Electroluxin oxygen

Meillä on siis tämä kyseinen kotona. Jos joku muukin omistaa tällaisen, niin onko teidän imurissa sama juttu kun säätää imutehoa, että tehot ei nouse vähitellen vaan ovat joko minimissä tai heti kerralla maksimissaan (ainakin äänen perusteella), eli sitä keskimmäistä vaihtoehtoa ei ikäänkuin olisi ollenkaan? Siis kun liikuttaa sitä säädintä, ei imurin ääni nouse vähitellen, vaan ihan yhtäkkiä onkin täysillä. Vai kuuluuko sen ollakin näin..
4547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaa käyttää Eletriluxin huollossa (ilmainen) toki kuittia vasten.
Muistaakseni näissä oli myös ainakin kahdenvuoden takuu.

Me jouduimme käyttämään huollossa samaista imuria, kun lakkasi yht´äkkiä toimimasta. Johto oli jotenkin irtautunut mööbelin sisältä, nyt toiminut moitteettomasti.

Kerran meinasi myös kuumeta liikaa, eli olin päästänyt pölypussin liaan täyteen (silloin helposti ylikuumenee) lakkasi jälleen toimimasta (ihan itsestään). Otin johdon seinästä, vaihdoin pölypussin ja annoin rteilun tunnin jäähtyä ja taas pelasi. Toki ykyään olen tarkka tuon pölypussin kanssa.

Hyvä imuri on, erittäin tehokas.

Mutta itse huollattaisin tuon imutehon, sillä eihän voi tietää näinollen toimiiko imutehokaan kuten pitää. Eikä kuitenkaan markkinoiden halvimpia imureita ole.

Äänestä

Ihmettelen myös liukusäädön merkitystä kun on periaatteessa kaksi tehoa käytössä. Toinen mikä häiritsee on se lisävaruste kiinnitys varren mutkassa. parin imurointi kerran jälkeen tippuu jatkuvasti se "karvasuutin" siitä irti. Muuten mainio, tehokas ja hiljainen.

Äänestä
  • Laitoin illalla viestin myös Electroluxin asiakaspalveluun, ja sieltä tuli jo tänään vastaus että "imuri toimii aivan kuvailemallasi tavalla".
    Mä oon ottanu sen lisävarusteen pois siitä kokonaan, onpahan vähemmän painoakin.

    Äänestä

Minulla ollut Oxygen jo kolmatta vuotta, eikä mitään ongelmia sen kanssa. Hyvä imuri! Imutehon säätö kyllä toimii niin kuin pitääkin, eli liukumat käytössä. Sun koneessa mahtaa olla jotain vialla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


imurista kirjoitti:

Meillä on siis tämä kyseinen kotona. Jos joku muukin omistaa tällaisen, niin onko teidän imurissa sama juttu kun säätää imutehoa, että tehot ei nouse vähitellen vaan ovat joko minimissä tai heti kerralla maksimissaan (ainakin äänen perusteella), eli sitä keskimmäistä vaihtoehtoa ei ikäänkuin olisi ollenkaan? Siis kun liikuttaa sitä säädintä, ei imurin ääni nouse vähitellen, vaan ihan yhtäkkiä onkin täysillä. Vai kuuluuko sen ollakin näin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu