Poikamme kohta 4v saa raivarit, kun haen päiväkodista. Katsoo minua tosi pettyneenä (ei ilahdu) ja jatkaa vain leikkiään. Kun sanon, että nyt puetaan ja lähdetään niin huutaa, ettei halua kotiin.
Aamuisin kuitenkin sanoo tuskastuneena, että eihän tarvitse lähteä päiväkotiin.
Onko muilla vastaavaa onko normaalia?
Aamuisin kuitenkin sanoo tuskastuneena, että eihän tarvitse lähteä päiväkotiin.
Onko muilla vastaavaa onko normaalia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luulisin, että lapsella on ollut hoitopäivän aikana ikävä äitiä/isää ja näyttää sen välinpitämättömyydellä vanhempaa kohtaan. Eli ihan normaalia lapsen reagointia.
Ota lapsi syliin ja kerro, että äidilläkin oli kova ikävä ja että nyt voidaan olla ilta yhdessä. Voipi olla että rimpuilee tästäkin, koska on olevinaan niin loukkaantunut, mutta sinnillä vaan osoitat rakkautta.
Lapsi oireilee ikäväänsä. Anna aikaa, syliä, pusuja, jutelkaa...