paikkakunta Vuosaari

Oli tässä jutustelua, kun kuinka monensortin kansalaista missäkin asuu,
Vuosaaressa kuulemma on jo 150 eri kansalaisuutta. Minkähänlainen on siellä tuo paljon puhuttu hiilijalanjälki.

Tehdäänkö tästä pienestä maatilkusta, jotain uutta Afrikkaa, jossa joka minuutti syntyy joku ja ollaan kuin sardiinit purkissa.

Nyt kun näyttää siltä, että kaikki ovat luopumassa ympäristöteon puitteissa, mahdollisesti hyvinkin paljon. ( autosta, moposta, traktorista ja lentämisestäkin)
Jopa lihansyönti muuttuu pillerien(vitamiinipillerien) napsimiseen, tosin kuinkahan paljon niiden valmistuksesta saadaan sitä hiilijalanjälkeä.

On siinä sitten kunnilla ja kaupungeilla tekemistä, että työllistävät oman kuntansa ja kaupunginsa työntekijät, ettei tartte satoja kilometrejä alkaa kävelemään tai pyörällä ajelemaan. Näissä laitakaupungeissa kun ei nuo linja-autot kulje kuin hyvinharvoin, junista puhumattakaan.Suomen poikkiliikenne onkin sitten vielä asia erikseen, kun vaihtoja tuleekin monen monta ja parhaimmassa tapauksessa otetaan vauhtia etelästä, että pääsee pohjanmaalle.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oli tässä jutustelua, kun kuinka monensortin kansalaista missäkin asuu,
Vuosaaressa kuulemma on jo 150 eri kansalaisuutta. Minkähänlainen on siellä tuo paljon puhuttu hiilijalanjälki.

Tehdäänkö tästä pienestä maatilkusta, jotain uutta Afrikkaa, jossa joka minuutti syntyy joku ja ollaan kuin sardiinit purkissa.

Nyt kun näyttää siltä, että kaikki ovat luopumassa ympäristöteon puitteissa, mahdollisesti hyvinkin paljon. ( autosta, moposta, traktorista ja lentämisestäkin)
Jopa lihansyönti muuttuu pillerien(vitamiinipillerien) napsimiseen, tosin kuinkahan paljon niiden valmistuksesta saadaan sitä hiilijalanjälkeä.

On siinä sitten kunnilla ja kaupungeilla tekemistä, että työllistävät oman kuntansa ja kaupunginsa työntekijät, ettei tartte satoja kilometrejä alkaa kävelemään tai pyörällä ajelemaan. Näissä laitakaupungeissa kun ei nuo linja-autot kulje kuin hyvinharvoin, junista puhumattakaan.Suomen poikkiliikenne onkin sitten vielä asia erikseen, kun vaihtoja tuleekin monen monta ja parhaimmassa tapauksessa otetaan vauhtia etelästä, että pääsee pohjanmaalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu