen jo nyt. Toista kuin sotien jälkeiset pullamössösukupolvet. 90-luvun lama näyttää tulevaan kriisin verrattuna luultavasti aika naurettavalta sormien napsuttelulta.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Kiitos palautteesta, Anonyymi 20.24. Kiva tietää, että on muitakin samansuuntaisesti ajattelevia. Aktivisteja ?..))

        Aktivisti tietysti; olen aktiivisesti Gretan puolella. Hyvä tyttö. - Nm. En kyllä vihaa mitään

      • Anonyymi
        necromancer kirjoitti:

        Itseasiassa Gretan toiminta on aikalailla merkityksellisempää kuin koulussa istuminen, ja on oikein hyvä, että nuoriso on saatu aktivoitumaan.
        Tuleva sukupolvi tulee kokemaan kovia, ja tietää sen jo nyt. Toista kuin sotien jälkeiset pullamössösukupolvet. 90-luvun lama näyttää tulevaan kriisin verrattuna luultavasti aika naurettavalta sormien napsuttelulta.

        Ovat kusessa elättimamujen ja uskonsotien kanssa. Nostavat innnoissaan energian hinnan pilviin. Kusessa ovat..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyskymppikommentti "demeter". - Nm. Twelve points

        ONKOS KELKKA KÄÄNTYNYT ?

        Ensin piti koululakkoilla, ja nyt itketään kun ei pääse kouluun , ja ÄKKIÄÄ RAHAA MULLE HUUTAA REETTA UNICEFin apuja käyttäen tällä kertaa!!!

    • Kun näin tuon tytön televisiossa, itselläni se aiheutti säälin tunnetta.
      Hän näytti suorastaan ylirasittuneelta ja vielä kun kantaa sisällään vihaa, ei siitä pisemmän päälle hyvää seuraa hänelle itselleen.
      Hyvänkin asian ajaminen saattaa muuttua taakaksi, ellei ymmärrä kohtuutta.
      Toivottavasti hänellä olisi viisaita aikuisia ympärillään.

      • Anonyymi

        Mistä haluaa luopua. On epäselvää?? Vain koilottaa päätöksiä.

      • Anonyymi

        Kun Gretasta näytettiin kerran kuvaa läheltä hän näytti pursuavan vihaa
        niitä kohtaan jotka hänen lapsuutensa ja nuoruutensa varastivat
        hänen mielestään.

        Tuli mieleen, eikö Gretalle tule mieleen ajatella
        ettei kukaan ole tiennyt tulevasta.

        Me kaikki aikuisetko olemme syypäitä hänen tuskaansa ?
        Mitä mittareita meillä olisi ollut ?
        Tiedemiehetkin ovat olleet erimielisiä.

        Ei kai me aikuiset omaakin tulevaisuutta oltaisi alettu pilaamaan
        vuosikymmeniä sitten jos oltaisi tiedetty se mikä nyt ???

        Vashtoo,että miksi ei jätety elintasoa 50-luvulle? Ei olis sekään tyhjää riekkumassa. Kiivihiilen poltto mahdolisti tonkin koulupinnarin sekoilumatkat!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun Gretasta näytettiin kerran kuvaa läheltä hän näytti pursuavan vihaa
        niitä kohtaan jotka hänen lapsuutensa ja nuoruutensa varastivat
        hänen mielestään.

        Tuli mieleen, eikö Gretalle tule mieleen ajatella
        ettei kukaan ole tiennyt tulevasta.

        Me kaikki aikuisetko olemme syypäitä hänen tuskaansa ?
        Mitä mittareita meillä olisi ollut ?
        Tiedemiehetkin ovat olleet erimielisiä.

        Ei kai me aikuiset omaakin tulevaisuutta oltaisi alettu pilaamaan
        vuosikymmeniä sitten jos oltaisi tiedetty se mikä nyt ???

        1896 Svante Arhenius laski hiilidioksidin lämmittävän vaikutuksen ilmakehään. Asiasta on siis tiedetty jo 123 vuotta.
        Tieteen tekijät eivät ole mitään varsinaisen median lemmikkejä. Siksipä oikeat tiedemiehet jotka ovat malleja tehneet ja asiasta varoitelleet, ollaan onnistuttu sivuuttamaan aivan toissijaisten asioiden varjolla (Mutta kansantalous! Millä maailmanlopun pysäyttäminen on tarkoitus kustantaa, mietippä sitä propellipää?)
        Siksi Greta tekee tärkeää työtä. Hän tuo esille tieteentekijöiden tekemää työtä, koska hänen tulevaisuuteensa se vaikuttaa. Ja hänen esimerkkiään on helppo seurata.

        Jos oikeiden tieteentekijöiden mielipide maailman tilasta kiinnostaa niin http://consensusforaction.stanford.edu/ sivustolla on julkaistu 40 sivun selonteko maapallon tulevaisuudesta ja tähän johtopäätökseen johtaneista ilmastomalleista (löytyy myös yhden sivun tiivistelmä asiasta) Artikkelin on allekirjoittanut yli 1500 tieteentekijää ympäri maailman.

    • Anonyymi

      Greta on keulakuva nykyaikaiselle uskonnollisväritteiselle "hippiliikkeelle"....joka ennakoi ja edistää lähitulevaisuudessa ilmaantuvan "Suuren Johtajan" ilmaantumista ja esilletuloa, Hän joka "ratkaisee" kaikki ongelmat, Hänet kansat huutavat valtaan 2000-luvun ensimmäisellä kolmanneksella......(valtaan asetettu ratkaiseekin sitten ylikansoitus ym. ongelmat pitkäksi aikaa)

      Kol kot

    • Anonyymi

      Thunbergin touhut alkavat näkyä: Saksassa vasemmistolais-anarkistit iskivät junaliikenteeseen,,"tukeakseen" ilmastoliikettä.

      Että semmosta peliä.

    • Anonyymi

      Helsingissä yritettiin kanooteilla (?) estää risteilylaivan lähtö satamasta.
      Kyllä naurattaa ilmastoihmisten keinot. Niilläkö maailma pelastuu ?
      Ilmastovouhoilta on mennyt kaikki uskottavuus - vai onko sitä ollutkaan . . . ?

      • Anonyymi

        Tämänpäivän "ilmastoihmisillä" aika kyseenalaisia keinoja,, mm. Saksassa räjäyttäneet tai polttaneet raideliikenteen ohjaus yksiköitä..Aika moista,,suoraa terrorismiahan tuollainen on.
        Kuten ovat tehneet Suomessakin.

    • Anonyymi

      Gerta oli TV:ssä ennen matkaa Kanadaan-- svti ja samassa ohjelmassa oli paljon muutakin saa nähdä mitä usa sanoo tästä.

    • Anonyymi

      Hän pieni kiltti lapsi on saanut paljon aikaan.

      Ilmasto on paljon muuttunut maapallon elämän aikana, ihminen on kuin pieru saharassa.

      • Ei hän, vaan järjestöt hänen takanaan.
        Greta on näyttelijäsukua ja harrastanut teatteria itsekin.

        Tuossa hän on oma ujo ja epävarma itsensä sen hänelle annetun roolin ulkopuolella.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Vain ruotsalainen koulupinnarihörhö.. Huvittava!

    • Anonyymi

      "heittäytynyt puolustamaan maailmaa saasteilta".
      Hyväksikäytettävä lapsi, jota viherhihhulit vetävät kölin ali kerta toisensa jälkeen.
      Nuorisovankilaahan tuolle pitäisi tarjota kun kutsuu ilmastolakkoihin ihmisiä ja suurin osa saapuu tilaisuuksiin polttomoottorisen ajoneuvon avustuksella.

      • Anonyymi

        Koulupinnarilakkoilijat tekemään lakkopäivät lomaaikana takasi.

      • Anonyymi

        Näin,kun hiilellä tuotettu elintaso.. Löysillä vara pisestä ruokkijoitaan..
        Nuorilta leikatrava etuuksia kovalla kädellä.. Tulee ajateltavaa..

    • Anonyymi

      Greta tekee pisnestä itsestään selvällä asialla eli ilmastonmuutoksella. On keksinyt syyllistää sillä muut ihmiset ja puhuu kuin vapahtaja tai Adolf. Naama vinossa vaahtoaa, jotta ilmasto ei muuttuisi, mutta muuttuu se väkisin, vaikka kuinka hakkaisi lapikasta lattiaan.

    • Anonyymi

      Maailman tila on nuorte tulevaisuutta ja tulevaisuus tällä hetkellä näyttää uhatulta. Hyvä, että joku nostaa tilasta huolensa. Mikä vaikutus tämän nuoren ihmisen osallisuudesta tulee olemaan, näkyy myöhemmin.

    • Anonyymi

      Taitaa olla super nuori, jolla on kaikki maailman viisaus ilmastoasioissa.

    • Anonyymi

      Maailman luoto määrää ilmat kaikkialla ei ihminen.

      Mitä tulee ihmisiin kaikilla on jonkinlaisia häiriöitä ja niihin tulee uusia nimiä ajalla.

    • Anonyymi

      Greta Thunberg on pakkomielteinen persoona.
      Hän paasaa viha ilmeessään ikäänkuin nykyiset valtioiden päämiehet olisivat syyllisiä kaikkeen tähän. Syy tähän kaikkeen on paljon syvemmällä ja kymmenien vuosien väärinkäytösten tulos. Gretan käytös aiheuttaa nuorissa painajaismaista hysteriaa, että maailma tuhoutuu. Korjausliikkeitä kyllä tehdään koko ajan ja ajan myötä asiat korjaantuvat. Viimeistään sitten kun Trump ja Putin ovat kuolleet.
      Muistan 30 vuotta sitten kun meillä oli kammottava öljykriisi, muistatteko ?
      Maailmassa loppuu öljy ja kaikkien tulee säästää sitä ? Ei loppunut - vieläkään.
      Taisi olla itse öljy-yhtiöiden lobbaamaa koko hysteria, taisipa siinä sitten tynnyrin hinta nousta ihan uudelle tasolle. Siispä Gretakin saisi rauhoittua, kyllä maailma on herännyt.

      • Ja entäs se sähkön säästäminen, earth hour ja sellaiset, istutaan tunti pimeässä, niin maapallo pelastuu.

        Ja nyt ollaan siirtymässä sähköautoihin ja suunnitteilla on kokeilla jo ensi vuonna ensimmäistä sähkökäyttöistä lentokonetta.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Ja entäs se sähkön säästäminen, earth hour ja sellaiset, istutaan tunti pimeässä, niin maapallo pelastuu.

        Ja nyt ollaan siirtymässä sähköautoihin ja suunnitteilla on kokeilla jo ensi vuonna ensimmäistä sähkökäyttöistä lentokonetta.

        Kuka istuu earth hourin aikana pimeässä! Voihan sitä aina sytyttää vaikka kynttilän vai pilaako sekin ilmaston?

      • Anonyymi

        Niinhän sen öljyn kävi. Hinta meni ihan miinuksen puolelle huomaamattani.

        Talviöljyt olisi saanut alihalvalla ja pienen pisneksenkin olisi voinut tehdä myymällä öljyt posetiiviseen hintaan.

        Huomasikohan se Anderssonni, ei Aamos?

    • Kun ajatellaan asioita siitä hetkestä eteenpäin, kun me 70 olimme lapsia.
      Kehitys on ollut nopeaa.
      Ennen oli kaikkea vähän, myöskään mitään ilmasto- ja jäteongelmaa ei ollut näköpiirissä, ainakaan tavallisen kansalaisen visioissa. Selvännäkijöitäkö olisi pitänyt olla.
      Kehitys toi kaikenlaiset koneet ja sosiaaliedut.
      Olisivatko nämä nuoret valmiita luopumaan kaikesta siitä, mitä kehitys on tuonut tullessaan ja elämään niinkuin -50 ja -60 luvuilla elettiin.
      Yksin jo vaateteollisuus on yksi saattuttamimmista asioista, silti pitää saada uutta muotivaatetta, kun kavereillakin on.
      On tietysti hyvä, että sitä mikä on pielessä yritetään korjata, mutta jos ei asioiden historiaa yhtään tunne, ei voi myöskään asioista kokonaiskuvaa rakentaa.
      Jos ei ole kokonaiskuvaa, miten onnistuu niiden asioiden noukkiminen kehityskulusta, missä täytyy suuntaa kääntää.
      Menneisyyteen emme voi palata, kehitys menee eteenpäin, keinoja vaan pitää miettiä uusiksi, asiat ei korjaannu toisia haukkumalla.
      Tuskin meidänkään jälkeemme tulevat sukupolvet omaavat selvännäkijän kykyjä sen enempää, kuin mekään, että kaikki tulevaisuuden karikot voisi välttää.
      Ei kai tuo Gretakaan uimalla sinne Kanadaan mene.

      • Myös Thrash metal-trummisen John Merediths on keksinyt Gretan näyttelijänlahjat.

        Amatööri näyttelijäksi vielä siinä mielessä, että hänen pitää vilkuilla vuorosanansa paperista.
        Luulisi olleen aikaa harjoitella ne ulkoa, älykäs ja hyväoppinen lapsi kun kuuluu olevan.

      • Tellukka kirjoitti:

        Myös Thrash metal-trummisen John Merediths on keksinyt Gretan näyttelijänlahjat.

        Amatööri näyttelijäksi vielä siinä mielessä, että hänen pitää vilkuilla vuorosanansa paperista.
        Luulisi olleen aikaa harjoitella ne ulkoa, älykäs ja hyväoppinen lapsi kun kuuluu olevan.

        Ei oikein tiedä, mitä tuosta kaikesta touhotuksesta oikein ajattelisi.
        Meneekö överiksi julkisuustouhu, niinkuin on tupannut menemään viimeaikoina kaikessa tapetilla olleissa asioissa, jotka alunperin ihan asiallisia ja korjauksen tarpeessa olleita.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Myös Thrash metal-trummisen John Merediths on keksinyt Gretan näyttelijänlahjat.

        Amatööri näyttelijäksi vielä siinä mielessä, että hänen pitää vilkuilla vuorosanansa paperista.
        Luulisi olleen aikaa harjoitella ne ulkoa, älykäs ja hyväoppinen lapsi kun kuuluu olevan.

        Mikä sinulla on tellukka ? Vanha ihminen kehtaat riekkua jatkuvasti tyttö paralle. Tuokin video on sairasta mediamyllytystä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sinulla on tellukka ? Vanha ihminen kehtaat riekkua jatkuvasti tyttö paralle. Tuokin video on sairasta mediamyllytystä.

        Se video on hänen omalla Facebooksivullaan ja hänen omassa Twitterissään.

        "I have moved on from this climate thing...
        From now on I will be doing death metal only!!"

        Lainaus on aivan hänen itsensä kirjoittama.

        Yhtä pelkkää sairasta mediamyllytystähän se on ollut hänestä (hysteerikoille) siitä saakka, kun hänet istutettiin miljöpuolueen vaalimainokseksi Ruotsin Riksdagin eteen, missä hänen oli alunperin tarkoitus istua vain vaaleihin asti. Mutta sitten julkisuus alkoi maistua niin hyvälle, ettei hän malttanut lopettaa julkisuudessa paistattelemistaan.

        Suu vaahdossahan lainailet tiedotteita tytöstä herkeämättä!

        Rakentavaa ei tuollainen ilkeämielinen kommentointi ole, eikä palstallamme ole ollut tapana yhtyä moisiin julkkisjuoruiluihin!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suu vaahdossahan lainailet tiedotteita tytöstä herkeämättä!

        Rakentavaa ei tuollainen ilkeämielinen kommentointi ole, eikä palstallamme ole ollut tapana yhtyä moisiin julkkisjuoruiluihin!

        Että oikeinko suu vaahdossa?

        Enimmäkseen vedet silmissä nauran tuolle vedätettävissä olevien Gretahysterialle.

        Sitten meinaa vähän jäädä nauru kurkkuun, kun aikuisetkin ihmiset kirjoittavat ihan pokkana, että jokaikinen yli viiskymppinen on syyllinen ilmastonmuutokseen ja kakarat alkavat kivittämään ja pahoinpitelemään vanhoja ihmisiä ilmastonpilaajina.

        Ja heidän vanhustenvihaajien hoidettaviksi me nyt kaikki yli viiskymppiset ollaan joutumassa.

        Onneksi itsellä on täyspäisiä lapsia ja lapsenlapsia, ei tarvitse tuollaisten kreettojen armoilla olla. Ruotsi tuottaa kaikenlaista hysteriaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi itsellä on täyspäisiä lapsia ja lapsenlapsia, ei tarvitse tuollaisten kreettojen armoilla olla. Ruotsi tuottaa kaikenlaista hysteriaa.

        Jaahas että sellaisia pelkoja overthere.
        Älä sitten jaa niin auliisti sitä hysteriaas!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi itsellä on täyspäisiä lapsia ja lapsenlapsia, ei tarvitse tuollaisten kreettojen armoilla olla. Ruotsi tuottaa kaikenlaista hysteriaa.

        Toivottavasti eivät hurahda samaan hulluuteen, kun näkyy levinneen Suomeenkin jo, jopa yli seitenkymppisten keskuuteen se puolijumalan palvonta.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Toivottavasti eivät hurahda samaan hulluuteen, kun näkyy levinneen Suomeenkin jo, jopa yli seitenkymppisten keskuuteen se puolijumalan palvonta.

        Kuka maksaa tämän koulupinarin matkat? Purjevebematkakin turvaveneineen,? Miksi laskettiin puhumaan höpöjä? Mistä nuoret luopuu??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka maksaa tämän koulupinarin matkat? Purjevebematkakin turvaveneineen,? Miksi laskettiin puhumaan höpöjä? Mistä nuoret luopuu??

        Kysy Tellukalta, sehän se äänitorvena täällä riekkuu!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka maksaa tämän koulupinarin matkat? Purjevebematkakin turvaveneineen,? Miksi laskettiin puhumaan höpöjä? Mistä nuoret luopuu??

        Niin, kuka maksaa?

        Hänen toimeksiantajansa nähtävästi.
        Itse sanoo, ettei osta mitään ja kieltänyt mukanaan olevaa isäänsäkään ostamasta yhtään mitään.
        Siipeilijä mikä siipeilijä.
        Arnold Schwarzenegger kuuluu antaneen oman sähköautonsa hänen käyttöönsä heidän sillä puolella maapalloa oleskellessaan. Ei kai sellaisellakaan ajelu ilmaista ole, mutta kaipa nekin kulut joku muu maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi itsellä on täyspäisiä lapsia ja lapsenlapsia, ei tarvitse tuollaisten kreettojen armoilla olla. Ruotsi tuottaa kaikenlaista hysteriaa.

        Kuinka osaat arvioida omat jälkeläisesi, kun et osaa Gretaakaan? - Nm. Puhu pukille

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Että oikeinko suu vaahdossa?

        Enimmäkseen vedet silmissä nauran tuolle vedätettävissä olevien Gretahysterialle.

        Sitten meinaa vähän jäädä nauru kurkkuun, kun aikuisetkin ihmiset kirjoittavat ihan pokkana, että jokaikinen yli viiskymppinen on syyllinen ilmastonmuutokseen ja kakarat alkavat kivittämään ja pahoinpitelemään vanhoja ihmisiä ilmastonpilaajina.

        Ja heidän vanhustenvihaajien hoidettaviksi me nyt kaikki yli viiskymppiset ollaan joutumassa.

        Piereskellään vastaan.

      • Tellukka kirjoitti:

        Toivottavasti eivät hurahda samaan hulluuteen, kun näkyy levinneen Suomeenkin jo, jopa yli seitenkymppisten keskuuteen se puolijumalan palvonta.

        Onneksi olkoon! Täyspäät ovat tyhjäpäitä ainakin parempia.

    • Anonyymi

      Nuori nainen, ??? Keskenkasvuinen tenava.

    • Anonyymi

      Minun mielestäni fiksu nuori nainen, joka on huolissaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

      • Anonyymi

        16-kesäinen nainen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        16-kesäinen nainen?

        Jos kesien mukaan lasketaan, niin eikö niitä ole jo 17 kesää, kun täyttää tammikuun alussa vuosia.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Jos kesien mukaan lasketaan, niin eikö niitä ole jo 17 kesää, kun täyttää tammikuun alussa vuosia.

        Tuon olet jo kertonut, mutta voithan aloittaa taas alusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuon olet jo kertonut, mutta voithan aloittaa taas alusta.

