Miksi palstojen moderointi on puolueellista?

Otetaan esimerkiksi puoluepalstat. Nimittäin Rkp:n palsta on ollut siisti jo pitkään, koska se otettiin erityistarkkailuun aikaa sitten, sitten alkoi suomenkieliset rkp:tä kritisoivat avaukset poistua järjestäin, ruotsinkieliset ei. Tekoäly ei myöskään reagoi ruotsiin.

Toiselta laidalta taas mm. persujen palstalla saa sitten kirjoittaa mitä asiattomuuksia hyvänsä, kuten esim. eilen sinne tullut "persu on parhaimmillaan 2m mullan alla". Siitä meni ilmoitus eilen, mutta siellä se on edelleen.

Voisi ihan kuvitella että sieltä on johdon taholta ohjeistettu, että persuista saa kirjoittaa mitä asiattomuuksia hyvänsä, rkp:stä ei edes asiallista kritiikkiä sallita.

Palstoja siis saadaan siistiksi jos halutaan.
11130
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tee kuten minä. Liputus ja jos ei ole tuntiin tapahtunut mitään, lähtee sähköposteja maailmalle, tapauksesta riippuen puolueille, ministeriöille, eduskuntaan, jne. Poliisille ei kannata ilmoitella, heillä ei kuitenkaan "ole resursseja".

Seuraavana päivänä tuota kirjoitusta ei enää ole. Menettely toimii!

Äänestä
  • Vaikuttaa hyvältä mutta hitaalta, täysin asiattomat jutut pitäisi saada pois heti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikuttaa hyvältä mutta hitaalta, täysin asiattomat jutut pitäisi saada pois heti.

    Kuitenkin paljon nopeampaa kuin ylläpidon nykytoiminta. Tai itse asiassa toiminta koskaa. Luotsien aikaan oli nopeampaa.

    Äänestä

Miksihän avauksestani puuttuu puolet?

Kerroin että eilen oli persujen palstalla avaus, että "persu on parhaimmillaan 2m. mullan alla". Se sai olla siellä ihan rauhassa, oli vielä aamullakin vaikka eilen ilmoitus siitä meni ylläpidolle. Jos vastaava avaus Rkp:stä tulee heidän palstalle, se poistuu heti.

Olenkin sitä mieltä, että johdon taholta on modeja ohjeistettu, kuinka toimia milläkin palstalla. Persuista ilmeisesti saa kirjoittaa törkeyksiä ihan vapaasti heidän saitillaan.

1Äänestä
  • Moi! Avausviestistäsi ei puutu puolta, vaan se on nykyisen näkymän mukaisesti lue lisää -linkin takana.

    Terkuin,
    Suomi24-tiimi

    1Äänestä

Moi!

Sinun kannattaa tehdä ilmoituksia sääntöjen vastaisiksi katsomistasi viesteistä. Se on tehokkain tapa saada viestit moderoinnin tietoon. Jokainen ilmoitettu viesti luetaan ja sääntöjen vastaiset viestit poistetaan.

Toivoisimme jokaiselta käyttäjältä aktiivisuutta ilmoitusten tekemisessä, jotta palstat pysyisivät mahdollisimman siisteinä.

Terkuin,
Suomi24-tiimi

Äänestä
  • Olisiko aiheellista palkata lisäväkeä, ettei kestä viikkoja valheiden poisto, ja heittää se robotti pihalle, jolla on ulkoistettu palstan valvonta käyttäjille. Eli häiriköille, jotka kykenevät runsaalla joutoajallaan naputtelemaan poistoon valheita oikeaisevat ja korjaavat kirjoitukset.

    Surullisena esimerkkinä https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/puolueet/perussuomalaiset

    Se on yhden kokovuorokautisen häirikön temmellyskenttänä valheiden julkaisuun Perussuomalaisista. Mitä tekee ylläpitotiimi ? Niinpä, ei mitään !!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko aiheellista palkata lisäväkeä, ettei kestä viikkoja valheiden poisto, ja heittää se robotti pihalle, jolla on ulkoistettu palstan valvonta käyttäjille. Eli häiriköille, jotka kykenevät runsaalla joutoajallaan naputtelemaan poistoon valheita oikeaisevat ja korjaavat kirjoitukset.

    Surullisena esimerkkinä https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/puolueet/perussuomalaiset

    Se on yhden kokovuorokautisen häirikön temmellyskenttänä valheiden julkaisuun Perussuomalaisista. Mitä tekee ylläpitotiimi ? Niinpä, ei mitään !!

    Ehdottomasti sheriffit takaisin !!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehdottomasti sheriffit takaisin !!

    Ei todellakaan niitä mielivaltaisia palstantyhjentäjiä takaisin!!!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei todellakaan niitä mielivaltaisia palstantyhjentäjiä takaisin!!!

    Ei todellakaan. Nykyinen mielivalta on paljon tehokkaampaa.

    Äänestä

Ensin poistui ihan asiallisia viestejä paljon.
Törkeitä kirjoituksia ei poistettu.
Nyt sitten ei poisteta mitään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hammerhead kirjoitti:

Otetaan esimerkiksi puoluepalstat. Nimittäin Rkp:n palsta on ollut siisti jo pitkään, koska se otettiin erityistarkkailuun aikaa sitten, sitten alkoi suomenkieliset rkp:tä kritisoivat avaukset poistua järjestäin, ruotsinkieliset ei. Tekoäly ei myöskään reagoi ruotsiin.

Toiselta laidalta taas mm. persujen palstalla saa sitten kirjoittaa mitä asiattomuuksia hyvänsä, kuten esim. eilen sinne tullut "persu on parhaimmillaan 2m mullan alla". Siitä meni ilmoitus eilen, mutta siellä se on edelleen.

Voisi ihan kuvitella että sieltä on johdon taholta ohjeistettu, että persuista saa kirjoittaa mitä asiattomuuksia hyvänsä, rkp:stä ei edes asiallista kritiikkiä sallita.

Palstoja siis saadaan siistiksi jos halutaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu