Syntylegenda kopiopersusta

Anonyymi

Kaikki täällä palstalla tuntevat kopiopersun ja hänen nerokkaat kirjoituksensa, mutta kopiopersun varhaisista vuosista ja syntymästä vain harvalla on oikeaa tietoa. Valoitan tällä kirjoituksella nyt kopiopersun syntymän taustoja. Kaikki sai alkunsa eräällä suurella Länsi-Suomalaisella sikafarmilla, jossa Maatiaissika Sylvi-emakon synnyttämisen aika tuli. Sylvi synnytti suuren pahnueen, jonka nuorin jäsen herätti jo syntyhetkellä runsaasti huomiota. Hänen ihmismäiset piirteensä poikkesivat selvästi muusta pahnueesta, vaikka hän ei tavoiltaa poikennut mitenkään sisaruksistaan, vaan terhakkaasti imi maitonsa Sylvi-äitinsä nisästä. Hän oli kopiopersu. Kuten arvata saattaa herätti pahnueen erikoinen yksilö laajalti huomiota ja tätä ihmettä tultiin katsomaa ja taivastelemaan kaukaakin ympäröivistä maakunnista asti. Sikafarmin emäntä suostui vastahakoisesti esittelemään syntynyttä pahnuetta halukkaille ja loi samalla vihaisia silmäyksiä sikafarmin isäntää kohti, joka esittelyjen aikaan luihuna luimuili pitkin ladon seinustoja emännän vihaista katsetta vältellen. Niihin aikaan kylällä kiersi sitkeä huhu sikafarmaripariskunnan huonoista väleistä, mutta vähitellen huhut rauhottuivat. Isännänkin nähtiin sitten hymyssäsuin lantaa lapioimassa emännän siankinkunkokoinen sinertävänmusta kohoima otsassaan. Näin siis sai onnellisen alun vanttera miehenalku, josta tuli myöhemmin kopiopersu.

0

156

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        86
        1639
      2. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        14
        1044
      3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

        Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
        Kajaani
        96
        960
      4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        79
        932
      5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

        Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
        Ikävä
        51
        744
      6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

        https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
        Maailman menoa
        141
        719
      7. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

        Ehkä rakastetaan toisiamme?
        Ikävä
        81
        690
      8. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        53
        674
      9. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        48
        661
      10. Oletko nainen enää täällä?

        En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
        Ikävä
        51
        651
      Aihe