Raimo pysäytti autonsa tien laitaan ja katsoi myytävänä olevaa taloa. Se oli pimeä ja eloton. Kiinteistövälittäjä oli sanonut sen olleen kylmillään keväästä asti. Talon omistaja asui tien toisella puolen melkein vastapäätä. Raimo vilkaisi sinne päin. Matala tiilitalo oli puiden takana osittain piilossa. Ainakin yhdessä ikkunassa näkyi valoa. Hän käänsi katseensa takaisin ja yllättyi: nyt myynnissä olevaan taloon oli sytytetty ulkovalo. Hän päätti nousta autosta ja käydä katsomassa taloa lähempää, koska siellä kuitenkin oli joku.
Nyt talossa paloivat kaikki valot. Kukikkaat verhot oli vedetty julkisivun ikkunoiden eteen. Raimo käveli ulko-ovelle, ja oli aikeissa koputtaa, kun ovi avautui. Oven takana seisoi iso mies, joka katsoi häntä ystävällisesti.
»Iltaa», mies sanoi pehmeällä äänellä. »Taisit tulla katsomaan taloa.»
Hän osasi odottaa minua, Raimo ajatteli ja tervehti miestä. Hän oli aikeissa kätellä, mutta mies ei nähtävästi aikonut ojentaa omaa kättään.
»Peremmälle vaan. Katsellaan vähän.»
Mies teki tilaa, ja Raimo meni hänen ohitseen eteiseen. Eteisen seinällä oli ilmakuva talon pihapiiristä. Pihan reunalla oli pitkä navetta, ja tien toisella puolella olevaa uudempaa taloa ei oltu vielä rakennettu. Sen paikalla oli kesannolla oleva pelto.
»Uutta taloa tehdään ja myydään entinen pois», mies sanoi Raimon takaa. »Niinhän se käy.»
»Aivan», Raimo vastasi ympärilleen katsoen. »En kai häiritse kovin?» Talon näyttö olisi ollut vasta ylihuomenna.
Mies pudisti päätään. Hän johdatti Raimon olohuoneeseen. Siellä istui sohvalla nuori mies, ilmeisesti miehen poika. Noin kahdeksantoista ikäinen, Raimo ajatteli ja tervehti istujaa nyökkäämällä. Tämä vastasi samalla tavalla.
Talosta jäi mieleen lämmin ja mukava vaikutelma. Se oli kaikin puolin siisti ja hyväkuntoinen. Mistään ei näkynyt, että se oli ollut tyhjillään kolme kuukautta. Raimo aikoi monta kertaa kysyä isännältä, että miten he olivat muuttaneet sisään uudelleen, mutta kysymys jäi kuitenkin tekemättä.
»Mitä pidit talosta?» Mies kysyi lopulta, kun kaikki huoneet oli käyty läpi.
»Tämä näytti kyllä hyvältä. En olisi uskonut, kun välittäjä antoi ymmärtää aivan muuta.»
Mies katsoi häntä omituinen ilme kasvoillaan, mutta ei sanonut mitään. Raimo hyvästeli hänet ja meni autolleen. Tien toisella puolella olevassa talossa oli vieläkin valot.
Kiinteistövälittäjä oli tummahiuksinen, vanttera mies, joka hymyillessään paljasti lähes virheettömän hammasrivin. Raimo huomasi heti hänen kulmahampaassaan olevan amalgaanipaikan. Se vilkkui näkyviin miehen puhuessa.
»Talon näyttö olisi ollut vasta huomenna», kiinteistövälittäjä sanoi, kun Raimo kertoi käyneensä illalla katsomassa taloa.
»Ajelin siellä päin, ja pysähdyin, kun siellä oli valot», Raimo vastasi, ja huomasi olevansa puolustuskannalla. Hän päätti olla kertomatta käyneensä sisälläkin.
»Saitko minkäänlaista käsitystä talosta? Vastasiko se yhtään sitä, mitä odotit?» Välittäjä kysyi.
Raimo nyökkäsi. »Se näytti paremmalta kuin neljänkymmenen tuhannen talolta odottaisin.»
