Hyvä ihminen hyvän lähettiläs

Tuli mieleen tänä aamuna ja ryhdyin ajattelemaan asiaa ja on se ollut
mielessä jo aikaisemmin. Oletteko ajatelleet, että kun Jumala määrää
ihmisille niiden askeleet, niin Keitä hän lähettää maailmalle ?

Apostolien tehtävä oli opettaa ihmisiä ja liikkua tavallisten ihmisten
parissa. Valtioiden johtajat liikkuvat omissa piireissä ja eivät ole
kosketuksissa tavallisiin ihmisiin, ehkä juuri Jumalan tahdon mukaan.
Rikkaat liikkuvat maailmalla, toki tarpeellisesti, mutta he majoittuvat
pinnallisiin hotelleihin. liike-elämän edustajat eivät myöskään ole kovin
läheisessä kosketuksessa tavallisiin ihmisiin.

Olen tavannut paljon ihmisiä maailmalla ja toki siellä on varottavia
esimerkkejä. Mutta päälisin puolin ajateltua, esim. suomessa mitä
tunnen ihmisiä ihan veljistä ja sisarista lähtien, niin ei kaikilla ihmisillä
ole hyvän lähettilään sydäntä. Jos heille jumala soisi tai ohjaisi heitä
matkaan. Monet heistä on kuin vagittu työllä ja velalla elämään
valtiolle tai muulle asialle aika suppeaa vuorovaikutusta ihmisiin.

Minulle sanoi kerran Thaimaan tyttö samaa suomessa ja minä myös
ryhdyin ajattelemaaan asiaa ja tässä on kyllä jotakin yhteyksiä ja
on myös selvää, että ne ihmiset, jotka vetäytyvät työhön ja pois
sosiaalisesta kanssakäymisestä eivät ehkä myös halua tavata ihmisiä.
Monesti juuri he luovat pahan ilmapiiriä puheillaan.

Se miksi kirjoitan tätä Pattayan Palstalle, niin Täällä Thaimaassa asuu
paljon ihmisiä ja ehkä he ovat myös sydämmellisempiä tai
sosiaalisempia, kuin muut suomessa olevat. He Tekevät Pattayalla
myös paljon hyvää ihmisten joukossa. Toisaalta jos ajattelee asiaa
Jeesuksen sanojen mukaan, että kun olin sairas tai kun olin nälkäinen
tai kun olin Janoinen, niin et auttanut minua.... (vertaus). Mutta
todellisuudessa ihmisten täytyy auttaa muita kanssa ihmisiä myös
muutenkin, kuin laittamalla rahaa kiristuun ja sinun on jaettava myös
turvaa ja uskoa ihmisiin hengellisellä ja fyysisellä puolella.

Kirjoitin tuon siksi, että ymmärtäisitte kristillisiä käsitteitä.
Pysytään, kuitenkin aiheessa. Olen kuullut, että ne ihmiset, jotka tulee
Thaimaahan tai Aasiaan tai yleensä muuttavat pois sieltä mistä ovat
synytneet. Niin he monet ihastelevat luonnon kauneutta ja etsivät
hyviä asioita, koska eivät muuten jaksaisi yleneensäkään matkustaa.
Monet ihmiset myös Pattayalla tahtovat tavata muita ulkomaalaisia
ja paikallisia ja ovat kuitenkin jostakin syystä kiinnostuneita asumaan
vaikka pienemmälläkin toimeentulolla.

Pattayan palstalla on paljon vihaa näitä ihmisiä kohtaan, jotka asuavat
ja kehuvat Pattayaa tai Aasiaa. Vihaajat ovat hyvin usein nationalisteja.
Kun on kysymyksessä ihmisen rakkaus ja sielu. Niin ei kait ihminen voi
ohjata rakkautta ja sieluaan aatteen mukaan. Olla jopa valmis tappamaan
asein aatteen mukaan? Jotenkin en edes usko Pattayalla asuvien tai
ulkomailla muutenkin asuvien edes ajattelevan tällaista. Mutta tällaista
kirjoitetaan nationalistien lehdissä.

Tämä on jännä mietintö, kun ajatellaan, että ketä jumala tahtoo lähettää
maailmalle, kuin apostoleiksi. On toki muitakin elementtejä mitä voi
vertailla, mutta tämä on aika jännä asia meidän Thaimaassa ja aasiassa
asuvinen suhteen. Minä itse ajattelin itseäni aikaisemmin, että olen
onnen poika. Ymmärän, että tuuri oli jumalan tahto ja määräys, ehkä?

Minä ja monet muutkin ihmiset, jotka asuu Thaimaassa eivät varmasti
ole myöskään kovin nationalisteja ja kuten minäkin, niin en anna sille
mitään muuta merkitystä, kuin raha ja oma talous. Miten ihminen sitten
saa sellaisen vietin pois nationalistisesta maailmasta. Se on kuin tarve ja
polte saada tietää totuus jumalasta ja tarve saada tietää ihmisistä ja
maailmasta. Toki se on elämän ymmärtämisen hakemista.

Toki on toisenlaista muuttaa toisessa merkityksessä esim. USA:han ja
Saksaan tai muualle töihin ja busineksen perässä, mutta se on taas se
toinen maailma mistä puhuin alussa. Onhan näissäkin maissa niitä
samoja ihmisiä mitä muissakin maissa. Minä otin tämän nationalisti
sanan juuri sen vuoksi kuvaamaan näitä toisia ihmisiä, jotka ei matkusta
ja ovat ehkä sulkeutuneita... Eli heistä voidaan kyllä käyttää muutakin
sanaa, mutta halusin tuoda sitä eroavaisuutta esille.

Tämän kirjoitusken tarkoitus oli tuoda nämä erot ihmisten vaikutuksesta
matkailun kautta näin kristillisessä mielessä. Siitä minä puhuin.
Sillä jokainen ihminen vaikuttaa toiseen ihmiseen aina, kun hän matkustaa.
Hän tapaa ihmisiä, joilla on perhe ja lapsia ja työ ja mitä hyvänsä.
Niin, millaisen vaikutuksen sinä teet lähimpiin matkustaessasi.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muista juhlia Kiinan Kansallispäivää, kosteasti !

      • Anonyymi

        etenkin ihmisoikeuksia


    • Olen nationalisti joka tarkoittaa lyhyesti että pidämme huolen kansallisesta identiteetistämme ja itsemääräämisoikeudestamme.

      Nykyiset kommunistiset viherpiipertäjät ovat edellämainittuja arvoja vastaan ja luovuttaneet maamme päätöksenteon suurilta osin jo EU:lle ja ajavat liittovaltiota.
      Keulakuvanaan maamme presidentti. Tällaista ajattelua ja toimintaa pidän maanpetturuutena.
      Voisin vetää jyrkän rajan nationalismin ja maanpetturuuden välille, näillä rintamalinjoilla käytiin jopa sisällissota.

      Aloittaja totesi että me nationalistit vihaamme ihmisiä jotka asuvat tai kehuvat Thaimaata? Tällaista kirjoitetaan nationalistien lehdissäkin. Lehti ja viite?

      Aloittaja on itse reikäpäinen viherpiipertäjäkommunisti joka vihaa kotimaataan.

      • Kysymys on siitä myös, että ymmärtää asioita ja niiden merkitystä.
        Monet Nationalisti on myös vähän yksinkertaisia ja asioiden oikea
        järestäminen ei suju.. Miten esim. Natsi voi rakastaa ihmisä jos se rakastaa
        aatetta ja rotua kristillisessä merkityksessä. Kristillisessä ymmärryksessä se
        on sitten jo jotain muuta, kuin kristinuskoa.

        Suurin osa Perussuomalaisten äänestäjistä ja kannattajista, tiedät kyllä mitä
        tarkoitan, ei ole niin hirveällä älykkyydellä varustettuja. Talouspolitiikkaa ei voi
        ajatella nationalisstiselta kannalta jos muuttuvat tekijät todellisia objekteja.

        En todellakaan usko, että EU vihaajat, vihaavat Euroopan unionia jos ymmärtävät
        sen tarkoitusken ja sen olemassa olon merkityksen. Minusta On edesvastuutonta
        käyttää ihmisten yksinkertaisuutta politiikassa ja uskonnossa.

        Kirjoitus jo muutenkin vaatii syvempää ajattelua ja paneutumista, siis aloitus.
        Mutta mielestäni todella hyvä ajatus ja kirjoitus jos on asioihin joskus syventynyt.


      • Anonyymi
        Pattayalainenmyös kirjoitti:

        Kysymys on siitä myös, että ymmärtää asioita ja niiden merkitystä.
        Monet Nationalisti on myös vähän yksinkertaisia ja asioiden oikea
        järestäminen ei suju.. Miten esim. Natsi voi rakastaa ihmisä jos se rakastaa
        aatetta ja rotua kristillisessä merkityksessä. Kristillisessä ymmärryksessä se
        on sitten jo jotain muuta, kuin kristinuskoa.

        Suurin osa Perussuomalaisten äänestäjistä ja kannattajista, tiedät kyllä mitä
        tarkoitan, ei ole niin hirveällä älykkyydellä varustettuja. Talouspolitiikkaa ei voi
        ajatella nationalisstiselta kannalta jos muuttuvat tekijät todellisia objekteja.

        En todellakaan usko, että EU vihaajat, vihaavat Euroopan unionia jos ymmärtävät
        sen tarkoitusken ja sen olemassa olon merkityksen. Minusta On edesvastuutonta
        käyttää ihmisten yksinkertaisuutta politiikassa ja uskonnossa.

        Kirjoitus jo muutenkin vaatii syvempää ajattelua ja paneutumista, siis aloitus.
        Mutta mielestäni todella hyvä ajatus ja kirjoitus jos on asioihin joskus syventynyt.

        Tapsa, Suomi ja monet muut johdateltiin Euroopan Unioniin valheellisin perustein. Pelkästään siksi pitäisi tuomita sadoittan Euroopan päättäjiä maanpetturuudesta. Suomesta ainakin puoli tusinaa.
        EU teki Euroopan valtioista heikot ja vei niiltä identiteetin. Made in Germany ei merkitse enää mitään. Vapaa liikkuvuus ja työvoiman liikkuvuus teki sen että se ajoi koulutetut ammattilaiset kortistoon ja toi tilalle osaamattomat kielitaidottomat joutomiehet orjatöihin, polki palkat ja toi rötöstelyä tullessaan, kerjäläisiä ja niin edespäin.

        Suomi on ollut nettomaksaja unionille ja maksanut sen päälle muidenkin jäsenmaksuja miljardeilla. Suomi on myynyt jo ison osan tuottavaa kansallisomaisuutta ulkomaille rikkaammille ja päättäjämme saa siitäkin korruptia ja kaikenlaisia virkoja.
        Tunnetusti poliitikot ja muut byrokraatit eivät ole sieltä fiksuimmasta päästä ja he eivät ole kiinnostuneita kansan eikä maan hyvinvoinnista vaan oman verkostonsa hyvinvoinnista.

        Unioni tarjosi poliitikoille ja rötöspankkiireille ikioman biljoonien eurojen temmellyskentän jonka he haluavat sekoittaa, hajoittaa ja hallita. Ennenvanhaan korruptiksi riitti ilta strippibaarissa tai konjakkipullo. Nyt lahjukset on alkaen satojatuhansia ja siitä aina miljardeihin saakka. Kehitysrahaa ja aluepolitiikkaan käytetään Euroopassa kymmeniä miljardeja. Arvaa kenen taskuihin ne menee? Päättäjien ja kavereiden.

