Intrum Justitia toiminta

Onko muille tapahtunut niin että maksanut ajoissa eräpäivänä maksusuunnitelman mukaisen erän, Noin vajaan kahden viikon kuluttua tuli lasku ,koko velka maksettavaksi. Asiasta soitettu Intrumille ja selvitelty asiaa. Viitenumeroon oli tullut yksi nolla liikaa keskelle ja maksua ei ollut sen vuoksi mennyt perille oikeaan paikkaan. Tilinumero oli oikein. Intrum oli jo lähettänyt asian käräoikeuteen. Käskivät tehdä selvityksen Käräjäoikeuteen ja kun he ilmoittavat sieltä heille, niin he vetävät sen pois sieltä ja maksusuunnitelma jatkuu normaalisti. Soitimme monta puhelua Intrumille ja he laittoivat ns. jäihin asian siksi aikaa kun käräjäoikeus vastaa. Kun mitään ei kuulunut soitettiin käräjäoikeuteen ja he kertoivat että ei heille kuulu ilmoitella asiasta perintätoimistolle. Eli jouduimme maksamaan koko summan Intrumille korkojen kera heidän mukaan nytse pitää maksaa . Mikä tässä oli kamalinta niin osa asiakaspalvelijoista lupasivat että kyllä maksusuunnitelma voi jatkua kun saavat tiedon, heidän virheensä. Ja me maksoimme hirveästi korkoa lisää. Olivat varmasti tietoisia siitä että mitään vastausta ei tule käräjäoikeudesta. Ei voi enää edes luottaa mitä sovitaan. Puhelimessa sanotaan aina ennen kun asiakasneuvoja vastaa puhelimeen puhelu saatetaan nauhoittaa, mitä tarkoittaa saatetaan? Ja mitä he kirjaavat ylös, meille sannottiin että kirjaamme asian näin ylös kuin sovimme puhuessa. Eli olkaa tarkkoja viiitenumeroissa ja älkää luottako mitä asikasneuvoja teille puhuu. Olisiko tästä voinut vielä mahdollisesti tehdä johonkin valitusta ja muuta?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Paitsi ettei viitenumero ole millään tavalla pakollinen tieto joten käytännössä se ei sinulle enää kuulu jos maksu on maksettu ja mennyt velkojan tilillem se n velkojna asia etsiä raha missä se oikein on.

Mutta ehkäpä tässä tapauskessa olisi pitänyt tehdä vaan haasteeseen vastine jossa seliteltään tilanne, sitten se olisi rauennut ennen velkomustuomiota.

Äänestä

Tämä tapaus on oivallinen esimerkki siitä mikä on suomessa velallisen oikeusturva.
Perintätoimistot ja käräjäoikeudet voi tehdä ihan mitä tahansa välittämättä mitkä on seuraukset velalliselle. Uskomatonta touhua eikä nytkään auttanut vaikka ap. itse teki kaikkensa asian selvittämiseksi. Perintätoimisto puhui p..kaa ja käräjäoikeus ei välittänyt oikaisemisesta että olisi saatu asia menemään totuudenmukaisesti. "Ei kuulu mulle" on tämän päivän laulu, mutta velallisen rahat kuuluvat!

Kaiken kruunaa ulosotto joka voi tehdä myös mitä sitä huvittaa ilman mitään vastuita.

Neuvoni on, että nauhoittakaa itse kaikki puhelut näiden tahojen kanssa ja vaatikaa kirjallisena mustaa valkoiselle se mitä nämä höpöttävät ja lupailevat.

Äänestä
  • JUURI NÄIN.....

    "Neuvoni on, että nauhoittakaa itse kaikki puhelut näiden tahojen kanssa ja vaatikaa
    kirjallisena mustaa valkoiselle se mitä nämä höpöttävät ja lupailevat.

    Säilyttäkää jokainen saamanne kirje ko toimistolta ulosotolta edellä mainittu kirjoittajan nauhoitusohje tietenkin lisänä.

    MINULLA EI OLE HYVÄÄ SANOTTAVAA henkilökohtaisesti em perintätoimistosrta siten että alkaa olla "mitta täynnä" viittä vaille kiehumistpistettä eletään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko muille tapahtunut niin että maksanut ajoissa eräpäivänä maksusuunnitelman mukaisen erän, Noin vajaan kahden viikon kuluttua tuli lasku ,koko velka maksettavaksi. Asiasta soitettu Intrumille ja selvitelty asiaa. Viitenumeroon oli tullut yksi nolla liikaa keskelle ja maksua ei ollut sen vuoksi mennyt perille oikeaan paikkaan. Tilinumero oli oikein. Intrum oli jo lähettänyt asian käräoikeuteen. Käskivät tehdä selvityksen Käräjäoikeuteen ja kun he ilmoittavat sieltä heille, niin he vetävät sen pois sieltä ja maksusuunnitelma jatkuu normaalisti. Soitimme monta puhelua Intrumille ja he laittoivat ns. jäihin asian siksi aikaa kun käräjäoikeus vastaa. Kun mitään ei kuulunut soitettiin käräjäoikeuteen ja he kertoivat että ei heille kuulu ilmoitella asiasta perintätoimistolle. Eli jouduimme maksamaan koko summan Intrumille korkojen kera heidän mukaan nytse pitää maksaa . Mikä tässä oli kamalinta niin osa asiakaspalvelijoista lupasivat että kyllä maksusuunnitelma voi jatkua kun saavat tiedon, heidän virheensä. Ja me maksoimme hirveästi korkoa lisää. Olivat varmasti tietoisia siitä että mitään vastausta ei tule käräjäoikeudesta. Ei voi enää edes luottaa mitä sovitaan. Puhelimessa sanotaan aina ennen kun asiakasneuvoja vastaa puhelimeen puhelu saatetaan nauhoittaa, mitä tarkoittaa saatetaan? Ja mitä he kirjaavat ylös, meille sannottiin että kirjaamme asian näin ylös kuin sovimme puhuessa. Eli olkaa tarkkoja viiitenumeroissa ja älkää luottako mitä asikasneuvoja teille puhuu. Olisiko tästä voinut vielä mahdollisesti tehdä johonkin valitusta ja muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu