Eduskunnan kyselytunti

Anonyymi

Omaishoito oli unohdettu täysin kun keskustelivat vanhuspalvelulaista. Painotettiin koulutettuja hoitajia. Myös kotihoito esillä. Kukaan ei huomannut meitä, omaishoitaja, jotka myös kuulumme hoitoketjun.
Me teemmekin sen likaisen työn.

Herää kysymys; Missä oli Omaishoitajaliitto ja sen poliittinen edustaja. Miksi hän ei avannut suutaan keskustelussa ja puhunut omaishoitajista?

26

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan samaa sanoin.
      Ei puhuttu sanaakaan omaishoitajista.
      Eli sama linja jatkuu, meidät on unohdettu/ohitettu.😡😩

      • Anonyymi

        Minulla ohi omaishoito, stressi jäi ja ikävä.Kukaan ei tunnu ymmärtävän omaishoidon sitovuutta ja raskautta.

        Onneksi suojelusenkeli on hoidettavan ja hoitajan turvana.

      • Anonyymi

        Tuhannen taalan kysymys, miksi omaishoito on kokonaan unohdettu?

        Onko päättäjät tyhmiä? tuskimpa on
        Onko päättäjiltä mennyt muisti ? tuskimpa on

        Uutisten mukaan hoitajia tarvitaan yli 4500 mistä polkaistaan tuollainen porukka kasaan?
        vastaus: ei mistään Oletetaan että jostakin saisi kasaan noin paljon hoitajia niin millaiset
        olisi palkkakustannukset tuolle joukolle? Siinäpä kysymys päättäjille.

        Mutta asiaan. Onko tyhmyyttä vai mitä on kun ei tajuta sitä tosiasiaa miten valtavasti valtio
        säästäisi jos myöntäisi kunnille enemmän rahaa omaishoidon kustannuksiin. jos niin tapahtuisi kunnat voisi huomattavasti enemmän ja useimmille halukkaille myöntää hoitopalkkion joka keventäisi painetta ja olisi todella monin verroin halvempaa veronmaksajille.

        Puhutaan omaishoitolaista. Käytännössä se on täysin harkinnanvarainen etuus joka ei sido kuntia mihinkään. Ja jos tuo etuus myönnetään niin verottaja vie siitä leijonnanosan koska
        se on palkkio ei mikään palkka. Eli kyseisestä palkkiosta suuri osa palautuu veroina takaisin

        Omaishoito on raskasta ja vaativaa työtä 24 tuntia vuorokaudessa. Alin palkkio on
        399 e kuukaudessa josta voi mennä veroa lähes puolet 2. luokassakaan palkkio ei ole kovin paljoa suurempi Siihen vaaditaan erittäin tiukat kriteerit eli kunnat sillä tavoin karsii
        pois halukkaita ihmisiä jotak haluaisivat hoitaa läheistään.

        Olisiko päättäjien aihetta tehdä asialle jotain? Ainakin tajuta se miten valtavan paljon edullisemmaksi tulisi myöntää mahdollisimman monille halukkaille ihmisille omaishoitopalkkio ja tällä tavoin keventää painetta julkiseen kalliiseen laitoshoitoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue tuo viestiketju" minne omaishoidon rahat..."
        Rahaa on tullut kuntiin mutta missä ovat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue tuo viestiketju" minne omaishoidon rahat..."
        Rahaa on tullut kuntiin mutta missä ovat?

        Niin minne menee omaishoitoon tarkoitetut rahat?

        Asia lienee niin, ettei kyseinen raha ole ns. korvamerkitty eli kunnat voi mielensä ja harkinnan mukaan käyttää kyseisiä rahoja ihan muihinkin tarkoituksiin kuin pelkästään omaishoitoon.

        Laki omaishoidosta on todellakin vain kauniita sanoja ja korulauseita. Monet kunnat rakentaa mm. urheiluhalleja, uimahalleja, investoi moniin julkisiin kohteisiin jotka toki sinänsä ovat tärkeitä.

        Hyvä kysymys onkin miksi lainsäätäjä on jättänyt niin ammottavan porsaanreijän ?
        Eikö todellakaan ymmärretä, että todella moni ihminen haluaa asua omassa kodissaan
        jos vain siihen vähänkin on mahdollisuus. Viimeaikaiset laiminlyönnit jopa suoraiset heitteillejätöt ei suinkaan lisää halukkuutta pyrkiä hoitokoteihin

        Eikö todellakaan ymmärrretä, että omaishoidon kustannukset ovat vain murto-osa niistä kustannuksista mitä hoitokodissa-laitoksissa. Yhteiskunnalle ja veronmaksajille kotihoito olisi lottovoittoon verrattava säästö. Puhumattakaan miten se olisi inhimillisempää hoidettavaa kohtaan Moni vanhus ja hoidon tarpeessa oleva ihminnen aivan varmasti haluaisi asua omassa kodissaan.

        Niin kuin on kirjoitettukin täällä mitä tulee laitoshoitoon hoitajamitoitus on aivan liian alhainen. Tarve olisi lähes 5000:lle hoitajalle. Jo senkin vuoksi pitäisi valtion myöntää kunnille reilusti enemmän rahaa omaishoidon kustannuksiin. Paine sillä sektorilla helpottuisi ja hoidon taso paranisi.

        Mitä hallitus teki vanhustenhoito-ongelman kanssa, tunki vastuun ja toteutuksen seuraavan hallituksen niskaan.
        Kiuru lässyttää ja puhuu potaskaa.
        Senttiäkään ei ole varattuna vanhusten hoidon parantamiseen.
        Omaishoidosta eikä omaishoitajista puhuta sanaakaan.

    • Anonyymi

      Ettekö ole huomanneet että omaishoitajaliitto on demareitten puoluepoliittinen järjestö.

      • Anonyymi

        On se huomattu ja ihmetyttääkin miksi demarit eivät puhu omaishoitajuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se huomattu ja ihmetyttääkin miksi demarit eivät puhu omaishoitajuudesta.

        Kuinka kaunis katse hoidettavallani olikaan kun kävin katsomassa häntä. Parempaa palkkiota ei saa.

        ------

        Miksi se politiikkakin pitää vetää joka paikkaan, en ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se huomattu ja ihmetyttääkin miksi demarit eivät puhu omaishoitajuudesta.

        pitääpä olla vähän tarkempi seuraavissa vaaleissa mitä tai ketä äänestää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se huomattu ja ihmetyttääkin miksi demarit eivät puhu omaishoitajuudesta.

        NIIN, MIKSI DEMARIT EI SANAAKAAN PUHU OMAISHOITAJUUDESTA ?

        Missä on se solidaarisuus ja ymmärrys vanhuksia kohtaan jotka vuosikymmeniä ovat raataneet ja olleet luomassa meille tätä hyvinvointia mistä nyt nautimme?

        Eikö nämä ihmiset ole ansainneet hyvää ja turvallista vanhuutta?

        Liitossa on hyväpalkkaisia demarinaisia.
        Askartelevat jotain aikansa kuluksi. Keksivät uusia korulauseita omaishoitajien iloksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liitossa on hyväpalkkaisia demarinaisia.
        Askartelevat jotain aikansa kuluksi. Keksivät uusia korulauseita omaishoitajien iloksi.

        Lehtiartikkelissa kertoivat ettei liitossa ole huomattu omaishoitajien jaksamisessa huonontumista, no miten voisivat huomatakkaan kun eivät koskaan omaishoitajien arkeen tutustukaan. Ylimielisiä omaishoitajien hyväksikäyttäjiä.
        Puoluepolitiikka on näkyvästi esillä.

        Ja rahaa palaa valtava määrä joka vuosi, 8.5 miljoonaa euroa muut lajoitukset.
        Hiljattain saivat Wihurisäätiöltä 100 tuhatta euroa, mikään ei riitä taas kerjäävät lahjoituksia nettisivuillaan.

        Liitossa kukaan ei ilmeisesti lue suomi24 terveyspalstan valituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liitossa kukaan ei ilmeisesti lue suomi24 terveyspalstan valituksia.

        Ei tarvitsekaan lukea, liitolla on tärkeämpääkin tekemistä.
        Raskasta ja kovaa työtä lukea Me Naiset ja Seura lehtiä, aivan hirveää työtä on saada tuhlattua miljoonat kaikenlaiseen turhuuteen.

    • Anonyymi

      Peittelin äsken hoidettavani yöunille, nyt voi pienen hetken pitää omaa aikaa ennen nukkumaan menoa, ehkä yö menee rauhallisesti että minäkin saan levätä ja nukkua.

      Niin miksi politiikka sekoitetaan kaikkialle, siksi koska meidänkin jaksaminen on politikoitten päätöksistä kiinni miten he omaishoitajat huomioivat.
      Se tässä surkuhupaisaa onkin, miksi omaishoitajaliitto ei lupauksitaan huolimatta tee mitään meidän hyväksi, miten se meitä auttaa jaksamaan kun liiton henkilökuntaa patsastelee ulkomailla herraseurassa ryhmäkuvissa, tai linkittelee lehtikirjoituksia nettisivuilleen.

      Hyvää yötä.

      • Anonyymi

        Kyllästynyt politiikkaan, totaalisesti. En ole koskaan edes ole ollut kiinnostunut koko hommasta.

        Hyvää yötä sinulle. Suojelusenkelisi valvoo vierelläsi.

      • Anonyymi

        miksi omaishoitajaliitto ei tee mitään?

        Olisiko syytä jonkun asiasta tietävän vastata tähän kysymykseen ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllästynyt politiikkaan, totaalisesti. En ole koskaan edes ole ollut kiinnostunut koko hommasta.

        Hyvää yötä sinulle. Suojelusenkelisi valvoo vierelläsi.