»On se enemmän arvoinen. Siellä tuli ikävä onnettomuus perheessä, joten siitä halutaan eroon. Raha ei tässä merkitse niin paljoa.» Amalgaanipaikka vilahti pari kertaa ja Raimo huomasi tuijottavansa sitä. »Käydään huomenna katsomassa sitä, niin voit tehdä tarjouksen, jos se vielä kiinnostaa.»
»Ilman muuta kiinnostaa», Raimo vastasi. Päivän valossa hän näkisi talon ulkoakin päin, vaikkakaan hän ei uskonut siitä mitään huomauttamista löytyvänkään. Hän vilkaisi vielä amalgaanipaikkaa ja lähti sitten ulos välittäjän toimistosta.
Iltapäivän aurinko paistoi talon takaa. Raimo katseli talon julkisivua ja ihmetteli, kuinka rapistuneelta se nyt näytti. Hän istui vielä autossaan ja odotti myöhässä olevaa kiinteistövälittäjää vilkaisten välillä kojelaudan kelloa. Kymmenen minuuttia myöhässä, hän ajatteli.
Lopulta tietä pitkin tuli punainen Nissan, joka kääntyi talon pihaan. Kiinteistövälittäjä nousi ulos autosta ja tervehti Raimoa heilauttamalla kättään. Raimo käveli pihaan. »Tämä ei näytäkään aivan niin hyvältä valoisassa.»
»Hämärässä jää paljon näkemättä ja näkee paljon sellaista, mitä ei ole», mies sanoi kaivaessaan avaimia taskustaan. »Mutta hinta on kohdallaan. Sen voit uskoa.»
Hän löysi oikean avaimen, sovitti sen lukkoon ja avasi sitten oven. Portaille leyhähti ummehtuneen tuoksuista ilmaa.
»Eivät varmasti ole käyneet täällä pariin viikkoon», kiinteistövälittäjä sanoi haistellessaan ilmaa eteisessä. »Tämä haju kyllä lähtee, kun vähän tuulettaa ja liikkuu talossa.»
Seinät olivat tyhjät, haalistuneissa tapeteissa näkyi taulujen paikkoja, pieniä repeämiä ja likatahroja. Raimolle alkoi tulla outo, unenomainen olo. Hän sulki silmänsä ja hengähti pari kertaa syvään. Talon koko olemus kertoi asumattomuudesta ja tyhjyydestä. Olohuoneeseen päästyään Raimo alkoi haluta ulos. Hän kääntyi takaisin eteistä kohti.
»Keittiö onkin siellä päin», kiinteistövälittäjä sanoi. Raimo näki taas amalgaanipaikan miehen hampaassa.
Ulko ovi kolahti kiinni ja keittiöön ilmestyi nainen. Hän oli noin neljänkymmenen ikäinen, hieman epäsiistin näköinen.
»Päivää», nainen sanoi ja nyökkäsi heille molemmille.
Raimo tunnisti naisen. Tämän kuva oli ollut olohuoneen kirjahyllyssä aikaisemmin. Unessa, Raimo ajatteli ihmeissään. Hän tunsi äkkiä olevansa unissakävelijä, joka herää väärään aikaan jääden sisään omaan unimaailmaansa.
»Taidatte olla omistajan tytär», Raimo sanoi ääneen. »Tapasin isänne ja veljenne.»
Kiinteistövälittäjä astui nopeasti naisen eteen ja ohjasi tätä eteistä kohti. Nainen katsoi Raimoa yllättyneen näköisenä, sulki sitten silmänsä ja alkoi itkeä. Hän meni ulos kiinteistövälittäjän saattelemana.
Raimo hämmentyi naisen käytöksestä, vilkaisi vielä äkkiä ympärilleen ja meni itsekin ulos. Pihalla oli nyt nuori pariskunta ja vanha nainen äskeisen naisen lisäksi. Vanha nainen katsoi Raimoa.
»Kuka te olette?” Hän kysyi tuiman näköisenä.
Raimo astui vaistomaisesti sivuun. »Tulin tutustumaan taloon. Sehän on myytävänä.»
»Kuulkaahan, nuori mies», nainen sanoi. Hän tuli hyvin lähelle. Raimo tunsi hänen hengityksensä kasvoillaan. »Saaralla on ollut hyvin vaikeata. Hän ei ole käynyt täällä onnettomuuden jälkeen. Nyt te, nuori mies, saitte hänet sekaisin.»
»Saara sanoi, että väititte tavanneenne hänen isänsä», mies sanoi. Hänkin näytti suuttuneen. »Mikä ihme teihin meni?»
Raimo halusi juosta autolleen ja unohtaa koko talon. Hän tunsi joutuneensa sellaiseen tilanteeseen, jota ei voisi hallita eikä edes ymmärtää. »Minä näin hänet. Ja pojan myös.»
»Saaran veljen? Minun veljeni? Nyt minusta tuntuu, että teidän on paras mennä, ja jättää meidät rauhaan. Emme ikinä myy taloa teille.»
Kiinteistövälittäjä kosketti Raimon hihaa ja nyökkäsi tielle päin. »Mennään pois. Etsitään jokin toinen kohde.»
»Mitä tuolla tapahtui?» Raimo kysyi, kun he olivat tiellä.
Välittäjä kohautti olkapäitään. »Tuolla naisella on vähän ongelmia mielenterveytensä kanssa... Hän ei suostu uskomaan, että hänen isänsä on kuollut.»
»Kuollut?» Raimo kysyi yllättyneenä. »Milloin?»
»Pari vuotta sitten. Hän suuttui pojalleen, ampui tämän ja itsensä.» Kiinteistövälittäjä katsoi Raimoa ja jatkoi: »En kyllä ymmärrä, että miksi menit sanomaan hänelle tuntevasi heidät.»
Nyt talossa paloivat kaikki valot. Kukikkaat verhot oli vedetty julkisivun ikkunoiden eteen. Raimo käveli ulko-ovelle, ja oli aikeissa koputtaa, kun ovi avautui. Oven takana seisoi iso mies, joka katsoi häntä ystävällisesti.
»Iltaa», mies sanoi pehmeällä äänellä. »Taisit tulla katsomaan taloa.»
Hän osasi odottaa minua, Raimo ajatteli ja tervehti miestä. Hän oli aikeissa kätellä, mutta mies ei nähtävästi aikonut ojentaa omaa kättään.
»Peremmälle vaan. Katsellaan vähän.»
Mies teki tilaa, ja Raimo meni hänen ohitseen eteiseen. Eteisen seinällä oli ilmakuva talon pihapiiristä. Pihan reunalla oli pitkä navetta, ja tien toisella puolella olevaa uudempaa taloa ei oltu vielä rakennettu. Sen paikalla oli kesannolla oleva pelto.
»Uutta taloa tehdään ja myydään entinen pois», mies sanoi Raimon takaa. »Niinhän se käy.»
»Aivan», Raimo vastasi ympärilleen katsoen. »En kai häiritse kovin?» Talon näyttö olisi ollut vasta ylihuomenna.
Mies pudisti päätään. Hän johdatti Raimon olohuoneeseen. Siellä istui sohvalla nuori mies, ilmeisesti miehen poika. Noin kahdeksantoista ikäinen, Raimo ajatteli ja tervehti istujaa nyökkäämällä. Tämä vastasi samalla tavalla.
Talosta jäi mieleen lämmin ja mukava vaikutelma. Se oli kaikin puolin siisti ja hyväkuntoinen. Mistään ei näkynyt, että se oli ollut tyhjillään kolme kuukautta. Raimo aikoi monta kertaa kysyä isännältä, että miten he olivat muuttaneet sisään uudelleen, mutta kysymys jäi kuitenkin tekemättä.
»Mitä pidit talosta?» Mies kysyi lopulta, kun kaikki huoneet oli käyty läpi.
»Tämä näytti kyllä hyvältä. En olisi uskonut, kun välittäjä antoi ymmärtää aivan muuta.»
Mies katsoi häntä omituinen ilme kasvoillaan, mutta ei sanonut mitään. Raimo hyvästeli hänet ja meni autolleen. Tien toisella puolella olevassa talossa oli vieläkin valot.