        Kaiken lisäksi he ovat kehittäneet mekanismeja joilla lain turvin salataan se kenelle tai minne rahaa menee. Kuulostaako tämä Tapsa sinun edultasi? Onko Unioni ja euro hyvässä kunnossa? Muistatko aikaa kun eurolla sai 52 bahtia?


    • Anonyymi

      HIE, tuossahan onkin ideaa, seuraavalla matkalla täytyykin kertoa kaikille olevansa ei turistina vaan apostolina, kaljapullojen ääressä

    • Anonyymi

      SeSeSianNain uusi taisteluhuuto on HIE entisen KJIAI:n sijaan!

    • Heh heh, hra Pattayalainen kehui vuolaasti omaa aloituskirjoitustaan.
      Kukaan muu sitä ei vielä ole tehnytkään.

      Mielestäni se on umpisekavaa öyhötystä jossa ei ole järjen hiventäkään.

      Otan omasta vastauksestasi esille pari karmeaa lausetta:

      "Monet Nationalisti on myös vähän yksinkertaisia ja asioiden oikea järjestäminen ei suju."
      Mitä helvettiä tämä tarkoittaa? Sitten toinen:

      "Miten esim. Natsi voi rakastaa ihmisä jos se rakastaa aatetta ja rotua kristillisessä merkityksessä." Voihan itkun pillu.....

      Viittaat myös Persuihin jotka eivät ole mielestäsi niin hirveällä älykkyydellä varustettuja. En itse ole Persu mutta heitä äänesti rapiat 600 000 suomalaista.

      Itse epäilen suuresti täysijärkisyyttäsi. Et osaa kirjoittaa suomen kieltä ja ajatuksesi ja sen rakentelu ymmärrettävään muotoon on alakoululaisen tasolla.

      • Anonyymi

        Täytyy olla rehellinen että en vaivautunut edes lukemaan aloittajan höpöjä, mutta Nasin luin, johon kommentoin.

        Tuon alakoululaisen lausahduksen eri muodoissaan kirjoitat ollen Laiffi, 2010, 44, tai mustallasi liikkeellä.

        Kirjoitat pitäväsi huolen kansallisesta itsemääräämisoikeudesta, jonka johdosta kysyn että miten ja mistä moinen huolenpitosi ilmenee ?

        Epäilet aloittajan täysjärkisyyttä ja tapanasi on haukkumalausein vasustajistasi kirjoittaa, mikä näissäkin kirjoituksissasi ilmenee mm. reikäpäinen viherpiipertäjäkommunisti.
        Minä en voi millään tasolla pitää sinua täyspäisenä, sorry.


      • Anonyymi

        Älä oke vittumainen.Ihan asiaa kirjoitti ja fiksusti eli oikean arvion antoi kirjoituksestaan.Veikkaus : mitä tulee täysijärkisyyksisyyteen niinriippuu mistä on kyse.

        Mitä natseihin tulee niin he ovat ihmissontaa?

        Persuissa on natseja ja kristittyjä kumpiakin kiinnostaa se ettei Suomi joku päivä Suomen islamilainen tasavalta ja Johtajana häärimässä Shaahi Muhammed Al Mahdi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä oke vittumainen.Ihan asiaa kirjoitti ja fiksusti eli oikean arvion antoi kirjoituksestaan.Veikkaus : mitä tulee täysijärkisyyksisyyteen niinriippuu mistä on kyse.

        Mitä natseihin tulee niin he ovat ihmissontaa?

        Persuissa on natseja ja kristittyjä kumpiakin kiinnostaa se ettei Suomi joku päivä Suomen islamilainen tasavalta ja Johtajana häärimässä Shaahi Muhammed Al Mahdi.

        Suomen perustuslaki on aika yksiselitteinen ja sieltä saavat tietämättömät vastauksia kysymyksiinsä:
        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

        Voinen todeta että esim. Suomen vieminen Eurovaluuttaan tehtiin perustuslain vastaisesti, puuhamiehenä nyk. Tasavaltamme prsidentti Sauli Niinistö joka on siis maanpetturi.