        Oikaisin vain tuota väärää väittämää kuudestatoista kesästä.

        Kuten huomannet, niin nyt on jo syksy. Pohjoisemmassa (Kiirunassa) ennenaikainen talvikin ilmaston lämpenemisestä huolimatta. Mutta ehkäpä ne mielenosoitukset jotain ovat vaikuttaneet, nähtävästi yli odotusten.

        Vaikka Lapissa oli totuttu arvaamattomaan syyssäähän, oli lumentulo jo vuoden 1968 syyskuussa yllätys. Pakkanen ja routa vaikeuttivat maanviljelijöiden työtä. Kesärenkailla luistelevat automiehet taas työllistivät alueen peltiseppiä.

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/28/talvi-yllatti-viljelijat-1968

      • Tellukka kirjoitti:

        Oikaisin vain tuota väärää väittämää kuudestatoista kesästä.

        Kuten huomannet, niin nyt on jo syksy. Pohjoisemmassa (Kiirunassa) ennenaikainen talvikin ilmaston lämpenemisestä huolimatta. Mutta ehkäpä ne mielenosoitukset jotain ovat vaikuttaneet, nähtävästi yli odotusten.

        Niin että miten maailmassa voi olla nälänhätää, kun juurihan minä söin?

    • Anonyymi

      Kuka seuraavaksi puuttuisi tämän hetkisiin sotiin, joita aika usein tapahtuu muslimaissa, samalla intohimolla kuin Greta Thunberg ilmastoon?

      • Anonyymi

        Samaa asiaa mietin itsekin aika ajoin. Miksi sotiminen hyväksytään vieläkin, vaikka kaikki sivistyneet (?) ihmiset tietävät, ettei niistä seuraa mitään hyvää eikä edistyksellistä. Päinvastoin. - Nm. Ei ole voittajia, vain häviäjiä

    • Anonyymi

      Tåssa on nyt jonkinlainen salaliitto? Tuo Gretahan näyttää 10:n vuotiaalta? Ei siinä mitään sikseen, vaan jos ajatusmaailmakin on vielä nukeillaleikkimis iässä niin olisi päättäjien ja lapsesta vastuussa olevien tahojen ohjattava lasta "leikeissä".

      Kol kot

      • Se vetoaa aina suureen yleisöön paremmin, kun laitetaan lapsen näköinen asialle.

        Siksihän kerjäläisetkin käyttävät (leukemia)lapsia keppihevosinaan.
        Ja muistat ne säälittävät kuvat Syyrian lapsista sodan jaloissa ja siitä hukkuneesta pakolaispojasta (joka saattoi olla feikkikuvakin). Ja rahaa alkoi virtaamaan ..,
        Entä Afrikan nälkäiset lapset ...

        Ruotsissa oli oleskeluluvan hakijoilla aikoinaan yllättävän paljon apaattisia lapsia, kunnes petos paljastui. Nyt ne lapset ovat jo sen ikäisiä, että pystyvät kertomaan, kuinka heidät pakotettiin näyttelemään apaattista, että vanhemmat saivat oleskeluluvan.

    • Antaa Gretan jo olla ja jatkaa elämäänsä. Hänen suuri hetkensä oli ja meni.
      Nyt hänen pitää päästä takaisin arkeen ja ikäistensä joukkoon.
      Kai hän kohta jo tulee kotiin?

      • Hänen missionsa jenkeissä on vielä kesken.
        Presidentinvaaleihin on vielä aikaa ja mahdollisimman monet pitää saada Trumpin vastaiseksi.

        Vuoden ajan häntä pyöritellään siellä ympäriinsä ja suunnitteilla Etelä-Ameriikka myös.
        Onkos siellä joissakin maissa vaaleja tiedossa?

        Vaalimainoksenahan häntä Euroopassakin pyöriteltiin ennen EU vaaleja. Ruotsissa heidän kampanjansa alkoi vähän myöhään, eikä oikein ehtinyt saada tuulta siipiensä alle vaaleihin mennessä.

      • Anonyymi

        Iteppä sinäkin olet tuota Gretaa jauhanut. Ai nyt annoit luvan tytölle lähteä kotiinsa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iteppä sinäkin olet tuota Gretaa jauhanut. Ai nyt annoit luvan tytölle lähteä kotiinsa ?

        Siis makriina antoi luvan.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä,nuori joka on huolissaan maapallon tulevaisuudesta, niinkuin meidän kaikkien pitäisi olla..

      • Anonyymi

        Gretan päivä alkoi tänään ankeasti.
        Yöllä oli satanut lunta ja tyttö riemuitsi jo etukäteen lumisesta pihamaasta ja puhtaan valkoisesta hangesta.
        Mutta pettymys oli suuri:

        Koko laaja pihamaa sähköauton ympärillä oli aivan täynnä inhottavan näköisiä hiilijalanjälkiä!
        Hän masentui niin pahasti, että ei jaksanut edes kannustaa seuraajiaan kaatamaan paria linkkimastoa, jotta kännykät eivät lisäisi energiankulutusta.
        Loppupäivä menikin sitten eteisen ison peilin edessä irvistelyä harjoitellen.

      • Anonyymi

        Lyhyesti virsi kaunis. - Nm. Twelve points

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyhyesti virsi kaunis. - Nm. Twelve points

        Grete T on manipuloitu teini sanoi Putin .
        Siinäs kuulitte myös samalla Venäjän kannan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Grete T on manipuloitu teini sanoi Putin .
        Siinäs kuulitte myös samalla Venäjän kannan.

        Ja tunnetustihan Suomi on aina hyvää pataa veli-venäläisen kanssa.
        Mielestäni Greta tekee helvetin mahtavaa duunia: On päässyt sekä Veli Putinin että Trumpettitöräyttelijän ihon alle. Ajatelkaa: 16 vuotias tyttö onnistunut olemaan sellaisena malkana kahdelle maailman vaikutusvaltaisimmista miehistä, että on oikein twitterissä pitänyt haukkua. Luonnontieteilijänä nostan hattua: oikeeseen suuntaan ollaan menossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Grete T on manipuloitu teini sanoi Putin .
        Siinäs kuulitte myös samalla Venäjän kannan.

        Kuka perustaa Putlerin sanomiista? - Nm. Teot kertovat enemmän

      • Anonyymi
        necromancer kirjoitti:

        Ja tunnetustihan Suomi on aina hyvää pataa veli-venäläisen kanssa.
        Mielestäni Greta tekee helvetin mahtavaa duunia: On päässyt sekä Veli Putinin että Trumpettitöräyttelijän ihon alle. Ajatelkaa: 16 vuotias tyttö onnistunut olemaan sellaisena malkana kahdelle maailman vaikutusvaltaisimmista miehistä, että on oikein twitterissä pitänyt haukkua. Luonnontieteilijänä nostan hattua: oikeeseen suuntaan ollaan menossa.

        Juuri noin, kiitos. - Nm. Twelve points

    • Anonyymi

      Olen minä onnellinen v49 syntynyt maaseudulla kasvanut ,viikatteella niittivät ja hevosilla kyntivät.- Ei ne tämänpäivän koulupinnarit halua enään niitä aikoja ilman älypuhelinta ja telkkaria .- Kaurapuuroa ,Kuoriperunat ja ruskeaa kastiketta , pyhäksi joku makkara tai läskinpala.- Ei aika mennyt koskaan palaa , jos ei nykyinen elämä tyydytä muuttakoot viidakkoon tai johonnin vinku-intian ruohomajaan .- Tyhmät sortuu elon tiellä, vanhat senkun porskuttaa :)

      • Anonyymi

        Mitäs se viikatteella kyntäminen ja hevosella niittäminen iokein tarkoittaa?? Pystyikö kyseisiä toimintoja suorittamaan ilman kännyköitä tai tietsikoita. Terv. Puotinharjun ala-asteen utelias santtu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Grädda Dunberg on häiriintyt lapsi, josta on ihan aiheellisesti tehty lastensuojeluilmoitus.
      Toivottavasti hän pääsee pian psykiatriseen hoitoon.

    • Yksi pikkunen virus teki sen pienessä ajassa, minkä eteen Greta on tehnyt työtä vuosikausia; sai lapset pois koulusta muulloinkin kuin perjantaisin.

      Nyt häntä vähän juippii, kun se virus on nostanut mediaan jalustalle Anders Tegnellin hänen sijaansa.
      Mutta ovelana tyttönä hän yrittää kiilata paikkaansa takaisin julkisuuteen, ettei häntä täysin unohdeta.
      Nyt hän on kääntänyt takkinsa täysin ja alkanutkin niitten lasten puolestapuhujaksi, jotka joutuvat olemaan poissa koulusta koronan takia sen sijaan, kun aikaisemmin kulki ympäri maailman sen kylttinsä kanssa yllyttämässä koululakkoon.

      Greta ennen: "Skolstrejk för klimatet!"

      Greta nyt takki nurin, kun virus vesitti hänen koululakkoon kiihottamisensa:

      """More than 1,5 billion children are today affected by school closures.
      This has a direct effect on millions of children and young people’s possibilities to learn, to a lunch meal and get access to water and sanitation.
      More than 300 million school children rrely on schools as a source of daily nutrition.

      Millions of children do not have access to distance learning. The digital divide is an example of global inequalities that affects the most vulnerable children.

      Even if children so far generally have been spared the most severe symptoms of the Covid-19 virus, children's lives and heath are already at risk. This is mainly due to lack of access to healthcare services - both for children and pregnant women - because of vaccination campaigns being suspended as well as lack of nutrition.

      With the global health care services becoming overwhelmed there will be many additional child deaths in 2020.
      This is a global crisis and for millions of children the impact will be life long. We need to act now - for the sake of every child.
      The time is now, and we need your help to protect children. Donate today at https://uni.cf/fight-coronavirus
      (link in bio). Thank you!"""

      Että noin. "Niin tytön mieli vaihtuu kuin savu joka haihtuu, neidon oikut yhä uudet on".

      • Anonyymi

        Onhan hirvittävän dessillusioitunutta jopa materialistisen kyynistä ajattelua Tellukalta. Omia luulojasi syötät olettaen tytön ajattelevan noin?
        Kauhistuen joutuu lukemaan negatiivisuuttasi, kuin ei mitään hyvää urhoollisesta pikku Gretasta olisi sinulle olemassa!

        Lue jo ajatuksella omia olettamuksiasi!

        Greta hurahtanut ilmasto-fundamentalisti.

      • Anonyymi

        Tellukka, aivan oikean puolen Gretasta toit tuossa esiin. Tiedätkö koska alkaa Gretan maailmankiertue puhumassa tuosta asiasta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan hirvittävän dessillusioitunutta jopa materialistisen kyynistä ajattelua Tellukalta. Omia luulojasi syötät olettaen tytön ajattelevan noin?
        Kauhistuen joutuu lukemaan negatiivisuuttasi, kuin ei mitään hyvää urhoollisesta pikku Gretasta olisi sinulle olemassa!

        Lue jo ajatuksella omia olettamuksiasi!

        Enhän minä mitään jätä pelkän olettamuksen varaan.
        Luen hänen facebook päivityksiään.

        Nyt hän taistelee koulunkäynnin puolesta, kun on aikaisemmin taistellut koulunkäyntiä vastaa, kun ei hänen mielestään siitä ole mitään hyötyä, koska ei lapsilla tule olemaan tulevaisuutta muutenkaan, kun kaikki hukkuvat.

        Ethän sinä mitään, totuuttahan sinä jaat kaiken maailman medialinkkien juoruilla!
        Siteeraat asioista oman käsityksesi mukaan Gretan motivaatioista, ja juuri se kauhistuttaa!

        Ethän sinä tunne tyttöä, etkä tiedä tekojensa tarkoitusta? Kaiken luettavan ahmineena, tuot ikävän pikkusieluisia arvosteluja meille tänne kotimaahan!
        Ilmennät vain itseäsi julistamalla täällä kaiken lukeneesi Gretatytön FB päivityksistä.

        Niin paljon kun Greta on ollut viime vuosina esillä/tyrkyllä, niin voin jo sanoa tuntevani hänet melko hyvin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      123
      3982
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      314
      2049
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1811
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      105
      1727
    5. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1710
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1661
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      443
      1518
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1266
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1252
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      440
      1218
    Aihe