Kiinteistövälittäjä oli tummahiuksinen, vanttera mies, joka hymyillessään paljasti lähes virheettömän hammasrivin. Raimo huomasi heti hänen kulmahampaassaan olevan amalgaanipaikan. Se vilkkui näkyviin miehen puhuessa.
»Talon näyttö olisi ollut vasta huomenna», kiinteistövälittäjä sanoi, kun Raimo kertoi käyneensä illalla katsomassa taloa.
»Ajelin siellä päin, ja pysähdyin, kun siellä oli valot», Raimo vastasi, ja huomasi olevansa puolustuskannalla. Hän päätti olla kertomatta käyneensä sisälläkin.
»Saitko minkäänlaista käsitystä talosta? Vastasiko se yhtään sitä, mitä odotit?» Välittäjä kysyi.
Raimo nyökkäsi. »Se näytti paremmalta kuin neljänkymmenen tuhannen talolta odottaisin.»
»On se enemmän arvoinen. Siellä tuli ikävä onnettomuus perheessä, joten siitä halutaan eroon. Raha ei tässä merkitse niin paljoa.» Amalgaanipaikka vilahti pari kertaa ja Raimo huomasi tuijottavansa sitä. »Käydään huomenna katsomassa sitä, niin voit tehdä tarjouksen, jos se vielä kiinnostaa.»
»Ilman muuta kiinnostaa», Raimo vastasi. Päivän valossa hän näkisi talon ulkoakin päin, vaikkakaan hän ei uskonut siitä mitään huomauttamista löytyvänkään. Hän vilkaisi vielä amalgaanipaikkaa ja lähti sitten ulos välittäjän toimistosta.
Iltapäivän aurinko paistoi talon takaa. Raimo katseli talon julkisivua ja ihmetteli, kuinka rapistuneelta se nyt näytti. Hän istui vielä autossaan ja odotti myöhässä olevaa kiinteistövälittäjää vilkaisten välillä kojelaudan kelloa. Kymmenen minuuttia myöhässä, hän ajatteli.
Lopulta tietä pitkin tuli punainen Nissan, joka kääntyi talon pihaan. Kiinteistövälittäjä nousi ulos autosta ja tervehti Raimoa heilauttamalla kättään. Raimo käveli pihaan. »Tämä ei näytäkään aivan niin hyvältä valoisassa.»
»Hämärässä jää paljon näkemättä ja näkee paljon sellaista, mitä ei ole», mies sanoi kaivaessaan avaimia taskustaan. »Mutta hinta on kohdallaan. Sen voit uskoa.»
Hän löysi oikean avaimen, sovitti sen lukkoon ja avasi sitten oven. Portaille leyhähti ummehtuneen tuoksuista ilmaa.
»Eivät varmasti ole käyneet täällä pariin viikkoon», kiinteistövälittäjä sanoi haistellessaan ilmaa eteisessä. »Tämä haju kyllä lähtee, kun vähän tuulettaa ja liikkuu talossa.»
Seinät olivat tyhjät, haalistuneissa tapeteissa näkyi taulujen paikkoja, pieniä repeämiä ja likatahroja. Raimolle alkoi tulla outo, unenomainen olo. Hän sulki silmänsä ja hengähti pari kertaa syvään. Talon koko olemus kertoi asumattomuudesta ja tyhjyydestä. Olohuoneeseen päästyään Raimo alkoi haluta ulos. Hän kääntyi takaisin eteistä kohti.
»Keittiö onkin siellä päin», kiinteistövälittäjä sanoi. Raimo näki taas amalgaanipaikan miehen hampaassa.
Ulko ovi kolahti kiinni ja keittiöön ilmestyi nainen. Hän oli noin neljänkymmenen ikäinen, hieman epäsiistin näköinen.
»Päivää», nainen sanoi ja nyökkäsi heille molemmille.
Raimo tunnisti naisen. Tämän kuva oli ollut olohuoneen kirjahyllyssä aikaisemmin. Unessa, Raimo ajatteli ihmeissään. Hän tunsi äkkiä olevansa unissakävelijä, joka herää väärään aikaan jääden sisään omaan unimaailmaansa.
