Kasvanko enää?

Anonyymi

Olen kesällä 16 vuotta täyttänyt poika. Olen noin 170cm pitkä mutta haluasin kasvaa pidemmäksi. Kaikilla kavereilla on jo kasvupyrähdys mennyt mutta omastani en ole varma. Isäni on noin 185cm ja äitini 160cm. Veljeni on kasvupyrähdyksen jälkeen noin minun pituiseni. Neuvolassa ennustettiin että kasvan noin isäni pituiseksi ja ysiluokalla sanottiin että pituus on kasvanut ennusteiden mukaan mutta pelottaa että kasvupyrähdys on mennyt jo. Mites teillä muilla kasvupyrähdykset on tullut?

2

108

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Foorumilaisten kasvupyrähdysten aikatauluilla ei ole sinun kannaltasi mitään merkitystä. Jokainen kun kasvaa omaan tahtiinsa.

      Ainoa asia, mistä voit saada jotain osviittaa,on sukulaistesi kasvuaikataulu. Esimerkiksi se, missä tahdissa isäsi on kasvanut.

      Murrosikäsi aikataulu kertoo myös jotain. Jos kehosi on vielä kokonaisuudessaan fyysisesti vähemmän kehittynyt, niin on melko todennäköistä, että pituuskasvu jatkuu vielä.

      Jos taas murrosikä on jo ohi ja keho muilta osin jo kehittynyt, niin pituuskasvukin on luultavasti jo saavuttanut huippunsa.

      Usko tai älä, mutta 170cm on aivan hyvä mitta, eikä sinulta jää pituutesi puolesta mitään saavuttamatta. Todennäköisesti kasvat kuitenkin joka tapauksessa vielä ainakin vähäsen.

      Mitä parisuhdejuttuihin tulee, niin toiset tykkää pitkistä, mutta monet tykkää lyhyistä. Suurimmalle osalle asialla ei ole sen suurempaa väliä.

    • Anonyymi

      Se on sitten 195cm pituus sinulle tulossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1599
    2. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      11
      1487
    3. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      73
      1415
    4. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      234
      1385
    5. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      231
      1301
    6. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1110
    7. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1059
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1040
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      91
      981
    10. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      973
    Aihe