Muutos yksilötasolla välttämätön

On ainakin kaksi asiaa jotka aiheuttavat valtavasti turhaa kulutusta:

- Yleisin luuloharha, bakteerikammoisuus, on järjen vastaista. Linkki videoon:

https://www.youtube.com/watch?reload=9&v=XzCFvbGmUDU

- Hienostoelämä, joka edellyttää virheetöntä ulkonäköä joka
asiassa

Pinnallinen pikkutarkkuus aiheuttaa ihmiselle itselleen
ja myös hänen seurassaan oleville
valtavasti ylimääräistä stressiä. Ei ole siis mikään ihme että
hermostumiskynnys on matala.

Jo yksikin muutos saisi paljon aikaan. Kerron esimerkin:

Jos pyykkivedet johdettaisiin isoon saaviin, ja
sillä huuhdottais vessa, säästyisi valtavasti vettä.
On suorastaan törkeää käyttää vessan huuhtomiseen juotavaksi
kelpaavaa vettä.

toinen hyvin vakava asia on kemikaalien liikakäyttö. Lähes
kaikkeen puhdistukseen kävisi mäntynestesaippua.
Jos sitä käyttäisivät kaikki, tuskin suurempia kalakuolemiakaan olisi.
Jatkuva vaatteiden peseminen ja kuivaaminen rummussa
tuhlaa valtavasti sähköä sekä vettä, ja kuluttaa vaatteet pilalle
nopeasti.

Arvometsää hakataan kun paperia tuhlataan. Suuren osan voisi
korvata pestävillä kangasräteillä.

Elämänsä sairaaksi tehneet eivät kuitenkaan ehdi
huomioida kaikkea. Kaupassa käy myös paljon ns. laitapuolen
kulkijoita, joilla voi olla sormissaan ties mitä ruumiin
eritteitä ja muuta iljettävää. Varmaan aika harva hoksaa
puhdistaa pakkauksia, ja jääkaapissa ne örkit sitten muhivat.

Pilalle hemmotellut ihmiset eivät osaa arvostaa juuri mitään.
He muuttavat elintapansa vasta pakon edessä, ja osa varmasti
lopettaisi itsensä.
Kaikki on kertakäyttöistä. Pisteenä iin päälle vielä sosiaalinen
media joka vie lopunkin ajan ja rampauttaa sitä liikakäyttävät
ihmiset. Käytännön taidot eivät kehity.

Mitä korkeammalta tipahtaa, sitä tuskallisempaa se on.

"humanity is a CANCER !"

5

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyminjoesta virtaa vettä yhdessä päivässä Suomenlahteen sen verran mitä helsinkiläiset käyttävät vettä vuodessa.

      • Anonyymi

        Näinkö on. Mikäli, niin silloin Suomen vedet riittäisivät kaikille maailman kansalaisille. Vain kuljetus muodostaisi ongelman.


    • Anonyymi

      Suomessa on turhaa säästellä vettä.

    • painevesi mahdollistaa järjettömän haaskauksen.

    • Anonyymi

      Meneekö vettä haaskaukseen jos Kymijoesta virtaa vettä laskennallisesti 364 päivää Suomenlahteen ja yhden päivän ajan helsinkiläisille?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ootko nainen noin mustis musta

      Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t
      Ikävä
      94
      7723
    2. Sen kerran kun siellä käyn

      Voisit olla paikalla💚💛☘️
      Ikävä
      37
      4087
    3. Kumpa tietäisin. Miehelle.

      Vieläkö toivot jotain viestiä, vai suutuitko taas...kun...🤔
      Ikävä
      48
      3650
    4. Joel Harkimo ja Janni Hussi eroavat

      Tämä on ilon päivä 😊
      Kotimaiset julkkisjuorut
      249
      3187
    5. Kauan säkin jaksoit

      Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐
      Ikävä
      40
      2742
    6. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      21
      2674
    7. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      39
      2653
    8. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      46
      2623
    9. Sä olet nainen kuuluisa..

      ..etkä mitenkään hyvällä tavalla.
      Suhteet
      140
      2588
    10. Miksi kaipaat

      Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?
      Ikävä
      29
      2539
    Aihe