Minulla on kaveri, joka näyttää olevan aika eksyksissä itsensä kanssa. Hän antaa ristiriitaisia, joskus taas liiankin selviä merkkejä suuntautuneisuudestaan, ja samaan aikaan hän juoksee lähes hysteerisesti miehen luota toiselle. Mistään ei kuitenkaan koskaan tule mitään, ja hän on myöntänyt itsekin etsivänsä tunnetta, jota ei kenestäkään miehestä koskaan löydy.
No, mitä yritän sanoa, on kai se, että hänen toimintansa alkaa koko ajan vaikuttaa yhä enemmän omaltani vuosia sitten. Haluaisin yrittää auttaa tai edes kertoa ymmärtäväni, muttemme ole niin hyviä ystäviä, että voisin ottaa tämän tapaistakaan puheeksi. Varsinkin kun asia koskee hänen henkilökohtaista elämäänsä. On vain niin surullista ja samalla tunnen sympatiaa katsoa hänen polkuaan, joka näyttää niin tutulta...niin tutulta. Mutta kai meillä jokaisella on aikataulumme ja oma tiemme.
No, mitä yritän sanoa, on kai se, että hänen toimintansa alkaa koko ajan vaikuttaa yhä enemmän omaltani vuosia sitten. Haluaisin yrittää auttaa tai edes kertoa ymmärtäväni, muttemme ole niin hyviä ystäviä, että voisin ottaa tämän tapaistakaan puheeksi. Varsinkin kun asia koskee hänen henkilökohtaista elämäänsä. On vain niin surullista ja samalla tunnen sympatiaa katsoa hänen polkuaan, joka näyttää niin tutulta...niin tutulta. Mutta kai meillä jokaisella on aikataulumme ja oma tiemme.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kohtalontovereita löytyy vaikka kuinka paljon.itselläni on vielä oman identiteettini haku käynnissä, eikä se ole tapahtunut kivuttomasti.
itselläni samat kuviot miesten perässä juoksusta ovat tuttuja.vaihdoin miestä kuin paitaa, kenelläkään ei ollu tunne-elämässäni minkäänlaista sijaa, he vain sattuivat tielleni, kun kaipasin läheisyyttä.nyt olen kokenut naisen kosketuksen, enkä siitä enään ikinä voi luopua.silti itseni etsiminen on jatkunut jo lähes vuoden, mutta varsinaisesti se rähjähti käsiin kun erosimme tyttöystäväni kanssa.mieleeni heräsivät kysymykset, kenen kanssa haluan elää ja minkä takia?
itsestäni tuntuu, että olisi helpompaa lokeroitua joko täysin heteroksi tai lesboksi. tuntuu, että biseksualit eivät tiedä mitä etsivät ja he eivät todella koskaan tule löytämään sitä oikeaa, koska eivät tiedä mitä etsivät. tiedän jo valmiiksi olevani väärässä tässä asiassa, mutta en saa ajatuksiani muuttumaan.haluan tietää mitä etsin...
identiteetin löytäminen vie ihmisiltä todella kauan aikaa, olen sen itse kokenut ja alan sen hitaasti jo ymmärtää. silti tuntuu, että koko elämäni on identiteettikriisini takia aivan hakoteillä.
kyllä ystäväsi tiensä löytää, eikä siihen kannata mennä väliin.kyllä lopulta selviää mitä etsii, kun ikä ja kokemukset karttuvat.ehkä joskus myös minulla.
Mielenkiintoista minusta on myös se, että muut ympärillämme pyörivät tutut (hetskut lähinnä) eivät näe asiaa. Ihmettelevät vain, miten tyytymätön ja rauhaton toinen on, vaikka kuvioissa on kaikenkokoisia ihannevävyjä. Minun tutkani vinkui hänet ensi kertaa nähdessäni, mutta nyt vasta pitemmän ajan kuluttua, olen yhä vakuuttuneempi hänen "kriisistään". Ehkäpä toinen samanlainen todella tunnistaa toisen. Mutta puuttumaan ei voi mennä muuten, täytyy vain katsella etempää..
Identiteetin kokoamiseen todellakin menee aikaa, toivottavasti kaikki me pääsemme joskus täysin perille :)
ja silloin, jos todella haluaa puhua asiasta kavereille (hetero-), niin kylläpä sitä äkkiä vaihdetaan puheenaihetta.välillä kun on pakko päästä puhumaan asioista, mutta ei niitä ystäviä ihan puissa kasva.ja vaikka heidän käyttäytymisensä on mitä on, kai se on uutuudenkankeutta, vielä mietitään miten pitäisi reagoida asiaan ja kuinka se vaikuttaa heihin itseensä.(tai ainakin toivotaan, että se todella on vain väliaikaista..)
mutta eiköhän asia todella tästä suttaannu...