»Taidatte olla omistajan tytär», Raimo sanoi ääneen. »Tapasin isänne ja veljenne.»
Kiinteistövälittäjä astui nopeasti naisen eteen ja ohjasi tätä eteistä kohti. Nainen katsoi Raimoa yllättyneen näköisenä, sulki sitten silmänsä ja alkoi itkeä. Hän meni ulos kiinteistövälittäjän saattelemana.
Raimo hämmentyi naisen käytöksestä, vilkaisi vielä äkkiä ympärilleen ja meni itsekin ulos. Pihalla oli nyt nuori pariskunta ja vanha nainen äskeisen naisen lisäksi. Vanha nainen katsoi Raimoa.
»Kuka te olette?” Hän kysyi tuiman näköisenä.
Raimo astui vaistomaisesti sivuun. »Tulin tutustumaan taloon. Sehän on myytävänä.»
»Kuulkaahan, nuori mies», nainen sanoi. Hän tuli hyvin lähelle. Raimo tunsi hänen hengityksensä kasvoillaan. »Saaralla on ollut hyvin vaikeata. Hän ei ole käynyt täällä onnettomuuden jälkeen. Nyt te, nuori mies, saitte hänet sekaisin.»
»Saara sanoi, että väititte tavanneenne hänen isänsä», mies sanoi. Hänkin näytti suuttuneen. »Mikä ihme teihin meni?»
Raimo halusi juosta autolleen ja unohtaa koko talon. Hän tunsi joutuneensa sellaiseen tilanteeseen, jota ei voisi hallita eikä edes ymmärtää. »Minä näin hänet. Ja pojan myös.»
»Saaran veljen? Minun veljeni? Nyt minusta tuntuu, että teidän on paras mennä, ja jättää meidät rauhaan. Emme ikinä myy taloa teille.»
Kiinteistövälittäjä kosketti Raimon hihaa ja nyökkäsi tielle päin. »Mennään pois. Etsitään jokin toinen kohde.»
»Mitä tuolla tapahtui?» Raimo kysyi, kun he olivat tiellä.
Välittäjä kohautti olkapäitään. »Tuolla naisella on vähän ongelmia mielenterveytensä kanssa... Hän ei suostu uskomaan, että hänen isänsä on kuollut.»
»Kuollut?» Raimo kysyi yllättyneenä. »Milloin?»
»Pari vuotta sitten. Hän suuttui pojalleen, ampui tämän ja itsensä.» Kiinteistövälittäjä katsoi Raimoa ja jatkoi: »En kyllä ymmärrä, että miksi menit sanomaan hänelle tuntevasi heidät.»
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehkä välittäjän amalgaamipaikka jotenkin vei huomiota, varsinkin kun ei liittynyt tarinaan ja se toistettiin liian monta kertaa. Ehkä myös liikaa porukkaa talon näyttötilanteessa. Perusasetelmissa kyllä oli hieman potkua.
Ei huono arvoasteikolla 1-10
Tästä annan 6
amalgaamipaikkaa vähentämällä ja tarinan loppua viilamalla olisi 7½ rapsahtanut.
Tykkäsin tarinasta, ideasta. Ja tunnelmasta.
Mutta jotain tuosta tekstistä mielestäni puuttuu... ehkä vain hiomista? Olisin halunnut, että alussa taloa olisi kuvailtu vähän tarkemmin, eikä vain todettu, että "Talosta jäi mieleen lämmin ja mukava vaikutelma. Se oli kaikin puolin siisti ja hyväkuntoinen. Mistään ei näkynyt, että se oli ollut tyhjillään kolme kuukautta." Olisin halunnut jotain konkreettista, että miltä siellä näyttää ja tuntuu.
Sitten kuitenkin tuntuu että siinä on joitakin irrallisia, turhia yksityiskohtia, esim tuo amalgaanipaikkajuttu. Punainen Nissan. Mun mielestä johonkin pitempään tarinaan tuollaiset yksityiskohdat sopii paremmin.
Itse asiassa olisin toivonut, että tuo olisi ollut pitemmän tarinan alku, eikä pelkkä novelli.:)