(Tätäkin voisi joskus ehkä kokeilla, vai mitä?)
"METSÄSSÄ
uppoudu metsään, itseesi ja elämään" (Jarko Taivasmaa)
"Jätä murheesi metsään – Puhu puille ja anna kallion kannatella
Metsä on aina ollut suomalaisille voiman, lohdun ja suojan paikka. Se on edelleen sitä. Jos sinulla on juuri nyt vaikeaa, niin tässä on kaksi tapaa, joilla voit jättää taakkojasi metsään.
ADVERTISING
Puhu. Puhuminen auttaa toki myös ihmisten kanssa. Puhuminen on aina hyväksi. Jokainen meistä tarvitsee kuulijaa. Metsässä yksin puhumisessa on jotakin erityislaatuista. Puhu puille, kiville, kallioille, järville, taivaalle ja maalle. Paikalla ei ole toista ihmistä ja kuitenkin usein tuntuu kuin joku kuuntelisi.
Kerro kaikki. Kerro metsälle surut, ilot, pelot ja unelmat. Anna metsän kuulla suurimmat tuskasi ja kirkkaimmat ekstaasisi.
Puhuminen ja luonnon tutkitut hyvinvointivaikutukset tekevät varmasti taikansa. Olosi hyvin varmasti helpottuu.
Toinen voimallinen tapa jättää taakat taakseen on ”kalliolle sulaminen”. Löydä ensin turvallinen, mukava ja paljas kallion kohta ja käy siihen selällesi. Paljas kallio on siitä hyvä, että kun käyt sille saat selkeän painalluksen takaisin. Samalla kun kehosi painaa kalliota, niin kallio painaa kehoasi.
Anna sitten koko painosi kalliolle. Anna kehosi painon lisäksi myös koko psyykkinen painosi maalle. Anna kaikki taakat. Rentoudu syvästi ja hellitä kokonaisvaltaisesti. Kuinka ihanaa onkaan, että joku kannattelee, joku suuri, vakaa ja voimallinen – kallio. Kuin vanhempi pitelee lastaan niin maa pitelee ihmistä.
Jos haluat ottaa muinaissuomalaisista viisautta taakkojesi jättämiseen, niin voit pohtia seuraavaa näkökulmaa. Pyyntikulttuurin ajan muinaissuomalaiset ajattelivat, että palvelus palveluksesta, kun toimivat luonnon kanssa. Muinaissuomalaiset jättivät juomaa, ruokaa ja arvometalleja pyhille paikoille. Jos metsät ja kalliot ottavat nyt sinun taakkasi, niin voisitko nykyaikaisena vastapalveluksen muotona viedä metsästä jotakin sellaista pois, jota sinne ei kuulu eli vaikka ihmisten jättämiä roskia.
Kiitä metsää ja maata aina, kun saat apua ja lohtua. Metsä kuulee varmasti myös kiitoksesi. Kiitos tekee kiittäjästään kauniin.
Lisää syvästi vaikuttavasta kalliolle sulamisesta löydät Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään -kirjasta.
Loistavat metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukset – lämpimästi tervetuloa mukaan!"
Jarko Taivasmaa
"METSÄSSÄ
uppoudu metsään, itseesi ja elämään" (Jarko Taivasmaa)
"Jätä murheesi metsään – Puhu puille ja anna kallion kannatella
Metsä on aina ollut suomalaisille voiman, lohdun ja suojan paikka. Se on edelleen sitä. Jos sinulla on juuri nyt vaikeaa, niin tässä on kaksi tapaa, joilla voit jättää taakkojasi metsään.
ADVERTISING
Puhu. Puhuminen auttaa toki myös ihmisten kanssa. Puhuminen on aina hyväksi. Jokainen meistä tarvitsee kuulijaa. Metsässä yksin puhumisessa on jotakin erityislaatuista. Puhu puille, kiville, kallioille, järville, taivaalle ja maalle. Paikalla ei ole toista ihmistä ja kuitenkin usein tuntuu kuin joku kuuntelisi.
Kerro kaikki. Kerro metsälle surut, ilot, pelot ja unelmat. Anna metsän kuulla suurimmat tuskasi ja kirkkaimmat ekstaasisi.
Puhuminen ja luonnon tutkitut hyvinvointivaikutukset tekevät varmasti taikansa. Olosi hyvin varmasti helpottuu.
Toinen voimallinen tapa jättää taakat taakseen on ”kalliolle sulaminen”. Löydä ensin turvallinen, mukava ja paljas kallion kohta ja käy siihen selällesi. Paljas kallio on siitä hyvä, että kun käyt sille saat selkeän painalluksen takaisin. Samalla kun kehosi painaa kalliota, niin kallio painaa kehoasi.
Anna sitten koko painosi kalliolle. Anna kehosi painon lisäksi myös koko psyykkinen painosi maalle. Anna kaikki taakat. Rentoudu syvästi ja hellitä kokonaisvaltaisesti. Kuinka ihanaa onkaan, että joku kannattelee, joku suuri, vakaa ja voimallinen – kallio. Kuin vanhempi pitelee lastaan niin maa pitelee ihmistä.
Jos haluat ottaa muinaissuomalaisista viisautta taakkojesi jättämiseen, niin voit pohtia seuraavaa näkökulmaa. Pyyntikulttuurin ajan muinaissuomalaiset ajattelivat, että palvelus palveluksesta, kun toimivat luonnon kanssa. Muinaissuomalaiset jättivät juomaa, ruokaa ja arvometalleja pyhille paikoille. Jos metsät ja kalliot ottavat nyt sinun taakkasi, niin voisitko nykyaikaisena vastapalveluksen muotona viedä metsästä jotakin sellaista pois, jota sinne ei kuulu eli vaikka ihmisten jättämiä roskia.
Kiitä metsää ja maata aina, kun saat apua ja lohtua. Metsä kuulee varmasti myös kiitoksesi. Kiitos tekee kiittäjästään kauniin.
Lisää syvästi vaikuttavasta kalliolle sulamisesta löydät Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään -kirjasta.
Loistavat metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukset – lämpimästi tervetuloa mukaan!"
Jarko Taivasmaa
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kyllä minä puhun vain ja ainoastaan eläville.
Halaankin harvoin, mutta aidosti ja vilpittömästi, ei mitään keinotekoisia kahmaisuja.
Jos metsään joutuisin mennä, retkievääksi olisi syytä saada diapam purkki.
Lähdenkin tästä heti metallinpaljastimen kera noutamaan jätetyt rihkamat.
Googletin hätäisesti.
Ihan mielenkiintoista ja itsestään selvää paljolti.
Ajattelen näinkin, että hyvä kun joku kirjaa ylös, jos kaikki metsät ovat pyyhkiytyäkseen pois.
Muistoksi.
Silti minua vaivaa jatkuva itsekeskeisyys. Minä ottaa metsän haltuun omahyväisesti.
Eikös meidän pitäisi olla metsälle jotain, jotta niitä olisi tuleville polville.
Oman voinnin jatkuva vatvominen voi sairastuttaa.
Ja aloittajalle: osaamme haahuilun ja maan pinnalle heittäytymisen. Mekin olemme löytäneet sen. Ainakin lähes 70 vuotta sitten. Ja varhemminkin.
Metsän vain on korvannut rakennettu ympäristö. Jos ihminen osaa poistaa mielessään itsensä 'metsään', eikö makoilun ja haahuilun voi tehdä kotipihalla tai parvekkeella tai terassilla.
Katsos kaikki 60 - 80 vuotiaat kenties apuvälineineen eivät voi rientää metsiin.
Se metsä täytyy projisoida omaan nuppiin.
Tarvitaanko aina jokin estradi? Luonnonmukainenkin.
Me osaamme metsän.
Beng
Monilla autoillakin on ollut ja on oleva kiire metsähallituksen puolelle puita halaamaan, turhan konekouraisesti.
Kyydissä olijat kokevat harvoin sen hetkistä luonnon ihanuutta.
Siksipä kandee kirjata ja kuvata, kun vielä on.
Nykyisin ihmiset kuvaavat kiitettävän aktiivisesti ympäri ämpäri maatamme.
Kuusamo kaunein.
Toivottavasti muutaman sukupolven päästä ei tarvitse puhua, että niin, tuolloin Suomessa oli noin kaunista ja kuvat historian kansissa.
Beng
Justiin viimeaikoina näin avaruudesta otetun kuvakartan, mikä todistaa metsien määrän lisääntyneen maapallolla sademetsien palamisesta huolimatta.
Missäköhän se oli.
Paljon oli vihreää paitsi jossain Saharan autiomaassa.
Nuo tulipalot huolestuttaa, koska kun katsoo maapallon karttaa niistä, joka mantereella palaa.
Paljonkohan siitä tulee kuumuutta ja saastetta, ei valtamedia sitä kerro, se vaan näyttää auton pakoputkee uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa.
Suomessakin metsän kasvu on enemmän, kuin metsää käytetään, vaikka tietyt tahot yrittävät muuta esittää.
Lukuja en muista ulkoa, mutta löytyvät googlaamalla.
Tässähän se olikin Ilta-Sanomissa siitä metsien lisääntymisestä
https://www.is.fi/tiede/art-2000006257007.html
Justiin nuo pahamaineisimmiksi ilmastonpilaajiksi leimatut maat ovat istuttaneet eniten puita
Kun olin lapsi, kuljin metsään, kalliolliolle. Saatoin maata kaksikin tuntia siellä ja katsella taivaan pilviä.
Luonto oli lähellä vieressäni.