      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Suomen perustuslaki on aika yksiselitteinen ja sieltä saavat tietämättömät vastauksia kysymyksiinsä:
        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

        Voinen todeta että esim. Suomen vieminen Eurovaluuttaan tehtiin perustuslain vastaisesti, puuhamiehenä nyk. Tasavaltamme prsidentti Sauli Niinistö joka on siis maanpetturi.

        Kovin olet myöhässä asiassasi perustuslain vastaisesti, mitä aiot asialle tehdä.

        Jokaisella ihmisellä on myös perustuslain mukaan itsemääräämisoikeus ja jos isäsi oli tervepäinen oivaltaen tekevänsä idioottia aikoinaan, niin ei olisi sinua tehnyt.
        Epäilen äitisi pakottaneen tuohon hulluun suoritukseen tuloksena tuollainen uusnatsi, jolla vain sanoja ilman ainuttakaan tekoa.


      • Anonyymi

        Viikon paras.
        Joku sanoo jonkun haluavan olla nazin kaltainen.
        Hullumpaa perskärpäsen kommenttia en ole eläissäni lukenut.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Viikon paras.
        Joku sanoo jonkun haluavan olla nazin kaltainen.
        Hullumpaa perskärpäsen kommenttia en ole eläissäni lukenut.

        Pojat tyytyvät henkilökohtaiseen ivaan ja pilkkaan; sitä osaa toki jokainen tehdä.

        Hieman syvällisempi ajattelu ja sen julkituonti ymmärrettävällä tavalla on hieman vaikeampi asia; siihen vaaditaan sitä älykkyyttä....


      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Pojat tyytyvät henkilökohtaiseen ivaan ja pilkkaan; sitä osaa toki jokainen tehdä.

        Hieman syvällisempi ajattelu ja sen julkituonti ymmärrettävällä tavalla on hieman vaikeampi asia; siihen vaaditaan sitä älykkyyttä....

        6-0 Nazille....


      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Pojat tyytyvät henkilökohtaiseen ivaan ja pilkkaan; sitä osaa toki jokainen tehdä.

        Hieman syvällisempi ajattelu ja sen julkituonti ymmärrettävällä tavalla on hieman vaikeampi asia; siihen vaaditaan sitä älykkyyttä....

        Lerpattajille henkilökohtaisesta ivasta 9 papukaijamerkkiä, älykkyyttä edellytettävistä kun niitä illenee, mikä epätodennäköistä, niin rahapalkintoja, jopa matkalippuja, pääpalkintona yhden yön maksurakkaus naamioituna rakkaudeksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lerpattajille henkilökohtaisesta ivasta 9 papukaijamerkkiä, älykkyyttä edellytettävistä kun niitä illenee, mikä epätodennäköistä, niin rahapalkintoja, jopa matkalippuja, pääpalkintona yhden yön maksurakkaus naamioituna rakkaudeksi.

        Voi jumalauta mitä järjen köyhyyttä....
        Karmea esimerkki siitä miten suomen kieltä voidaan raiskata....


    • Pattayalainenmyös

      Rakkauden kriteerit löytyvät Raamatusta ... Kaikki muistaa tyttö ja
      poika ja sydän,,, ja lauseet: Rakkaus ei erotittele ,,, Rakkaus on ..

      Kritittynä et voi mennä rukoilemaan jumalaa jos olet vihoissa veljellesi.
      Kuka on veljesi .... Kristittynä.

      Aloitus oli hyvä. Et tee vaikutusta sellaisiin ihmisiin juomalla, kuin niihin,
      jotka juovat kanssasi.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      94
      3261
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      304
      1813
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1657
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      92
      1495
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      407
      1471
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      415
      1370
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1300
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1137
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      346
      972
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      275
      955
    Aihe