        Hyvää huomenta.

        Samoin olen täysin kyllästynyt politikoitten valheisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi omaishoitajaliitto ei tee mitään?

        Olisiko syytä jonkun asiasta tietävän vastata tähän kysymykseen ?

        Yllä oleva kysymys näyttää olevan edelleen ilman vastausta. Miksi omaishoitajaliitto ei ponnekkaammin aja omaishoitajien etuja ja asioita ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yllä oleva kysymys näyttää olevan edelleen ilman vastausta. Miksi omaishoitajaliitto ei ponnekkaammin aja omaishoitajien etuja ja asioita ?

        Ei kai niillä ole aikomustakaan, tärkeintä on suojatyöpaikka demarinaisille. Olin kauan omaishoitajana, joskus huvitti niiden esiintulot joista selvisi että eivät ymmärrä tippaakaan omaishoitajan arjesta.. En maksanut jäsenmaksua kun ei saa mitään sen tilalle.

    • Anonyymi

      Onko päättäjät tyhmiä vai typeriä?

      Miksi päättäjät ei ymmärrä että omaishoitoon kannattaa panostaa mitä suurimmassa määrin. Miksi kannattaa panostaa ?

      1. Omaishoito tulee ylivoimaisesti halvemmaksi kuin kallis laitoshoito. Esimerrkinä voi sanoa että laitoshoidon kustannukset on vähintään 100 e vuorokaudessa. Pahimmillaan 300e vuorokaudessa. Keskimäärin koko maata ajatellen noin 150 e kk

      Omaishoidon kustannukset ovat noin 390 e kuukaudessa. Luit aivan oikein siis
      vajaa 400 e kuukaudessa !!!!! Toisessa luokassa lienee noin 600e kk mutta sitä ei
      saa ellei sitten hoidettava ole ns. sänkypotilas eli sänkyyn hoidettava.

      Lyhyesti sanottuna omaishoidon palkkiolla ei hoideta laitoshoidossa kuin parisen
      vuorokautta. Voi vain todeta miten valtavasti kunnat säästäisi jos omaishoitoon panostettaisiin enenmmän.

      eikä tässä vielä kaikki. Omaishoidon palkkio on veronalaista tuloa. Ja kun kysymys on ns. palkkiosta verotus voi pahimmillaan olla 50 % eli puolet menee veroa. Näin
      ollen kunnat saa heti kättelyssä lähes puolet takaisin veroina jo muutenkin vaatimattomasta palkkiosta.

      Eikä tässä vielä kaikki. Vanhukset kuin muutkin hoidon tarpeessa olevat haluaa asua omassa kodissaan. Kukapa meistä ei haluaisi. Varsinkin kun omainen hoitaa ja pitää huolta.

      Eikä tässä vielä kaikki. Jatkuvasti on ollut mediassa miten hoivakodeissa ja laitoksissa tehdään hoitovirheitä. Jopa heitteillejättöjä. Valitetaan ettei hoitohenkilökuntaa ole tarpeeksi. Hoitolaitokset ovat ylikuormitettuja. Tottakai tämä näkyy ja tuntuu hoidon laadussa.

      Ja mikä karmeinta ja järkyttävintä, On kuntia jotka käyttää oamsihoitoon myönnetut rahat ihan muihin tarkoituksiin kuin varsinaiseen omaishoitoon. Se on jo pelkästään moraalisesti hirvittävän väärin.

      Eikö vanhuksilla ole oikeutta hyvään ja turvalliseen hoitoon? Näillä ihmisillä jotka ovat vuosikymmeniä tehneet työtä maksaneet veronsa?

      Onko päättäjillä ollenkaan omaatuntoa ?

    • Anonyymi

      Kansalaisaloite omaishoitajien asemasta on kannatettavana.
      Käykää kannattamassa, jos haluatte muutosta omaishoitajien asemaan.

      • Anonyymi

        Miksi liitto ei ole tehnyt mitään?
        Heidän työtä olisi tuoda ja pitää esillä omaishoidon epäkohtia, miksi siellä ei tehdä mitään omaishoitajien hyväksi.

        Lehdestä oli järkytys lukea toiminnanjohtajan ylimielinen tuoteamus, " liitossa ei olla huomattu omaishoitajien jaksamisen huonotuneen"
        Siis oikeasti, onko korkea aika laittaa johtoporukka pihalle ja valita uudet tilalle, liiton harjoittama puoluepolitikointi pitää myös puhdistaa.

        Väsynyt omaishoitaja

        Liitto perustettu vuonna 1991, rahaa poltettu valtava määrä mistä omaishoitajat ole mitään hyötyneet.
        Kaikken parhain ratkaisu olisi ajaa liitto alas ja perustaa uusi ehdottomasti puolueeton järjestö ajamaan meidän kaikkien omaishoitajien asiaa.

        Samaa mieltä kanssasi.Ei sitä realiteettiä tiedetä.

        T:11 v omaishoitajana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe