Perkele!
Vaimo tuli aamuyöstä kotiin "entisen opiskelukaverin" luota, olivat istuneet iltaa jossain baarissa. No ei siinä mitään, eihän se ole väärin. Näin oltiin sovitukkin. Mutta kun kotiin tullessa lyyli oli melkoisessa humalassa, meni vessaan, nakkasi pikkuhousunsa pyykkikoriin joka on veskinpöntön vierellä, ja kävi alapesulla ja paineli hiljaisena nukkumaan.
No ei siinäkään vielä mitään. Normaalia naisten touhua.
Heräsin vaimoni kotiintullessa ja kun olin ottanut itsekkin muutaman oluen illalla kotona, alkoi kusettamaan, niin menin tietysti vessaan. Huomasin siinä kuseskellessani että onpas jotenkin oudon näköinen läikkä noissa rakkaani pikkareissa. Olivat juuri niin kuin esillä siinä pyykkikorissa päällimmäisenä. Katselin vähän aikaa ja kun tajusin, huomasin niissä olevan spermaa! Helevetin helevetti!
Tarkastelin niitä hieman lähemmin ja niin tuntui olevan! Spermaa se oli!
Ei kai nyt sentään pikkuhousuihin pitäis spermaa tulla jos nainen käy naispuolisen kaverinsa kanssa muutamalla siiderillä, vaikka oliskin ottanut vähän useammankin!????
Kyselin aamulla että millähän rouva mahtoi kotiin tulla. Vastasi että taksilla. Jatkoi kohta kyseltyäni että oli käyneet parissakin baarissa, innostuneet ottamaan vähän useammankin, ja lopuksi hän oli tullut mittarilla kotipihalle. Ihmetteli että enkö herännyt kun auto tuli pihaan.
No ei se alkanut kertomaan hommasta sen enempää.
Iltapäivällä tajusin vasta kysyä että maksoiko illan ostokset käteisellä vai kortilla, ja taksin myös. Korttia sanoi käyttäneensä joka kerta.
Varmistin vielä asian ja kysyin että paljonko taksi maksoi, mielestäni sen pitäisi olla noin 40 euron hujakoilla, siis keskustasta meille.
Tytsy sanoi sen maksaneen kolmenkympin paikkeille, ei kuulemma muistanut tarkemmin.
Siinä vaiheessa ilme alkoi mennä niinkin kauniilla naisella kun hän on, norsunvitulle, kun sanoin että katsotaas parin päivän päästä tiliotetta, oletko maksanut taksin!!!!
Sitten tuli tunnustus.....
Oli kuulemma taksimies pyytänyt "jonkinlaista vastapalvelusta", mikäli hän antaa kyydistä reilusti rabattia. Oli tuo saatana antanutkin, siellä autossa, läheisen ostarin takapuolella.
Ja vielä ilman kumia!!! En siihen torttuun koske nimittäin muutamaan kuukauteen, tiedä minä perkeleen mäkilähtöhyppykupan siitä saa. Voi vittu!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Katso peliin.... SINÄ olet tehnyt jotai väärin. SINUssa on vika. Kohtele naistasi paremmin ja osta kukkia niin sen ei tartte naida vieraita koetakseen olevansa rakastettu.
sano että rakastat häntä, jos wt puhu on välillänne ikuinen kuilu. Kyllä, hän oli kännissä, mutta kännissä tai ei, silloin estot on poissa ja totuus esilllä. Naisesi ei ole rakkauteesi ihaan tyytyväinen, mieti miksi näin on ja korjaa tilanne
URPOOOO
Tottakai, kun mies pettää se on sika, kun nainen pettää se on miehen vika. Vitut mitään kukkia osteta. Potkikoon ulos tuollasen jakorasian.
Palkitako vielä pitäisi kukkasilla kun hanuriaan jakelee ? Omituista puollustelua.
Jos muijasi antaa välillä muille, mutta myös sulle, niin olet vielä hyvässä suhteessa. Pyydä sitä käyttämään kortsua, kun muiden kanssa hässii.
Huonot vaihtoehdot ovat ne, että muija ei anna kenellekkään, tai sitten se antaa muille, muttei sulle.
Rupea jo valmistelemaan eroa.
Katso itsellesi uusi kämppä, käytä naisesi rahoja, makaa naisesi kavereiden kanssa ja käytä sitä muutenkin hyväksi niin paljon kuin ehdit.
Sit kun se joku kerta tulee kotiin, niin olet muuttanut pois.
Sussa ei ole mitään vikaa. Huora mikä huora!
Joo, tehty on!
En hommannut itselleni uutta kämppää mutta akka hommas itsellensä.
Toinen kerta muutaman vuoden liiton jälkeen kun kävi vieraissa.
Liitossa ei sinänsä mitään vialla, sai kukkia, huomiota, omaa aikaa, "ei vaan humalassa pysty kontrolloimaan itseään"-kuten asian ilmaisi.
Sai kuulemma kotona seksiä ja kaikkea haluamaansa, ei ollut talouskaan huonolla tolalla. Auto ja prätkä kummallakin, lomareissulla vähän väliä..
Haluaa nyt tehdä kaikkensa että sais tulla takaisin kotiin....
No, päätös on tehty, ihminen on epäluotettava ja sillä siisti. Minähän en sellaista katsele.
Mutta ikävä on itelläkin, kupissa painaa vaan liikaa luottamuspula, ja toisaalta, maailmahan on naisia täynä!
Eipä tunnu pahalta nämä poikamiespäivätkään...;)))!!!
niin just... kosta kosta kosta... nussi kaikkea mikä liikkuu ja voi satuttaa muijaas oikeen kutkuilleen... en antais koskaan anteeksi tollaista hommaa... ja vielä taksikuski... voi vittu mikä muija... tartuta siihen vaikka tippuri..
>>Liitossa ei sinänsä mitään vialla, sai kukkia, huomiota, omaa aikaa, "ei vaan humalassa pysty kontrolloimaan itseään"-kuten asian ilmaisi.
kova pala oli se kun kuulin näistä syrjähypyistä.
Sen jälkeen kun olin saanut toisenkin (siis sen ekan...) selvillle, en halunnut enää mahdollisista muista kuullakkaan.
Itselleni jäi tunne, että näitä panoja on tainnut olla muitakin mutta mun luonteelle riitti jo nämäkin!
Luottamus on kaiken perusta ja kun se menee, puoliso lähtee.
Olin todellakin tyytyväinen liittoomme, ainahan jotain parantamista olis ollut mutta sanotaanko näin, että rakastin vaimoani, halusin olla hänen kanssaan, olisin halunnut lapsia enemmältikin.
Mutta mun luonteelle tämä riitti, ehkä olen kuitenkin aika periaatteen ihminen.
Enkä aio jäädä uneksimaan vanhaa liittoa että kuinkahan se olis iedennyt jos olisin antanut anteeksi plaa plaa jne. En. Päätöksen tein ja toteutin ja sillä siisti.
Totta kait on nyt raskasta mutta periksi en anna.
Jos pettää, ottaa riskin. Jos riski kusee nilkoille niin silloin se vaan on niin.