Afrikan mies

Anonyymi

Afrikkalainen mies ei saa jännittyä. Koskaan.

Maksimaalinen rentoutuminen, kiirettömyys ilman sisäistä sisältöä.

Ongelmia ei ole olemassa. Velvoitteet odottavat, sopimukset eivät katoa minnekään, työ kotona tulee tehdyksi itsestään. Sellainen elämän edellytys on Afrikassa paikallaan.

Työ? Ei, eivät ole kuulleet. Työ - heikkojen osuus, Tansanialainen sanonta.

Monet afrikkalaiset pojat eivät tahdo työtä. On olemassa vanha hyvä vitsi mustasta pojasta joka istui palmun alla.

Eurooppalainen kysyi häntä, miksi hän koko päivän istuu palmun alla. Poika vastasi, että odottaa kypsän banaanin putoavan. Eurooppalainen ehdotti olla odottamatta, mutta kiivetä palmuun ja ottaa banaanit, osan myydä, saada rahat. Sitten toistaa saman uudelleen, säästää summa rahaa, että voi vuokrata työvoimaa. Sitten poika voi rauhallisin mielin olla tekemättä elämässä mitään. Poika sitten vastasi tähän, että

- No sitähän mä teen nytkin


Työnteko Afrikassa naisia varten. Miehillä on tärkeämpää tekemistä.


Tärkeä on istua tai nukkua moottoripyörän päällä. Tansaniassa on joka paikassa moottoripyöriä, joilla nukkuvat paikalliset miehet. Illaalla he saattavat keskustella:

No mitä Umbeni, kuinka päiväsi meni?

Tavallisesti, tänään vietin aikaa myyntitorin laidalla. Miten sinä?

Minä tänään päätin käydä bensaasemalla. Siellä hengailtiin poikien kanssa. Mitkä suunnitelmat huomiseksi?

Lähden kanssa huoltoasemalle, tuli ikävä olla torilla.



Naiset tekevät työtä ja heillä kaikki hyvin. Eivät potkaise ulos omia laiskoja miehiään, mutta ruokkivat heitä.


Eurooppalaiset saattaisivat jo erota.

0

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        75
        1448
      2. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        13
        977
      3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        79
        892
      4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

        Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
        Kajaani
        90
        848
      5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

        Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
        Ikävä
        51
        714
      6. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        53
        664
      7. Oletko nainen enää täällä?

        En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
        Ikävä
        51
        621
      8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

        https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
        Maailman menoa
        134
        618
      9. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        47
        613
      10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

        Ehkä rakastetaan toisiamme?
        Ikävä
        70
        576
      Aihe