Kun täällä mökillä nyt kymmeniä vuosia jälkeenpäin menin tuohon mäkeen puolukoita noukkimaan, oli karhun kakka noin 100 metrin päässä mökin pihasta. Tuli hieman onho olo.
Kauenpana metsässä on ollut hyvät puolukkamaat, sinne en enää uskalla yksin mennä, niinkuin ennen.
Sellaista elämä on.
Minäkin olen hankkinut elantoni metsästä ihan pienestä pitäen.
Varastin metsureitten eväät.
Että sillai.
Minä vein pokasahat ja myin. Rahoilla sai leipää. Moottorisahat oli raskaita kannettavia.
Olin tänään metsässä, löysin erilaisia sieniä. Kyllä siellä onnen löytää. Halaan puita, niistä saa voimaa, männystä eritoten. Puhun siellä, siinä on huono puoli, jonkun puun takana kyykkii joku, yleensä tuttu, en haluaisi kylähullun maineeseen vielä. Kalliot ovat märkiä, ei niissä halua maata.
Mutta nyt huomaan Suomi24-palstan uudistuksessa vikaa. Tässä kirjoittaessani en näe aloitusta enkä muiden kirjoituksia. Jos haluan ottaa kantaa toisten kirjoituksiin, en muista niitä tarkkaan enää vaikka on tapana ensin lukea uudesta ketjusta kaikki kommentit. Sitten kun tulee yli 20, en enää viitsi ja kommentoin vain aloitukseen.
Metsä on turvallinen ystävä, sinne voi "paeta" milloin mitäkin. Metsä ikäänkuin ottaa "syliinsä" ja hyväilee sielua, se ei ikinä petä, siihen voi aina luottaa.
Hakeuduinkin jo nuorena miehenä asumaan, pois kaupungista, metsän syliin.
Aistin läheisen metsän, vuodenajasta riippumatta, katkeamattomana "lämpönä" / "lämmön" tunteena.
Kol kot
Minä olen syntynyt, kasvanut, kouluni käynyt paperi-tehdas-paikka-kunnalla.
Eli tykkään kyllä hyvä-kuituisesta puusta.
En kuitenkaan tunne halua alkaa niitä halailla.
Mielessäni kiitän pikkuisen niitä, koska ne ovat tehneet saman myös vanhemmilleni ja muulle suvulleni.
Tunnen ylpeyttä synnyin-paikastani, koska se on perustanut myös metsä-kone-koulun.
"Siellä niitä kone-sahoja suhisee, kun murisee Dieseleitä
siellä lastujakin lentelee missä tehdään Suksille teitä."
-
Antakaamme siis metsän viljellä meille eväs-leipä(kin).
Antakaamme myös Lehmien lennättää ruoka-pöytäämme Maitoa sekä Juuston-viipaleita.
H.
Ei lennellyt mitään Nehker-Naisten leikeltyjä Pilhuja?
No joo.
"""Metsässä yksin puhumisessa on jotakin erityislaatuista. Puhu puille, kiville, kallioille, järville, taivaalle ja maalle. Paikalla ei ole toista ihmistä ja kuitenkin usein tuntuu kuin joku kuuntelisi."""
Se tunne kuin joku kuuntelisi ei liene aivan aiheeton, sillä jonkun puun tai kiven takana piileksii joku peläten tuota mielipuolta, joka saattaa olla mahdollinen tuleva kouluampuja/miekkailija.
Ainakin minä olisin hyvin varovainen, jos tapaisin metsässä noin omituisella tavalla käyttäytyvän tyypin. Narkomaani, olisi päällimäisin ajatukseni.
Kyllä minä eläimille puhun. Niillä on korvat kuitenkin ja ne kuuntelee vaikka eivät kai ihan kaikkea ymmärrä.
Puhutko kukille ...kasveille .. ne kuulemma kommunikoivat keskenään ...kun toukka haukkaa lehdestä niin koko naapurusto saa sen heti tietää...välittömästi.
Hauskaa..kuin henkimaailman juttuja...tänään luin.
mimmimum-..mi
Likkani puhui hönkäilemällä kukille lapsena. Meni oikein lähelle ja hönki: Mhithä khuulhuu.
Oli koulussa kerrottu, että kasvit tarvitsevat kasvaakseen hiilidioksidia, jota tulee ihmisen hengityksestä.
Nythän se hiilidioksidi on niin kirottu aine, että menepä hönkimään, niin ilmastonsuojelijat lynkkaavat sinut.
Mä en tiedä, mitä olen hönkinyt, kun ne olen onnistunut nitistämään yhden toisensa jälkeen. Minust kukille pitää puhua jotain, mut shit mitä?
Beng
Vaikka Sinä Tellukka olet välillä vähän ´´liiankin terävä´´ kuljet oikeilla jäljillä tässä asiassa.
Vain liika hiilidioksiidi on haitallista. Jos se taas poistetaan tältä pallolla, kaikki kuolee.
Kasvit tarvitsevat hiiltä ja vettä elääkseen.